Kirjoittajalta Maija

Yksin vai yksinäinen? Kysymyksiä yksinäisyydestä

Oletko koskaan tuntenut itsesi yksinäiseksi, vaikka et olisi yksin? Mistä johtuu, että koemme yksinäisyyttä, vaikka olisimme toisten seurassa? Miten parisuhteessa voi olla yksinäinen?

Eteeni tuli teksti: ”Jos rakkaus muuttuu yksinäiseksi, on aika päästää irti.” Jäin miettimään yksinäisyyden kokemuksia ihmissuhteissani, niin pari- kuin ystävyyssuhteissakin. Tunnistan muistoistani helposti tunteen, että olen yksinäinen, vaikka lähelläni olisi toinen ihminen. Muistan kokeneeni huonoa omaatuntoa ja huolta siitä, että koen olevani yksinäinen seurassa. Erityisen vaikea noita tunteita on ollut hyväksyä parisuhteessa. Tuolloin mielessä on pyörinyt ajatukset, että enkö välitäkään toisesta tarpeeksi tai mikä tässä suhteessa on pilalla, kun olen yksinäinen. Helposti on myös ajatellut, että kun tuo toinen huomioisi minut paremmin, en olisi yksinäinen. Tuo yksinäisyyden kokemus on kuitenkin ollut minun tunteeni, joten jokin minussa on synnyttänyt tuon kokemuksen. Mistä tuossa kokemuksessa on kysymys?

Pohdinnoissani pysähdyin myös hetkiin, joissa asun itsekseni elämäntilanteessa, jossa ei ole parisuhdetta. Sama yksinäisyys on tunnistettavissa myös niistä hetkistä. Tällöin yksinäisyys tuntuu jotenkin ymmärrettävämmältä ja jotenkin jopa siedettävämmältä, sillä yksinäisyys toisen seurassa tuntuu minusta lohduttomalta. Ollessani yksin ja yksinäinen voin ikäänkuin kääriytyä itseeni, mutta minun ei tarvitse yrittää löytää yhteyttä siihen toiseen, joka voi tuntua olevan valovuosien päässä. Pääsen helpommalla, kun yhteyttä kokeakseni minun ei tarvitse yrittää muuntautua sellaiseksi kuin se toinen mahdollisesti odottaa minun olevan. Olen mieluummin yksin (yksinäinen), kuin (yksinäinen) kameleontti jonkun toisen seurassa.

Mistä on kyse silloin, kun koen yksinäisyyttä? Koska voin tuntea yksinäisyyttä myös parisuhteessa ja ystävien seurassa, ei lääke tunnu olevan muiden seuraan hakeutuminen. Toisten seurassa ollessa yksinäisyyden hetkissä tulee tunne yhteydettömyydestä: Tuo toinen ei halua tai pysty yhteyteen kanssani, emme ymmärrä toisiamme. Yksikseen ollessa voi tuntea, että ei ole olemassa ketään, joka haluaa olla yhteydessä kanssani. Yhteydettömyys, irrallisuus, yksin omien kokemustensa kanssa jääminen ovat tuntemuksia, joita liitän yksinäisyyden kokemukseen. Tutkimusten mukaan yksinäisyys aiheuttaa aivoissa hälytystilan, jonka myötä ihminen saattaa tulkita sosiaalisissa tilanteissa vääristyneesti ja kielteisiksi positiivisiakin signaaleja, joita saa muilta ihmisiltä. Yksinäinen saattaa sivuuttaa kohteliaisuudet tai loukkaantua herkemmin. Yksinäisyys tuntuu siis aiheuttavan yhteydettömyyden tunteen myötä aivoissa stressireaktion.

Jos tunnen yhteydettömyyttä, keneen yhteys on itse asiassa katkennut? Kuten aiemmin totesin, ei muiden seura tunnu olevan automaattisesti ratkaisu. Vai olenko ollut väärien ihmisten seurassa? Olisi helppo tyytyä ajattelemaan, että syy on itseni ulkopuolella ja muissa ihmisissä, mutta se ei täysin selittäisi sitä, miksi olen kokenut yhteydettömyyttä myös yksin. Jos ympäriltä karsii kaikki muut ihmiset, jää yksin oman yhteydettömyyden kanssa. Onko siis niin, että en ole yhteydessä itseeni? Johtuuko yksinäisyyden tunteeni siitä, etten ole yhdessä itseni kanssa?

Nyt tullaankin mielenkiintoiselle maaperälle. Itsen kanssa yhteydessä oleminen ei ole helppoa, jos itsen kuuntelemiselle ei ole tarpeeksi aikaa. Voi olla myös vaikea olla rohkeasti sitä mitä on ja elää omien tarpeidensa suuntaisesti. Edellä kuvaamani toisten seurassa kameleontin tapaan muuntautuminen on ollut ainakin itselleni hyvin tuttua läpi elämän. Omat olotilat ja tarpeet ovat jääneet nopeasti sivuun, kun olen asettanut muut itseni edelle. Tällä tavalla eläen, tulee lopulta todella yksinäinen olo. Kun muiden tarpeet on edellä, ei omia tarpeitaan enää edes tunnista. Outo valju tunne vaivaa, vaikka vierellä olisi maailman ihanin ihminen. Yksinäisyys oman kumppanin kainalossa herättää todella ristiriitaisia tunteita. Itse asiassa se paha olo on ajanut minut monia kertoja pois tärkeimmän ihmisen läheltä.

Omaan itseen yhteyden vahvistaminen vaatii tiedostamista. Itseäni on auttanut eteenpäin kysymykset. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Mitä minä haluan tässä tilanteessa? Mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin juuri nyt? Aiemmin toivoin näihinkin vastausta ja helpotusta muilta ihmisiltä, mutta olen alkanut ymmärtää, että on tärkeää, että löydän avun itsestäni. Löydän itseltäni avaimet omaan hyvinvointiini ja tarpeitteni täyttämiseksi. Tämän olen tiennyt teoriassa jo pitkään, mutta oma kokemukseni ja aito ymmärrys on vahvistunut vasta viime vuosien aikana.

Kun olen alkanut ymmärtämään oman vastuuni, olen oppinut toimimaan uudella tavalla myös ihmissuhteissani. Huolehdin, että tapaan ystäviäni pääasiassa hetkissä, jolloin en ole rasittunut esimerkiksi pitkästä opiskelupäivästä. Olen myös oppinut itsestäni, että pystyäkseni keskustelemaan asioista syvemmällä tasolla, tarvitsen tapaamiselle tarpeeksi aikaa, jotta pystyn rentoutumaan ja henkisesti avautumaan. Tämä on johtanut siihen, että olen pyrkinyt mahdollistamaan myös tarpeeksi pitkät tapaamiset. Turvaan voimavarojani ja järjestän aikaa aidon yhteyden syntymiselle eli yksinäisyyden torjumiselle.

Alussa esittämässäni sitaatissa puhuttiin rakkauden muuttumisesta yksinäiseksi ja ehdotettiin irtipäästämistä ratkaisuksi, jolla ehkä viitataan toisesta ihmisestä irtautumiseen. Yhteyden syntyminen toisen ihmisen kanssa ei tietenkään ole vain itsestä kiinni. Voin olla itseni kanssa yhteydessä ja tuoda omaa itseäni avoimesti esille, mutta toinen pysyy edelleen tavoittamattomissa. Tuo tunne voi syntyä esimerkiksi siitä, että toinen tyrmää ajatukseni, on poissaoleva tai ei kerro itsestään juuri mitään. Onko tällöin aina tarve päästää irti ihmisestä? Voisiko irtipäästämisessä olla kyse myös siitä, että irroittautuu niistä odotuksista, joita toiseen lataa? Koen, että myös epärealistiset odotukset kasvattavat yhteydettömyyttä. Kun päästän irti paineista ja odotuksista, joita tähän ihmissuhteeseen luon, voin kokea aidommin sen mitä todella on. Jos muutan odotukset arvostukseksi, miten tilanne muuttuu? Voinko olla aidommin oma itseni, muuttumatta kameleontiksi?

Tunnistan kuitenkin yksinäisyyttä enemmän hetkiä, joissa olen yksin, mutta en yksinäinen. Nautin yksinolon mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Voin valita, milloin päästän lähelleni muita ja milloin olen yhteydessä muihin ihmisiin. Uppoudun mielelläni omiin puuhiini ja nautin elämästäni jotenkin vapautuneemmin kuin koskaan muiden seurassa. Mielestäni jokaisen pitäisi osata olla myös yksin, että saa olla oma itsensä omine kommervenkkeineen. Yksinolo ja erityisesti oleminen omien ajatusten seurassa voi tuntua pelottavalta ja usein me täytetään elämä äänillä ja virikkeillä, vaikka oltaisiin itsekseenkin. Nettisurffailu, telkkari, viestit, puhelut, harrastukset, syöminen… Itse olen tunnistanut, että minulle tulee herkästi nälkä, jos minulla on liian tylsää tai koen olevani liian yksin. Tartun herkemmin myös someen, jos oloni on syystä tai toisesta levoton – eikä se selailu tietenkään oloa helpota. Yksinolo avaa sosiaalisia tilanteita paremmin mahdollisuuden kuulla sen, mitä sisällä todella tapahtuu.

Asuttuani pitkään toisen ihmisen kanssa ja muutettuani sitten omaan kotiin, olen kohdannut yksinolon ja yksinäisyyden tunteita uudella tavalla. Olen oppinut itsestäni uutta. Olen huomannut nauttivani yksinolosta todella paljon ja haaveilen tekeväni monia asioita elämässäni yksin. Tämä on uutta, koska olen aina luullut olevani todella sosiaalinen. Monet ihmiset tuntuvat olevan yksinäisiä, vaikka heillä olisi paljon ystäviä ja perhettä ympärillään. Luulen, että tilanne on monella sama kuin se on ollut minullakin: ei osata tai uskalleta ottaa tilaa olla itsekseen, ei olla yhteydessä omaan sisimpään ja sen jälkeen yhteys on vaikeaa muidenkaan kanssa. Nykypäivän elämänmeno tuntuu vaativan sosiaalisesti aktiivista elämää ja ainakin itselleni sosiaalinen työ ja sosiaalinen vapaa-aika ovat osoittautuneet haastavaksi yhtälöksi. Mikä on sinun tilanteesi? Tarvitsetko enemmän yksinoloa?

Mitä kadut kuolinvuoteellasi?

Mikä saa sydämesi syttymään?
Mihin mielesi palaa kerta toisensa jälkeen uteliaana, innostuneena?
Mitä haluaisit kokea?
Minkä tekemättä jättämistä katuisit kuolinvuoteellasi?

Kun opiskelin life coachiksi, kirjoitimme yhtenä harjoituksena muistopuheen itsellemme. Siis omiin hautajaisiimme. Luimme puheet ääneen toisillemme. Muistan, miten ääneni särkyi muutamassa kohdassa eikä lukemisesta meinannut tulla mitään. Kurkkua kuristi tekstissä asiat, joiden toteutumista elämässäni halusin, mutta jotka tuntuivat vaikeilta toteuttaa. Kirjoituksessa oli kuitenkin paljon myös sanoja elämänasenteestani ja tavastani elää ja olla ihmisten kanssa.

Olen useita kertoja elämässäni miettinyt myös sitä, mitä asioita haluan kokea ja miten haluan elää, ettei tarvitsisi katua. Yksi tärkeimmistä on muistopuheessakin esiin tullut elämänasenteeni. Toivon, että osaan elää positiivisena, tulevaisuuteen uskoen. Uskon, että kokisin heittäneeni elämääni hukkaan, jos huomaisin katkeroituneeni tai jääneeni jumiin pahaan oloon. Olen opetellut läsnäoloa, huolehtimisen ja murehtimisen vähentämistä. Vaikka on olemassa kaunis sanonta, että huokaus on rukous, voi huokaus olla myös merkki stressistä ja turhista huolista.

Mitä haluaisit kokea elämässäsi?

Riippumatta siitä, minkä ikäinen olet tai millaisessa elämäntilanteessa juuri nyt olet, toivoisin sinun miettivän, että mitä haluaisit kokea elämässäsi. Mikä toisi hymyn huulillesi tai olisi unelmiesi täyttymys? Mikä asia ilahduttaisi? Kun elämää ei millään tavalla suunnittele, saattaa jossain kohdassa huomata, että on tyytynyt elämään, joka ei sytytä tai tuntuu keskinkertaiselta. Tavallisessa ja rauhallisessa elämässä ei ole mitään vikaa, mutta mielestäni on surullista, jos kokee, että oma elämä on tyytymistä eikä tunnu merkitykselliseltä.

Olen aina ollut kova haaveilemaan elämästäni. Minulla on ollut kaikenlaisia visioita siitä, kuinka elämän kuuluisi mennä. Välillä on vaikuttanut siltä, että mitä tarkemmin olen kuvitellut, sitä varmemmin asiat ovat tuntuneet menevän ihan toisella tavalla. Olen välillä ollut kovastikin ahdistunut siitä, ettei elämä näytä noudattavan sitä käsikirjoitusta, jota sille olen yrittänyt kaavailla. Tämä on toistunut niin suuremmissa kuin pienissäkin asioissa. Olen ollut surullinen siitä, miten asiat ovat menneet ja pettynyt sen takia myös itseeni. Välillä tuo pettymys on ollut suistaa minut pois raiteiltani.

Kun olen tutustunut itseni kehittämiseen, oman itsen johtamiseen, olen ymmärtänyt, että haaveilulla, suunnittelulla ja tavoitteilla on eroa. Olen ymmärtänyt myös vahvasti sen, että elämää ei voi ennakoida. Se, että elämä menee eri tavalla kuin on toivonut, ei ole virhe tai kenenkään vika. Voin haaveilla uudesta työpaikasta, mutta jos en tietoisemmin pohdi mitä haluan, saatan päätyä tekemään työtä, joka on ”tyhjää parempi”. Saatan suunnitella vaihtavani työpaikkaa, mutta jos en tee sen eteen mitään konkreettista, voi olla, että vuodet vierii ja huomaan olleeni samassa paikassa ”paremman puutteessa”. ”Tämähän on ihan hyvä työ.” Jos ihan hyvä tai paremman puutteessa on sinulle sopiva taso elämääsi, edellä kuvattu tilanne ei ole kohdallasi huono ollenkaan. Itse haluan enemmän tai ainakin jotain merkityksellisempää.

Palataan takaisin kysymykseen, mitä haluat elämässäsi kokea. Jos todella haluat pitää huolen siitä, ettei kuolinvuoteellasi tarvitse katua tekemättä jättämiäsi asioita, kannattaa tarttua tilaisuuteesi jo nyt. Millaista elämänasennetta ja elämäntapaa haluat toteuttaa? Missä haluaisit käydä? Kenet haluaisit tavata? Kenelle haluaisit sanoa, että hän on sinulle tärkeä? Mitä haluaisit tehdä?

Olen itse tehnyt bucket listin eli niin sanotun toivelistan asioista, joita haluan elämäni aikana kokea. Bucket list nimitys tulee englannin kielisestä sanonnasta ”to kick the bucket” eli potkaista tyhjää. Ajatuksena on siis listata asioita, joita haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa. Jotkut puhuvat esimerkiksi joistain paikoista maailmassa, että ne ovat heidän bucket list-kohteitaan. Itselläni bucket listilta löytyy isojen haaveiden lisäksi pieniä hetkiä, kuten metsämansikoiden pujottaminen heinänkorteen. Olen kirjoittanut listaani noin 100 asiaa, joista osa on jo toteutunut ja tiedän, että lista tietenkin täydentyy ja muokkautuu elämän myötä.

Suosittelen sinullekin bucket listin tekemistä. Jo listan tekeminen itsessään on hyvä pysähtyminen oman itsen ja omien toiveiden äärelle. Millaiset asiat saavat elämäsi tuntumaan elämältä? Yksi arvostamistani henkisistä opettajista Wayne Dyer puhui usein siitä, että kenenkään ei pitäisi kuolla musiikin yhä soidessa sisällään. Hän tarkoitti tällä sitä, että jokaisen pitäisi soittaa elämänsä sävelmää eläessään, elää sydämen äänen mukaisesti ja toteuttaa itseään onpa intohimo mikä tahansa.

Suunnitelmien ja listojen tekeminen ei itsessään riitä. Elämä koostuu hetkistä, tunteista ja niiden aistimisesta. Kokemukset muodostavat sen kokonaisuuden, joka muotoutuu mielessämme ja muistoissamme elämäntarinaksi. Sinä vaikutat omilla teoillasi siihen, kuinka täyteläiseksi koet elämäsi nyt ja kelatessasi muistojasi taaksepäin. Älä tuhlaa aikaa epäröintiin tai menneiden murehtimiseen. Tartu tilaisuuteen, elä elämääsi juuri nyt, uskalla rakastaa, uskalla tuntea. Uskalla tuntea oma voimasi.

Paha olla – Miten päästää irti turhasta tunnekuormasta?

Oletko koskaan huomannut, että sisälläsi lymyilee jokin tunne, mutta et saa sitä sieltä pois? Onko rinnassasi puristanut paha olo, joka on jumittanut siellä pitkiä aikoja? Minulla on ollut tällaisia tunnejumituksia erilaisiin asioihin liittyen. Välillä olen tuntenut fyysistä kipua jossain kohtaa kehoa, joskus vihlaisee sydämestä tai muljahtaa ikävästi vatsanpohjassa. Joskus olotila muuttuu ahdistuneeksi ja levottomaksi ilman selkeää syytä.

Olen opetellut kuuntelemaan kehoani, kiputiloja ja epämääräisiä olotilojani ja usein sieltä on kaivautunut esille jokin tunne, jota en ole osannut tai uskaltanut aiemmin tuntea. Tiedän sen ”kauhun”, että mitä kaikkea sisältä lähteekään nousemaan, kun sille antaa tilaa. Tiedän kuitenkin myös sen keveyden ja selkeyden, joka syntyy siitä, kun saa purettua jotain kehossa pitkään kuljetettua kuormaa. On totta, että yhden jutun selvittyä, herkästi voi tulla ”tilalle” joku toinen vaikealta tuntuva tunne. Uskon, että vähitellen olo muuttuu helpommaksi ja selkeämmäksi, kun annan tunteiden nousta yksi toisensa jälkeen pintaan.

Minua on auttanut tunteiden kohtaamisessa ja tuntemisessa:

  • Pysähtyminen: selällään rauhassa kehon kuulostelu, kehon tuntemusten ”skannaaminen”.
  • Ajatusten salliminen: olen antanut ajatusten soljua, mutta palauttanut keskittymiseni takaisin kehoon kerta toisensa jälkeen. On ollut rentouttavaa, ettei mieltä ole tarvinnut yrittää tyhjentää.
  • Tunteiden salliminen: kun kehosta on alkanut nousta jokin tunne, vaikka pienenä häivähdyksenä tai fyysisenä tuntemuksena, olen keskittänyt huomioni siihen. Ilman arvostelua, ikäänkuin uteliaasti tarkkaillen. Olen antanut pahan olon, pelon, ahdistuksen, kivun tuntua sellaisena kuin se on tuntunut ja antanut myös kehon reagoida siihen haluamallaan tavalla.

Minulla ikävät tunteet purkautuvat kehosta usein itkun avulla. Olen todennut, että olen esimerkiksi vihan tunnetta piilotellut surun alle, joten on ehkä ihan luonnollistakin, että minun täytyy itkemällä purkaa ensin surua pois, että pääsen kiinni siihen, kuinka paljon vihastuttaa. Sinäkin saatat tunnistaa jonkin ikävältä tuntuvan ”suojatunteen”, jonka alta voi myöhemmin paljastua jotain muutakin. Itselleni tuo viha on ollut vaikea tunne tuntea ja tunnistaa, koska se on ollut alitajuisesti niin kielletty tunne.

Tiedän ihmisiä, joille tunteiden salliminen on luontevaa, mutta itselleni se ei ole ollut. Tästä syystä olen ollut elämäni aikana masentunut, ahdistunut sekä henkisesti ja fyysisesti jatkuvassa hälytystilassa. Uskon, että myös ongelmani kilpirauhasessa liittyvät siihen, etten ole pystynyt puhumaan omaa totuuttani, koska en ole tunnistanut omia tunteitani. Tunnistatko sinä fyysistä tai henkistä oireilua, joka voisi liittyä tunteiden tuntemisen vaikeuteen tai tunteiden tukahduttamiseen? Aina yhteyttä ei ole helppo nähdä tai tunnustaa. Laitamme henkisen pahoinvoinnin herkästi ulkoisten olosuhteiden ja vaikean elämäntilanteen syyksi. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, että emme pysty tai uskalla tuntea olosuhteiden ja elämäntilanteen herättämiä tunteita. Olon tekee vaikeaksi tunteiden ja tilanteen kieltäminen, ei välttämättä itse tilanne. Hyvä uutinen on, että itseään ja omaa oloaan voi parantaa.

Tunteiden tuntemiseen voi tarvita apua. Olen itse käynyt terapiassa ja tunnetaitovalmennuksessa. Minulla on ollut myös lähelläni muutamia ihmisiä, joiden seurassa olen uskaltanut olla tunteineni juuri sellainen kuin olen. Joskus apu saattaa tarjoutua yllättävältä taholta tai yllättävällä tavalla. Itkuhanat saattavat aueta elokuvaa katsoessa tai joku vastaanotettu viesti voi herättää vihaa, vaikka sisältö ei äkkiseltään siihen antaisi edes syytä. Kehomme ja alitajuinen mielemme kuitenkin reagoi välillä vähän yllättävästikin ja silloin tunteille kannattaa antaa tilaa. Kävin eilen rauhallisella joogatunnilla ja erään liikkeen aikana tunsin venytystä lantiollani. Samalla mieleeni nousi ajatuksia ja tuntemuksia, joiden myötä kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Keho vapautti sallimisen myötä pahaa mieltä ja tunnin jälkeen olo oli todella rentoutunut ja vapautunut.

Tänään sain viestin, jossa lähettäjä kertoi nähneensä kauniin unen veljestäni, joka kuoli kuusi vuotta sitten. Viestin luettuani aloin välittömästi itkemään ja viestittelymme aikana suru nousi voimakkaammin pintaan. Annoin itkun tulla. Olo oli hetken aikaa niin lohduton, että mieleeni tuli ystäväni, jonka puoleen olisin halunnut kääntyä helpottaakseni oloani. Lohduksi riitti kuitenkin itkuni sekä aiemmin kuullut ystäväni sanat surun sallimisesta. Koin syvää kiitollisuutta siitä, että sain tuntea taas palan sitä surua, jonka tunnen välillä kehossani, mutta jota en aina osaa enkä edes uskalla tuntea.

Voimme siis auttaa toisiamme tuntemaan niin ikävältä tuntuvia kuin iloisempiakin tunteita. Lohtu, rakkaus ja ilo voivat muistua mieleen ja tuntua kehossa, vaikka juuri nyt niitä ei ulkopuolelta osoitettaisikaan. Aito myötätunto on juuri sitä, että myötäelämme tunnetta toisen kanssa. Voit osoittaa myötätuntoa itsellesi ja toiselle:

  • Tunteita sanoittamalla: saatat huomata jonkun toisen seurassa, että alat tuntea olosi esimerkiksi surulliseksi tai aistit toisen tunnetilan. Voit auttaa toista jo sillä, että sanot hänelle: Huomaan, että sinua surettaa… tai ei ole ihmekään, että tässä tilanteessa olet surullinen. Se, että teet toisen tunteen ”näkyväksi” auttaa toista tuntemaan ja hyväksymään tunteensa. Tämä toimii myös positiivisissa tunteissa, hyvää oloa voi vahvistaa puhumalla siitä ääneen.
  • Tunteita tuntemalla: kun aistit toisen ihmisen tunnetilan, saatat tuntea kehossasi tuntemuksia ikäänkuin tuo tunne olisi ”sinun”. Anna tuntemusten tuntua ja jos esimerkiksi itkettää, anna itkun tulla. Tuntemalla toisen tunteita hänen kanssaan, olet aidosti myötätuntoinen. Kun annat tunteen tuntua, se ei myöskään jää taakaksi kehoosi.

Koen, että tunteiden tuntemisen oppimisesta on ollut elämässäni todella merkittävää hyötyä. Alunperin ikävien tunteiden hyväksyminen on muodostunut vaikeaksi varmasti osittain opittuna eri ihmissuhteiden kautta. Kun suru, kiukku ja viha eivät ole olleet sallittuja, ne on täytynyt piilotella jonnekin syvälle kehoon. Siitä syystä niiden tunteminenkin on tuntunut pelottavalta ja niitä on pitänyt vältellä mm. mukautumalla tilanteisiin tavoilla, jotka eivät ole olleet itselle hyväksi. Kun tunteiden tunteminen on harjoittelun myötä muuttunut helpommaksi, olen huomannut muun muassa seuraavaa:

  • Jatkuva epämääräinen ahdistus ja pahan olon tunne rinnasta ovat hävinneet.
  • Analysointi ja tunneasioiden vatvominen on vähentynyt todella radikaalisti. Kysyn herkemmin myös toisilta, miltä heistä tuntuu – ei tarvitse arvailla (ja mielessä vatvoa).
  • Koen, että uutta tunnekuormaa syntyy vähän, koska uskallan tuntea tunteet jo tilanteissa tai vähintäänkin muutaman päivän sisällä tapahtuneesta.
  • Uskallan asettaa rajojani selkeämmin, jos huomaan jonkin tilanteen olevan hyvinvoinnilleni haitallinen.
  • Tunnen useammin iloa, onnellisuutta ja vapautuneisuutta.
  • Jaksamiseni on tasaisempaa, kun tunteiden ”pidättelyyn” ei mene enää niin paljon energiaa.
  • Olen muuttunut rohkeammaksi ja optimistisemmaksi tulevaisuuden suhteen.
  • Uskallan puhua tunteistani avoimemmin. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muuttuneet aidommiksi tämän ansiosta. Koen elämäni täyteläisempänä.

Suosittelen sinua siis miettimään, että miten voit auttaa itseäsi tuntemaan myös niitä tunteita, joita sinun on vaikea hyväksyä tai tuntea. Kun saat pudotettua kuormaa hartioiltasi ja sydämeltäsi, alat voimaan myös fyysisesti paremmin. Itse olen tänään ”itkettänyt” itseäni myös kuuntelemalla musiikkia, joka on auttanut tunteiden purkamisessa. Keinoja on monia, joten tunnustele mitkä sopivat sinulle. Uskalla tuntea!

Tunnetyöskentelyyn haluan lämpimästi suositella myös valmentajani Johanna Remes-Koposen valmennusta ja kursseja. Olen jo yli kahden vuoden ajan purkanut hänen kanssaan mieleni ja sieluni solmuja ja saanut uskomattomia ja yllättäviäkin positiivisia tuloksia aikaan. Viimeisimpänä olen käynyt puolen vuoden Unelmat todeksi -valmennusta ja samaan aikaan osallistuin myös Tietoisuusakatemia -verkkovalmennukseen. Tietoa Johannan palveluista löydät klikkailemalla TÄSTÄ. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan ”vain” tyytyväisen asiakkaan suosittelu. Johannalla on paljon myös ihan ilmaisia videoita ja tekstejä, joihin kannattaa käydä tutustumassa, että saat käsitystä hänen lähestymistavastaan.

Naisen ja miehen voima

Uskotko, että voimasi on sinussa koko ajan läsnä? Annatko voiman muille vai käytätkö sitä itse? Sisäinen voimasi on lähde sisäiseen turvallisuuteen ja aitoon rakkauteen.

Läsnäolon voimaa, osa 3 – Viekö sinua pelko vai rakkaus?

Oletko miettinyt, kuinka paljon päivittäisestä toiminnastasi on automaattista? Mitä paremmin olemme läsnä tälle hetkelle, sitä paremmin voimme tiedostaa toimintamme takana olevia motiiveja. Haluamme uskotella itsellemme, että valitsemme suuren osan toiminnastamme täysin vapaasti, mutta todellisuudessa erittäin suuri osa päivittäisestä toiminnastamme tapahtuu ikäänkuin autopilotilla. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta jos haluat jotenkin muuttaa elämääsi, tästä faktasta kannattaa kiinnostua.

Heräät aamulla ja toistat päivästä toiseen samat rutiinit. Mietit samanlaisia ajatuksia herättyäsi, teet aamutoimet samassa järjestyksessä, menet tuttua reittiä töihin. Ajattelet samankaltaisia ajatuksia ja tunnet samankaltaisia tunteita. Ikävä todeta, mutta näin on, jos et ole tietoinen ja todellakin valitse toimia toisin.

Toistamme elämässämme samanlaisia kaavoja niin pitkään, kunnes tulemme tietoisemmiksi läsnäolevan hetken voimasta. Tässä hetkessä sinulla on vapaus valita toisin. Tässä hetkessä voit alkaa muuttamaan ajatteluasi ja toimintatapojasi. Olet kuitenkin opettanut aivojasi nykyiseen toimintaan vuosien ja todennäköisesti vuosikymmenten ajan, joten voit olla varma, että aivosi tulevat vastustamaan yrityksiäsi. Jos todella haluat muuttaa elämääsi, sinun täytyy alkaa luomaan itsellesi uudenlaisia tunteita, uudenlaista toimintaa ja sitä kautta aivoihin uudenlaisia kytkentöjä.

Toimitko pelosta käsin?

Niin tuskastuttavaa kuin se onkin, myös toimintamme takana olevat tunteet ja motiivit säilyvät hyvin samankaltaisina, jos emme ala tietoisesti muuttamaan niitä. Kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan edellisessä osassa siitä, että saatamme menneisyyden peloista tai kohtaamattomista tunteista johtuen rajoittaa toimintaamme myös nykyhetkessä. Erittäin usein varovaisuudelle ei ole nykyisyydessä perusteita, mutta silti suljemme pois muutoksen mahdollisuuksia pysyessämme kiinni vanhoissa tunteissa ja toimintamalleissa.

Tiedän varsin hyvin omasta kokemuksestani, että mitä on toimia menneisyyden möröt niskassaan esimerkiksi uudessa parisuhteessa. Kannoin vuosikymmeniä mukanani kohtaamattomia haavoja, joihin jokainen kumppanini tahtomattaan onnistui sohimaan. Meni todellakin pitkään, ennen kuin ymmärsin, että samankaltaisina toistuvat ongelmat johtuvat osittain ja varmasti suurelta osin omista kohtaamattomista peloistani ja hoitamattomista haavoistani. Sain haavan vuotamaan, vaikka kumppanillani ei olisi ollut minkäänlaista tarkoitusta satuttaa minua.

Lue lisää:
Läsnäolon voimaa, osa 2
Nykyhetken hyväksyminen


Kun en pystynyt näkemään oman haavani, pelkoni ja ahdistukseni vaikutusta, syytin tilanteesta erittäin herkästi kumppania. En tiedostanut syvällä olevaa pelon ydintä ja saatoin ahdistua todella voimakkaasti haavaani osuvista tilanteista. Välillä yritin pakonomaisesti muuttaa tilannetta muokkaamalla käytöstäni tai yrittämällä vaikuttaa kumppanin toimintaan välillä melko kyseenalaisinkin keinoin. Jälkeenpäin tarkasteltuna kohtaamaton ja tunnistamaton pelko oli todella tuhoisaa itselleni ja myös parisuhteille. Toimimme tällaisilla haitallisilla tavoilla hyvin monenlaisissa tilanteissa, jos emme pysty kohtaamaan sitä, miksi tilanteet tuntuvat meistä pahalta.

Olen onneksi vähitellen alkanut ymmärtämään, mitä tarkoittaa, kun toimitaan pelosta käsin. Koen, että mikäli toimintamme tai ajattelumme takana on pelko, asiat tuntuvat jotenkin monimutkaisilta. Saatamme yrittää mielessämme ratkaista asioita, miettiä ja vatvoa sekä analysoida suuntaan ja toiseen. Mielestäni pelko aiheuttaa sulkeutumista. Se sulkee meitä ihmisinä: osoitamme tunteitamme vähemmän, kommunikoimme niukemmin ja saatamme vetäytyä vuorovaikutuksesta kokonaan. Saatamme kokea, että pakeneminen on hyvä ratkaisu. Pelko sulkee myös ajatteluamme: näemme hyvin vähän vaihtoehtoja tai vain yhden, jumitumme vanhoihin malleihin ja saatamme pyrkiä olemaan ajattelematta koko asiaa. Pelko aiheuttaa niin sanottuja negatiivisia tunteita: ahdistusta, kiukkua, vihaa. Kohtaamattomana pelkoon liittyvät tunteet aiheuttavat kipuja, väsymystä ja pahimmillaan paniikkioireita. Sillä ei ole mitään väliä, onko pelko relevantti vai ei. Jos kehossa on pelkoa, mieli ei erota sitä, onko syy todellinen vai ei.

Onko toiminnan takana rakkaus?

Käytän nyt sanaa rakkaus hyvin laajassa merkityksessä. En puhu romanttisesta rakkaudesta, vaan sisällämme olevasta rauhasta ja tasapainosta. Koen, että kun olemme yhteydessä syvimpään ytimeemme ja toimimme siitä käsin, olemme yhteydessä sisällämme olevaan rakkauteen.

Olen itse kokenut muutoksen pelosta rakkauteen mm. blogikirjoittamisen suhteen. Aiemmin, kun toimin yrittäjänä, koin usein kirjoittamisen jollain tapaa ahdistavana ja siihen liittyi paljon epävarmuutta. Kirjoitin harvoin ja yleensä minua vaivasi tunne, etten tiedä, mistä kirjoittaisin. Kun julkaisin tekstejäni, en halunnut jakaa niitä oikein missään. Kun lopetin yritystoimintani ja tein päätöksen jatkaa blogaamista, koin ihanan vapautumisen. Aloin kirjoittamaan sydämestäni, välittämättä niinkään siitä, mitä muut ajattelevat. Kun vapauduin kirjoittamaan omalla tyylilläni ja niistä aiheista, jotka ovat tuntuneet itselle henkilökohtaisesti tärkeiltä, olen alkanut saada positiivista palautetta teksteistäni. Aiheita tulvii mieleeni niin paljon, että niitä on varmaankin jo vuoden tarpeiksi. Tekstejä syntyy viikottain, yleensä yhtä aikaa on useampikin teksti muhimassa. Nautin tekemisestä. Muutos on radikaali verrattuna aikaisempaan.

Jos pohdin jotain elämässäni olevaa pulmaa tai yritän tehdä päätöstä jonkin asian suhteen, kuuntelen sisintäni, että millaisen tunteen asia minussa herättää. Koen, että rakkaus synnyttää sisällä lämpöä, rauhaa ja avautumista. Jos aiheeseen liittyy pelkoa, alkaa hyvin nopeasti analysointi tai tulee jollain tapaa sulkeutunut olo. Rakkaudesta käsin toimiessasi näet paljon mahdollisuuksia tai olet valmis etsimään reittejä päästäksesi tavoitteeseesi. Olet avoimempi itsellesi ja toisille, kommunikoit rikkaammin ja osoitat tunteitasi enemmän kuin pelkoon kietoutuessasi. Hakeudut voimakkaammin yhteyteen toisten kanssa. Rakkaudesta toimiessasi tunnet kasvavasi ihmisenä ja koet tekemisesi merkitykselliseksi. Kun rakkauden keskellä kohtaat pelkoja, pystyt rauhallisemmin ottamaan ne vastaan ja pelosta huolimatta toimimaan. Sisällämme oleva rauha luo meihin rohkeutta kohdata tilanteita, jotka ovat aiemmin tuntuneet mahdottomilta.

Rakkaus ilmenee elämässämme ns. positiivisina tunteina. Hyvä olo, rauha, ilo, innostuneisuus, leikkisyys, onnellisuus, kiitollisuus, ihastus ja tasapaino ovat esimerkkejä tunteista, jotka pohjautuvat rakkaudesta. Koemme kaikki tunteet eri tavoin ja omassa tunneskaalassasi rakkaus saattaa kuulostaa todella suurelta tunteelta. Itse koen, että rakkaus, ilo tai rauha on kuitenkin tietyllä tapaa ydinolemuksemme ja se, mitä kohti haluamme elämässämme mennä.

Miten päästä pelosta rakkauteen?

Tuntuuko sinusta nyt, että suuri osa elämästäsi on kuvaukseni perusteella pelon kautta elämistä? Jos siltä tuntuu, et ole tunteesi kanssa yksin. Kun emme ole läsnä tälle hetkelle, käytämme tiedostamattamme vanhoja toimintamallejamme ja ajaudumme herkästi toimimaan pelosta käsin. Onneksi voimme alkaa toimimaan toisin, harjoittelemaan onnellisuutta ja rakkautta sekä löytämään rauhaa tästä hetkestä.

Tässä vinkkejä siihen, miten voit auttaa itseäsi toimimaan enemmän rakkaudesta käsin ja kokea elämäsi täyteläisemmäksi.

1.Kohtaa pelkosi, haavasi ja syyt ahdistustesi takana. Tiedän, että toistan tätä viestiä ehkä tekstistäni toiseen, mutta olen itse saanut tunteitteni kohtaamisesta niin valtavan suuren avun, että uskallan suositella tätä muillekin. Syvimpien pelkojen kohtaaminen itsekseen voi olla vaikeaa, joten etsi avuksesi ihminen, joka ymmärtää tunnetyöskentelystä tai johon luotat niin täysin, että uskallat hänen seurassaan purkaa tunteitasi. En tarkoita, että purat ne häneen, vaan purat tunteitasi hänen ollessa rinnallasi, tukena ja myötätuntoisesti tuntemassa kanssasi.

2. Tunnista ja voimista tilanteita, joissa toimit rakkaudesta käsin tai jotka herättävät sinussa hyvää oloa. Uskon, että jokainen, synkässäkin elämäntilanteessa oleva, pystyy löytämään jonkin, vaikka ihan pienenkin asian, joka tuo hyvää oloa. Tee niitä asioita ja vietä niiden ihmisten kanssa aikaa, jotka voimistavat hyvää oloasi. Älä välitä siitä, ettet aina tiedä, mihin asiat johtavat, vaan luota tunteeseen. Suhtaudun itse tällä hetkellä matkailualan opintoihini tällä tavoin. En todellakaan tiedä, mihin tulevaisuus johtaa, mutta olen kiinnostunut alasta ja suunta tuntuu hyvältä, joten luotan sydänkompassiini.

3. Tee asioita, jotka tuntuvat voimistavan hyvinvointiasi ja voimaasi. Tiedän, että useat meistä miettivät, miten tuoda esille omaa itseään, kuinka olla oma itsensä kilpailuhenkisessä maailmassa ja olenko tällaisena riittävä. Meissä jokaisessa on sisällämme valtava voima, josta olet ehkä saanut kokemuksia myös omalla kohdallasi. Tee asioita, jotka saavat tuon voimasi heräämään. Ruoki ja ravitse omaa sisäistä valoasi ja anna sen näkyä myös ulospäin. Tee asioita siksi, että nautit niistä, älä siksi, että se näyttää hyvältä cv:ssä tai muuten muiden silmissä.

4. Salli itsellesi hyvää. Niin ihmeellistä kuin se onkin, meidän on joskus/usein vaikea sallia itsellemme hyvää. Milloin viimeksi olet antanut itsellesi luvan nauttia täysin siemauksin? Annoitko nautinnon näkyä ulospäin (ei välttämättä muille, mutta ulospäin)? Olen tajunnut, että itseni on ollut vaikea sallia itselleni onnellisuutta ja tiedän, etten ole taaskaan ainut, joka kokee näin. Joskus hyvältäkin tuntuvat tunteet voivat pelottaa ja tuntuu helpommalta vaan työntää niitä jollain verukkeella syrjään. Ehkä pelkäämme pudotusta onnesta synkkyyteen. Ehdotan, että suljet silmäsi ja nautiskelet olostasi niin täysillä kuin vain ikinä pystyt. Annat ilon ja onnen pursuilla just sellaisena kuin ne nyt jaksavat tulla esille ja nautit.

5. Uskalla olla oma itsesi juuri nyt. Olen kipuillut pitkään sen kanssa, etten osaa tai uskalla olla oma itseni. Ajattelin, että minun täytyy jotenkin eheytyä, kohdata mörköjäni ja tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta voin olla oma itseni. Koin, että vasta, kun uskallan tulla näkyväksi kaikkine puolineni, olen aidosti oma itseni. Eräänä iltana lenkillä tajusin: Olen oma itseni koko ajan. Olen oma itseni myös silloin, kun en uskalla tuoda itsestäni esille jotain asiaa tai tarvitsen aikaa avatakseni suuni. Olen oma itseni myös siinä, että elämässäni on keskeneräisyyttä. Olen oma itseni myös siinä, että välillä räpiköin ja etsin omaa suuntaani. Minä ja toimintatapani voivat muuttua eikä se tee tämän hetken minusta epäaitoa. Olen aito juuri tällaisena ja annan sen näkyä.

Läsnäolon voimaa, osa 2 – Nykyhetken hyväksyminen

Todellisessa syvässä läsnäolossa on kyse käsillä olevan hetken hyväksymisestä. Itsessäni tämä ajatus on herättänyt paljon kysymyksiä sekä vastustusta. Olen kokenut, etten voi hyväksyä nykyhetkeä, koska asiat eivät ole niinkuin toivoisin niiden olevan.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän vastustelen nykyhetkeä, sen enemmän mieltäni painavat erilaiset pelot ja ahdistukset. Olen alkanut tutkia, että millä tavoin voisin paremmin hyväksyä tämän hetken ja toisaalta olen myös tutustunut siihen, millä eri tavoin yritän paeta sitä. Mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin ja pystyn jo useissa tilanteissa kohtaamaan nykyhetken paremmin kuin ennen. Kuitenkin, monia kertoja päivässä, joudun palauttelemaan itseäni ajatusteni virrasta tähän hetkeen.

Miksi nykyhetken hyväksyminen on tärkeää?

Kuten kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan ensimmäisessä osassa, koen, että yksi suurimmista henkisen taakan syistä on se, ettemme ole läsnä tälle hetkelle. Uskon, että kuka tahansa toivoo oman henkisen kuormansa olevan pienempi.

Mieti hetki asioita, jotka painavat sinua elämässäsi tällä hetkellä eniten. Halutessasi, kirjoita asiat myös ylös paperille. Ota tälle oikeasti hetki aikaa. Kun olet miettinyt ainakin viisi sinua mietityttävää teemaa, tarkastele, kuinka moni noista murheista liittyy menneisyyteen tai tulevaan? Voisitko ajatella lakkaavasi murehtimasta edes joistakin niistä asioista, jotka löytyvät listaltasi?

Kun mielemme poukkoilee menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kehomme on jatkuvassa hälytystilassa. Etsimme merkkejä siitä, pitäisikö jostain asiasta huolestua tai olisiko syytä välttää jotain tilanteita. Varuillaan olo on osa biologista perimäämme, olemme valppaina hyökkäämään, pakenemaan tai esittämään kuollutta eli lamaantumaan. Kun tarkastelemme nykyhetkeä varoitussignaalien läpi, näemme asiat erilaisina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Aiheutamme itsellemme turhaa stressiä.

Jos olet kokenut riittämättömyyttä edellisessä työpaikassasi etkä ole käsitellyt noita tunteitasi, todennäköisesti kohtaat samanlaisia tunteita myös nykyisessä työssä. Tai jos olet tullut edellisessä parisuhteessa loukatuksi, todennäköisesti skannaat uutta kumppaniasi, että löytyykö hänestä samanlaisia piirteitä kuin edellisestä. Voi olla, että saat uusia korjaavia kokemuksia, mutta voi myös olla, että hyvät jutut jäävät huomaamatta, jos aivosi ovat valmistautuneet näkemään vaaraa. Menneisyyden varjot värittävät kokemuksesi.

Pelostasi johtuen, saatat toimia menneisyyden toimintamallien mukaan, vaikka nykyisessä tilanteessa ei olisikaan mitään vaaraa. Haluatko antaa menneisyydelle niin suuren vallan, että jätät nykyhetken mahdollisuudet käyttämättä? Kerroin FB-livessä, miten itse olen kohdannut ihmissuhteessa pelkojani siitä, että uskallanko puhua itselleni vaikeista asioista. Alkuun löin ”luukut kiinni” ja halusin paeta, koska kokemukseni menneisyydestä oli, etten ollut tullut hyväksytyksi ja kuulluksi syvimpien aatosteni kanssa. Lopulta tulin tietoiseksi tästä pelosta ja aloin tietoisesti toimia toisin. Aloin opettelemaan luottamaan nykyhetkeen ja siihen, että ihminen, jonka kanssa keskustelen, haluaa todellakin kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Jouduin pelon kanssa vastakkain useita kertoja, mutta vähitellen, kun uskalsin tuntea pelkoni ja tehdä sen näkyväksi, oloni ja uudenlainen toimintatapa helpottuivat.

Kuinka hyväksyä nykyhetki?

Kun olet aidosti läsnä, hyväksyt tämän hetken sellaisena kuin se on. Kyse ei ole siitä, että passiivisesti hyväksyisit, jos sinua kohdellaan väärin tai olisit toimimatta, jos siihen on todella tarvetta. Kyse on siitä, että kohtaat tämän hetken sellaisena kuin se on, yrittämättä arvottaa sitä. Hyväksyt ja tunnet tilanteessa syntyvät tunteet, mutta et jää niihin jumiin. Hyväksyt myös sen, jos tuntuu vaikealta. Voisiko olla mahdollista, että toteaisit jostain tilanteesta, että tämä on tilanne ja jättäisit arvostelemasta tilannetta hyväksi tai huonoksi? Miltä kuulostaa ajatus, että luomme itse mielessämme suurimman osan ongelmistamme?

Usein haluaisimme elämäntilanteemme olevan erilainen kuin mitä se on. Voisitko, elämäntilanteestasi huolimatta, olla kuitenkin läsnä tälle hetkelle? Elämäntilanteesi voi olla kuinka haastava tahansa, mutta sinulla on kuitenkin mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen antamatta liikaa valtaa sille, mitä tapahtui eilen tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Elämäntilanne muotoutuu aina menneisyyden pohjalta, mutta läsnäolo syntyy aina vain nyt. Tiedät ehkä ihmisiä, jotka pysyvät aidosti rauhallisina ja kiinni hetkessä, vaikka kaikki näyttäisi romahtavan ympärillä. Kun vuosia sitten olin masennuksen vuoksi sängyn pohjalla, minua lohdutti ajatus, että juuri tällä sekuntilla, minulla ei ole mitään hätää. Mieleni velloi erittäin paljon menneen ja tulevan välillä, mutta pieninä hetkinä osasin palauttaa itseni hetkeen ja sain levähtää tuon henkäyksen verran.

Olen tätä tekstiä kirjoittaessani yövuorossa. Minua väsyttää ja totta puhuen, olisin mieluummin kotona peiton alla nukkumassa. Jos vastustan tätä hetkeä, keskityn väsymykseeni ja tuskailen, miten haluaisin asioiden olevan toisin. Voisin lisätä ”kierroksia” miettimällä, että olisin aikanaan voinut valita urani toisin tai edes valita työpaikan, jossa ei ole vuorotyötä. Kun hyväksyn tämän hetken, huomaan väsymykseni ja toimin pitääkseni itseni hereillä – en passiivisesti alistu, vaan teen sen, minkä koen juuri nyt tärkeäksi. Yritän tehdä tässä hetkessä oloni mahdollisimman mukavaksi. Voin myös tulevaisuudessa valita toisin, mutta nyt on turha miettiä sitä. Annan tulevaisuuden tulla aikanaan.

Tämän hetken hyväksyminen ei tarkoita sitä, että koko ajan tuntuisi hyvältä tai ikäviä tunteita ei heräisi. Läsnäolo on myös läsnäoloa tunteille. Tarjoatko itsellesi mahdollisuuden pysähtyä tuntemaan? Aina ei kesken arjen pyörityksen ole aikaa kuulostella miltä tuntuu, saatikka mahdollisuutta antaa kaikkien tunteiden tuntua ja näkyä. On kuitenkin tärkeää, että tarjoat itsellesi päivittäin aikaa tuntea päivän aikana syrjään sysätyt tunteesi. Oletko tullut ajatelleeksi kuinka paljon joudut sammuttamaan tunteita esimerkiksi työpäivän aikana? Mitä enemmän tunteita tulee padonneeksi, hyvin paljon tiedostamattaan, sitä enemmän kuormitumme ja väsymme. Ikävien tunteiden torppaaminen väsyttää, sillä keho ei pääse purkamaan tunteen herättämää hälytystä.

Tässä tietoisuusharjoitus siihen, miten voit auttaa itseäsi purkamaan päivän aikana syntynyttä tunnekuormaa:

  1. Asetu pitkällesi ilman mitään virikkeitä.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi.
  3. Kysy itseltäsi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  4. Kuuntele, mitä keho kertoo. Mieleesi voi nousta ajatuksia ja voit halutessasi käydä päivän tapahtumia läpi ja kuulostella, herättävätkö muistot kehossasi jotain reaktioita.
  5. Jos huomaat kehossa esim. jännityksiä tai kipuja, tarkkaile noita tuntemuksia yrittämättä muuttaa niitä.
  6. Jos pintaan nousee tunteita, anna tunteiden tuntua kehossa. Itke, jos itkettää, kihise kiukusta, jos kiukuttaa.
  7. Hyväksy myös se, jos kehosta ei nouse mitään erityistä. On hienoa, että tarjoat itsellesi kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja oppia tuntemaan itsesi paremmin.

Ikävien tunteiden ja tilanteiden hyväksyminen

Miten hyväksyä tunteet ja tilanteet, jotka tuntuvat pahalta? Tätä kysymystä olen pohtinut usein ja hartaasti. Tiedän, etten ole kysymykseni kanssa yksin. Helposti vastustamme tässä hetkessä herääviä ikäviä tunteita. Välttelemme niiden kohtaamista erilaisilla keinoilla, mutta samalla tulemme ajaneeksi itsemme vain syvemmälle ahdinkoon. Olet ehkä huomannut toimivasi näin. Joskus välttely piiloutuu erilaisten addiktioiden taakse, joista osa voi olla terveellisempiä kuin toiset. Olet saattanut paeta jotain tilannetta ja sen herättämiä ikäviä tunteita, koska sinulla ei ole ollut välineitä tunteittesi kohtaamiseen. Et ole sen takia millään tavalla huono ihminen. Tunteiden välttely on todella tavallista. Luulen, että kaikki meistä tekee tai on tehnyt sitä elämänsä aikana.

Jos tunteitaan juoksee pakoon, tulee elämästä jatkuvaa pakenemista. Ennen kuin aloin itse ymmärtämään tunteiden kohtaamisen tärkeyden, olin jatkuvasti tyytymätön ja jollain tapaa levoton. Näin paljon syitä pahaan olooni itseni ulkopuolella: työpaikassa, parisuhteessa, menneisyyden tapahtumissa ja milloin missäkin. Vaikka vatvoin asioita niin ystävien kuin ammattilaisten kanssa, en kuitenkaan uskaltanut kohdata ja TUNTEA syvimpiä tunteitani. Ongelmat seurasivat sitä tiiviimmin, mitä enemmän yritin niitä paeta. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, saattoi olo hetkeksi helpottaa, kunnes ongelmat toistuivat hyvin samankaltaisina kuin ennen.

Olet ehkä kuullut ajatuksen, että jos törmäät elämässäsi jatkuvasti samanlaisiin ongelmiin, on jonkin tilanteen tarjoama oppi jäänyt oppimatta. Olin kiusallisen tietoinen tästä ajatuksesta ihmetellessäni, että miksi samankaltaiset tilanteet toistuvat elämässäni. Nyt ymmärrän paremmin, että niin pitkään kuin en uskalla tuntea ikävältä tuntuvia tunteita ja niiden tuomia viestejä, jauhan samoja juttuja. Jos en uskalla olla läsnä elämän tuomille kivuille ja opeille, joudun kohtaamaan samankaltaisia pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.

Kuinka sitten hyväksyä tilanteet, jotka herättävät todella voimakkaita vaikeita tunteita? Kuinka hyväksyä elämäntapahtumat, jotka tuntuvat vääriltä? Olen itse pohtinut näitä kysymyksiä erityisesti kahden minulle rakkaan ihmisen tehtyä itsemurhan. On inhimillistä käydä läpi kaikki kriisin vaiheet ja mielessään jopa kieltää tapahtunut, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä myös eteenpäin. Olen seurannut läheltä kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät asioita ja kuinka paljon surun kuorma voi kasvaa siitä, että tunteita jää käsittelemättä tai jäädään kiinni johonkin katkeruuteen. Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka on menettänyt nuoren veljensä ja hän kuvasi erään perheenjäsenensä pakenevan suruaan, vielä vuosien jälkeenkin, jatkuvaan puuhaamiseen ja toisaalta myös toisten vaikeita tunteita torppaamalla.

Minulle on ollut tärkeää tuntea kaikki raskaat tunteet, koskettaa omaa ikävää, kohdata suru kerta toisensa jälkeen ja antaa lupa myös kiukulle. Itselleni on ollut kuitenkin myös erittäin tärkeää todeta neutraalisti, että näin on tapahtunut. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Välillä toki puskee pintaan takertuminen ja toiveet, että voitaisiin palata aikaan, jolloin läheiseni elivät, mutta lohtua löytyy myös siitä, että päästän irti tuosta takertumisesta. Kun olen läsnä tälle hetkelle, voin olla surullinen, mutta minun ei tarvitse olla epätoivoisesti kiinni menneessä. Surun alla on rauha siitä, että minulla ei ole mitään hätää tässä hetkessä.

Sisimmässäni on rauha

Minulle läsnäolo tässä hetkessä on rauhaa ja tasapainoa. Voin sanoa ihan rehellisesti, että saan kosketuksen tuohon rauhaan vain hetkittäin. Mitä enemmän olen tehnyt tietoisuusharjoituksia, sitä vahvempana tuon rauhan kuitenkin koen. Välillä, kun pelot ja surut valtaavat mielen, löydän aina vain nopeammin takaisin omaan sisäiseen voimaani ja rauhan ytimeen.

Läsnäoloon sisältyvä rauha on myös kokemusta turvasta. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka myrskyinen tahansa tai tulevaisuus epävarma, läsnäolo tuo tunteen turvasta ja siitä, että elämä kantaa. Läsnäolon harjoittaminen kasvattaa turvan, luottamuksen ja rauhan kokemusta. Kun pystyy palauttamaan itsensä tähän hetkeen, vähenee myös poukkoilun ja levottoman puuhailun tarve.

Kirjoitan seuraavassa osassa siitä, miten tunnistaa hetket, jolloin pelkoon perustuvat tunteet ohjaavat ja kuinka vahvistaa rakkaudesta ja sisäisestä rauhasta käsin toimimista. Uskon ja tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus lisätä sisäistä rauhaa ja läsnäoloa.

Vapaudu häpeän taakasta, anna aidon itsen näkyä

Mieti kaikkia niitä lämpimiä tekoja ja ajatuksia, joita kohdistat muihin ihmisiin. Hyvää tahtoa, auttamisenhalua, välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Kuinka paljon suot noita asioita itsellesi? Itseltäsi ja muilta.

Monien meistä, minä mukaan lukien, on vaikea ottaa positiivista vastaan. Itseltään tai muilta. Tänään kannustin ystävääni viestissäni. Lämpö levisi kehooni, hymyilin, melkein liikutuin, kun tunsin, miten tärkeästä asiasta hän minulle kirjoitti. Laskettuani puhelimen käsistäni, pysähdyin miettimään kuinka tärkeä hän on minulle. Samalla mietin, kuinka tärkeä olen itselleni ja millä tavoin osoitan sitä.

Voin tukea toisia, edes yrittää seisoa rinnalla, mutta itselleni olen ollut usein kovin armoton. Vähitellen olen oppinut huomaamaan hetkiä, jolloin voin antaa itselleni aiempaa enemmän lämpöä, sallia hellyyttä ja elämän kauneutta. Vähitellen ne kauniit sanat, joita muilta saan, ovat tarttuneet minuun ja olen alkanut uskomaan siihen, että todella olen arvokas kaikkine puolineni. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin.

Häpeän muuri piilottaa todellisen olemuksemme

Keskustelin viime viikolla erään ihmisen kanssa, joka kertoi tulleensa sinuiksi oman häpeänsä kanssa. Hän kertoi lyhyesti elämäntarinaansa ja kuinka häpeä oli kasvanut osaksi häntä jo alle kouluikäisenä. Tultuaan vastakkain oman jaksamisensa rajallisuuden kanssa, hän oli tiedostanut myös häpeänsä ja sen mukanaan tuoman valtavan taakan. Hän oli rakentanut itselleen roolin ja suojamuurin, jonka piilossa hän yritti suojella itseään. Hän sanoi tehneensä töissä kaikkensa, ettei kukaan pääse koskaan syyttämään häntä mistään virheistä. Hän oli pitänyt yksityiselämänsä visusti itsellään eikä kukaan töissä tiennyt siitä mitään. Hän oli esittänyt vahvaa ja virheetöntä.

Lopulta, ollessaan vastakkain oman rajallisuutensa kanssa hän oli kokenut, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa kaikessa. Punnitessaan vaihtoehtoja hän oli kuitenkin tehnyt päätöksen kääntyä elämään päin. Hän oli pudottanut häpeän viitan ja tullut näkyväksi haavoittuvana itselleen ja nyt myös muille. Hän sanoi kertovansa ihmisille tarinaansa ja alun hämmennyksen jälkeen ihmiset tunnistavat häpeän vaikutukset myös omassa elämässään. Häpeästä luopuminen oli selvästi tuonut tälle ihmiselle käytettäväksi sellaisia voimavaroja, joita hän ei ollut voinut kuvitella olevan olemassakaan. Hän sanoi jaksavansa nyt töissä, samanlaisella työmäärällä, aivan todella paljon paremmin kuin ennen. Kun hän uskalsi olla aito, myös ihmiset hänen ympärillään avautuivat ja pystyivät olemaan ilman turhia suojamuureja. Taisimme kumpikin pyyhkiä hiukan silmäkulmiamme keskustelun aikana. Avoimuudellaan hän auttoi myös minua olemaan avoimempi ja puhumaan sydämestäni eikä vain ainaisten suojamuurien takaa.

Uskon, että häpeä on suuri syy siihen, että meidän on niin vaikea hyväksyä itsellemme hyvää. Olemme häpeissämme, mutta emme yleensä edes tiedosta sitä saatikka, että ymmärtäisimme miksi hävettää. Häpeän viitan alla meille kohdistetut kohteliaisuudet tai lämpimät tunteet voivat tuntua vaivaannuttavilta. ”En ole ansainnut tätä.” Häpeä on ihmiselle täysin luonnollinen tunne ja sen syntyminen kuuluu myös tunteiden kehitykseen. Voimme olla häpeissämme jostain, mitä olemme tehneet, mutta kun häpeä alkaa kohdistumaan siihen, mitä olemme, syntyy syvempiä jälkiä.

En ole psykologi enkä yritä sen tarkemmin määritellä häpeän syntyä, mutta tiedän, että ihmiset käyttävät aivan valtavan määrän energiaa niiden asioiden peittelyyn ja piilotteluun, jotka tuottavat heille häpeää. Me häpeämme joitain asioita niin paljon, että tiedostamattamme piilotamme niitä myös itseltämme. Emme uskaltaisi tuntea niin kuin tunnemme, häpeämme pelkojamme, rakkauttamme, ikäväämme ja painamme tunteet piiloon nopeammin kuin ehdimme kunnolla saada niistä edes otetta. ”(Iso) mies ei itke.” -uskomuksen olen nähnyt tekevän paljon pahaa jälkeä, kun omat tunteet ja reaktiot tuntuvat hävettäviltä ja vääriltä. Häpeämme vaillinnaisuuttamme. Häpeämme sitä, ettemme osaa tai olemme elämän monimutkaisuuden edessä ulalla. Hävettää, kun ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hävettää, kun on sisältä niin rikki, ettei jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä tai lisää kuormitusta. Oma häpeä ja pelko ovat kuitenkin niin hävettäviä, että on parempi vain kovettaa kuorta ja rakentaa etäisyyttä kuin avautua ja ottaa riski.

Häpeän tilalle hyväksyntää

Tuosta kuoresta on kimpoillut pois myös minuun kohdistunut rakkaus ja hyväksyntä. Sen kuoren alla on ollut haavoittunut ja haavoittuvainen ihminen, joka on tarvinnut suojaa laskeakseen muurinsa. Olen tunnistanut häpeän itsessäni ja ymmärrän, että sen ympärille rakentamani muuri on seurannut minua aivan lapsesta saakka. Vuosikymmenten ajan maailma ja elämä ovat kuitenkin tuntuneet liian raa’oilta paikoilta avautumiselle. Tai jos sitä avautumista on yrittänyt, on luottamusta käytetty väärin. Tuo kuori jättää sisälleen kuitenkin myös valtavan suuren kysymyksen, että olisiko mahdollista olla rakastettu sellaisena kuin todella on. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu. Se on ihmisen biologinen tarve, olla osa laumaansa.

Häpeä piilottaa, kätkee ja salailee. Häpeän muurin murtaminen paljastaa, parantaa ja vapauttaa. Ensin tunnustaminen itselle, sitten vähitellen, pala palalta avautuminen myös muulle maailmalle. Tulla itselle näkyväksi kaikkine tunteineen ja kaikkine puolineen ja oppia antamaan lämpöä, armoa ja rakkautta myös niille kaikkein kolhuisimmille ja kovimmille kohdille itsessä. Vähitellen, varovaisesti kuiskata, että on todellakin mahdollista tulla rakastetuksi itsenään, kunhan uskaltaa olla se oma autenttinen itsensä. On ollut pysähdyttävää ymmärtää, että jos en pysty olemaan oma itseni, minua ei voi kukaan myöskään rakastaa omana itsenäni. En edes minä itse.

Avautumisessa ja häpeän murtamisessa voimme auttaa toinen toisiamme. Hyväksyvä katse, tilan antaminen toisen tunteille ja olemiselle. Kunnioitus toisen tarinalle sekä vastaukseksi sanat, jotka tuovat esille ainutlaatuisuuden tärkeyttä. Läsnäoloa oman ja toisen haavoittuvuuden äärellä. Juuri nämä haavat, juuri nämä tunteet ja piirteet ovat tärkeitä sellaisina kuin ne ovat. Kun olemme kohdanneet oman häpeämme, voimme ottaa aidommin vastaan lämpöä niin itseltä kuin muilta: ”Kiitos, sanasi tuntuvat hyvältä”.

Läsnäolon voimaa, osa 1: Missä ajatuksesi kulkevat?

Riittääkö läsnäoloksi, että on paikalla? Mistä sinulle tulee vaikutelma, että joku ihminen on tilanteessa täysin läsnä? Havahdutko koskaan, että olet hautautunut mielessäsi muistoihin tai tulevaisuuden kuvioihin? Onko sinun helppo vain olla vai tarvitsetko jotain tekemistä pystyäksesi olemaan paikallasi?

Tässä juttusarjassa kirjoitan läsnäolosta, sen vaikeudesta ja keinoista, miten lisätä läsnäoloa elämässäsi. Ensimmäisessä osassa kerron mielemme harhailusta menneen ja tulevan välillä.

Uskon, että aito läsnäolo elämässä nostaa elämän nautinnollisuutta ja onnellisuuden tasoa moninkertaisesti. Olen sitä mieltä, että suuri osa henkisestä kuormituksestamme johtuu kahdesta seikasta.

  1. Emme ole läsnä tälle hetkelle, vaan elämme ajatuksissamme menneessä tai tulevassa
  2. Emme hyväksy käsillä olevaa hetkeä, vaan määrittelemme asiat, tapahtumat, tunteet tai ihmiset ongelmallisiksi, uhkaaviksi tai jollain tapaa huonoiksi.

Menneistä ja tulevasta huolehtiminen vievät pois läsnäolosta

Ihminen ajattelee päivän aikana noin 60 000 ajatusta. Kuinka tietoinen olet siitä, millaisia ajatuksia ajattelet? Väitän, että suurin osa meistä pyörittelee ajatuksia, jotka pääosin sijoittuvat menneeseen tai tulevaan. Yleensä tästä seuraa suruja ja pelkoja. Tietenkin ihminen voi olla myös kiitollinen menneistä tapahtumista tai odottaa innokkaana tulevaa, mutta silti pinnan alla voi olla pelkoja. “Nyt tuntuu hyvältä, mutta entä jos tämä onni ei kestäkään?”

Olen itse ollut elämäni varrella usein tilanteissa, joissa olen toivonut jonkin menneisyydessä tapahtuneen jatkuvan tai toistuvan samanlaisena. Kun asiat eivät ole menneet toivomallani tavalla, takertuminen menneeseen on aiheuttanut kärsimystä ja ahdistuneisuutta. Luulen, että minulta on jäänyt myös huomaamatta jotain tärkeää käsillä olleesta hetkestä, kun olen verrannut sitä menneeseen. Olen myös pelännyt jonkin menneisyydessä tapahtuneen toistuvan uudelleen. Olen etsinyt merkkejä, varoitussignaaleja, että onko uhkaa havaittavissa. Ikävä kyllä, kun etsii ongelmia, niitä yleensä silloin myös saa. Se mihin keskityn, sen vaikutus voimistuu, joten jos etsin merkkejä ongelmista, todennäköisesti niitä myös löydän. Olenko ymmärtänyt antaa läsnäolevalle hetkelle sen ansaitsemaa mahdollisuutta ollessani pelkojeni ohjailemana?

läsnäolo

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olet yrittänyt ratkaista mielessäsi jotain tulevaisuuteen sijoittuvaa asiaa, tuloksetta? Minä ainakin tunnustan murehtineeni etukäteen todella monenlaisia asioita ja käyttäneeni siihen paljon aikaa ja energiaani. Mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä enemmän epäröimme ja saatamme yrittää keksiä vastauksia siihen, että miten pääsemme perille. Tosiasia on, että emme koskaan voi täysin ennustaa, miten elämämme menee tai miten jotkin asiat tulevat ratkeamaan tulevaisuudessa. On todella ikävää, jos jokin sinulle tärkeä asia jää kokonaan kokematta vain sen takia, ettet pysty täysin tietämään reittiä lopputulokseen. Entä jos kaikki menisikin paremmin kuin osaat edes koskaan kuvitella?

Ihminen hyppii herkästi näiden kahden ulottuvuuden välillä ja tekee päätöksensä tässä hetkessä niiden perusteella. Koska epäonnistuin menneisyydessä, epäonnistun todennäköisesti myös tulevaisuudessa, joten en aio nyt toimia. Miten monia asioita jää tekemättä sen perusteella, että kuvittelemme menneisyytemme olevan sama kuin tulevaisuutemme? Entä jos ne eivät olekaan yhtä kuin? Entä jos voisitkin omilla toimillasi ja ajatuksillasi vaikuttaa siihen, että menneisyys ei toista itseään?

Jos haluaa saada elämässään uudenlaisia tuloksia aikaan, täytyy alkaa myös ajattelemaan uudella tavalla. Ehdotan, että jos menneessä ja tulevassa ajatusten pyörittely aiheuttaa sinulle minkäänlaista pahaa oloa, ala opettelemaan läsnäolon taitoa. Voit aloittaa vaikka sillä, että tiedostat hetket, jolloin karkaat murehtimaan. Kysymykset: miltä minusta tuntuu juuri nyt tai mitä voin tehdä juuri nyt, auttavat sinua pääsemään kiinni tähän hetkeen.

Kuinka olla läsnä tässä hetkessä?

Tuntuuko sinusta, että elämä lipuu ohitsesi etkä ehdi saada siitä otetta? Mitä enemmän haahuilet muualla kuin läsnäolevassa hetkessä, sitä todennäköisemmin sinusta tuntuu juuri tuolta. Koemme elämämme aidommin, kun pystymme olemaan ilman menneisyyden tai tulevaisuuden vääristämiä linssejä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Läsnäoloa voi harjoittaa esimerkiksi monien eri hengitysharjoitusten avulla, mutta keskellä arkista aherrusta on aika hankala ottaa hetkiä hengittelemiselle. Vai onko? Toimiessani valmentajana ohjasin useille asiakkaille tai ryhmille minuutista viiteen kestäviä läsnäoloharjoituksia ja lähes poikkeuksetta ihmisten palaute oli, että he hämmästyivät lyhyen harjoituksen voimakasta vaikutusta.

Hengitys ja hengitykseen keskittyminen on yksi voimakkaimmista keinoista tuoda itsensä läsnä tähän hetkeen.

  • Tuo huomio hengitykseesi. Tunne, miten se virtaa sisään ja ulos.
  • Kun käyt töissä vessassa, ota minuutti hengittämiselle.
  • Odottaessasi auton kanssa liikennevaloissa, löysää otetta ratista ja hengitä syvään.
  • Kotona lasten kanssa voitte opetella yhdessä rentoutumista ja hengittämisen avulla rauhoittumista.
  • Seuraavan kerran ollessasi vaikeassa keskustelutilanteessa, muista tietoisesti hengittää rauhassa ja keskity tuntemaan oman kehosi keskikohta. Tämä ei vaadi keskustelun keskeyttämistä, vaan vie ihan vain pari sekuntia aikaa.

Aito ja syvä läsnäolo vaatii tämän hetken hyväksymistä. Tämä on meistä suurimmalle osalle se, mikä tuottaa hankaluutta. Kun koemme tilanteen, lähdemme automaattisesti arvottamaan sitä menneisyyden kokemusten perusteella. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Voit tiedostaa ajatuksesi ja todeta itsellesi lempeästi, että jaahas, taas meinaan reagoida kuten aina ennenkin. Anna itsellesi mahdollisuus valita läsnäolo. Mitä tietoisemmaksi tulet, sen paremmin voit antaa tämän hetken olla juuri niin kuin se on ja olla tuomitsematta sitä siltä pohjalta, mikä on ennen mennyt pieleen. Kirjoitan seuraavassa postauksessa siitä, miten voimme hyväksyä tämän hetken ja antautua läsnäololle.

Tässä vielä toiset viisi yksinkertaista askelta läsnäoloon. Voit tehdä nämä kaikki kerralla tai treenailla vain yhtä. Läsnäolon lisääminen vaatii toistoja ja harjoittelua.

  • Tule tietoiseksi siitä, että ajatuksesi harhailevat menneessä ja tulevassa.
  • Tuo ajatukset tähän hetkeen.
  • Keskity kaikilla aisteillasi siihen, mitä juuri nyt koet.
  • Voit keskittyä tuntemaan kehosi, asentosi ja kehon tuntemukset. Tämä onnistuu missä vain, hissimatkalla, kävellessäsi kadulla, istuessasi tietokoneen ääressä tai kotisohvalla.
  • Jos olet rauhallisessa paikassa, anna kehon tuntea kaikki tunteet, mitä se haluaa tuntea. Anna kehon toimia niin kuin se haluaa – jännitykset, tärinät ja muut keholliset tuntemukset ovat täysin sallittuja. Et huku tunteisiisi, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Läsnäolo ei ole mikään passiivinen tila, vaan jos tilanne vaatii toimintaa, on syytä toimia. Jos kuitenkin pystyt toimimaan ilman, että toimit menneisyyden tai tulevaisuuden pelkojen vallassa, olet paremmin läsnä sille, mitä juuri nyt koet. Elämä on arvokas kaikkine kokemuksineen, mutta vaikealtakin tuntuvat hetket ansaitsevat läsnäolon valon. Miksi lisäisit kärsimystäsi lisäämällä kuormaa tuomalla muistoja menneisyydestä? Tämä hetki voi olla kevyempi juuri sellaisena kuin se on.

Ole aito oma itsesi

Oletko koskaan ajatellut jostain ihmisestä, että hänen elämänsä näyttää helpolta, hän näyttää onnistuvan kaikessa, mihin ryhtyy, on suosittu ja menestynyt? Minä olen. Tuohon ajatteluun on liittynyt jonkinlainen vertailu omaan tilanteeseen nähden. Oma elämäntilanne on voinut tuntua olevan solmussa ja sitten on vaikuttanut, että jotkut vaan elävät onnellisempien tähtien alla ja porskuttelevat menemään. Olen tuollaisen vertailun lopputuloksena kokenut huonommuutta ja riittämättömyyttä.

Parin viime päivän aikana olen saanut muistutuksia siitä, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ja tietenkin tämän olen järjen tasolla ymmärtänytkin, mutta syvällä sisimmässäni en ole tuntenut niin. Nyt olen lukenut tekstejä, joissa kirjoittajat kertovat aitoja ja rehelliseltä tuntuvia asioita elämästään. Kipeitä vaiheita ja syviä oivalluksia. Kyllähän tällaisia tekstejä tulee vastaan toki muulloinkin ja itsekin olen niitä kirjoittanut. Nyt olennaista on ollut, että kirjoittajina on olleet henkilöt, joita olen pitänyt omalla sarallaan menestyneinä ja juuri sellaisina onnellisten tähtien alla eläjinä. Heistä ainakin yksi on ollut ehkä jopa jonkinlainen idoli minulle.


Menestyneitä nämä henkilöt ovat tietyillä mittareilla toki edelleen, mutta heistä on tullut näkyviin myös todellisempi ja jollain tavalla minun mielestä aidompi puoli. Nyt itse asiassa arvostan heidän menestystään uudella tavalla, sillä vaikeutensa kohdanneena he ovat jatkaneet entistä avoimemmalla sydämellä tekemistään. Jokaisella meistä on omanlaiset taakkamme kannettavana ja minusta on tärkeää, että niistä uskalletaan puhua edes kaikkein lähimmille. Kaikkien ei todellakaan tarvitse avata sieluaan tuhansille seuraajilleen sosiaalisessa mediassa, vaan tärkeintä on se, että voi olla rehellinen itselleen ja kaikkein rakkaimmilleen. Aitous ja rehellisyys luovat vahvempaa yhteyttä ja auttavat myös muita olemaan aitoja ja rehellisiä.



Kun seuraavan kerran ihailet ja ihmettelet jonkun ihmisen menestystä ja elämän helppoutta, muista, että kulisseissa ja pinnan alla tapahtuu todennäköisesti todella paljon enemmän. Kun seuraavan kerran meinaat silotella omaa kuortasi, mieti, voisitko sittenkin olla jotenkin avoimempi ja tuoda esille rosojasi. Elämä helpottuu ja soljuu vapaammin, mitä vähemmän meidän tarvitsee peitellä ja salailla. Energiaa vapautuu, kun ei tarvitse pinnistellä pitäen kuortansa kasassa. Uskon, että ihmisten voimaantuminen syntyy siitä, että avoimemmin olemme juuri sitä, mitä olemme, osoitamme sen muille ja annamme siihen kaikille mahdollisuuden. Haluan, että tunnet, että olet hyvä ja rakastettava juuri tuollaisena kuin olet.

Sielun ääni kuuluu hiljaisuudessa – matka kohti elämän rauhoittumista

Luin artikkelin, jossa kerrottiin, miten afrikkalaisen heimon jäsenet pysähtyivät pitkillä matkoillaan puolen tunnin välein odottamaan sieluaan, joka jäi heistä jälkeen. Koen ymmärtäväni tuon ajatuksen.

Ennen minulle kommentoitiin, että minulla on tuhat rautaa tulessa. Nyt ei ole tulessa yksikään rauta, vaan elämäni kuluu rauhalliseen tahtiin, sillä haluan, että sieluni pysyy mukana eikä unohdu jonnekin kiireiden ja levottomuuden taakse. Opiskelua, välillä töitä ja näitä kirjoitushommia. Harvakseltaan, ei edes viikottain, ystävien tapaamisia. Muuten vietän aikaani yksin hiljaisuudessa, kotona tai metsässä. Huomaan usein, että some, musiikki ja jopa kirjat ovat liikaa mielelleni. Tai ei ehkä mielelle vaan sielulle. Sielu ei pysyy matkassa, kuten niiden afrikkalaisten heimojäsenten kohdalla. Sielu tarvitsee hiljaisuutta ja pysähtymistä.

Luulen, että erittäin moni tunnistaa elämässään tilan, jossa vaivaa tietynlainen levottomuus koko ajan. Minua se on ainakin vaivannut läpi elämäni. Aina pinnan alla on ollut kummallinen kalvava ikävä tunne, joku ahdistus ja sitä on pitänyt paeta erilaisilla tavoilla. Minulle tyypillistä on ollut paeta sitä mm. ihmissuhteisiin, analysointiin ja masennukseen. Aina on ollut hyvä syy hakeutua muiden seuraan, laitella viestejä, loputtomiin analysoida elämää tai lamaantua masennukseen, ettei vaan tarvitsisi aidosti kohdata sitä tunnetta, mikä kaiken tuon säätämisen takana on. Monet meistä pakenevat sitä ahdistusta erilaiseen puuhailuun, harrastuksiin ja somettamiseen ja ihan mihin tahansa mitä vaan keksii, millä aikansa voi täyttää. Vaihdetaan ihmissuhdetta, työpaikkaa, ostetaan uusia vaatteita tai koneita, syödään ja juodaan.

Sen seurauksena, että olen karsinut elämästäni turhaa: tekemisiä, ajattelutapoja, tavaroita ja toimimattomia ihmissuhteita, olen alkanut löytämään tarpeeni kohdata sitä hiljaisuutta, joka on aiemmin ahdistanut. Olen viime aikoina itse asiassa miettinyt, että kuinka hiljaiseksi ja rauhalliseksi elämäni täytyy muuttua, että tunnen oman sieluni pysyvän mukana. Haluan tuntea ja tunnistaa oman energiani, enkä vain jotain ärsykepommituksesta väsynyttä levotonta olemusta. Kysymys on kuulunut: Miten voisin kokea voimaantuvani ja saavani itseni kasaan myös arkisen elämän keskellä?

Tietenkin välillä on pakko tehdä töitä ja opiskella, mutta sen vastapainoksi tarvitsen aitoa palautumista. Aikaisemmin en ole kunnolla ymmärtänyt, mitä se palautuminen on. Yritin palautua täyttämällä elämäni erilaisilla aktiviteeteilla ja tekemisellä. Tällä hetkellä palautuminen tuntuu olevan hiljaisuutta ja ehkä luonnossa liikkumista, ulkoilua, raitista ilmaa, hiljaa makaamista, hiljaa istumista, välillä tunteiden tuntemista ja omien syvien haavojen kohtaamista. Tunnistatko sinä sen, mikä on sinulle aidosti palauttavaa ja voimaannuttavaa?

Jokaisella meistä on oman elämäntilanteen puitteissa jonkinlainen mahdollisuus järjestää itselle hetkiä, joissa voi pysähtyä olemaan hiljaa. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus järjestää itselleen aikaa. Ymmärrän, että esimerkiksi lapsiperheessä tilanne ei ole sama kuin minulla, mutta uskon, että jokainen löytää hetken jostain. Eikä sen tarvitse olla pitkäkään aika, mutta toivon, että löytäisit itsellesi aikaa päivittäin. Jos tuntuu, että elämän täyttää lasten, perheen, työn ja harrastusten kuviot, niin ehkä olisi syytä miettiä, missä on aika sinulle. Harrastukset voivat tuntua siltä, että ne ovat sinun omaa aikaasi, mutta pystytkö silloin todella hiljentymään sen äärelle, mitä sielusi sinulle juttelee?

Aika monet suomalaiset hakeutuvat hiljaisuuteen metsään tai saunan lauteille. Luonnostaan hakeudumme sinne, missä mielemme helpommin rauhoittuu ja ehkä jopa hiljenee hetkeksi. Monelle hyvin totuttu tapa on kuitenkin ottaa pienenäkin pysähtyneenä hetkenä puhelin käteen ja uppoutua someen. Entistä useammin saan itseni kiinni siitä, että puhelimen räpellys turhauttaa ja tekee vain levottomaksi. Minkälaisen kuilun aiheutan itseni ja aitojen kokemusten välille, kun en kohtaa niitä ilman välikappaletta? Kävin jouluaattona lenkillä ja otin valokuvia kauniista auringonpaisteesta. Lenkin jälkeen tajusin, etten ollut katsonut tuota auringonpaistetta suoraan ilman kameraa kertaakaan.

Pelkäämmekö hiljaisuutta ja rauhaa?

Mieli yrittää keksiä tekemistä: aina on jokin kotityö tai asia mikä pitäisi hoitaa, koska mieli ei meinaa kestää sitä hiljaisuutta, joka sen kaiken säätämisen takana on. Uskon, että pohjimmiltamme pelkäämme ja pakoilemme tuota hiljaisuutta ja rauhaa. Rauhoittumisesta voisi seurata aivan uskomaton tyhjyys ja turhaksi itsensä tuntemisen fiilikset. Ja entäs ne kaikki piiloon painetut tunteet ja ajatukset, jotka voisivat nousta pintaan? Helpompi on pysyä liikkeessä. Kunnes elämä pakottaa meidät pysähtymään.

Hiljaiset hetket voivat todellakin tuntua ahdistavilta ja tylsiltä. Voi tuntua, että jos pysähtyisi kuuntelemaan, se hiljaisuus vetäisi niin voimakkaasti puoleensa, ettei saisi tehtyä sitä (vähääkään), mitä pitäisi saada aikaiseksi. Olemme niin tottuneita siihen, että paahdamme eteenpäin kovaa vauhtia, että aidon hiljaisuuden energia lamaannuttaa meitä ja tuntuu, että hidastumme liikaa, vaikka se saattaisi ollakin todellinen luontomme.

Minusta tuntuu, että jopa vaivaannumme siitä, kun joku osaa ottaa tuon tilansa ja hakeutua rauhaan. Ehkä alitajuisesti pelkäämme, että he löytävät hiljaisuudesta jotain sellaista, joka tekisi jonkinlaista välirikkoa välillemme. Tai ehkä olemme kateellisia, koska pohjimmiltamme haluaisimme itsekin uskaltaa olla rauhassa ilman suorittamista.

hämyinen metsä

Olen itse yrittänyt nyt olla tietoinen siitä, että mitkä tekemiseni ovat tämän hiljaisuuden ja tyhjyyden pakoilua ja mitkä aivan aidosti palauttavat. Kun olen niin tottunut siihen, että täytän kaiken tyhjyyden jollain puuhaamisella ja kuormittanut itseäni ihan turhaan, tuntuu, että nyt lähes kaikki on kuormittavaa. Tuntuu, että lähes kaikki muu paitsi se hiljaisuus itsessään, on hiljaisuuden pakoilua.

Välillä mietin, että vieläkö pystyn normaaliin toimintaan. Luulen, että aiemmin normaalina pitämääni tahtia ei voi enää tulla. Mieli yrittää kyllä moittia, että ethän sinä voi noin pienesti ja vähän tehdä ja olla. Mieli yrittää maalailla myös tulevaisuudesta kauhukuvia: et saavuta mitään, et ole yhtään mitään, et pysty elättämään itseäsi, jos haluat elää noin rauhassa ja hiljaisesti.

Myönnän pelkoni.

Mietityttää, että mitä tämän hiljaisuuden takana oikein odottaa.

Ymmärrän, että tämä ei ole vielä se tila, jossa asiat ovat tasapainossa. Minun on kohdattava pelkoni ja antauduttava hiljaisuudelle, että löydän sieltä sen rauhan, joka sillä on tarjottavanaan. Vuosien ajan kaipasin lomalla hiljaisuuteen, mutta löysin itseni kuitenkin kaupunkireissuilta ja kalenteri täynnä ohjelmaa. Nyt ymmärrän, että sillä hiljaisuuden kaipuulla on todellakin ollut viestinsä ja tarkoituksensa. Uskon, että on vaan kärsivällisesti opeteltava olemaan rauhassa ja hiljaisuudessa, jotta voi kuulla sen, mitä sydän ja sielu todella puhuvat.

Saadaksemme rauhan, meidän täytyy kohdata ne hiljaisuudessa lymyilevät tunteet – ahdistukset ja tuskat. Voi olla, ettet ainakaan alkuun pysty siihen yksin, joten älä epäröi jakaa ajatuksiasi jonkun kanssa. Kun saat kerrottua tunteistasi, voi esimerkiksi ystäväsi kokea sitä tunnetta kanssasi ja kuormasi vähitellen kevenee. Voit tietenkin hakeutua myös ammattilaisten, terapeuttien, valmentajien ja hoitajien juttusille. Itse olen saanut suuresti apua niin ystäviltäni ja valmentajaltani. Toivon todella, että uskallat astua tälle polulle kohti syvempää itsetuntemusta ja rauhaa. Itselläni matka on vielä kovin kesken, mutta huomaan, että levottomuuteni on vähentynyt huomattavasti muutamissa kuukausissa. Voimaa matkallesi!