Kirjoittajalta Maija

Azorit – yhden unelman täyttymys

Päätin, että kirjoitan kesän aikana väläyksiä elämästäni Azoreilla, tuumailuistani Sao Miguelin saarella. Opiskelen restonomiksi ja halusin tehdä yhden työharjoitteluni ulkomailla, koska elämäntilanteeni mahdollistaa sen. Lähdin matkaan kesäkuun puolivälin tienoilla ja tarkoitukseni on palata Suomeen syyskuun loppupuolella.

Miksi Azoreille?

Monet ovat kysyneet minulta, että miksi juuri Azorit. Ensimmäisen kerran, ehkä kahdeksan vuotta sitten, löysin Azorit jostain matkaoppaasta. Ihastuin maisemiin ja siitä lähtien on sydämessäni kytenyt toive päästä kokemaan nämä ihmeelliset saaret. Jossain vaiheessa vuosien varrella ajatus syventyi siihen, että haluan viettää Azoreilla pidemmän ajanjakson, lomaviikon sijaan kuukausia. En vieläkään tiedä miksi niin pitkään, mutta ehkä syyskuun lopulla Suomeen palatessani, tiedän syyn.

Azorit sopivat kohteeksi minulle myös ilmastonsa vuoksi. Täällä on kesällä lämmin, mutta ei sellainen kuiva helle kuten esimerkiksi Välimeren maissa. Aurinko on täällä voimakas ja olen saanut huomata sen jo ensimmäisten viikkojen aikana. Tuntuu suorastaan, että kasvoni saavat väriä pilvisenäkin päivänä! Ilmaston kosteus oli hiukan yllätys, vaikka tiesin odottaa sitä. Ensimmäiset päivät olivat sateisia, joten tuntui, että kaikkialla on märkää ja esimerkiksi lenkkivaatteet kuivuivat varjoisassa paikassa ulkona pari päivää. Vähitellen alan kuitenkin tottua siihen, että vaatteet voivat ajoittain tuntua hiukan nihkeiltä päällä, vaikka olisivat kuivia. Ja koska kesä lämpenee, myös ilman kosteuden vaikutus muuttuu.

Luonto on täällä aivan uskomaton. Maisemat hämmästyttävät upeudellaan joka päivä: meri, tulivuorien kraatereiden jyrkät seinämät, mutkikkaat vuoristotiet, suuret peltoaukeat ja käsittämättömän vehreä luonto. Pääsin jo ensimmäisen viikon aikana moniin luontopaikkoihin, osana työharjoitteluani ja osittain omin päin tutkien. Nautin luonnosta kaikilla aisteillani. Ihan jo vain meren pauhun kuuleminen on ollut sykähdyttävää. En tiennyt, että valtameri voi pitää sellaista ääntä. Nyt, kun olen löytänyt hienoja paikkoja, tiedän minne mennä ennen iltavuoroja oleskelemaan ja nauttimaan luonnosta.

Toiveita, tavoitteita ja odotuksia

Vaikka ensisijainen syy olemiselleni täällä on opiskeluihin liittyvä työharjoittelu, koen, että tähän liittyy myös paljon muutakin. Toivon, että välimatka arkisiin kuvioihini Suomessa antaa minulle hyvää perspektiiviä siihen, mitä haluan elämässäni. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni näin pitkän aikaa poissa Suomesta ja myös se on herättänyt erilaisia tuntemuksia.

Ihan ensimmäisinä päivinä koin painetta, että minun täytyisi olla koko ajan menossa, tutkia saaren eri sopukoita ja ottaa jokaisesta hetkestä mahdollisimman paljon irti. Oli kuitenkin pakko muistuttaa itselle, että nyt en ole lomamatkalla ja minulla on viikon tai kahden sijaan lähes 14 viikkoa aikaa tutkia paikkoja ja kerätä kokemuksia. Välillä, kuten tänään, on vietettävä myös ns. kotipäiviä, pestävä pyykkiä, laitettava ruokaa ja ihan vaan oleskeltava ihan kuin kotonakin. Tänään minulla on luvassa iltavuoro vastaanotossa, jossa tapaan asiakkaita ja välillä pystyn myös keskittymään yrityksen markkinointiin liittyviin tehtäviini.

Harjoitteluohjaajani on joogaopettaja ja hän pitää tunteja useita kertoja viikossa. Suomessa sain itseni joogatunneille yleensä korkeintaan kerran viikossa. Nyt olen jo pelkästään ensimmäisen viikon aikana ollut joogassa neljä kertaa. Pääsen syventämään harjoitustani ja alan huomata, miten kehon avautuminen alkaa vähitellen avaamaan myös energiaani ja tunteitani. Olen iloinen, että ohjaajalleni energiatyöskentely ja henkinen harjoitus ovat luonteva osa yrityksen toimintaa. Olen vuosien ajan peitellyt tätä osaa itsessäni ja kokenut vaikeaksi integroida sitä jokapäiväiseen elämääni. Nyt näen ja koen esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi reiki-energiaa voi käyttää myös tukemaan asiakastyötä. Käymme hedelmällisiä keskusteluja mm. yrittäjyyden herättämistä tunteista ja tunteiden kohtaamisen vaikeudesta. Samat kysymykset kuin Suomessa, askarruttavat ihmisiä täälläkin.

Asettuminen ja koti-ikävä

Nyt on tullut todella konkreettisesti näkyväksi, kuinka paljon muutokset voivat kuormittaa. Kun kaikki on uutta: ympäristö, ilmasto, ruoka ja ihmiset, voi tuntea itsensä uskomattoman väsyneeksi, vaikka ei olisi päivän aikana mukamas tehnyt juurikaan mitään erityistä. Sadepäivänä palelevat varpaat, sosiaalisuuskiintiö täynnä, väsyttäisi ja olisi oikeastaan nälkäkin ja kuitenkin jostain täytyy repiä voimia keskusteluihin vieraalla kielellä… silloin voi alkaa tuntumaan, että olisi mukavampi olla kotona, mököttämässä omassa rauhassa. Päiväunet, tarpeeksi omaa aikaa ja riittävästi hyvää ruokaa auttoivat haastavimpien aloituspäivien ohi.

Rannat ovat täynnä laavakiveä <3

Viljattoman ja sokerittoman ruokavalioni noudattaminen ontui täällä pahasti ensimmäisen viikon aikana. Huomasin kehossa, ettei paikallisten suosima valkoinen leipä varsinaisesti parantanut oloani. Sama vaikutus oli sokerisilla herkuilla. Vähitellen ruokavalio alkaa asettumaan tuttuihin uomiinsa. Täällä hedelmät on kuitenkin niin tuoreita ja lähellä tuotettuja, että niitä olen syönyt kohtuudella, vaikka makeita ovatkin. Ruokavalion vaikutukset jaksamiseen ovat olleet kyllä huomattavat. Jaksan huomattavasti paremmin, kun hiilihydraatit olisivat pienemmässä osassa ja keho saisi tarpeeksi rasvaa.

Juuri ennen lähtöäni Suomesta pakkasin kotini pakettiin ja täällä ollessani, on kodistani haettu viimeinen muuttokuorma ja omaisuuteni on varastossa. On ollut jollain tapaa aika haikea olo ja mieli on askarrellut paljonkin sen parissa, että mistä haluan itseni löytää, kun hiukan vajaan kolmen kuukauden päästä palaan takaisin Suomeen. Olen miettinyt ihmisiä, paikkoja, töitä ja kuunnellut sydämeni ääntä siinä, että mikä tuntuisi hyvältä suunnalta. Jäänkö tuttuun Kuopioon vai käännänkö elämäni suuntaa vaihtamalla paikkakuntaa? On ollut yllättävä huomata, että vaikka viihdyn täällä, lasken jo päiviä, milloin palaan takaisin Suomeen. Vertailuna, tänne tullessa aloitin lähtölaskennan vasta, kun lähtöön oli enää alle kuukausi. Asettuminen on toki vielä kesken, mutta huomaan, että sydämeni on paljolti Suomessa.

Päivä kerrallaan

Täällä oleminen on siis hyvää läsnäoloharjoitusta. Saadakseni kokemuksistani parhaan mahdollisen hyödyn ja ilon, on syytä keskittyä siihen, mitä koen juuri nyt. Vaikka mieli välillä askarteleekin tulevaisuuden parissa, yritän muistaa palauttaa itseäni tähän hetkeen ja tuntemuksiin. Tietenkin tähän hetkeen kuuluu myös kaikki välimatkan herättämät tunteet ja ajatukset, mutta en halua niiden himmentävän kokemuksiani. Mitenhän sitä osaisi ajatella samalla tavalla arjessaan Suomessa? Ehkäpä opin siihen paremmin täällä. Olen nyt antanut itselleni luvan, että voin antaa asunto- ja työpaikkailmoitusten olla rauhassa ainakin heinäkuun loppuun saakka eikä senkään jälkeen ole vielä mikään hoppu miettiä Suomen kuvioita.

Olen ollut yhteydessä läheisiini viestein ja puheluin. Tuntuu hyvältä, etteivät kontaktit katoa, vaikka fyysistä välimatkaa tuleekin. Toisaalta on myös mielenkiintoista nähdä, että miten täällä asumiseni vaikuttaa ihmissuhteisiin. Ainakin jo ennen lähtöä koin erittäin tärkeäksi olla yhteydessä kaikkein läheisimpiin ystäviin ja tietenkin perheeseen. Koti-ikävä ja läheisten kaipaus aaltoilevat päivästä riippuen. Vaikka Suomessa voin olla pitkiäkin aikoja, etten ole yhteydessä juuri keneenkään, huomaan, että täällä kaipaan kontaktia tuttuihini. Ehkä se kuitenkin helpottaa myös asettumisessa, kun tietää, etteivät yhteydet Suomeen katkea.

Koska elämä heitti syliini mahdollisuuden päästää irti arkikuvioistani myös asunnosta luopumisen kautta, olen yrittänyt luoda itselleni henkistä tilaa ”puhdistaa pöytää”. Viime talvi ja kevät ovat muuttaneet minua henkisesti paljon ja koen, että samaa kehitystä jatkan edelleen. Oman voiman vahvistuminen ja riippumattomuus ovat olleet teemoja, jotka ovat resonoineet vahvasti. On ollut tärkeää olla ja tulla näkyväksi kokonaisena, autenttisena itsenäni. Huomaan välillä, että minun on vaikea hyväksyä itsessäni kaikkia niitä vahvoja tunteita, joita koen enkä aina osaa toimia intuitioni mukaisesti. Uskon, että koko ajan kuitenkin uskallan tulla enemmän ja enemmän esille myös henkisten kokemusteni ja johdatukseni kanssa. Irtautuminen elämästä Suomessa antaa mahdollisuuden irroittautua vanhoista toimimattomista kuvioista. Hyvä kohta tehdä jonkinlainen tilinpäätös ja ikäänkuin aloittaa alusta syksyllä.

Jaan lisää matkakuviani ja tunnelmia Instagramissa @elamankauniithetket ja Facebookissa samannimisellä sivulla.

Mikä on elämässä tärkeää?

Olen kevään ajan pistänyt elämääni pakettiin. Olen valmistautunut luopumaan asunnostani ja vuokraamaan sen eteenpäin neljän kuukauden ajaksi, ollessani itse työharjoittelussa ulkomailla. Opiskelen matkailualaa ja vietän kesän 2019 Azoreilla keskellä Atlanttia.

Tavaroiden pakkaaminen, reissun järjestely ja muu elämä näiden ympärillä on saanut miettimään, että mikä on elämässä todella tärkeää. Omien tavaroiden läpikäyminen on avannut silmiä siihen, että mitä todella tarvitsen. On pitänyt päättää, että mitä pakkaan varastoon ja mitä otan mukaani. Olen todennut, etten tarvitse paljoa. Olen viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt aika kovaa inventaaria tavaroissani ja luopunut paljosta. Kevään aikana kuitenkin totesin, että edelleen minulla on kaapeissani ja hyllyissä monenlaista turhaa. Prosessi on vienyt vuosia ja mielenkiinnolla seuraan, millainen tavaramäärä lopulta tuntuu hyvältä.

Reissuun lähdön päivän lähestyessä huomasin myös tietynlaista haikeutta. Aloin kaivata ihmisiä, joita en välttämättä normaalistikaan näe kuukausiin. Järjestin tapaamisia, viestittelin ja soittelin ystävilleni. Yhtäkkiä tuntui hankalalta, etten voikaan nähdä tärkeitä ihmisiäni milloin tahansa. Näin painajaisia, joissa läheisilleni tapahtui jotain ikävää ja en pystynyt auttamaan heitä. Olen antanut itselleni luvan lähteä pois Azoreilta hetkenä minä hyvänsä, mikäli jollakin rakkaalla ihmisellä olisi vakava tilanne ja läsnäoloani tarvittaisiin. Tämän ajatuksen salliminen helpotti oloani. On ollut mielenkiintoista seurata, millaisia tunteita ja pelkoja on noussut pintaan. Olen huomannut, että läheisten merkitys on tietyllä tavalla jopa entisestään korostunut ja toivon, etten sitä arvoa enää unohda elämäni varrella.

Elämän turvaverkot

Kiinnitymme toisiin ihmisiin ja myös tavaroihin luoden itsellemme turvaverkkoa. Haluamme ankkuroitua ja juurtua johonkin. Olen aiemmin tarrannut ja hakenut turvaani toisista ihmisistä, erityisesti parisuhteesta. Nyt pidän tärkeänä, että koen turvaa ollessani itsekseni, omassa voimassani. Tällä hetkellä koen pystyväni seisomaan selkä suorassa, omilla jaloillani niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kun tunnistaa oman voimansa ja sen rajat, osaa toimia niiden mukaisesti. Tein keväällä päätöksen jälleenvuokrata asuntoni ja turvata sen, että Suomeen palatessani minulla on paikka jonne palata. Koin tärkeäksi, että voin palata tuttuun paikkaan, omaan kotikaupunkiin. Vuokrauspäätös antoi minulle rohkeutta lähteä kauas kotikonnuista ja ponnistaa elämäni pisimmälle ulkomaanmatkalle.

Elämä osaa kuitenkin yllättää. Olin juuri saanut pakattua tavarani varastoon ja muutaman päivän ajan saanut hengähtää ennen lähtöäni Azoreille, kun sain vuokralaiseltani ilmoituksen, että vuokra-asunnossani on ilmeisesti hometta. Tein pikaisesti päätöksen luopua asunnosta ja yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa olen lähdössä kuukausiksi tuhansien kilometrien päähän kotimaastani ja kaikki Suomeen jäävä omaisuuteni siirtyy varastoon. Alkoi muuttorumba, joka saatiin loppuun vasta minun oltua jo viikon Azoreilla. Tällä hetkellä ei ole tietoa, onko minulla Suomeen palatessani mitään kotia vai asunko väliaikaisesti tuttavien nurkissa.

Minulla on toki Suomessa työpaikka, mutta koska avoimesti etsin töitä matkailualalta, olen tilanteessa, jossa minua ei pidättele mikään muu kuin minä itse. Vaikka olin kevään aikana jo miettinyt paljon, mikä on todella tärkeää, kysymys on seurannut minua mukanani Azoreille. Mitä ihan todella haluan elämältäni? Missä haluan elää ja asua? Millaisiin asioihin, ihmisiin ja paikkoihin haluan juurtua? Mikä on minulle tärkeää?

Vapaa kuin taivaan lintu

Tiedän, että monet haaveilevat elämäntilanteesta, jossa olen. Olen vapaa menemään ja tulemaan miten haluan, voin täysin vapaasti päättää, minne päin maailmaa suuntaan. Minua ei pidättele perhe, ei asuntolaina eikä oikeastaan mikään muukaan. Jo viime talvena pohdin vapauden tunnetta, koska tajusin, että vaikka ulkoiset olosuhteet mahdollistavat minkälaisia päätöksiä tahansa, en silti kokenut olevani vapaa. Oli tärkeä ymmärtää, että vapaus ei synny olosuhteista, vaan mielentilasta.

Tajusin, että niin pitkään, kun olen kiinnittyneenä pelkoihini ja toimin niiden “vallassa”, en tunne itseäni vapaaksi. Jos nyt tarrautuisin pelkoon asunnottomuudesta, olisin jumissa ajatuksissani ja kiertäisin pelon kehää. Olen kuitenkin pystynyt näkemään, että tämä yllättävä tapaus on jälleen askel johonkin, jota en osaa vielä edes kuvitella. Avaan silmäni erilaisille mahdollisuuksille ja tutkin, millaisia tunteita ne minussa herättävät. Vapauden tunne syntyy siitä, kun olen vapaa tekemään valinnan siihen suuntaan, mihin sydän minua ohjaa eikä tarvitse jumittaa pelkojen tarinoissa.

Olen leikitellyt ajatuksella, etten palaisikaan enää pysyvästi Suomeen, vaan muuttaisin jonnekin ulkomaille. Ajatus on tavallaan kiehtova, mutta ei herätä minussa sellaista paloa, että kokisin sitä ajankohtaiseksi ainakaan tässä vaiheessa elämääni. Sydämeni ohjaa minua takaisin Suomeen ja minulla on jo ensi syksyksi suunnitelmia. Minulle vapaus syntyy siitä, että luotan asioiden järjestyvän. En todellakaan ymmärrä montaakaan asiaa elämäni olosuhteista tällä hetkellä, mutta tiedän, että aikanaan minulle selviää, miksi tarvitsin nämä kokemukset. Olen huomannut, että pelot ovat aiemmin synnyttäneet takertumista asioihin ja ihmisiin, mutta nyt annan elämän kuljettaa ja opettelen luottamaan sydänkompassini ohjaukseen.

Vapaus syntyy, ainakin minun kokemukseni mukaan siitä, kun uskaltaa kohdata pelkonsa. Välttämättä se ei tarkoita, että pitäisi tehdä asioita, joita pelkää, vaan edes todeta, että tämä asia elämässä tuntuu pelottavalta. Pelko voi olla hyvin monenlaisten tunteiden takana ja esimerkiksi nyt, kun tunnen Azoreilla ikävää joitakin ihmisiä kohtaan, tiedän pelkääväni, etten tapaa heitä enää koskaan. Olen antanut ikävän tuntua kehossa ja nostaa pintaan ajatukset, jotka tunteen alla lymyilevät. Koen, että oloni vapautuu joka kerta, kun jokin mielen tarina ja siihen liittyvä tunne tulevat nähdyiksi.

Mikä siis on elämässä todella tärkeää? Itselleni se on vapaus elää ja olla juuri se, mitä olen. Tärkeää on vapaus peloista, koska se merkitsee mahdollisuutta rakkaudelle. Toivon ajan Azoreilla antavan minulle sopivaa välimatkaa tarkastella edelleen, että mitkä asiat ovat elämässäni tärkeitä. Mihin haluan elämäni suunnata? Keiden kanssa haluan viettää aikaani?

Viljatonta retkiruokaa

Tänä keväänä olin uudenlaisten retkihaasteiden edessä. Aloitin maaliskuussa ketogeenisen ruokavalion ja siitä johtuen syön viljattomasti. Aiemmin retkiruokiin on kuulunut vahvasti (gluteeniton) puuro ja leipä, mutta nyt täytyi kehitellä jotain muuta tilalle. Onneksi netissä on paljon erilaisia reseptejä ja niitä testaamalla voi löytää omat suosikkinsa. Jutun lopusta löydät kolme viljatonta reseptiä, joita olen hyödyntänyt retkieväissäni.

Viljaton leipä

Minulla on ollut tämän kevät-kesän retkillä kahdenlaista viljatonta leipää mukana. Molemmat reseptit ovat Paulan ketoblogin reseptejä. Jos on valmis kantamaan matkassaan hiukan painavampaa leipää, on siemenleipä ehdoton suosikkini. Hyvää tässä leivässä on sen säilyvyys (ainakin viileämmässä retkisäässä) ja energiapitoisuus. Siemenet sekä kananmuna tekevät leivästä tuhdin energiapommin. Tykkään syödä leipää leikkeleen, juuston, kurkun, valkosipulin ja suolaripauksen kanssa.

Toinen hyvä vaihtoehto erityisesti lyhyemmälle retkelle on Paulan blogista superpehmeät sämpylät. Reseptiä olen muokannut niin, että mascarponen sijaan olen käyttänyt turkkilaista jugurttia. Koska sämpylöissä on niin paljon maitotuotteita, täytyy retkisään olla vilpoinen ettei sämpylät pilaannu. Ja koska sämpylät todellakin ovat pehmeitä, täytyy myös huomioida, että ne voivat litistyä tai muussaantua rinkassa.

Viljaton puuro

Kaipaan kieltämättä retkille hiukan gluteenitonta kaurapuuroa, mutta löytämäni vaihtoehto on myös varsin mukava. Testailin ennen retkeä kotona, että miten chiansiemenistä tehty puuro taipuu aamupuuroksi. Totesin, että ainakin omaan makuuni sopivaa puuroa saan aikaiseksi, kun teen puuron kookoskermaan ja veteen. Tämä aiheuttaa toki sen, että retkieväisiin tulee kookoskermapakkauksista lisää painoa. Pahviin pakatut kookoskermat säilyvät myös huoneenlämmössä, joten säilyvyytensä puolesta ne ovat helppoja vaihtoehtoja retkelle. Miinusta on paino ja pakkauksen rikkoutumisvaara.

Kotona valmistan yleensä lämmintä puuroa, mutta retkellä en aina viitsinyt liata trangian kattilaa tai muuten vaan viritellä keitintä tulille. Chiansiemenet täytyy aina turvottaa ennen käyttöä, jotta niiden käyttö on turvallista. Siemenet onneksi turpoavat myös kylmään kermaan. En ole vielä testannut, että millainen puuro tulisi vettä ja maitojauhetta käyttäen. Tämä vaihtoehto olisi eväiden painon kannalta hyvä. Valmiiseen puuroon lisään usein kanelia tai marjoja. Kun puuron tekee kookokseen, tulee jo siitä omaa makua, joten välttämättä ei mitään lisämaustetta tarvitse. Kaikki eivät toki tykkää kookoksen mausta.

Viljatonta retkiruokaa -reseptit

Siemenleivän ja sämpylöiden alkuperäiset reseptit ovat Paulan ketoblogista. Chiansiemenpuuro on yhdistelmä erilaisista löytämistäni reseptivaihtoehdoista.

SIEMENLEIPÄ
25palaa

7 kpl kananmunia
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 dl mantelijauhoa
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl pellavansiemenrouhetta
0,5 dl chiansiemeniä
40 g hasselpähkinärouhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada leipävuokaan.
Paista 175 asteessa, 60-90 minuuttia uunista riippuen. Pinta saa tummua ja mennä kovaksi.

Olen itse jättänyt hasselpähkinärouheen pois ja välillä korvannut pellavansiemenrouheen mm. hamppurouheella tai muilla siemenillä. Kotioloissa säilytän leipää jääkaapissa sen rasvaisuuden vuoksi.

SUPERPEHMEÄT SÄMPYLÄT
6-8 kpl

2 kpl munia
250g mascarponea/turkkilaista jugurttia
2 rkl psylliumia
2 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Sekoita munat ja jugurtti keskenään. Sekoita kuiva-aineet erillisessä astiassa ja sekoita muna-jugurttiseokseen. Anna psylliumin turvota hetken aikaa. Pyöritä kostutetuin käsin 6-8 sämpylää. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Alkuperäinen resepti on vain neljään sämpylään, mutta koen itse turhaksi tehdä niin pientä taikinaa, joten olen aina vähintään tuplannut annoksen. Vinkkinä, että uunin luukkua ei kannata avata kesken paiston ja huoneenlämpöisiä kananmunia käyttämällä sämpylät tuntuvat kohoavan uunissa mukavammin. Mielestäni myös turkkilaista jugurttia käyttäessä koostumus pysyy kuohkeampana kuin rasvaisempaa mascarponea käytettäessä.

CHIANSIEMENPUURO
1 annos

Lämmin puuro
1 dl vettä
2 dl kookoskermaa/-maitoa
3 rkl chiansiemeniä

Laita vesi kiehumaan ja lisää samalla siemenet. Sekoita hyvin, etteivät siemenet paakkuunnu toisiinsa. Kun seos on hiukan kiehahtanut ja siemenet alkaneet geeliytyä, lisää kerma ja anna kiehua pienen hetken välillä sekoittaen. Kun puuro alkaa selkeästi sakeutumaan, voi keittimen sammuttaa ja antaa puuron sakeentua vielä hetken.

Kylmän puuron olen tehnyt yleensä pariin desilitraan kermaa. Olen sekoittanut astiaan kerman ja chiansiemenet ja jättänyt turpoamaan muiden aamutoimien ajaksi. Joskus olen huuhtaissut kermapurkkia vedellä, joten siemeniä ja nestettä on tullut samassa suhteessa kuin lämpimässäkin puurossa. Omaan makuuni sopiva suhde on 1 dl nestettä/1 rkl chiansiemeniä.

Mitkä ovat sinun viljattomia retkiruokasuosikkejasi?

Yksin vai yksinäinen? Kysymyksiä yksinäisyydestä

Oletko koskaan tuntenut itsesi yksinäiseksi, vaikka et olisi yksin? Mistä johtuu, että koemme yksinäisyyttä, vaikka olisimme toisten seurassa? Miten parisuhteessa voi olla yksinäinen?

Eteeni tuli teksti: ”Jos rakkaus muuttuu yksinäiseksi, on aika päästää irti.” Jäin miettimään yksinäisyyden kokemuksia ihmissuhteissani, niin pari- kuin ystävyyssuhteissakin. Tunnistan muistoistani helposti tunteen, että olen yksinäinen, vaikka lähelläni olisi toinen ihminen. Muistan kokeneeni huonoa omaatuntoa ja huolta siitä, että koen olevani yksinäinen seurassa. Erityisen vaikea noita tunteita on ollut hyväksyä parisuhteessa. Tuolloin mielessä on pyörinyt ajatukset, että enkö välitäkään toisesta tarpeeksi tai mikä tässä suhteessa on pilalla, kun olen yksinäinen. Helposti on myös ajatellut, että kun tuo toinen huomioisi minut paremmin, en olisi yksinäinen. Tuo yksinäisyyden kokemus on kuitenkin ollut minun tunteeni, joten jokin minussa on synnyttänyt tuon kokemuksen. Mistä tuossa kokemuksessa on kysymys?

Pohdinnoissani pysähdyin myös hetkiin, joissa asun itsekseni elämäntilanteessa, jossa ei ole parisuhdetta. Sama yksinäisyys on tunnistettavissa myös niistä hetkistä. Tällöin yksinäisyys tuntuu jotenkin ymmärrettävämmältä ja jotenkin jopa siedettävämmältä, sillä yksinäisyys toisen seurassa tuntuu minusta lohduttomalta. Ollessani yksin ja yksinäinen voin ikäänkuin kääriytyä itseeni, mutta minun ei tarvitse yrittää löytää yhteyttä siihen toiseen, joka voi tuntua olevan valovuosien päässä. Pääsen helpommalla, kun yhteyttä kokeakseni minun ei tarvitse yrittää muuntautua sellaiseksi kuin se toinen mahdollisesti odottaa minun olevan. Olen mieluummin yksin (yksinäinen), kuin (yksinäinen) kameleontti jonkun toisen seurassa.

Mistä on kyse silloin, kun koen yksinäisyyttä? Koska voin tuntea yksinäisyyttä myös parisuhteessa ja ystävien seurassa, ei lääke tunnu olevan muiden seuraan hakeutuminen. Toisten seurassa ollessa yksinäisyyden hetkissä tulee tunne yhteydettömyydestä: Tuo toinen ei halua tai pysty yhteyteen kanssani, emme ymmärrä toisiamme. Yksikseen ollessa voi tuntea, että ei ole olemassa ketään, joka haluaa olla yhteydessä kanssani. Yhteydettömyys, irrallisuus, yksin omien kokemustensa kanssa jääminen ovat tuntemuksia, joita liitän yksinäisyyden kokemukseen. Tutkimusten mukaan yksinäisyys aiheuttaa aivoissa hälytystilan, jonka myötä ihminen saattaa tulkita sosiaalisissa tilanteissa vääristyneesti ja kielteisiksi positiivisiakin signaaleja, joita saa muilta ihmisiltä. Yksinäinen saattaa sivuuttaa kohteliaisuudet tai loukkaantua herkemmin. Yksinäisyys tuntuu siis aiheuttavan yhteydettömyyden tunteen myötä aivoissa stressireaktion.

Jos tunnen yhteydettömyyttä, keneen yhteys on itse asiassa katkennut? Kuten aiemmin totesin, ei muiden seura tunnu olevan automaattisesti ratkaisu. Vai olenko ollut väärien ihmisten seurassa? Olisi helppo tyytyä ajattelemaan, että syy on itseni ulkopuolella ja muissa ihmisissä, mutta se ei täysin selittäisi sitä, miksi olen kokenut yhteydettömyyttä myös yksin. Jos ympäriltä karsii kaikki muut ihmiset, jää yksin oman yhteydettömyyden kanssa. Onko siis niin, että en ole yhteydessä itseeni? Johtuuko yksinäisyyden tunteeni siitä, etten ole yhdessä itseni kanssa?

Nyt tullaankin mielenkiintoiselle maaperälle. Itsen kanssa yhteydessä oleminen ei ole helppoa, jos itsen kuuntelemiselle ei ole tarpeeksi aikaa. Voi olla myös vaikea olla rohkeasti sitä mitä on ja elää omien tarpeidensa suuntaisesti. Edellä kuvaamani toisten seurassa kameleontin tapaan muuntautuminen on ollut ainakin itselleni hyvin tuttua läpi elämän. Omat olotilat ja tarpeet ovat jääneet nopeasti sivuun, kun olen asettanut muut itseni edelle. Tällä tavalla eläen, tulee lopulta todella yksinäinen olo. Kun muiden tarpeet on edellä, ei omia tarpeitaan enää edes tunnista. Outo valju tunne vaivaa, vaikka vierellä olisi maailman ihanin ihminen. Yksinäisyys oman kumppanin kainalossa herättää todella ristiriitaisia tunteita. Itse asiassa se paha olo on ajanut minut monia kertoja pois tärkeimmän ihmisen läheltä.

Omaan itseen yhteyden vahvistaminen vaatii tiedostamista. Itseäni on auttanut eteenpäin kysymykset. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Mitä minä haluan tässä tilanteessa? Mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin juuri nyt? Aiemmin toivoin näihinkin vastausta ja helpotusta muilta ihmisiltä, mutta olen alkanut ymmärtää, että on tärkeää, että löydän avun itsestäni. Löydän itseltäni avaimet omaan hyvinvointiini ja tarpeitteni täyttämiseksi. Tämän olen tiennyt teoriassa jo pitkään, mutta oma kokemukseni ja aito ymmärrys on vahvistunut vasta viime vuosien aikana.

Kun olen alkanut ymmärtämään oman vastuuni, olen oppinut toimimaan uudella tavalla myös ihmissuhteissani. Huolehdin, että tapaan ystäviäni pääasiassa hetkissä, jolloin en ole rasittunut esimerkiksi pitkästä opiskelupäivästä. Olen myös oppinut itsestäni, että pystyäkseni keskustelemaan asioista syvemmällä tasolla, tarvitsen tapaamiselle tarpeeksi aikaa, jotta pystyn rentoutumaan ja henkisesti avautumaan. Tämä on johtanut siihen, että olen pyrkinyt mahdollistamaan myös tarpeeksi pitkät tapaamiset. Turvaan voimavarojani ja järjestän aikaa aidon yhteyden syntymiselle eli yksinäisyyden torjumiselle.

Alussa esittämässäni sitaatissa puhuttiin rakkauden muuttumisesta yksinäiseksi ja ehdotettiin irtipäästämistä ratkaisuksi, jolla ehkä viitataan toisesta ihmisestä irtautumiseen. Yhteyden syntyminen toisen ihmisen kanssa ei tietenkään ole vain itsestä kiinni. Voin olla itseni kanssa yhteydessä ja tuoda omaa itseäni avoimesti esille, mutta toinen pysyy edelleen tavoittamattomissa. Tuo tunne voi syntyä esimerkiksi siitä, että toinen tyrmää ajatukseni, on poissaoleva tai ei kerro itsestään juuri mitään. Onko tällöin aina tarve päästää irti ihmisestä? Voisiko irtipäästämisessä olla kyse myös siitä, että irroittautuu niistä odotuksista, joita toiseen lataa? Koen, että myös epärealistiset odotukset kasvattavat yhteydettömyyttä. Kun päästän irti paineista ja odotuksista, joita tähän ihmissuhteeseen luon, voin kokea aidommin sen mitä todella on. Jos muutan odotukset arvostukseksi, miten tilanne muuttuu? Voinko olla aidommin oma itseni, muuttumatta kameleontiksi?

Tunnistan kuitenkin yksinäisyyttä enemmän hetkiä, joissa olen yksin, mutta en yksinäinen. Nautin yksinolon mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Voin valita, milloin päästän lähelleni muita ja milloin olen yhteydessä muihin ihmisiin. Uppoudun mielelläni omiin puuhiini ja nautin elämästäni jotenkin vapautuneemmin kuin koskaan muiden seurassa. Mielestäni jokaisen pitäisi osata olla myös yksin, että saa olla oma itsensä omine kommervenkkeineen. Yksinolo ja erityisesti oleminen omien ajatusten seurassa voi tuntua pelottavalta ja usein me täytetään elämä äänillä ja virikkeillä, vaikka oltaisiin itsekseenkin. Nettisurffailu, telkkari, viestit, puhelut, harrastukset, syöminen… Itse olen tunnistanut, että minulle tulee herkästi nälkä, jos minulla on liian tylsää tai koen olevani liian yksin. Tartun herkemmin myös someen, jos oloni on syystä tai toisesta levoton – eikä se selailu tietenkään oloa helpota. Yksinolo avaa sosiaalisia tilanteita paremmin mahdollisuuden kuulla sen, mitä sisällä todella tapahtuu.

Asuttuani pitkään toisen ihmisen kanssa ja muutettuani sitten omaan kotiin, olen kohdannut yksinolon ja yksinäisyyden tunteita uudella tavalla. Olen oppinut itsestäni uutta. Olen huomannut nauttivani yksinolosta todella paljon ja haaveilen tekeväni monia asioita elämässäni yksin. Tämä on uutta, koska olen aina luullut olevani todella sosiaalinen. Monet ihmiset tuntuvat olevan yksinäisiä, vaikka heillä olisi paljon ystäviä ja perhettä ympärillään. Luulen, että tilanne on monella sama kuin se on ollut minullakin: ei osata tai uskalleta ottaa tilaa olla itsekseen, ei olla yhteydessä omaan sisimpään ja sen jälkeen yhteys on vaikeaa muidenkaan kanssa. Nykypäivän elämänmeno tuntuu vaativan sosiaalisesti aktiivista elämää ja ainakin itselleni sosiaalinen työ ja sosiaalinen vapaa-aika ovat osoittautuneet haastavaksi yhtälöksi. Mikä on sinun tilanteesi? Tarvitsetko enemmän yksinoloa?

Mitä kadut kuolinvuoteellasi?

Mikä saa sydämesi syttymään?
Mihin mielesi palaa kerta toisensa jälkeen uteliaana, innostuneena?
Mitä haluaisit kokea?
Minkä tekemättä jättämistä katuisit kuolinvuoteellasi?

Kun opiskelin life coachiksi, kirjoitimme yhtenä harjoituksena muistopuheen itsellemme. Siis omiin hautajaisiimme. Luimme puheet ääneen toisillemme. Muistan, miten ääneni särkyi muutamassa kohdassa eikä lukemisesta meinannut tulla mitään. Kurkkua kuristi tekstissä asiat, joiden toteutumista elämässäni halusin, mutta jotka tuntuivat vaikeilta toteuttaa. Kirjoituksessa oli kuitenkin paljon myös sanoja elämänasenteestani ja tavastani elää ja olla ihmisten kanssa.

Olen useita kertoja elämässäni miettinyt myös sitä, mitä asioita haluan kokea ja miten haluan elää, ettei tarvitsisi katua. Yksi tärkeimmistä on muistopuheessakin esiin tullut elämänasenteeni. Toivon, että osaan elää positiivisena, tulevaisuuteen uskoen. Uskon, että kokisin heittäneeni elämääni hukkaan, jos huomaisin katkeroituneeni tai jääneeni jumiin pahaan oloon. Olen opetellut läsnäoloa, huolehtimisen ja murehtimisen vähentämistä. Vaikka on olemassa kaunis sanonta, että huokaus on rukous, voi huokaus olla myös merkki stressistä ja turhista huolista.

Mitä haluaisit kokea elämässäsi?

Riippumatta siitä, minkä ikäinen olet tai millaisessa elämäntilanteessa juuri nyt olet, toivoisin sinun miettivän, että mitä haluaisit kokea elämässäsi. Mikä toisi hymyn huulillesi tai olisi unelmiesi täyttymys? Mikä asia ilahduttaisi? Kun elämää ei millään tavalla suunnittele, saattaa jossain kohdassa huomata, että on tyytynyt elämään, joka ei sytytä tai tuntuu keskinkertaiselta. Tavallisessa ja rauhallisessa elämässä ei ole mitään vikaa, mutta mielestäni on surullista, jos kokee, että oma elämä on tyytymistä eikä tunnu merkitykselliseltä.

Olen aina ollut kova haaveilemaan elämästäni. Minulla on ollut kaikenlaisia visioita siitä, kuinka elämän kuuluisi mennä. Välillä on vaikuttanut siltä, että mitä tarkemmin olen kuvitellut, sitä varmemmin asiat ovat tuntuneet menevän ihan toisella tavalla. Olen välillä ollut kovastikin ahdistunut siitä, ettei elämä näytä noudattavan sitä käsikirjoitusta, jota sille olen yrittänyt kaavailla. Tämä on toistunut niin suuremmissa kuin pienissäkin asioissa. Olen ollut surullinen siitä, miten asiat ovat menneet ja pettynyt sen takia myös itseeni. Välillä tuo pettymys on ollut suistaa minut pois raiteiltani.

Kun olen tutustunut itseni kehittämiseen, oman itsen johtamiseen, olen ymmärtänyt, että haaveilulla, suunnittelulla ja tavoitteilla on eroa. Olen ymmärtänyt myös vahvasti sen, että elämää ei voi ennakoida. Se, että elämä menee eri tavalla kuin on toivonut, ei ole virhe tai kenenkään vika. Voin haaveilla uudesta työpaikasta, mutta jos en tietoisemmin pohdi mitä haluan, saatan päätyä tekemään työtä, joka on ”tyhjää parempi”. Saatan suunnitella vaihtavani työpaikkaa, mutta jos en tee sen eteen mitään konkreettista, voi olla, että vuodet vierii ja huomaan olleeni samassa paikassa ”paremman puutteessa”. ”Tämähän on ihan hyvä työ.” Jos ihan hyvä tai paremman puutteessa on sinulle sopiva taso elämääsi, edellä kuvattu tilanne ei ole kohdallasi huono ollenkaan. Itse haluan enemmän tai ainakin jotain merkityksellisempää.

Palataan takaisin kysymykseen, mitä haluat elämässäsi kokea. Jos todella haluat pitää huolen siitä, ettei kuolinvuoteellasi tarvitse katua tekemättä jättämiäsi asioita, kannattaa tarttua tilaisuuteesi jo nyt. Millaista elämänasennetta ja elämäntapaa haluat toteuttaa? Missä haluaisit käydä? Kenet haluaisit tavata? Kenelle haluaisit sanoa, että hän on sinulle tärkeä? Mitä haluaisit tehdä?

Olen itse tehnyt bucket listin eli niin sanotun toivelistan asioista, joita haluan elämäni aikana kokea. Bucket list nimitys tulee englannin kielisestä sanonnasta ”to kick the bucket” eli potkaista tyhjää. Ajatuksena on siis listata asioita, joita haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa. Jotkut puhuvat esimerkiksi joistain paikoista maailmassa, että ne ovat heidän bucket list-kohteitaan. Itselläni bucket listilta löytyy isojen haaveiden lisäksi pieniä hetkiä, kuten metsämansikoiden pujottaminen heinänkorteen. Olen kirjoittanut listaani noin 100 asiaa, joista osa on jo toteutunut ja tiedän, että lista tietenkin täydentyy ja muokkautuu elämän myötä.

Suosittelen sinullekin bucket listin tekemistä. Jo listan tekeminen itsessään on hyvä pysähtyminen oman itsen ja omien toiveiden äärelle. Millaiset asiat saavat elämäsi tuntumaan elämältä? Yksi arvostamistani henkisistä opettajista Wayne Dyer puhui usein siitä, että kenenkään ei pitäisi kuolla musiikin yhä soidessa sisällään. Hän tarkoitti tällä sitä, että jokaisen pitäisi soittaa elämänsä sävelmää eläessään, elää sydämen äänen mukaisesti ja toteuttaa itseään onpa intohimo mikä tahansa.

Suunnitelmien ja listojen tekeminen ei itsessään riitä. Elämä koostuu hetkistä, tunteista ja niiden aistimisesta. Kokemukset muodostavat sen kokonaisuuden, joka muotoutuu mielessämme ja muistoissamme elämäntarinaksi. Sinä vaikutat omilla teoillasi siihen, kuinka täyteläiseksi koet elämäsi nyt ja kelatessasi muistojasi taaksepäin. Älä tuhlaa aikaa epäröintiin tai menneiden murehtimiseen. Tartu tilaisuuteen, elä elämääsi juuri nyt, uskalla rakastaa, uskalla tuntea. Uskalla tuntea oma voimasi.

Paha olla – Miten päästää irti turhasta tunnekuormasta?

Oletko koskaan huomannut, että sisälläsi lymyilee jokin tunne, mutta et saa sitä sieltä pois? Onko rinnassasi puristanut paha olo, joka on jumittanut siellä pitkiä aikoja? Minulla on ollut tällaisia tunnejumituksia erilaisiin asioihin liittyen. Välillä olen tuntenut fyysistä kipua jossain kohtaa kehoa, joskus vihlaisee sydämestä tai muljahtaa ikävästi vatsanpohjassa. Joskus olotila muuttuu ahdistuneeksi ja levottomaksi ilman selkeää syytä.

Olen opetellut kuuntelemaan kehoani, kiputiloja ja epämääräisiä olotilojani ja usein sieltä on kaivautunut esille jokin tunne, jota en ole osannut tai uskaltanut aiemmin tuntea. Tiedän sen ”kauhun”, että mitä kaikkea sisältä lähteekään nousemaan, kun sille antaa tilaa. Tiedän kuitenkin myös sen keveyden ja selkeyden, joka syntyy siitä, kun saa purettua jotain kehossa pitkään kuljetettua kuormaa. On totta, että yhden jutun selvittyä, herkästi voi tulla ”tilalle” joku toinen vaikealta tuntuva tunne. Uskon, että vähitellen olo muuttuu helpommaksi ja selkeämmäksi, kun annan tunteiden nousta yksi toisensa jälkeen pintaan.

Minua on auttanut tunteiden kohtaamisessa ja tuntemisessa:

  • Pysähtyminen: selällään rauhassa kehon kuulostelu, kehon tuntemusten ”skannaaminen”.
  • Ajatusten salliminen: olen antanut ajatusten soljua, mutta palauttanut keskittymiseni takaisin kehoon kerta toisensa jälkeen. On ollut rentouttavaa, ettei mieltä ole tarvinnut yrittää tyhjentää.
  • Tunteiden salliminen: kun kehosta on alkanut nousta jokin tunne, vaikka pienenä häivähdyksenä tai fyysisenä tuntemuksena, olen keskittänyt huomioni siihen. Ilman arvostelua, ikäänkuin uteliaasti tarkkaillen. Olen antanut pahan olon, pelon, ahdistuksen, kivun tuntua sellaisena kuin se on tuntunut ja antanut myös kehon reagoida siihen haluamallaan tavalla.

Minulla ikävät tunteet purkautuvat kehosta usein itkun avulla. Olen todennut, että olen esimerkiksi vihan tunnetta piilotellut surun alle, joten on ehkä ihan luonnollistakin, että minun täytyy itkemällä purkaa ensin surua pois, että pääsen kiinni siihen, kuinka paljon vihastuttaa. Sinäkin saatat tunnistaa jonkin ikävältä tuntuvan ”suojatunteen”, jonka alta voi myöhemmin paljastua jotain muutakin. Itselleni tuo viha on ollut vaikea tunne tuntea ja tunnistaa, koska se on ollut alitajuisesti niin kielletty tunne.

Tiedän ihmisiä, joille tunteiden salliminen on luontevaa, mutta itselleni se ei ole ollut. Tästä syystä olen ollut elämäni aikana masentunut, ahdistunut sekä henkisesti ja fyysisesti jatkuvassa hälytystilassa. Uskon, että myös ongelmani kilpirauhasessa liittyvät siihen, etten ole pystynyt puhumaan omaa totuuttani, koska en ole tunnistanut omia tunteitani. Tunnistatko sinä fyysistä tai henkistä oireilua, joka voisi liittyä tunteiden tuntemisen vaikeuteen tai tunteiden tukahduttamiseen? Aina yhteyttä ei ole helppo nähdä tai tunnustaa. Laitamme henkisen pahoinvoinnin herkästi ulkoisten olosuhteiden ja vaikean elämäntilanteen syyksi. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, että emme pysty tai uskalla tuntea olosuhteiden ja elämäntilanteen herättämiä tunteita. Olon tekee vaikeaksi tunteiden ja tilanteen kieltäminen, ei välttämättä itse tilanne. Hyvä uutinen on, että itseään ja omaa oloaan voi parantaa.

Tunteiden tuntemiseen voi tarvita apua. Olen itse käynyt terapiassa ja tunnetaitovalmennuksessa. Minulla on ollut myös lähelläni muutamia ihmisiä, joiden seurassa olen uskaltanut olla tunteineni juuri sellainen kuin olen. Joskus apu saattaa tarjoutua yllättävältä taholta tai yllättävällä tavalla. Itkuhanat saattavat aueta elokuvaa katsoessa tai joku vastaanotettu viesti voi herättää vihaa, vaikka sisältö ei äkkiseltään siihen antaisi edes syytä. Kehomme ja alitajuinen mielemme kuitenkin reagoi välillä vähän yllättävästikin ja silloin tunteille kannattaa antaa tilaa. Kävin eilen rauhallisella joogatunnilla ja erään liikkeen aikana tunsin venytystä lantiollani. Samalla mieleeni nousi ajatuksia ja tuntemuksia, joiden myötä kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Keho vapautti sallimisen myötä pahaa mieltä ja tunnin jälkeen olo oli todella rentoutunut ja vapautunut.

Tänään sain viestin, jossa lähettäjä kertoi nähneensä kauniin unen veljestäni, joka kuoli kuusi vuotta sitten. Viestin luettuani aloin välittömästi itkemään ja viestittelymme aikana suru nousi voimakkaammin pintaan. Annoin itkun tulla. Olo oli hetken aikaa niin lohduton, että mieleeni tuli ystäväni, jonka puoleen olisin halunnut kääntyä helpottaakseni oloani. Lohduksi riitti kuitenkin itkuni sekä aiemmin kuullut ystäväni sanat surun sallimisesta. Koin syvää kiitollisuutta siitä, että sain tuntea taas palan sitä surua, jonka tunnen välillä kehossani, mutta jota en aina osaa enkä edes uskalla tuntea.

Voimme siis auttaa toisiamme tuntemaan niin ikävältä tuntuvia kuin iloisempiakin tunteita. Lohtu, rakkaus ja ilo voivat muistua mieleen ja tuntua kehossa, vaikka juuri nyt niitä ei ulkopuolelta osoitettaisikaan. Aito myötätunto on juuri sitä, että myötäelämme tunnetta toisen kanssa. Voit osoittaa myötätuntoa itsellesi ja toiselle:

  • Tunteita sanoittamalla: saatat huomata jonkun toisen seurassa, että alat tuntea olosi esimerkiksi surulliseksi tai aistit toisen tunnetilan. Voit auttaa toista jo sillä, että sanot hänelle: Huomaan, että sinua surettaa… tai ei ole ihmekään, että tässä tilanteessa olet surullinen. Se, että teet toisen tunteen ”näkyväksi” auttaa toista tuntemaan ja hyväksymään tunteensa. Tämä toimii myös positiivisissa tunteissa, hyvää oloa voi vahvistaa puhumalla siitä ääneen.
  • Tunteita tuntemalla: kun aistit toisen ihmisen tunnetilan, saatat tuntea kehossasi tuntemuksia ikäänkuin tuo tunne olisi ”sinun”. Anna tuntemusten tuntua ja jos esimerkiksi itkettää, anna itkun tulla. Tuntemalla toisen tunteita hänen kanssaan, olet aidosti myötätuntoinen. Kun annat tunteen tuntua, se ei myöskään jää taakaksi kehoosi.

Koen, että tunteiden tuntemisen oppimisesta on ollut elämässäni todella merkittävää hyötyä. Alunperin ikävien tunteiden hyväksyminen on muodostunut vaikeaksi varmasti osittain opittuna eri ihmissuhteiden kautta. Kun suru, kiukku ja viha eivät ole olleet sallittuja, ne on täytynyt piilotella jonnekin syvälle kehoon. Siitä syystä niiden tunteminenkin on tuntunut pelottavalta ja niitä on pitänyt vältellä mm. mukautumalla tilanteisiin tavoilla, jotka eivät ole olleet itselle hyväksi. Kun tunteiden tunteminen on harjoittelun myötä muuttunut helpommaksi, olen huomannut muun muassa seuraavaa:

  • Jatkuva epämääräinen ahdistus ja pahan olon tunne rinnasta ovat hävinneet.
  • Analysointi ja tunneasioiden vatvominen on vähentynyt todella radikaalisti. Kysyn herkemmin myös toisilta, miltä heistä tuntuu – ei tarvitse arvailla (ja mielessä vatvoa).
  • Koen, että uutta tunnekuormaa syntyy vähän, koska uskallan tuntea tunteet jo tilanteissa tai vähintäänkin muutaman päivän sisällä tapahtuneesta.
  • Uskallan asettaa rajojani selkeämmin, jos huomaan jonkin tilanteen olevan hyvinvoinnilleni haitallinen.
  • Tunnen useammin iloa, onnellisuutta ja vapautuneisuutta.
  • Jaksamiseni on tasaisempaa, kun tunteiden ”pidättelyyn” ei mene enää niin paljon energiaa.
  • Olen muuttunut rohkeammaksi ja optimistisemmaksi tulevaisuuden suhteen.
  • Uskallan puhua tunteistani avoimemmin. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muuttuneet aidommiksi tämän ansiosta. Koen elämäni täyteläisempänä.

Suosittelen sinua siis miettimään, että miten voit auttaa itseäsi tuntemaan myös niitä tunteita, joita sinun on vaikea hyväksyä tai tuntea. Kun saat pudotettua kuormaa hartioiltasi ja sydämeltäsi, alat voimaan myös fyysisesti paremmin. Itse olen tänään ”itkettänyt” itseäni myös kuuntelemalla musiikkia, joka on auttanut tunteiden purkamisessa. Keinoja on monia, joten tunnustele mitkä sopivat sinulle. Uskalla tuntea!

Tunnetyöskentelyyn haluan lämpimästi suositella myös valmentajani Johanna Remes-Koposen valmennusta ja kursseja. Olen jo yli kahden vuoden ajan purkanut hänen kanssaan mieleni ja sieluni solmuja ja saanut uskomattomia ja yllättäviäkin positiivisia tuloksia aikaan. Viimeisimpänä olen käynyt puolen vuoden Unelmat todeksi -valmennusta ja samaan aikaan osallistuin myös Tietoisuusakatemia -verkkovalmennukseen. Tietoa Johannan palveluista löydät klikkailemalla TÄSTÄ. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan ”vain” tyytyväisen asiakkaan suosittelu. Johannalla on paljon myös ihan ilmaisia videoita ja tekstejä, joihin kannattaa käydä tutustumassa, että saat käsitystä hänen lähestymistavastaan.

Naisen ja miehen voima

Uskotko, että voimasi on sinussa koko ajan läsnä? Annatko voiman muille vai käytätkö sitä itse? Sisäinen voimasi on lähde sisäiseen turvallisuuteen ja aitoon rakkauteen.

Läsnäolon voimaa, osa 3 – Viekö sinua pelko vai rakkaus?

Oletko miettinyt, kuinka paljon päivittäisestä toiminnastasi on automaattista? Mitä paremmin olemme läsnä tälle hetkelle, sitä paremmin voimme tiedostaa toimintamme takana olevia motiiveja. Haluamme uskotella itsellemme, että valitsemme suuren osan toiminnastamme täysin vapaasti, mutta todellisuudessa erittäin suuri osa päivittäisestä toiminnastamme tapahtuu ikäänkuin autopilotilla. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta jos haluat jotenkin muuttaa elämääsi, tästä faktasta kannattaa kiinnostua.

Heräät aamulla ja toistat päivästä toiseen samat rutiinit. Mietit samanlaisia ajatuksia herättyäsi, teet aamutoimet samassa järjestyksessä, menet tuttua reittiä töihin. Ajattelet samankaltaisia ajatuksia ja tunnet samankaltaisia tunteita. Ikävä todeta, mutta näin on, jos et ole tietoinen ja todellakin valitse toimia toisin.

Toistamme elämässämme samanlaisia kaavoja niin pitkään, kunnes tulemme tietoisemmiksi läsnäolevan hetken voimasta. Tässä hetkessä sinulla on vapaus valita toisin. Tässä hetkessä voit alkaa muuttamaan ajatteluasi ja toimintatapojasi. Olet kuitenkin opettanut aivojasi nykyiseen toimintaan vuosien ja todennäköisesti vuosikymmenten ajan, joten voit olla varma, että aivosi tulevat vastustamaan yrityksiäsi. Jos todella haluat muuttaa elämääsi, sinun täytyy alkaa luomaan itsellesi uudenlaisia tunteita, uudenlaista toimintaa ja sitä kautta aivoihin uudenlaisia kytkentöjä.

Toimitko pelosta käsin?

Niin tuskastuttavaa kuin se onkin, myös toimintamme takana olevat tunteet ja motiivit säilyvät hyvin samankaltaisina, jos emme ala tietoisesti muuttamaan niitä. Kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan edellisessä osassa siitä, että saatamme menneisyyden peloista tai kohtaamattomista tunteista johtuen rajoittaa toimintaamme myös nykyhetkessä. Erittäin usein varovaisuudelle ei ole nykyisyydessä perusteita, mutta silti suljemme pois muutoksen mahdollisuuksia pysyessämme kiinni vanhoissa tunteissa ja toimintamalleissa.

Tiedän varsin hyvin omasta kokemuksestani, että mitä on toimia menneisyyden möröt niskassaan esimerkiksi uudessa parisuhteessa. Kannoin vuosikymmeniä mukanani kohtaamattomia haavoja, joihin jokainen kumppanini tahtomattaan onnistui sohimaan. Meni todellakin pitkään, ennen kuin ymmärsin, että samankaltaisina toistuvat ongelmat johtuvat osittain ja varmasti suurelta osin omista kohtaamattomista peloistani ja hoitamattomista haavoistani. Sain haavan vuotamaan, vaikka kumppanillani ei olisi ollut minkäänlaista tarkoitusta satuttaa minua.

Lue lisää:
Läsnäolon voimaa, osa 2
Nykyhetken hyväksyminen


Kun en pystynyt näkemään oman haavani, pelkoni ja ahdistukseni vaikutusta, syytin tilanteesta erittäin herkästi kumppania. En tiedostanut syvällä olevaa pelon ydintä ja saatoin ahdistua todella voimakkaasti haavaani osuvista tilanteista. Välillä yritin pakonomaisesti muuttaa tilannetta muokkaamalla käytöstäni tai yrittämällä vaikuttaa kumppanin toimintaan välillä melko kyseenalaisinkin keinoin. Jälkeenpäin tarkasteltuna kohtaamaton ja tunnistamaton pelko oli todella tuhoisaa itselleni ja myös parisuhteille. Toimimme tällaisilla haitallisilla tavoilla hyvin monenlaisissa tilanteissa, jos emme pysty kohtaamaan sitä, miksi tilanteet tuntuvat meistä pahalta.

Olen onneksi vähitellen alkanut ymmärtämään, mitä tarkoittaa, kun toimitaan pelosta käsin. Koen, että mikäli toimintamme tai ajattelumme takana on pelko, asiat tuntuvat jotenkin monimutkaisilta. Saatamme yrittää mielessämme ratkaista asioita, miettiä ja vatvoa sekä analysoida suuntaan ja toiseen. Mielestäni pelko aiheuttaa sulkeutumista. Se sulkee meitä ihmisinä: osoitamme tunteitamme vähemmän, kommunikoimme niukemmin ja saatamme vetäytyä vuorovaikutuksesta kokonaan. Saatamme kokea, että pakeneminen on hyvä ratkaisu. Pelko sulkee myös ajatteluamme: näemme hyvin vähän vaihtoehtoja tai vain yhden, jumitumme vanhoihin malleihin ja saatamme pyrkiä olemaan ajattelematta koko asiaa. Pelko aiheuttaa niin sanottuja negatiivisia tunteita: ahdistusta, kiukkua, vihaa. Kohtaamattomana pelkoon liittyvät tunteet aiheuttavat kipuja, väsymystä ja pahimmillaan paniikkioireita. Sillä ei ole mitään väliä, onko pelko relevantti vai ei. Jos kehossa on pelkoa, mieli ei erota sitä, onko syy todellinen vai ei.

Onko toiminnan takana rakkaus?

Käytän nyt sanaa rakkaus hyvin laajassa merkityksessä. En puhu romanttisesta rakkaudesta, vaan sisällämme olevasta rauhasta ja tasapainosta. Koen, että kun olemme yhteydessä syvimpään ytimeemme ja toimimme siitä käsin, olemme yhteydessä sisällämme olevaan rakkauteen.

Olen itse kokenut muutoksen pelosta rakkauteen mm. blogikirjoittamisen suhteen. Aiemmin, kun toimin yrittäjänä, koin usein kirjoittamisen jollain tapaa ahdistavana ja siihen liittyi paljon epävarmuutta. Kirjoitin harvoin ja yleensä minua vaivasi tunne, etten tiedä, mistä kirjoittaisin. Kun julkaisin tekstejäni, en halunnut jakaa niitä oikein missään. Kun lopetin yritystoimintani ja tein päätöksen jatkaa blogaamista, koin ihanan vapautumisen. Aloin kirjoittamaan sydämestäni, välittämättä niinkään siitä, mitä muut ajattelevat. Kun vapauduin kirjoittamaan omalla tyylilläni ja niistä aiheista, jotka ovat tuntuneet itselle henkilökohtaisesti tärkeiltä, olen alkanut saada positiivista palautetta teksteistäni. Aiheita tulvii mieleeni niin paljon, että niitä on varmaankin jo vuoden tarpeiksi. Tekstejä syntyy viikottain, yleensä yhtä aikaa on useampikin teksti muhimassa. Nautin tekemisestä. Muutos on radikaali verrattuna aikaisempaan.

Jos pohdin jotain elämässäni olevaa pulmaa tai yritän tehdä päätöstä jonkin asian suhteen, kuuntelen sisintäni, että millaisen tunteen asia minussa herättää. Koen, että rakkaus synnyttää sisällä lämpöä, rauhaa ja avautumista. Jos aiheeseen liittyy pelkoa, alkaa hyvin nopeasti analysointi tai tulee jollain tapaa sulkeutunut olo. Rakkaudesta käsin toimiessasi näet paljon mahdollisuuksia tai olet valmis etsimään reittejä päästäksesi tavoitteeseesi. Olet avoimempi itsellesi ja toisille, kommunikoit rikkaammin ja osoitat tunteitasi enemmän kuin pelkoon kietoutuessasi. Hakeudut voimakkaammin yhteyteen toisten kanssa. Rakkaudesta toimiessasi tunnet kasvavasi ihmisenä ja koet tekemisesi merkitykselliseksi. Kun rakkauden keskellä kohtaat pelkoja, pystyt rauhallisemmin ottamaan ne vastaan ja pelosta huolimatta toimimaan. Sisällämme oleva rauha luo meihin rohkeutta kohdata tilanteita, jotka ovat aiemmin tuntuneet mahdottomilta.

Rakkaus ilmenee elämässämme ns. positiivisina tunteina. Hyvä olo, rauha, ilo, innostuneisuus, leikkisyys, onnellisuus, kiitollisuus, ihastus ja tasapaino ovat esimerkkejä tunteista, jotka pohjautuvat rakkaudesta. Koemme kaikki tunteet eri tavoin ja omassa tunneskaalassasi rakkaus saattaa kuulostaa todella suurelta tunteelta. Itse koen, että rakkaus, ilo tai rauha on kuitenkin tietyllä tapaa ydinolemuksemme ja se, mitä kohti haluamme elämässämme mennä.

Miten päästä pelosta rakkauteen?

Tuntuuko sinusta nyt, että suuri osa elämästäsi on kuvaukseni perusteella pelon kautta elämistä? Jos siltä tuntuu, et ole tunteesi kanssa yksin. Kun emme ole läsnä tälle hetkelle, käytämme tiedostamattamme vanhoja toimintamallejamme ja ajaudumme herkästi toimimaan pelosta käsin. Onneksi voimme alkaa toimimaan toisin, harjoittelemaan onnellisuutta ja rakkautta sekä löytämään rauhaa tästä hetkestä.

Tässä vinkkejä siihen, miten voit auttaa itseäsi toimimaan enemmän rakkaudesta käsin ja kokea elämäsi täyteläisemmäksi.

1.Kohtaa pelkosi, haavasi ja syyt ahdistustesi takana. Tiedän, että toistan tätä viestiä ehkä tekstistäni toiseen, mutta olen itse saanut tunteitteni kohtaamisesta niin valtavan suuren avun, että uskallan suositella tätä muillekin. Syvimpien pelkojen kohtaaminen itsekseen voi olla vaikeaa, joten etsi avuksesi ihminen, joka ymmärtää tunnetyöskentelystä tai johon luotat niin täysin, että uskallat hänen seurassaan purkaa tunteitasi. En tarkoita, että purat ne häneen, vaan purat tunteitasi hänen ollessa rinnallasi, tukena ja myötätuntoisesti tuntemassa kanssasi.

2. Tunnista ja voimista tilanteita, joissa toimit rakkaudesta käsin tai jotka herättävät sinussa hyvää oloa. Uskon, että jokainen, synkässäkin elämäntilanteessa oleva, pystyy löytämään jonkin, vaikka ihan pienenkin asian, joka tuo hyvää oloa. Tee niitä asioita ja vietä niiden ihmisten kanssa aikaa, jotka voimistavat hyvää oloasi. Älä välitä siitä, ettet aina tiedä, mihin asiat johtavat, vaan luota tunteeseen. Suhtaudun itse tällä hetkellä matkailualan opintoihini tällä tavoin. En todellakaan tiedä, mihin tulevaisuus johtaa, mutta olen kiinnostunut alasta ja suunta tuntuu hyvältä, joten luotan sydänkompassiini.

3. Tee asioita, jotka tuntuvat voimistavan hyvinvointiasi ja voimaasi. Tiedän, että useat meistä miettivät, miten tuoda esille omaa itseään, kuinka olla oma itsensä kilpailuhenkisessä maailmassa ja olenko tällaisena riittävä. Meissä jokaisessa on sisällämme valtava voima, josta olet ehkä saanut kokemuksia myös omalla kohdallasi. Tee asioita, jotka saavat tuon voimasi heräämään. Ruoki ja ravitse omaa sisäistä valoasi ja anna sen näkyä myös ulospäin. Tee asioita siksi, että nautit niistä, älä siksi, että se näyttää hyvältä cv:ssä tai muuten muiden silmissä.

4. Salli itsellesi hyvää. Niin ihmeellistä kuin se onkin, meidän on joskus/usein vaikea sallia itsellemme hyvää. Milloin viimeksi olet antanut itsellesi luvan nauttia täysin siemauksin? Annoitko nautinnon näkyä ulospäin (ei välttämättä muille, mutta ulospäin)? Olen tajunnut, että itseni on ollut vaikea sallia itselleni onnellisuutta ja tiedän, etten ole taaskaan ainut, joka kokee näin. Joskus hyvältäkin tuntuvat tunteet voivat pelottaa ja tuntuu helpommalta vaan työntää niitä jollain verukkeella syrjään. Ehkä pelkäämme pudotusta onnesta synkkyyteen. Ehdotan, että suljet silmäsi ja nautiskelet olostasi niin täysillä kuin vain ikinä pystyt. Annat ilon ja onnen pursuilla just sellaisena kuin ne nyt jaksavat tulla esille ja nautit.

5. Uskalla olla oma itsesi juuri nyt. Olen kipuillut pitkään sen kanssa, etten osaa tai uskalla olla oma itseni. Ajattelin, että minun täytyy jotenkin eheytyä, kohdata mörköjäni ja tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta voin olla oma itseni. Koin, että vasta, kun uskallan tulla näkyväksi kaikkine puolineni, olen aidosti oma itseni. Eräänä iltana lenkillä tajusin: Olen oma itseni koko ajan. Olen oma itseni myös silloin, kun en uskalla tuoda itsestäni esille jotain asiaa tai tarvitsen aikaa avatakseni suuni. Olen oma itseni myös siinä, että elämässäni on keskeneräisyyttä. Olen oma itseni myös siinä, että välillä räpiköin ja etsin omaa suuntaani. Minä ja toimintatapani voivat muuttua eikä se tee tämän hetken minusta epäaitoa. Olen aito juuri tällaisena ja annan sen näkyä.

Läsnäolon voimaa, osa 2 – Nykyhetken hyväksyminen

Todellisessa syvässä läsnäolossa on kyse käsillä olevan hetken hyväksymisestä. Itsessäni tämä ajatus on herättänyt paljon kysymyksiä sekä vastustusta. Olen kokenut, etten voi hyväksyä nykyhetkeä, koska asiat eivät ole niinkuin toivoisin niiden olevan.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän vastustelen nykyhetkeä, sen enemmän mieltäni painavat erilaiset pelot ja ahdistukset. Olen alkanut tutkia, että millä tavoin voisin paremmin hyväksyä tämän hetken ja toisaalta olen myös tutustunut siihen, millä eri tavoin yritän paeta sitä. Mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin ja pystyn jo useissa tilanteissa kohtaamaan nykyhetken paremmin kuin ennen. Kuitenkin, monia kertoja päivässä, joudun palauttelemaan itseäni ajatusteni virrasta tähän hetkeen.

Miksi nykyhetken hyväksyminen on tärkeää?

Kuten kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan ensimmäisessä osassa, koen, että yksi suurimmista henkisen taakan syistä on se, ettemme ole läsnä tälle hetkelle. Uskon, että kuka tahansa toivoo oman henkisen kuormansa olevan pienempi.

Mieti hetki asioita, jotka painavat sinua elämässäsi tällä hetkellä eniten. Halutessasi, kirjoita asiat myös ylös paperille. Ota tälle oikeasti hetki aikaa. Kun olet miettinyt ainakin viisi sinua mietityttävää teemaa, tarkastele, kuinka moni noista murheista liittyy menneisyyteen tai tulevaan? Voisitko ajatella lakkaavasi murehtimasta edes joistakin niistä asioista, jotka löytyvät listaltasi?

Kun mielemme poukkoilee menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kehomme on jatkuvassa hälytystilassa. Etsimme merkkejä siitä, pitäisikö jostain asiasta huolestua tai olisiko syytä välttää jotain tilanteita. Varuillaan olo on osa biologista perimäämme, olemme valppaina hyökkäämään, pakenemaan tai esittämään kuollutta eli lamaantumaan. Kun tarkastelemme nykyhetkeä varoitussignaalien läpi, näemme asiat erilaisina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Aiheutamme itsellemme turhaa stressiä.

Jos olet kokenut riittämättömyyttä edellisessä työpaikassasi etkä ole käsitellyt noita tunteitasi, todennäköisesti kohtaat samanlaisia tunteita myös nykyisessä työssä. Tai jos olet tullut edellisessä parisuhteessa loukatuksi, todennäköisesti skannaat uutta kumppaniasi, että löytyykö hänestä samanlaisia piirteitä kuin edellisestä. Voi olla, että saat uusia korjaavia kokemuksia, mutta voi myös olla, että hyvät jutut jäävät huomaamatta, jos aivosi ovat valmistautuneet näkemään vaaraa. Menneisyyden varjot värittävät kokemuksesi.

Pelostasi johtuen, saatat toimia menneisyyden toimintamallien mukaan, vaikka nykyisessä tilanteessa ei olisikaan mitään vaaraa. Haluatko antaa menneisyydelle niin suuren vallan, että jätät nykyhetken mahdollisuudet käyttämättä? Kerroin FB-livessä, miten itse olen kohdannut ihmissuhteessa pelkojani siitä, että uskallanko puhua itselleni vaikeista asioista. Alkuun löin ”luukut kiinni” ja halusin paeta, koska kokemukseni menneisyydestä oli, etten ollut tullut hyväksytyksi ja kuulluksi syvimpien aatosteni kanssa. Lopulta tulin tietoiseksi tästä pelosta ja aloin tietoisesti toimia toisin. Aloin opettelemaan luottamaan nykyhetkeen ja siihen, että ihminen, jonka kanssa keskustelen, haluaa todellakin kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Jouduin pelon kanssa vastakkain useita kertoja, mutta vähitellen, kun uskalsin tuntea pelkoni ja tehdä sen näkyväksi, oloni ja uudenlainen toimintatapa helpottuivat.

Kuinka hyväksyä nykyhetki?

Kun olet aidosti läsnä, hyväksyt tämän hetken sellaisena kuin se on. Kyse ei ole siitä, että passiivisesti hyväksyisit, jos sinua kohdellaan väärin tai olisit toimimatta, jos siihen on todella tarvetta. Kyse on siitä, että kohtaat tämän hetken sellaisena kuin se on, yrittämättä arvottaa sitä. Hyväksyt ja tunnet tilanteessa syntyvät tunteet, mutta et jää niihin jumiin. Hyväksyt myös sen, jos tuntuu vaikealta. Voisiko olla mahdollista, että toteaisit jostain tilanteesta, että tämä on tilanne ja jättäisit arvostelemasta tilannetta hyväksi tai huonoksi? Miltä kuulostaa ajatus, että luomme itse mielessämme suurimman osan ongelmistamme?

Usein haluaisimme elämäntilanteemme olevan erilainen kuin mitä se on. Voisitko, elämäntilanteestasi huolimatta, olla kuitenkin läsnä tälle hetkelle? Elämäntilanteesi voi olla kuinka haastava tahansa, mutta sinulla on kuitenkin mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen antamatta liikaa valtaa sille, mitä tapahtui eilen tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Elämäntilanne muotoutuu aina menneisyyden pohjalta, mutta läsnäolo syntyy aina vain nyt. Tiedät ehkä ihmisiä, jotka pysyvät aidosti rauhallisina ja kiinni hetkessä, vaikka kaikki näyttäisi romahtavan ympärillä. Kun vuosia sitten olin masennuksen vuoksi sängyn pohjalla, minua lohdutti ajatus, että juuri tällä sekuntilla, minulla ei ole mitään hätää. Mieleni velloi erittäin paljon menneen ja tulevan välillä, mutta pieninä hetkinä osasin palauttaa itseni hetkeen ja sain levähtää tuon henkäyksen verran.

Olen tätä tekstiä kirjoittaessani yövuorossa. Minua väsyttää ja totta puhuen, olisin mieluummin kotona peiton alla nukkumassa. Jos vastustan tätä hetkeä, keskityn väsymykseeni ja tuskailen, miten haluaisin asioiden olevan toisin. Voisin lisätä ”kierroksia” miettimällä, että olisin aikanaan voinut valita urani toisin tai edes valita työpaikan, jossa ei ole vuorotyötä. Kun hyväksyn tämän hetken, huomaan väsymykseni ja toimin pitääkseni itseni hereillä – en passiivisesti alistu, vaan teen sen, minkä koen juuri nyt tärkeäksi. Yritän tehdä tässä hetkessä oloni mahdollisimman mukavaksi. Voin myös tulevaisuudessa valita toisin, mutta nyt on turha miettiä sitä. Annan tulevaisuuden tulla aikanaan.

Tämän hetken hyväksyminen ei tarkoita sitä, että koko ajan tuntuisi hyvältä tai ikäviä tunteita ei heräisi. Läsnäolo on myös läsnäoloa tunteille. Tarjoatko itsellesi mahdollisuuden pysähtyä tuntemaan? Aina ei kesken arjen pyörityksen ole aikaa kuulostella miltä tuntuu, saatikka mahdollisuutta antaa kaikkien tunteiden tuntua ja näkyä. On kuitenkin tärkeää, että tarjoat itsellesi päivittäin aikaa tuntea päivän aikana syrjään sysätyt tunteesi. Oletko tullut ajatelleeksi kuinka paljon joudut sammuttamaan tunteita esimerkiksi työpäivän aikana? Mitä enemmän tunteita tulee padonneeksi, hyvin paljon tiedostamattaan, sitä enemmän kuormitumme ja väsymme. Ikävien tunteiden torppaaminen väsyttää, sillä keho ei pääse purkamaan tunteen herättämää hälytystä.

Tässä tietoisuusharjoitus siihen, miten voit auttaa itseäsi purkamaan päivän aikana syntynyttä tunnekuormaa:

  1. Asetu pitkällesi ilman mitään virikkeitä.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi.
  3. Kysy itseltäsi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  4. Kuuntele, mitä keho kertoo. Mieleesi voi nousta ajatuksia ja voit halutessasi käydä päivän tapahtumia läpi ja kuulostella, herättävätkö muistot kehossasi jotain reaktioita.
  5. Jos huomaat kehossa esim. jännityksiä tai kipuja, tarkkaile noita tuntemuksia yrittämättä muuttaa niitä.
  6. Jos pintaan nousee tunteita, anna tunteiden tuntua kehossa. Itke, jos itkettää, kihise kiukusta, jos kiukuttaa.
  7. Hyväksy myös se, jos kehosta ei nouse mitään erityistä. On hienoa, että tarjoat itsellesi kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja oppia tuntemaan itsesi paremmin.

Ikävien tunteiden ja tilanteiden hyväksyminen

Miten hyväksyä tunteet ja tilanteet, jotka tuntuvat pahalta? Tätä kysymystä olen pohtinut usein ja hartaasti. Tiedän, etten ole kysymykseni kanssa yksin. Helposti vastustamme tässä hetkessä herääviä ikäviä tunteita. Välttelemme niiden kohtaamista erilaisilla keinoilla, mutta samalla tulemme ajaneeksi itsemme vain syvemmälle ahdinkoon. Olet ehkä huomannut toimivasi näin. Joskus välttely piiloutuu erilaisten addiktioiden taakse, joista osa voi olla terveellisempiä kuin toiset. Olet saattanut paeta jotain tilannetta ja sen herättämiä ikäviä tunteita, koska sinulla ei ole ollut välineitä tunteittesi kohtaamiseen. Et ole sen takia millään tavalla huono ihminen. Tunteiden välttely on todella tavallista. Luulen, että kaikki meistä tekee tai on tehnyt sitä elämänsä aikana.

Jos tunteitaan juoksee pakoon, tulee elämästä jatkuvaa pakenemista. Ennen kuin aloin itse ymmärtämään tunteiden kohtaamisen tärkeyden, olin jatkuvasti tyytymätön ja jollain tapaa levoton. Näin paljon syitä pahaan olooni itseni ulkopuolella: työpaikassa, parisuhteessa, menneisyyden tapahtumissa ja milloin missäkin. Vaikka vatvoin asioita niin ystävien kuin ammattilaisten kanssa, en kuitenkaan uskaltanut kohdata ja TUNTEA syvimpiä tunteitani. Ongelmat seurasivat sitä tiiviimmin, mitä enemmän yritin niitä paeta. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, saattoi olo hetkeksi helpottaa, kunnes ongelmat toistuivat hyvin samankaltaisina kuin ennen.

Olet ehkä kuullut ajatuksen, että jos törmäät elämässäsi jatkuvasti samanlaisiin ongelmiin, on jonkin tilanteen tarjoama oppi jäänyt oppimatta. Olin kiusallisen tietoinen tästä ajatuksesta ihmetellessäni, että miksi samankaltaiset tilanteet toistuvat elämässäni. Nyt ymmärrän paremmin, että niin pitkään kuin en uskalla tuntea ikävältä tuntuvia tunteita ja niiden tuomia viestejä, jauhan samoja juttuja. Jos en uskalla olla läsnä elämän tuomille kivuille ja opeille, joudun kohtaamaan samankaltaisia pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.

Kuinka sitten hyväksyä tilanteet, jotka herättävät todella voimakkaita vaikeita tunteita? Kuinka hyväksyä elämäntapahtumat, jotka tuntuvat vääriltä? Olen itse pohtinut näitä kysymyksiä erityisesti kahden minulle rakkaan ihmisen tehtyä itsemurhan. On inhimillistä käydä läpi kaikki kriisin vaiheet ja mielessään jopa kieltää tapahtunut, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä myös eteenpäin. Olen seurannut läheltä kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät asioita ja kuinka paljon surun kuorma voi kasvaa siitä, että tunteita jää käsittelemättä tai jäädään kiinni johonkin katkeruuteen. Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka on menettänyt nuoren veljensä ja hän kuvasi erään perheenjäsenensä pakenevan suruaan, vielä vuosien jälkeenkin, jatkuvaan puuhaamiseen ja toisaalta myös toisten vaikeita tunteita torppaamalla.

Minulle on ollut tärkeää tuntea kaikki raskaat tunteet, koskettaa omaa ikävää, kohdata suru kerta toisensa jälkeen ja antaa lupa myös kiukulle. Itselleni on ollut kuitenkin myös erittäin tärkeää todeta neutraalisti, että näin on tapahtunut. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Välillä toki puskee pintaan takertuminen ja toiveet, että voitaisiin palata aikaan, jolloin läheiseni elivät, mutta lohtua löytyy myös siitä, että päästän irti tuosta takertumisesta. Kun olen läsnä tälle hetkelle, voin olla surullinen, mutta minun ei tarvitse olla epätoivoisesti kiinni menneessä. Surun alla on rauha siitä, että minulla ei ole mitään hätää tässä hetkessä.

Sisimmässäni on rauha

Minulle läsnäolo tässä hetkessä on rauhaa ja tasapainoa. Voin sanoa ihan rehellisesti, että saan kosketuksen tuohon rauhaan vain hetkittäin. Mitä enemmän olen tehnyt tietoisuusharjoituksia, sitä vahvempana tuon rauhan kuitenkin koen. Välillä, kun pelot ja surut valtaavat mielen, löydän aina vain nopeammin takaisin omaan sisäiseen voimaani ja rauhan ytimeen.

Läsnäoloon sisältyvä rauha on myös kokemusta turvasta. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka myrskyinen tahansa tai tulevaisuus epävarma, läsnäolo tuo tunteen turvasta ja siitä, että elämä kantaa. Läsnäolon harjoittaminen kasvattaa turvan, luottamuksen ja rauhan kokemusta. Kun pystyy palauttamaan itsensä tähän hetkeen, vähenee myös poukkoilun ja levottoman puuhailun tarve.

Kirjoitan seuraavassa osassa siitä, miten tunnistaa hetket, jolloin pelkoon perustuvat tunteet ohjaavat ja kuinka vahvistaa rakkaudesta ja sisäisestä rauhasta käsin toimimista. Uskon ja tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus lisätä sisäistä rauhaa ja läsnäoloa.

Vapaudu häpeän taakasta, anna aidon itsen näkyä

Mieti kaikkia niitä lämpimiä tekoja ja ajatuksia, joita kohdistat muihin ihmisiin. Hyvää tahtoa, auttamisenhalua, välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Kuinka paljon suot noita asioita itsellesi? Itseltäsi ja muilta.

Monien meistä, minä mukaan lukien, on vaikea ottaa positiivista vastaan. Itseltään tai muilta. Tänään kannustin ystävääni viestissäni. Lämpö levisi kehooni, hymyilin, melkein liikutuin, kun tunsin, miten tärkeästä asiasta hän minulle kirjoitti. Laskettuani puhelimen käsistäni, pysähdyin miettimään kuinka tärkeä hän on minulle. Samalla mietin, kuinka tärkeä olen itselleni ja millä tavoin osoitan sitä.

Voin tukea toisia, edes yrittää seisoa rinnalla, mutta itselleni olen ollut usein kovin armoton. Vähitellen olen oppinut huomaamaan hetkiä, jolloin voin antaa itselleni aiempaa enemmän lämpöä, sallia hellyyttä ja elämän kauneutta. Vähitellen ne kauniit sanat, joita muilta saan, ovat tarttuneet minuun ja olen alkanut uskomaan siihen, että todella olen arvokas kaikkine puolineni. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin.

Häpeän muuri piilottaa todellisen olemuksemme

Keskustelin viime viikolla erään ihmisen kanssa, joka kertoi tulleensa sinuiksi oman häpeänsä kanssa. Hän kertoi lyhyesti elämäntarinaansa ja kuinka häpeä oli kasvanut osaksi häntä jo alle kouluikäisenä. Tultuaan vastakkain oman jaksamisensa rajallisuuden kanssa, hän oli tiedostanut myös häpeänsä ja sen mukanaan tuoman valtavan taakan. Hän oli rakentanut itselleen roolin ja suojamuurin, jonka piilossa hän yritti suojella itseään. Hän sanoi tehneensä töissä kaikkensa, ettei kukaan pääse koskaan syyttämään häntä mistään virheistä. Hän oli pitänyt yksityiselämänsä visusti itsellään eikä kukaan töissä tiennyt siitä mitään. Hän oli esittänyt vahvaa ja virheetöntä.

Lopulta, ollessaan vastakkain oman rajallisuutensa kanssa hän oli kokenut, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa kaikessa. Punnitessaan vaihtoehtoja hän oli kuitenkin tehnyt päätöksen kääntyä elämään päin. Hän oli pudottanut häpeän viitan ja tullut näkyväksi haavoittuvana itselleen ja nyt myös muille. Hän sanoi kertovansa ihmisille tarinaansa ja alun hämmennyksen jälkeen ihmiset tunnistavat häpeän vaikutukset myös omassa elämässään. Häpeästä luopuminen oli selvästi tuonut tälle ihmiselle käytettäväksi sellaisia voimavaroja, joita hän ei ollut voinut kuvitella olevan olemassakaan. Hän sanoi jaksavansa nyt töissä, samanlaisella työmäärällä, aivan todella paljon paremmin kuin ennen. Kun hän uskalsi olla aito, myös ihmiset hänen ympärillään avautuivat ja pystyivät olemaan ilman turhia suojamuureja. Taisimme kumpikin pyyhkiä hiukan silmäkulmiamme keskustelun aikana. Avoimuudellaan hän auttoi myös minua olemaan avoimempi ja puhumaan sydämestäni eikä vain ainaisten suojamuurien takaa.

Uskon, että häpeä on suuri syy siihen, että meidän on niin vaikea hyväksyä itsellemme hyvää. Olemme häpeissämme, mutta emme yleensä edes tiedosta sitä saatikka, että ymmärtäisimme miksi hävettää. Häpeän viitan alla meille kohdistetut kohteliaisuudet tai lämpimät tunteet voivat tuntua vaivaannuttavilta. ”En ole ansainnut tätä.” Häpeä on ihmiselle täysin luonnollinen tunne ja sen syntyminen kuuluu myös tunteiden kehitykseen. Voimme olla häpeissämme jostain, mitä olemme tehneet, mutta kun häpeä alkaa kohdistumaan siihen, mitä olemme, syntyy syvempiä jälkiä.

En ole psykologi enkä yritä sen tarkemmin määritellä häpeän syntyä, mutta tiedän, että ihmiset käyttävät aivan valtavan määrän energiaa niiden asioiden peittelyyn ja piilotteluun, jotka tuottavat heille häpeää. Me häpeämme joitain asioita niin paljon, että tiedostamattamme piilotamme niitä myös itseltämme. Emme uskaltaisi tuntea niin kuin tunnemme, häpeämme pelkojamme, rakkauttamme, ikäväämme ja painamme tunteet piiloon nopeammin kuin ehdimme kunnolla saada niistä edes otetta. ”(Iso) mies ei itke.” -uskomuksen olen nähnyt tekevän paljon pahaa jälkeä, kun omat tunteet ja reaktiot tuntuvat hävettäviltä ja vääriltä. Häpeämme vaillinnaisuuttamme. Häpeämme sitä, ettemme osaa tai olemme elämän monimutkaisuuden edessä ulalla. Hävettää, kun ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hävettää, kun on sisältä niin rikki, ettei jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä tai lisää kuormitusta. Oma häpeä ja pelko ovat kuitenkin niin hävettäviä, että on parempi vain kovettaa kuorta ja rakentaa etäisyyttä kuin avautua ja ottaa riski.

Häpeän tilalle hyväksyntää

Tuosta kuoresta on kimpoillut pois myös minuun kohdistunut rakkaus ja hyväksyntä. Sen kuoren alla on ollut haavoittunut ja haavoittuvainen ihminen, joka on tarvinnut suojaa laskeakseen muurinsa. Olen tunnistanut häpeän itsessäni ja ymmärrän, että sen ympärille rakentamani muuri on seurannut minua aivan lapsesta saakka. Vuosikymmenten ajan maailma ja elämä ovat kuitenkin tuntuneet liian raa’oilta paikoilta avautumiselle. Tai jos sitä avautumista on yrittänyt, on luottamusta käytetty väärin. Tuo kuori jättää sisälleen kuitenkin myös valtavan suuren kysymyksen, että olisiko mahdollista olla rakastettu sellaisena kuin todella on. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu. Se on ihmisen biologinen tarve, olla osa laumaansa.

Häpeä piilottaa, kätkee ja salailee. Häpeän muurin murtaminen paljastaa, parantaa ja vapauttaa. Ensin tunnustaminen itselle, sitten vähitellen, pala palalta avautuminen myös muulle maailmalle. Tulla itselle näkyväksi kaikkine tunteineen ja kaikkine puolineen ja oppia antamaan lämpöä, armoa ja rakkautta myös niille kaikkein kolhuisimmille ja kovimmille kohdille itsessä. Vähitellen, varovaisesti kuiskata, että on todellakin mahdollista tulla rakastetuksi itsenään, kunhan uskaltaa olla se oma autenttinen itsensä. On ollut pysähdyttävää ymmärtää, että jos en pysty olemaan oma itseni, minua ei voi kukaan myöskään rakastaa omana itsenäni. En edes minä itse.

Avautumisessa ja häpeän murtamisessa voimme auttaa toinen toisiamme. Hyväksyvä katse, tilan antaminen toisen tunteille ja olemiselle. Kunnioitus toisen tarinalle sekä vastaukseksi sanat, jotka tuovat esille ainutlaatuisuuden tärkeyttä. Läsnäoloa oman ja toisen haavoittuvuuden äärellä. Juuri nämä haavat, juuri nämä tunteet ja piirteet ovat tärkeitä sellaisina kuin ne ovat. Kun olemme kohdanneet oman häpeämme, voimme ottaa aidommin vastaan lämpöä niin itseltä kuin muilta: ”Kiitos, sanasi tuntuvat hyvältä”.