Blogi

Naisen ja miehen voima

Uskotko, että voimasi on sinussa koko ajan läsnä? Annatko voiman muille vai käytätkö sitä itse? Sisäinen voimasi on lähde sisäiseen turvallisuuteen ja aitoon rakkauteen.

Läsnäolon voimaa, osa 3 – Viekö sinua pelko vai rakkaus?

Oletko miettinyt, kuinka paljon päivittäisestä toiminnastasi on automaattista? Mitä paremmin olemme läsnä tälle hetkelle, sitä paremmin voimme tiedostaa toimintamme takana olevia motiiveja. Haluamme uskotella itsellemme, että valitsemme suuren osan toiminnastamme täysin vapaasti, mutta todellisuudessa erittäin suuri osa päivittäisestä toiminnastamme tapahtuu ikäänkuin autopilotilla. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta jos haluat jotenkin muuttaa elämääsi, tästä faktasta kannattaa kiinnostua.

Heräät aamulla ja toistat päivästä toiseen samat rutiinit. Mietit samanlaisia ajatuksia herättyäsi, teet aamutoimet samassa järjestyksessä, menet tuttua reittiä töihin. Ajattelet samankaltaisia ajatuksia ja tunnet samankaltaisia tunteita. Ikävä todeta, mutta näin on, jos et ole tietoinen ja todellakin valitse toimia toisin.

Toistamme elämässämme samanlaisia kaavoja niin pitkään, kunnes tulemme tietoisemmiksi läsnäolevan hetken voimasta. Tässä hetkessä sinulla on vapaus valita toisin. Tässä hetkessä voit alkaa muuttamaan ajatteluasi ja toimintatapojasi. Olet kuitenkin opettanut aivojasi nykyiseen toimintaan vuosien ja todennäköisesti vuosikymmenten ajan, joten voit olla varma, että aivosi tulevat vastustamaan yrityksiäsi. Jos todella haluat muuttaa elämääsi, sinun täytyy alkaa luomaan itsellesi uudenlaisia tunteita, uudenlaista toimintaa ja sitä kautta aivoihin uudenlaisia kytkentöjä.

Toimitko pelosta käsin?

Niin tuskastuttavaa kuin se onkin, myös toimintamme takana olevat tunteet ja motiivit säilyvät hyvin samankaltaisina, jos emme ala tietoisesti muuttamaan niitä. Kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan edellisessä osassa siitä, että saatamme menneisyyden peloista tai kohtaamattomista tunteista johtuen rajoittaa toimintaamme myös nykyhetkessä. Erittäin usein varovaisuudelle ei ole nykyisyydessä perusteita, mutta silti suljemme pois muutoksen mahdollisuuksia pysyessämme kiinni vanhoissa tunteissa ja toimintamalleissa.

Tiedän varsin hyvin omasta kokemuksestani, että mitä on toimia menneisyyden möröt niskassaan esimerkiksi uudessa parisuhteessa. Kannoin vuosikymmeniä mukanani kohtaamattomia haavoja, joihin jokainen kumppanini tahtomattaan onnistui sohimaan. Meni todellakin pitkään, ennen kuin ymmärsin, että samankaltaisina toistuvat ongelmat johtuvat osittain ja varmasti suurelta osin omista kohtaamattomista peloistani ja hoitamattomista haavoistani. Sain haavan vuotamaan, vaikka kumppanillani ei olisi ollut minkäänlaista tarkoitusta satuttaa minua.

Lue lisää:
Läsnäolon voimaa, osa 2
Nykyhetken hyväksyminen


Kun en pystynyt näkemään oman haavani, pelkoni ja ahdistukseni vaikutusta, syytin tilanteesta erittäin herkästi kumppania. En tiedostanut syvällä olevaa pelon ydintä ja saatoin ahdistua todella voimakkaasti haavaani osuvista tilanteista. Välillä yritin pakonomaisesti muuttaa tilannetta muokkaamalla käytöstäni tai yrittämällä vaikuttaa kumppanin toimintaan välillä melko kyseenalaisinkin keinoin. Jälkeenpäin tarkasteltuna kohtaamaton ja tunnistamaton pelko oli todella tuhoisaa itselleni ja myös parisuhteille. Toimimme tällaisilla haitallisilla tavoilla hyvin monenlaisissa tilanteissa, jos emme pysty kohtaamaan sitä, miksi tilanteet tuntuvat meistä pahalta.

Olen onneksi vähitellen alkanut ymmärtämään, mitä tarkoittaa, kun toimitaan pelosta käsin. Koen, että mikäli toimintamme tai ajattelumme takana on pelko, asiat tuntuvat jotenkin monimutkaisilta. Saatamme yrittää mielessämme ratkaista asioita, miettiä ja vatvoa sekä analysoida suuntaan ja toiseen. Mielestäni pelko aiheuttaa sulkeutumista. Se sulkee meitä ihmisinä: osoitamme tunteitamme vähemmän, kommunikoimme niukemmin ja saatamme vetäytyä vuorovaikutuksesta kokonaan. Saatamme kokea, että pakeneminen on hyvä ratkaisu. Pelko sulkee myös ajatteluamme: näemme hyvin vähän vaihtoehtoja tai vain yhden, jumitumme vanhoihin malleihin ja saatamme pyrkiä olemaan ajattelematta koko asiaa. Pelko aiheuttaa niin sanottuja negatiivisia tunteita: ahdistusta, kiukkua, vihaa. Kohtaamattomana pelkoon liittyvät tunteet aiheuttavat kipuja, väsymystä ja pahimmillaan paniikkioireita. Sillä ei ole mitään väliä, onko pelko relevantti vai ei. Jos kehossa on pelkoa, mieli ei erota sitä, onko syy todellinen vai ei.

Onko toiminnan takana rakkaus?

Käytän nyt sanaa rakkaus hyvin laajassa merkityksessä. En puhu romanttisesta rakkaudesta, vaan sisällämme olevasta rauhasta ja tasapainosta. Koen, että kun olemme yhteydessä syvimpään ytimeemme ja toimimme siitä käsin, olemme yhteydessä sisällämme olevaan rakkauteen.

Olen itse kokenut muutoksen pelosta rakkauteen mm. blogikirjoittamisen suhteen. Aiemmin, kun toimin yrittäjänä, koin usein kirjoittamisen jollain tapaa ahdistavana ja siihen liittyi paljon epävarmuutta. Kirjoitin harvoin ja yleensä minua vaivasi tunne, etten tiedä, mistä kirjoittaisin. Kun julkaisin tekstejäni, en halunnut jakaa niitä oikein missään. Kun lopetin yritystoimintani ja tein päätöksen jatkaa blogaamista, koin ihanan vapautumisen. Aloin kirjoittamaan sydämestäni, välittämättä niinkään siitä, mitä muut ajattelevat. Kun vapauduin kirjoittamaan omalla tyylilläni ja niistä aiheista, jotka ovat tuntuneet itselle henkilökohtaisesti tärkeiltä, olen alkanut saada positiivista palautetta teksteistäni. Aiheita tulvii mieleeni niin paljon, että niitä on varmaankin jo vuoden tarpeiksi. Tekstejä syntyy viikottain, yleensä yhtä aikaa on useampikin teksti muhimassa. Nautin tekemisestä. Muutos on radikaali verrattuna aikaisempaan.

Jos pohdin jotain elämässäni olevaa pulmaa tai yritän tehdä päätöstä jonkin asian suhteen, kuuntelen sisintäni, että millaisen tunteen asia minussa herättää. Koen, että rakkaus synnyttää sisällä lämpöä, rauhaa ja avautumista. Jos aiheeseen liittyy pelkoa, alkaa hyvin nopeasti analysointi tai tulee jollain tapaa sulkeutunut olo. Rakkaudesta käsin toimiessasi näet paljon mahdollisuuksia tai olet valmis etsimään reittejä päästäksesi tavoitteeseesi. Olet avoimempi itsellesi ja toisille, kommunikoit rikkaammin ja osoitat tunteitasi enemmän kuin pelkoon kietoutuessasi. Hakeudut voimakkaammin yhteyteen toisten kanssa. Rakkaudesta toimiessasi tunnet kasvavasi ihmisenä ja koet tekemisesi merkitykselliseksi. Kun rakkauden keskellä kohtaat pelkoja, pystyt rauhallisemmin ottamaan ne vastaan ja pelosta huolimatta toimimaan. Sisällämme oleva rauha luo meihin rohkeutta kohdata tilanteita, jotka ovat aiemmin tuntuneet mahdottomilta.

Rakkaus ilmenee elämässämme ns. positiivisina tunteina. Hyvä olo, rauha, ilo, innostuneisuus, leikkisyys, onnellisuus, kiitollisuus, ihastus ja tasapaino ovat esimerkkejä tunteista, jotka pohjautuvat rakkaudesta. Koemme kaikki tunteet eri tavoin ja omassa tunneskaalassasi rakkaus saattaa kuulostaa todella suurelta tunteelta. Itse koen, että rakkaus, ilo tai rauha on kuitenkin tietyllä tapaa ydinolemuksemme ja se, mitä kohti haluamme elämässämme mennä.

Miten päästä pelosta rakkauteen?

Tuntuuko sinusta nyt, että suuri osa elämästäsi on kuvaukseni perusteella pelon kautta elämistä? Jos siltä tuntuu, et ole tunteesi kanssa yksin. Kun emme ole läsnä tälle hetkelle, käytämme tiedostamattamme vanhoja toimintamallejamme ja ajaudumme herkästi toimimaan pelosta käsin. Onneksi voimme alkaa toimimaan toisin, harjoittelemaan onnellisuutta ja rakkautta sekä löytämään rauhaa tästä hetkestä.

Tässä vinkkejä siihen, miten voit auttaa itseäsi toimimaan enemmän rakkaudesta käsin ja kokea elämäsi täyteläisemmäksi.

1.Kohtaa pelkosi, haavasi ja syyt ahdistustesi takana. Tiedän, että toistan tätä viestiä ehkä tekstistäni toiseen, mutta olen itse saanut tunteitteni kohtaamisesta niin valtavan suuren avun, että uskallan suositella tätä muillekin. Syvimpien pelkojen kohtaaminen itsekseen voi olla vaikeaa, joten etsi avuksesi ihminen, joka ymmärtää tunnetyöskentelystä tai johon luotat niin täysin, että uskallat hänen seurassaan purkaa tunteitasi. En tarkoita, että purat ne häneen, vaan purat tunteitasi hänen ollessa rinnallasi, tukena ja myötätuntoisesti tuntemassa kanssasi.

2. Tunnista ja voimista tilanteita, joissa toimit rakkaudesta käsin tai jotka herättävät sinussa hyvää oloa. Uskon, että jokainen, synkässäkin elämäntilanteessa oleva, pystyy löytämään jonkin, vaikka ihan pienenkin asian, joka tuo hyvää oloa. Tee niitä asioita ja vietä niiden ihmisten kanssa aikaa, jotka voimistavat hyvää oloasi. Älä välitä siitä, ettet aina tiedä, mihin asiat johtavat, vaan luota tunteeseen. Suhtaudun itse tällä hetkellä matkailualan opintoihini tällä tavoin. En todellakaan tiedä, mihin tulevaisuus johtaa, mutta olen kiinnostunut alasta ja suunta tuntuu hyvältä, joten luotan sydänkompassiini.

3. Tee asioita, jotka tuntuvat voimistavan hyvinvointiasi ja voimaasi. Tiedän, että useat meistä miettivät, miten tuoda esille omaa itseään, kuinka olla oma itsensä kilpailuhenkisessä maailmassa ja olenko tällaisena riittävä. Meissä jokaisessa on sisällämme valtava voima, josta olet ehkä saanut kokemuksia myös omalla kohdallasi. Tee asioita, jotka saavat tuon voimasi heräämään. Ruoki ja ravitse omaa sisäistä valoasi ja anna sen näkyä myös ulospäin. Tee asioita siksi, että nautit niistä, älä siksi, että se näyttää hyvältä cv:ssä tai muuten muiden silmissä.

4. Salli itsellesi hyvää. Niin ihmeellistä kuin se onkin, meidän on joskus/usein vaikea sallia itsellemme hyvää. Milloin viimeksi olet antanut itsellesi luvan nauttia täysin siemauksin? Annoitko nautinnon näkyä ulospäin (ei välttämättä muille, mutta ulospäin)? Olen tajunnut, että itseni on ollut vaikea sallia itselleni onnellisuutta ja tiedän, etten ole taaskaan ainut, joka kokee näin. Joskus hyvältäkin tuntuvat tunteet voivat pelottaa ja tuntuu helpommalta vaan työntää niitä jollain verukkeella syrjään. Ehkä pelkäämme pudotusta onnesta synkkyyteen. Ehdotan, että suljet silmäsi ja nautiskelet olostasi niin täysillä kuin vain ikinä pystyt. Annat ilon ja onnen pursuilla just sellaisena kuin ne nyt jaksavat tulla esille ja nautit.

5. Uskalla olla oma itsesi juuri nyt. Olen kipuillut pitkään sen kanssa, etten osaa tai uskalla olla oma itseni. Ajattelin, että minun täytyy jotenkin eheytyä, kohdata mörköjäni ja tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta voin olla oma itseni. Koin, että vasta, kun uskallan tulla näkyväksi kaikkine puolineni, olen aidosti oma itseni. Eräänä iltana lenkillä tajusin: Olen oma itseni koko ajan. Olen oma itseni myös silloin, kun en uskalla tuoda itsestäni esille jotain asiaa tai tarvitsen aikaa avatakseni suuni. Olen oma itseni myös siinä, että elämässäni on keskeneräisyyttä. Olen oma itseni myös siinä, että välillä räpiköin ja etsin omaa suuntaani. Minä ja toimintatapani voivat muuttua eikä se tee tämän hetken minusta epäaitoa. Olen aito juuri tällaisena ja annan sen näkyä.

Läsnäolon voimaa, osa 2 – Nykyhetken hyväksyminen

Todellisessa syvässä läsnäolossa on kyse käsillä olevan hetken hyväksymisestä. Itsessäni tämä ajatus on herättänyt paljon kysymyksiä sekä vastustusta. Olen kokenut, etten voi hyväksyä nykyhetkeä, koska asiat eivät ole niinkuin toivoisin niiden olevan.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän vastustelen nykyhetkeä, sen enemmän mieltäni painavat erilaiset pelot ja ahdistukset. Olen alkanut tutkia, että millä tavoin voisin paremmin hyväksyä tämän hetken ja toisaalta olen myös tutustunut siihen, millä eri tavoin yritän paeta sitä. Mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin ja pystyn jo useissa tilanteissa kohtaamaan nykyhetken paremmin kuin ennen. Kuitenkin, monia kertoja päivässä, joudun palauttelemaan itseäni ajatusteni virrasta tähän hetkeen.

Miksi nykyhetken hyväksyminen on tärkeää?

Kuten kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan ensimmäisessä osassa, koen, että yksi suurimmista henkisen taakan syistä on se, ettemme ole läsnä tälle hetkelle. Uskon, että kuka tahansa toivoo oman henkisen kuormansa olevan pienempi.

Mieti hetki asioita, jotka painavat sinua elämässäsi tällä hetkellä eniten. Halutessasi, kirjoita asiat myös ylös paperille. Ota tälle oikeasti hetki aikaa. Kun olet miettinyt ainakin viisi sinua mietityttävää teemaa, tarkastele, kuinka moni noista murheista liittyy menneisyyteen tai tulevaan? Voisitko ajatella lakkaavasi murehtimasta edes joistakin niistä asioista, jotka löytyvät listaltasi?

Kun mielemme poukkoilee menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kehomme on jatkuvassa hälytystilassa. Etsimme merkkejä siitä, pitäisikö jostain asiasta huolestua tai olisiko syytä välttää jotain tilanteita. Varuillaan olo on osa biologista perimäämme, olemme valppaina hyökkäämään, pakenemaan tai esittämään kuollutta eli lamaantumaan. Kun tarkastelemme nykyhetkeä varoitussignaalien läpi, näemme asiat erilaisina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Aiheutamme itsellemme turhaa stressiä.

Jos olet kokenut riittämättömyyttä edellisessä työpaikassasi etkä ole käsitellyt noita tunteitasi, todennäköisesti kohtaat samanlaisia tunteita myös nykyisessä työssä. Tai jos olet tullut edellisessä parisuhteessa loukatuksi, todennäköisesti skannaat uutta kumppaniasi, että löytyykö hänestä samanlaisia piirteitä kuin edellisestä. Voi olla, että saat uusia korjaavia kokemuksia, mutta voi myös olla, että hyvät jutut jäävät huomaamatta, jos aivosi ovat valmistautuneet näkemään vaaraa. Menneisyyden varjot värittävät kokemuksesi.

Pelostasi johtuen, saatat toimia menneisyyden toimintamallien mukaan, vaikka nykyisessä tilanteessa ei olisikaan mitään vaaraa. Haluatko antaa menneisyydelle niin suuren vallan, että jätät nykyhetken mahdollisuudet käyttämättä? Kerroin FB-livessä, miten itse olen kohdannut ihmissuhteessa pelkojani siitä, että uskallanko puhua itselleni vaikeista asioista. Alkuun löin ”luukut kiinni” ja halusin paeta, koska kokemukseni menneisyydestä oli, etten ollut tullut hyväksytyksi ja kuulluksi syvimpien aatosteni kanssa. Lopulta tulin tietoiseksi tästä pelosta ja aloin tietoisesti toimia toisin. Aloin opettelemaan luottamaan nykyhetkeen ja siihen, että ihminen, jonka kanssa keskustelen, haluaa todellakin kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Jouduin pelon kanssa vastakkain useita kertoja, mutta vähitellen, kun uskalsin tuntea pelkoni ja tehdä sen näkyväksi, oloni ja uudenlainen toimintatapa helpottuivat.

Kuinka hyväksyä nykyhetki?

Kun olet aidosti läsnä, hyväksyt tämän hetken sellaisena kuin se on. Kyse ei ole siitä, että passiivisesti hyväksyisit, jos sinua kohdellaan väärin tai olisit toimimatta, jos siihen on todella tarvetta. Kyse on siitä, että kohtaat tämän hetken sellaisena kuin se on, yrittämättä arvottaa sitä. Hyväksyt ja tunnet tilanteessa syntyvät tunteet, mutta et jää niihin jumiin. Hyväksyt myös sen, jos tuntuu vaikealta. Voisiko olla mahdollista, että toteaisit jostain tilanteesta, että tämä on tilanne ja jättäisit arvostelemasta tilannetta hyväksi tai huonoksi? Miltä kuulostaa ajatus, että luomme itse mielessämme suurimman osan ongelmistamme?

Usein haluaisimme elämäntilanteemme olevan erilainen kuin mitä se on. Voisitko, elämäntilanteestasi huolimatta, olla kuitenkin läsnä tälle hetkelle? Elämäntilanteesi voi olla kuinka haastava tahansa, mutta sinulla on kuitenkin mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen antamatta liikaa valtaa sille, mitä tapahtui eilen tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Elämäntilanne muotoutuu aina menneisyyden pohjalta, mutta läsnäolo syntyy aina vain nyt. Tiedät ehkä ihmisiä, jotka pysyvät aidosti rauhallisina ja kiinni hetkessä, vaikka kaikki näyttäisi romahtavan ympärillä. Kun vuosia sitten olin masennuksen vuoksi sängyn pohjalla, minua lohdutti ajatus, että juuri tällä sekuntilla, minulla ei ole mitään hätää. Mieleni velloi erittäin paljon menneen ja tulevan välillä, mutta pieninä hetkinä osasin palauttaa itseni hetkeen ja sain levähtää tuon henkäyksen verran.

Olen tätä tekstiä kirjoittaessani yövuorossa. Minua väsyttää ja totta puhuen, olisin mieluummin kotona peiton alla nukkumassa. Jos vastustan tätä hetkeä, keskityn väsymykseeni ja tuskailen, miten haluaisin asioiden olevan toisin. Voisin lisätä ”kierroksia” miettimällä, että olisin aikanaan voinut valita urani toisin tai edes valita työpaikan, jossa ei ole vuorotyötä. Kun hyväksyn tämän hetken, huomaan väsymykseni ja toimin pitääkseni itseni hereillä – en passiivisesti alistu, vaan teen sen, minkä koen juuri nyt tärkeäksi. Yritän tehdä tässä hetkessä oloni mahdollisimman mukavaksi. Voin myös tulevaisuudessa valita toisin, mutta nyt on turha miettiä sitä. Annan tulevaisuuden tulla aikanaan.

Tämän hetken hyväksyminen ei tarkoita sitä, että koko ajan tuntuisi hyvältä tai ikäviä tunteita ei heräisi. Läsnäolo on myös läsnäoloa tunteille. Tarjoatko itsellesi mahdollisuuden pysähtyä tuntemaan? Aina ei kesken arjen pyörityksen ole aikaa kuulostella miltä tuntuu, saatikka mahdollisuutta antaa kaikkien tunteiden tuntua ja näkyä. On kuitenkin tärkeää, että tarjoat itsellesi päivittäin aikaa tuntea päivän aikana syrjään sysätyt tunteesi. Oletko tullut ajatelleeksi kuinka paljon joudut sammuttamaan tunteita esimerkiksi työpäivän aikana? Mitä enemmän tunteita tulee padonneeksi, hyvin paljon tiedostamattaan, sitä enemmän kuormitumme ja väsymme. Ikävien tunteiden torppaaminen väsyttää, sillä keho ei pääse purkamaan tunteen herättämää hälytystä.

Tässä tietoisuusharjoitus siihen, miten voit auttaa itseäsi purkamaan päivän aikana syntynyttä tunnekuormaa:

  1. Asetu pitkällesi ilman mitään virikkeitä.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi.
  3. Kysy itseltäsi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  4. Kuuntele, mitä keho kertoo. Mieleesi voi nousta ajatuksia ja voit halutessasi käydä päivän tapahtumia läpi ja kuulostella, herättävätkö muistot kehossasi jotain reaktioita.
  5. Jos huomaat kehossa esim. jännityksiä tai kipuja, tarkkaile noita tuntemuksia yrittämättä muuttaa niitä.
  6. Jos pintaan nousee tunteita, anna tunteiden tuntua kehossa. Itke, jos itkettää, kihise kiukusta, jos kiukuttaa.
  7. Hyväksy myös se, jos kehosta ei nouse mitään erityistä. On hienoa, että tarjoat itsellesi kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja oppia tuntemaan itsesi paremmin.

Ikävien tunteiden ja tilanteiden hyväksyminen

Miten hyväksyä tunteet ja tilanteet, jotka tuntuvat pahalta? Tätä kysymystä olen pohtinut usein ja hartaasti. Tiedän, etten ole kysymykseni kanssa yksin. Helposti vastustamme tässä hetkessä herääviä ikäviä tunteita. Välttelemme niiden kohtaamista erilaisilla keinoilla, mutta samalla tulemme ajaneeksi itsemme vain syvemmälle ahdinkoon. Olet ehkä huomannut toimivasi näin. Joskus välttely piiloutuu erilaisten addiktioiden taakse, joista osa voi olla terveellisempiä kuin toiset. Olet saattanut paeta jotain tilannetta ja sen herättämiä ikäviä tunteita, koska sinulla ei ole ollut välineitä tunteittesi kohtaamiseen. Et ole sen takia millään tavalla huono ihminen. Tunteiden välttely on todella tavallista. Luulen, että kaikki meistä tekee tai on tehnyt sitä elämänsä aikana.

Jos tunteitaan juoksee pakoon, tulee elämästä jatkuvaa pakenemista. Ennen kuin aloin itse ymmärtämään tunteiden kohtaamisen tärkeyden, olin jatkuvasti tyytymätön ja jollain tapaa levoton. Näin paljon syitä pahaan olooni itseni ulkopuolella: työpaikassa, parisuhteessa, menneisyyden tapahtumissa ja milloin missäkin. Vaikka vatvoin asioita niin ystävien kuin ammattilaisten kanssa, en kuitenkaan uskaltanut kohdata ja TUNTEA syvimpiä tunteitani. Ongelmat seurasivat sitä tiiviimmin, mitä enemmän yritin niitä paeta. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, saattoi olo hetkeksi helpottaa, kunnes ongelmat toistuivat hyvin samankaltaisina kuin ennen.

Olet ehkä kuullut ajatuksen, että jos törmäät elämässäsi jatkuvasti samanlaisiin ongelmiin, on jonkin tilanteen tarjoama oppi jäänyt oppimatta. Olin kiusallisen tietoinen tästä ajatuksesta ihmetellessäni, että miksi samankaltaiset tilanteet toistuvat elämässäni. Nyt ymmärrän paremmin, että niin pitkään kuin en uskalla tuntea ikävältä tuntuvia tunteita ja niiden tuomia viestejä, jauhan samoja juttuja. Jos en uskalla olla läsnä elämän tuomille kivuille ja opeille, joudun kohtaamaan samankaltaisia pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.

Kuinka sitten hyväksyä tilanteet, jotka herättävät todella voimakkaita vaikeita tunteita? Kuinka hyväksyä elämäntapahtumat, jotka tuntuvat vääriltä? Olen itse pohtinut näitä kysymyksiä erityisesti kahden minulle rakkaan ihmisen tehtyä itsemurhan. On inhimillistä käydä läpi kaikki kriisin vaiheet ja mielessään jopa kieltää tapahtunut, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä myös eteenpäin. Olen seurannut läheltä kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät asioita ja kuinka paljon surun kuorma voi kasvaa siitä, että tunteita jää käsittelemättä tai jäädään kiinni johonkin katkeruuteen. Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka on menettänyt nuoren veljensä ja hän kuvasi erään perheenjäsenensä pakenevan suruaan, vielä vuosien jälkeenkin, jatkuvaan puuhaamiseen ja toisaalta myös toisten vaikeita tunteita torppaamalla.

Minulle on ollut tärkeää tuntea kaikki raskaat tunteet, koskettaa omaa ikävää, kohdata suru kerta toisensa jälkeen ja antaa lupa myös kiukulle. Itselleni on ollut kuitenkin myös erittäin tärkeää todeta neutraalisti, että näin on tapahtunut. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Välillä toki puskee pintaan takertuminen ja toiveet, että voitaisiin palata aikaan, jolloin läheiseni elivät, mutta lohtua löytyy myös siitä, että päästän irti tuosta takertumisesta. Kun olen läsnä tälle hetkelle, voin olla surullinen, mutta minun ei tarvitse olla epätoivoisesti kiinni menneessä. Surun alla on rauha siitä, että minulla ei ole mitään hätää tässä hetkessä.

Sisimmässäni on rauha

Minulle läsnäolo tässä hetkessä on rauhaa ja tasapainoa. Voin sanoa ihan rehellisesti, että saan kosketuksen tuohon rauhaan vain hetkittäin. Mitä enemmän olen tehnyt tietoisuusharjoituksia, sitä vahvempana tuon rauhan kuitenkin koen. Välillä, kun pelot ja surut valtaavat mielen, löydän aina vain nopeammin takaisin omaan sisäiseen voimaani ja rauhan ytimeen.

Läsnäoloon sisältyvä rauha on myös kokemusta turvasta. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka myrskyinen tahansa tai tulevaisuus epävarma, läsnäolo tuo tunteen turvasta ja siitä, että elämä kantaa. Läsnäolon harjoittaminen kasvattaa turvan, luottamuksen ja rauhan kokemusta. Kun pystyy palauttamaan itsensä tähän hetkeen, vähenee myös poukkoilun ja levottoman puuhailun tarve.

Kirjoitan seuraavassa osassa siitä, miten tunnistaa hetket, jolloin pelkoon perustuvat tunteet ohjaavat ja kuinka vahvistaa rakkaudesta ja sisäisestä rauhasta käsin toimimista. Uskon ja tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus lisätä sisäistä rauhaa ja läsnäoloa.

Vapaudu häpeän taakasta, anna aidon itsen näkyä

Mieti kaikkia niitä lämpimiä tekoja ja ajatuksia, joita kohdistat muihin ihmisiin. Hyvää tahtoa, auttamisenhalua, välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Kuinka paljon suot noita asioita itsellesi? Itseltäsi ja muilta.

Monien meistä, minä mukaan lukien, on vaikea ottaa positiivista vastaan. Itseltään tai muilta. Tänään kannustin ystävääni viestissäni. Lämpö levisi kehooni, hymyilin, melkein liikutuin, kun tunsin, miten tärkeästä asiasta hän minulle kirjoitti. Laskettuani puhelimen käsistäni, pysähdyin miettimään kuinka tärkeä hän on minulle. Samalla mietin, kuinka tärkeä olen itselleni ja millä tavoin osoitan sitä.

Voin tukea toisia, edes yrittää seisoa rinnalla, mutta itselleni olen ollut usein kovin armoton. Vähitellen olen oppinut huomaamaan hetkiä, jolloin voin antaa itselleni aiempaa enemmän lämpöä, sallia hellyyttä ja elämän kauneutta. Vähitellen ne kauniit sanat, joita muilta saan, ovat tarttuneet minuun ja olen alkanut uskomaan siihen, että todella olen arvokas kaikkine puolineni. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin.

Häpeän muuri piilottaa todellisen olemuksemme

Keskustelin viime viikolla erään ihmisen kanssa, joka kertoi tulleensa sinuiksi oman häpeänsä kanssa. Hän kertoi lyhyesti elämäntarinaansa ja kuinka häpeä oli kasvanut osaksi häntä jo alle kouluikäisenä. Tultuaan vastakkain oman jaksamisensa rajallisuuden kanssa, hän oli tiedostanut myös häpeänsä ja sen mukanaan tuoman valtavan taakan. Hän oli rakentanut itselleen roolin ja suojamuurin, jonka piilossa hän yritti suojella itseään. Hän sanoi tehneensä töissä kaikkensa, ettei kukaan pääse koskaan syyttämään häntä mistään virheistä. Hän oli pitänyt yksityiselämänsä visusti itsellään eikä kukaan töissä tiennyt siitä mitään. Hän oli esittänyt vahvaa ja virheetöntä.

Lopulta, ollessaan vastakkain oman rajallisuutensa kanssa hän oli kokenut, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa kaikessa. Punnitessaan vaihtoehtoja hän oli kuitenkin tehnyt päätöksen kääntyä elämään päin. Hän oli pudottanut häpeän viitan ja tullut näkyväksi haavoittuvana itselleen ja nyt myös muille. Hän sanoi kertovansa ihmisille tarinaansa ja alun hämmennyksen jälkeen ihmiset tunnistavat häpeän vaikutukset myös omassa elämässään. Häpeästä luopuminen oli selvästi tuonut tälle ihmiselle käytettäväksi sellaisia voimavaroja, joita hän ei ollut voinut kuvitella olevan olemassakaan. Hän sanoi jaksavansa nyt töissä, samanlaisella työmäärällä, aivan todella paljon paremmin kuin ennen. Kun hän uskalsi olla aito, myös ihmiset hänen ympärillään avautuivat ja pystyivät olemaan ilman turhia suojamuureja. Taisimme kumpikin pyyhkiä hiukan silmäkulmiamme keskustelun aikana. Avoimuudellaan hän auttoi myös minua olemaan avoimempi ja puhumaan sydämestäni eikä vain ainaisten suojamuurien takaa.

Uskon, että häpeä on suuri syy siihen, että meidän on niin vaikea hyväksyä itsellemme hyvää. Olemme häpeissämme, mutta emme yleensä edes tiedosta sitä saatikka, että ymmärtäisimme miksi hävettää. Häpeän viitan alla meille kohdistetut kohteliaisuudet tai lämpimät tunteet voivat tuntua vaivaannuttavilta. ”En ole ansainnut tätä.” Häpeä on ihmiselle täysin luonnollinen tunne ja sen syntyminen kuuluu myös tunteiden kehitykseen. Voimme olla häpeissämme jostain, mitä olemme tehneet, mutta kun häpeä alkaa kohdistumaan siihen, mitä olemme, syntyy syvempiä jälkiä.

En ole psykologi enkä yritä sen tarkemmin määritellä häpeän syntyä, mutta tiedän, että ihmiset käyttävät aivan valtavan määrän energiaa niiden asioiden peittelyyn ja piilotteluun, jotka tuottavat heille häpeää. Me häpeämme joitain asioita niin paljon, että tiedostamattamme piilotamme niitä myös itseltämme. Emme uskaltaisi tuntea niin kuin tunnemme, häpeämme pelkojamme, rakkauttamme, ikäväämme ja painamme tunteet piiloon nopeammin kuin ehdimme kunnolla saada niistä edes otetta. ”(Iso) mies ei itke.” -uskomuksen olen nähnyt tekevän paljon pahaa jälkeä, kun omat tunteet ja reaktiot tuntuvat hävettäviltä ja vääriltä. Häpeämme vaillinnaisuuttamme. Häpeämme sitä, ettemme osaa tai olemme elämän monimutkaisuuden edessä ulalla. Hävettää, kun ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hävettää, kun on sisältä niin rikki, ettei jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä tai lisää kuormitusta. Oma häpeä ja pelko ovat kuitenkin niin hävettäviä, että on parempi vain kovettaa kuorta ja rakentaa etäisyyttä kuin avautua ja ottaa riski.

Häpeän tilalle hyväksyntää

Tuosta kuoresta on kimpoillut pois myös minuun kohdistunut rakkaus ja hyväksyntä. Sen kuoren alla on ollut haavoittunut ja haavoittuvainen ihminen, joka on tarvinnut suojaa laskeakseen muurinsa. Olen tunnistanut häpeän itsessäni ja ymmärrän, että sen ympärille rakentamani muuri on seurannut minua aivan lapsesta saakka. Vuosikymmenten ajan maailma ja elämä ovat kuitenkin tuntuneet liian raa’oilta paikoilta avautumiselle. Tai jos sitä avautumista on yrittänyt, on luottamusta käytetty väärin. Tuo kuori jättää sisälleen kuitenkin myös valtavan suuren kysymyksen, että olisiko mahdollista olla rakastettu sellaisena kuin todella on. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu. Se on ihmisen biologinen tarve, olla osa laumaansa.

Häpeä piilottaa, kätkee ja salailee. Häpeän muurin murtaminen paljastaa, parantaa ja vapauttaa. Ensin tunnustaminen itselle, sitten vähitellen, pala palalta avautuminen myös muulle maailmalle. Tulla itselle näkyväksi kaikkine tunteineen ja kaikkine puolineen ja oppia antamaan lämpöä, armoa ja rakkautta myös niille kaikkein kolhuisimmille ja kovimmille kohdille itsessä. Vähitellen, varovaisesti kuiskata, että on todellakin mahdollista tulla rakastetuksi itsenään, kunhan uskaltaa olla se oma autenttinen itsensä. On ollut pysähdyttävää ymmärtää, että jos en pysty olemaan oma itseni, minua ei voi kukaan myöskään rakastaa omana itsenäni. En edes minä itse.

Avautumisessa ja häpeän murtamisessa voimme auttaa toinen toisiamme. Hyväksyvä katse, tilan antaminen toisen tunteille ja olemiselle. Kunnioitus toisen tarinalle sekä vastaukseksi sanat, jotka tuovat esille ainutlaatuisuuden tärkeyttä. Läsnäoloa oman ja toisen haavoittuvuuden äärellä. Juuri nämä haavat, juuri nämä tunteet ja piirteet ovat tärkeitä sellaisina kuin ne ovat. Kun olemme kohdanneet oman häpeämme, voimme ottaa aidommin vastaan lämpöä niin itseltä kuin muilta: ”Kiitos, sanasi tuntuvat hyvältä”.

Läsnäolon voimaa, osa 1: Missä ajatuksesi kulkevat?

Riittääkö läsnäoloksi, että on paikalla? Mistä sinulle tulee vaikutelma, että joku ihminen on tilanteessa täysin läsnä? Havahdutko koskaan, että olet hautautunut mielessäsi muistoihin tai tulevaisuuden kuvioihin? Onko sinun helppo vain olla vai tarvitsetko jotain tekemistä pystyäksesi olemaan paikallasi?

Tässä juttusarjassa kirjoitan läsnäolosta, sen vaikeudesta ja keinoista, miten lisätä läsnäoloa elämässäsi. Ensimmäisessä osassa kerron mielemme harhailusta menneen ja tulevan välillä.

Uskon, että aito läsnäolo elämässä nostaa elämän nautinnollisuutta ja onnellisuuden tasoa moninkertaisesti. Olen sitä mieltä, että suuri osa henkisestä kuormituksestamme johtuu kahdesta seikasta.

  1. Emme ole läsnä tälle hetkelle, vaan elämme ajatuksissamme menneessä tai tulevassa
  2. Emme hyväksy käsillä olevaa hetkeä, vaan määrittelemme asiat, tapahtumat, tunteet tai ihmiset ongelmallisiksi, uhkaaviksi tai jollain tapaa huonoiksi.

Menneistä ja tulevasta huolehtiminen vievät pois läsnäolosta

Ihminen ajattelee päivän aikana noin 60 000 ajatusta. Kuinka tietoinen olet siitä, millaisia ajatuksia ajattelet? Väitän, että suurin osa meistä pyörittelee ajatuksia, jotka pääosin sijoittuvat menneeseen tai tulevaan. Yleensä tästä seuraa suruja ja pelkoja. Tietenkin ihminen voi olla myös kiitollinen menneistä tapahtumista tai odottaa innokkaana tulevaa, mutta silti pinnan alla voi olla pelkoja. “Nyt tuntuu hyvältä, mutta entä jos tämä onni ei kestäkään?”

Olen itse ollut elämäni varrella usein tilanteissa, joissa olen toivonut jonkin menneisyydessä tapahtuneen jatkuvan tai toistuvan samanlaisena. Kun asiat eivät ole menneet toivomallani tavalla, takertuminen menneeseen on aiheuttanut kärsimystä ja ahdistuneisuutta. Luulen, että minulta on jäänyt myös huomaamatta jotain tärkeää käsillä olleesta hetkestä, kun olen verrannut sitä menneeseen. Olen myös pelännyt jonkin menneisyydessä tapahtuneen toistuvan uudelleen. Olen etsinyt merkkejä, varoitussignaaleja, että onko uhkaa havaittavissa. Ikävä kyllä, kun etsii ongelmia, niitä yleensä silloin myös saa. Se mihin keskityn, sen vaikutus voimistuu, joten jos etsin merkkejä ongelmista, todennäköisesti niitä myös löydän. Olenko ymmärtänyt antaa läsnäolevalle hetkelle sen ansaitsemaa mahdollisuutta ollessani pelkojeni ohjailemana?

läsnäolo

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olet yrittänyt ratkaista mielessäsi jotain tulevaisuuteen sijoittuvaa asiaa, tuloksetta? Minä ainakin tunnustan murehtineeni etukäteen todella monenlaisia asioita ja käyttäneeni siihen paljon aikaa ja energiaani. Mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä enemmän epäröimme ja saatamme yrittää keksiä vastauksia siihen, että miten pääsemme perille. Tosiasia on, että emme koskaan voi täysin ennustaa, miten elämämme menee tai miten jotkin asiat tulevat ratkeamaan tulevaisuudessa. On todella ikävää, jos jokin sinulle tärkeä asia jää kokonaan kokematta vain sen takia, ettet pysty täysin tietämään reittiä lopputulokseen. Entä jos kaikki menisikin paremmin kuin osaat edes koskaan kuvitella?

Ihminen hyppii herkästi näiden kahden ulottuvuuden välillä ja tekee päätöksensä tässä hetkessä niiden perusteella. Koska epäonnistuin menneisyydessä, epäonnistun todennäköisesti myös tulevaisuudessa, joten en aio nyt toimia. Miten monia asioita jää tekemättä sen perusteella, että kuvittelemme menneisyytemme olevan sama kuin tulevaisuutemme? Entä jos ne eivät olekaan yhtä kuin? Entä jos voisitkin omilla toimillasi ja ajatuksillasi vaikuttaa siihen, että menneisyys ei toista itseään?

Jos haluaa saada elämässään uudenlaisia tuloksia aikaan, täytyy alkaa myös ajattelemaan uudella tavalla. Ehdotan, että jos menneessä ja tulevassa ajatusten pyörittely aiheuttaa sinulle minkäänlaista pahaa oloa, ala opettelemaan läsnäolon taitoa. Voit aloittaa vaikka sillä, että tiedostat hetket, jolloin karkaat murehtimaan. Kysymykset: miltä minusta tuntuu juuri nyt tai mitä voin tehdä juuri nyt, auttavat sinua pääsemään kiinni tähän hetkeen.

Kuinka olla läsnä tässä hetkessä?

Tuntuuko sinusta, että elämä lipuu ohitsesi etkä ehdi saada siitä otetta? Mitä enemmän haahuilet muualla kuin läsnäolevassa hetkessä, sitä todennäköisemmin sinusta tuntuu juuri tuolta. Koemme elämämme aidommin, kun pystymme olemaan ilman menneisyyden tai tulevaisuuden vääristämiä linssejä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Läsnäoloa voi harjoittaa esimerkiksi monien eri hengitysharjoitusten avulla, mutta keskellä arkista aherrusta on aika hankala ottaa hetkiä hengittelemiselle. Vai onko? Toimiessani valmentajana ohjasin useille asiakkaille tai ryhmille minuutista viiteen kestäviä läsnäoloharjoituksia ja lähes poikkeuksetta ihmisten palaute oli, että he hämmästyivät lyhyen harjoituksen voimakasta vaikutusta.

Hengitys ja hengitykseen keskittyminen on yksi voimakkaimmista keinoista tuoda itsensä läsnä tähän hetkeen.

  • Tuo huomio hengitykseesi. Tunne, miten se virtaa sisään ja ulos.
  • Kun käyt töissä vessassa, ota minuutti hengittämiselle.
  • Odottaessasi auton kanssa liikennevaloissa, löysää otetta ratista ja hengitä syvään.
  • Kotona lasten kanssa voitte opetella yhdessä rentoutumista ja hengittämisen avulla rauhoittumista.
  • Seuraavan kerran ollessasi vaikeassa keskustelutilanteessa, muista tietoisesti hengittää rauhassa ja keskity tuntemaan oman kehosi keskikohta. Tämä ei vaadi keskustelun keskeyttämistä, vaan vie ihan vain pari sekuntia aikaa.

Aito ja syvä läsnäolo vaatii tämän hetken hyväksymistä. Tämä on meistä suurimmalle osalle se, mikä tuottaa hankaluutta. Kun koemme tilanteen, lähdemme automaattisesti arvottamaan sitä menneisyyden kokemusten perusteella. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Voit tiedostaa ajatuksesi ja todeta itsellesi lempeästi, että jaahas, taas meinaan reagoida kuten aina ennenkin. Anna itsellesi mahdollisuus valita läsnäolo. Mitä tietoisemmaksi tulet, sen paremmin voit antaa tämän hetken olla juuri niin kuin se on ja olla tuomitsematta sitä siltä pohjalta, mikä on ennen mennyt pieleen. Kirjoitan seuraavassa postauksessa siitä, miten voimme hyväksyä tämän hetken ja antautua läsnäololle.

Tässä vielä toiset viisi yksinkertaista askelta läsnäoloon. Voit tehdä nämä kaikki kerralla tai treenailla vain yhtä. Läsnäolon lisääminen vaatii toistoja ja harjoittelua.

  • Tule tietoiseksi siitä, että ajatuksesi harhailevat menneessä ja tulevassa.
  • Tuo ajatukset tähän hetkeen.
  • Keskity kaikilla aisteillasi siihen, mitä juuri nyt koet.
  • Voit keskittyä tuntemaan kehosi, asentosi ja kehon tuntemukset. Tämä onnistuu missä vain, hissimatkalla, kävellessäsi kadulla, istuessasi tietokoneen ääressä tai kotisohvalla.
  • Jos olet rauhallisessa paikassa, anna kehon tuntea kaikki tunteet, mitä se haluaa tuntea. Anna kehon toimia niin kuin se haluaa – jännitykset, tärinät ja muut keholliset tuntemukset ovat täysin sallittuja. Et huku tunteisiisi, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Läsnäolo ei ole mikään passiivinen tila, vaan jos tilanne vaatii toimintaa, on syytä toimia. Jos kuitenkin pystyt toimimaan ilman, että toimit menneisyyden tai tulevaisuuden pelkojen vallassa, olet paremmin läsnä sille, mitä juuri nyt koet. Elämä on arvokas kaikkine kokemuksineen, mutta vaikealtakin tuntuvat hetket ansaitsevat läsnäolon valon. Miksi lisäisit kärsimystäsi lisäämällä kuormaa tuomalla muistoja menneisyydestä? Tämä hetki voi olla kevyempi juuri sellaisena kuin se on.

Ole aito oma itsesi

Oletko koskaan ajatellut jostain ihmisestä, että hänen elämänsä näyttää helpolta, hän näyttää onnistuvan kaikessa, mihin ryhtyy, on suosittu ja menestynyt? Minä olen. Tuohon ajatteluun on liittynyt jonkinlainen vertailu omaan tilanteeseen nähden. Oma elämäntilanne on voinut tuntua olevan solmussa ja sitten on vaikuttanut, että jotkut vaan elävät onnellisempien tähtien alla ja porskuttelevat menemään. Olen tuollaisen vertailun lopputuloksena kokenut huonommuutta ja riittämättömyyttä.

Parin viime päivän aikana olen saanut muistutuksia siitä, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ja tietenkin tämän olen järjen tasolla ymmärtänytkin, mutta syvällä sisimmässäni en ole tuntenut niin. Nyt olen lukenut tekstejä, joissa kirjoittajat kertovat aitoja ja rehelliseltä tuntuvia asioita elämästään. Kipeitä vaiheita ja syviä oivalluksia. Kyllähän tällaisia tekstejä tulee vastaan toki muulloinkin ja itsekin olen niitä kirjoittanut. Nyt olennaista on ollut, että kirjoittajina on olleet henkilöt, joita olen pitänyt omalla sarallaan menestyneinä ja juuri sellaisina onnellisten tähtien alla eläjinä. Heistä ainakin yksi on ollut ehkä jopa jonkinlainen idoli minulle.


Menestyneitä nämä henkilöt ovat tietyillä mittareilla toki edelleen, mutta heistä on tullut näkyviin myös todellisempi ja jollain tavalla minun mielestä aidompi puoli. Nyt itse asiassa arvostan heidän menestystään uudella tavalla, sillä vaikeutensa kohdanneena he ovat jatkaneet entistä avoimemmalla sydämellä tekemistään. Jokaisella meistä on omanlaiset taakkamme kannettavana ja minusta on tärkeää, että niistä uskalletaan puhua edes kaikkein lähimmille. Kaikkien ei todellakaan tarvitse avata sieluaan tuhansille seuraajilleen sosiaalisessa mediassa, vaan tärkeintä on se, että voi olla rehellinen itselleen ja kaikkein rakkaimmilleen. Aitous ja rehellisyys luovat vahvempaa yhteyttä ja auttavat myös muita olemaan aitoja ja rehellisiä.



Kun seuraavan kerran ihailet ja ihmettelet jonkun ihmisen menestystä ja elämän helppoutta, muista, että kulisseissa ja pinnan alla tapahtuu todennäköisesti todella paljon enemmän. Kun seuraavan kerran meinaat silotella omaa kuortasi, mieti, voisitko sittenkin olla jotenkin avoimempi ja tuoda esille rosojasi. Elämä helpottuu ja soljuu vapaammin, mitä vähemmän meidän tarvitsee peitellä ja salailla. Energiaa vapautuu, kun ei tarvitse pinnistellä pitäen kuortansa kasassa. Uskon, että ihmisten voimaantuminen syntyy siitä, että avoimemmin olemme juuri sitä, mitä olemme, osoitamme sen muille ja annamme siihen kaikille mahdollisuuden. Haluan, että tunnet, että olet hyvä ja rakastettava juuri tuollaisena kuin olet.

Sielun ääni kuuluu hiljaisuudessa – matka kohti elämän rauhoittumista

Luin artikkelin, jossa kerrottiin, miten afrikkalaisen heimon jäsenet pysähtyivät pitkillä matkoillaan puolen tunnin välein odottamaan sieluaan, joka jäi heistä jälkeen. Koen ymmärtäväni tuon ajatuksen.

Ennen minulle kommentoitiin, että minulla on tuhat rautaa tulessa. Nyt ei ole tulessa yksikään rauta, vaan elämäni kuluu rauhalliseen tahtiin, sillä haluan, että sieluni pysyy mukana eikä unohdu jonnekin kiireiden ja levottomuuden taakse. Opiskelua, välillä töitä ja näitä kirjoitushommia. Harvakseltaan, ei edes viikottain, ystävien tapaamisia. Muuten vietän aikaani yksin hiljaisuudessa, kotona tai metsässä. Huomaan usein, että some, musiikki ja jopa kirjat ovat liikaa mielelleni. Tai ei ehkä mielelle vaan sielulle. Sielu ei pysyy matkassa, kuten niiden afrikkalaisten heimojäsenten kohdalla. Sielu tarvitsee hiljaisuutta ja pysähtymistä.

Luulen, että erittäin moni tunnistaa elämässään tilan, jossa vaivaa tietynlainen levottomuus koko ajan. Minua se on ainakin vaivannut läpi elämäni. Aina pinnan alla on ollut kummallinen kalvava ikävä tunne, joku ahdistus ja sitä on pitänyt paeta erilaisilla tavoilla. Minulle tyypillistä on ollut paeta sitä mm. ihmissuhteisiin, analysointiin ja masennukseen. Aina on ollut hyvä syy hakeutua muiden seuraan, laitella viestejä, loputtomiin analysoida elämää tai lamaantua masennukseen, ettei vaan tarvitsisi aidosti kohdata sitä tunnetta, mikä kaiken tuon säätämisen takana on. Monet meistä pakenevat sitä ahdistusta erilaiseen puuhailuun, harrastuksiin ja somettamiseen ja ihan mihin tahansa mitä vaan keksii, millä aikansa voi täyttää. Vaihdetaan ihmissuhdetta, työpaikkaa, ostetaan uusia vaatteita tai koneita, syödään ja juodaan.

Sen seurauksena, että olen karsinut elämästäni turhaa: tekemisiä, ajattelutapoja, tavaroita ja toimimattomia ihmissuhteita, olen alkanut löytämään tarpeeni kohdata sitä hiljaisuutta, joka on aiemmin ahdistanut. Olen viime aikoina itse asiassa miettinyt, että kuinka hiljaiseksi ja rauhalliseksi elämäni täytyy muuttua, että tunnen oman sieluni pysyvän mukana. Haluan tuntea ja tunnistaa oman energiani, enkä vain jotain ärsykepommituksesta väsynyttä levotonta olemusta. Kysymys on kuulunut: Miten voisin kokea voimaantuvani ja saavani itseni kasaan myös arkisen elämän keskellä?

Tietenkin välillä on pakko tehdä töitä ja opiskella, mutta sen vastapainoksi tarvitsen aitoa palautumista. Aikaisemmin en ole kunnolla ymmärtänyt, mitä se palautuminen on. Yritin palautua täyttämällä elämäni erilaisilla aktiviteeteilla ja tekemisellä. Tällä hetkellä palautuminen tuntuu olevan hiljaisuutta ja ehkä luonnossa liikkumista, ulkoilua, raitista ilmaa, hiljaa makaamista, hiljaa istumista, välillä tunteiden tuntemista ja omien syvien haavojen kohtaamista. Tunnistatko sinä sen, mikä on sinulle aidosti palauttavaa ja voimaannuttavaa?

Jokaisella meistä on oman elämäntilanteen puitteissa jonkinlainen mahdollisuus järjestää itselle hetkiä, joissa voi pysähtyä olemaan hiljaa. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus järjestää itselleen aikaa. Ymmärrän, että esimerkiksi lapsiperheessä tilanne ei ole sama kuin minulla, mutta uskon, että jokainen löytää hetken jostain. Eikä sen tarvitse olla pitkäkään aika, mutta toivon, että löytäisit itsellesi aikaa päivittäin. Jos tuntuu, että elämän täyttää lasten, perheen, työn ja harrastusten kuviot, niin ehkä olisi syytä miettiä, missä on aika sinulle. Harrastukset voivat tuntua siltä, että ne ovat sinun omaa aikaasi, mutta pystytkö silloin todella hiljentymään sen äärelle, mitä sielusi sinulle juttelee?

Aika monet suomalaiset hakeutuvat hiljaisuuteen metsään tai saunan lauteille. Luonnostaan hakeudumme sinne, missä mielemme helpommin rauhoittuu ja ehkä jopa hiljenee hetkeksi. Monelle hyvin totuttu tapa on kuitenkin ottaa pienenäkin pysähtyneenä hetkenä puhelin käteen ja uppoutua someen. Entistä useammin saan itseni kiinni siitä, että puhelimen räpellys turhauttaa ja tekee vain levottomaksi. Minkälaisen kuilun aiheutan itseni ja aitojen kokemusten välille, kun en kohtaa niitä ilman välikappaletta? Kävin jouluaattona lenkillä ja otin valokuvia kauniista auringonpaisteesta. Lenkin jälkeen tajusin, etten ollut katsonut tuota auringonpaistetta suoraan ilman kameraa kertaakaan.

Pelkäämmekö hiljaisuutta ja rauhaa?

Mieli yrittää keksiä tekemistä: aina on jokin kotityö tai asia mikä pitäisi hoitaa, koska mieli ei meinaa kestää sitä hiljaisuutta, joka sen kaiken säätämisen takana on. Uskon, että pohjimmiltamme pelkäämme ja pakoilemme tuota hiljaisuutta ja rauhaa. Rauhoittumisesta voisi seurata aivan uskomaton tyhjyys ja turhaksi itsensä tuntemisen fiilikset. Ja entäs ne kaikki piiloon painetut tunteet ja ajatukset, jotka voisivat nousta pintaan? Helpompi on pysyä liikkeessä. Kunnes elämä pakottaa meidät pysähtymään.

Hiljaiset hetket voivat todellakin tuntua ahdistavilta ja tylsiltä. Voi tuntua, että jos pysähtyisi kuuntelemaan, se hiljaisuus vetäisi niin voimakkaasti puoleensa, ettei saisi tehtyä sitä (vähääkään), mitä pitäisi saada aikaiseksi. Olemme niin tottuneita siihen, että paahdamme eteenpäin kovaa vauhtia, että aidon hiljaisuuden energia lamaannuttaa meitä ja tuntuu, että hidastumme liikaa, vaikka se saattaisi ollakin todellinen luontomme.

Minusta tuntuu, että jopa vaivaannumme siitä, kun joku osaa ottaa tuon tilansa ja hakeutua rauhaan. Ehkä alitajuisesti pelkäämme, että he löytävät hiljaisuudesta jotain sellaista, joka tekisi jonkinlaista välirikkoa välillemme. Tai ehkä olemme kateellisia, koska pohjimmiltamme haluaisimme itsekin uskaltaa olla rauhassa ilman suorittamista.

hämyinen metsä

Olen itse yrittänyt nyt olla tietoinen siitä, että mitkä tekemiseni ovat tämän hiljaisuuden ja tyhjyyden pakoilua ja mitkä aivan aidosti palauttavat. Kun olen niin tottunut siihen, että täytän kaiken tyhjyyden jollain puuhaamisella ja kuormittanut itseäni ihan turhaan, tuntuu, että nyt lähes kaikki on kuormittavaa. Tuntuu, että lähes kaikki muu paitsi se hiljaisuus itsessään, on hiljaisuuden pakoilua.

Välillä mietin, että vieläkö pystyn normaaliin toimintaan. Luulen, että aiemmin normaalina pitämääni tahtia ei voi enää tulla. Mieli yrittää kyllä moittia, että ethän sinä voi noin pienesti ja vähän tehdä ja olla. Mieli yrittää maalailla myös tulevaisuudesta kauhukuvia: et saavuta mitään, et ole yhtään mitään, et pysty elättämään itseäsi, jos haluat elää noin rauhassa ja hiljaisesti.

Myönnän pelkoni.

Mietityttää, että mitä tämän hiljaisuuden takana oikein odottaa.

Ymmärrän, että tämä ei ole vielä se tila, jossa asiat ovat tasapainossa. Minun on kohdattava pelkoni ja antauduttava hiljaisuudelle, että löydän sieltä sen rauhan, joka sillä on tarjottavanaan. Vuosien ajan kaipasin lomalla hiljaisuuteen, mutta löysin itseni kuitenkin kaupunkireissuilta ja kalenteri täynnä ohjelmaa. Nyt ymmärrän, että sillä hiljaisuuden kaipuulla on todellakin ollut viestinsä ja tarkoituksensa. Uskon, että on vaan kärsivällisesti opeteltava olemaan rauhassa ja hiljaisuudessa, jotta voi kuulla sen, mitä sydän ja sielu todella puhuvat.

Saadaksemme rauhan, meidän täytyy kohdata ne hiljaisuudessa lymyilevät tunteet – ahdistukset ja tuskat. Voi olla, ettet ainakaan alkuun pysty siihen yksin, joten älä epäröi jakaa ajatuksiasi jonkun kanssa. Kun saat kerrottua tunteistasi, voi esimerkiksi ystäväsi kokea sitä tunnetta kanssasi ja kuormasi vähitellen kevenee. Voit tietenkin hakeutua myös ammattilaisten, terapeuttien, valmentajien ja hoitajien juttusille. Itse olen saanut suuresti apua niin ystäviltäni ja valmentajaltani. Toivon todella, että uskallat astua tälle polulle kohti syvempää itsetuntemusta ja rauhaa. Itselläni matka on vielä kovin kesken, mutta huomaan, että levottomuuteni on vähentynyt huomattavasti muutamissa kuukausissa. Voimaa matkallesi!

Iloa, Valoa ja Rakkautta

Kirjoitin viimeksi siitä, että olen karsinut suorittamista elämässäni. Vaikka tämä muutamien kuukausien mittainen matka on ollut omalla tavallaan raskas, se on ollut kuitenkin ennen kaikkea voimaannuttava. Uskallan omasta kokemuksestani käsin sanoa, että kun uskallat olla läsnä itsellesi ja itsessäsi, lisääntyvät elämässäsi ilo, valo ja rakkaus.

Ilo

Olen ollut elämässäni useita kertoja masentunut ja olen välillä jopa identifioinut itseni ”jatkuvasti masentuneeksi”. Tutustuttuani tunteisiini paremmin, olen ymmärtänyt, että masennus on tunne yhtälailla kuin muutkin tunteet. Masennus kuitenkin kätkee allensa useita ns. negatiivisia tunteita ja varmaankin siihen liittyy masennuksen lamaava vaikutus. Useiden tunteiden välttely vaikuttaa lopulta myös aivoihin aiheuttaen kokonaisvaltaisesti epätasapainoa.

Masennus kätkee allensa toki myös aidon olemuksemme. Uskon, että ilo on pohjimmiltaan meissä kaikissa, mutta pelot, huolet, viha ja muut tukahdutetut tunteet peittävät ilon. On ehkä jopa paradoksaalista, mutta kun olen uskaltanut kohdata vihaa ja surua, olen nähnyt myös pilkahduksia ilosta. Se, että uskallan olla läsnä kiukulle, on saattanut vapautua itkun kautta hymyyn.

Kerroin edellisessä postauksessani siitä, että tunnen tietynlaista tyhjyyttä, kun olen kuorinut suorittamista ja ripustautumista elämästäni. Masennus on ollut tapa reagoida noihin kuormituksiin ja nyt, kun olen vapauttanut tuota kuormaa on mahdollisuus reagoida toisin. Ilo tuntuu ujostelevan ja varovaisesti kokeilevan, että uskaltaako tulla esiin juuri sellaisena kuin on. Ihana kujeileva ilo pyörähtelee jälleen kehossa, vaikka ei vielä oikein uskalla tulla esille. Tunnistan saman ilon tunteen käväisseen elämässäni aiemminkin, mutta silloin se oli kiinnittynyt ulkoisiin seikkoihin. Nyt ilo syntyy puhtaasti minusta ja vain siksi, että minä olen iloinen. Minä olen iloa.

Lue lisää: Oman äänen löytäminen vaatii antautumista

Valo

Näkisitkö valoa, jos et tietäisi, mitä on pimeys? Et voi täysin selittää valoa ilman varjoja tai pimeyttä. Koen, että asia on juuri näin myös meidän ihmisten kasvun kohdalla. Oletko huomannut, että ne, jotka ovat selvinneet kovista koettelemuksista, loistavat ulospäin erityistä valoa? Tiesitkö, että sama valo loistaa myös sinun sisälläsi?

Antautumiseni surujen ja taakkojen edessä oli kaikessa synkkyydessään valoisaa. Ollessani kaikkein mustimmissa mietteissäni, koin kuitenkin, että suuntani on juuri oikea. Sisälläni oleva valo ohjasi eteenpäin ja valoi uskoa. Aiemmin olin masentunut, koska vastustin kaikkea pahaa oloa, jota mielessä ja kehossa vyöryi ja pahensin oloani entisestään. Nyt, kun myönsin itselleni ja läheisimmille, että olen murtunut, avautuikin eteeni mahdollisuuksia. Tummista sävyistä huolimatta olin eloisa ja eteenpäin suuntautunut.

Antautuminen pimeydelle tuo valoa pimeyteen. Kun on turvassa kohdatakseen pimeimmät ja vaikeimmatkin tunteensa, löytyy niiden alta valoa. Olet varmasti kokenut helpotuksen itkettyäsi vuolaasti. Se helpotus on valoa. Se helpotus on toivoa ja loputonta voimaa. Vaikka se ei jaksaisi vielä kannatella sinua vuorelta tuntuvien surujen yli, se kantaa kuitenkin juuri nyt ja on todiste siitä, että sinussa on valoa. Sinä olet valoa.

Rakkaus

Suorittaminen pitää sisällään valtavan määrän vaatimuksia. Vaatimukset voivat tulla ulkopuolelta, mutta yleensä suurin ja ankarin vaatimusten esittäjä on mielemme. Pitäisi olla sitä ja tätä ja pystyä siihen ja tuohon. En pysty, en kelpaa, olen huono, olen ällöttävä, olen riittämätön, olen… Lista on loputon. Emme todellakaan ole aina kovin tietoisia siitä, millä tavoin soimaamme itseämme tai millaisia alitajuisia uskomuksia kannamme mukanamme omasta itsestämme liittyen suorittamiseen. Tarkoitan suorittamisella mitä tahansa, mikä tehdään vailla sydämen ohjausta, vailla aitoa halua.

Kun syksyllä 2018, ollessani opintovapaalla, karsin kalenteristani yritystoimintani ja päätin olla lähtemättä opiskeluihin liittyvään työharjoitteluun, päiväni olivat melko tyhjiä tekemisestä. Toki opiskelutehtäviä, mutta pystyin viettämään myös useita päiviä viikosta niin, etten tehnyt käytännössä juuri mitään. Kohtasin valtavan määrän sisäisiä syytöksiä ja tunnetta siitä, miten huono olen, kun en tee yhtään mitään. Kohtasin pelkojani siitä, miten mitätön ja turha olen ilman töitä ja täyttä kalenteria, ilman yritystä, ilman työn tuomaa statusta, ilman työyhteisöä. Ilman monia asioita, jotka olivat rytmittäneet elämääni ja tuoneet tunnetta siitä, että olen jotain.

Olenko arvokas ja rakastettava ilman tätä kaikkea? Veikkaan, että aika moni meistä pelkää sitä, ettei olisi enää tärkeä, jos ei tekisi niin paljon. Suosittelen tarkastelemaan omaa elämää ja sitä, kuinka paljon tekemisestä on suorittamista, joka ei todellisuudessa tunnu edes hyvälle. Rohkaisen sukeltamaan noihin tunteisiin ja ajatuksiin.

Arvottomuuden ja rakkaudettomuuden tunteet tulivat yhtä aikaa kohdattavaksi monilla tavoin eri elämän osa-alueilla. Mitä oikein luulet olevasi? Pystynkö rakastamaan itseäni vai näenkö peilissä ennemmin jonkin turhan olennon? Olen vieläkin tuolla matkalla ja edelleen tutkin rakkautta. Kun olen sallinut itselleni myötätuntoa ja ymmärtänyt raskaita tunteita kohdatessani, että ansaitsen hyvää, olen myös tehnyt näkyvämmäksi rakkauden itsessäni. Kun pystyn näkemään rakkautta itsessäni, pystyn näkemään sitä myös muissa. Me olemme rakkautta.

Oman äänen löytäminen vaatii antautumista

Omannäköinen elämä. Minä luulin pitkään, vuosia, että elän tai vähintäänkin kuljen kohti omannäköistä elämää. Voi sitä unelmien määrää ja tunteja kiiltokuvien kiillottamiseksi. Olen kirjoittanut elämäni aikana varmasti satoja listoja siitä, miten laihdutan, saan tehtyä tekemättömiä hommia, miten siivoan, miten parisuhde pelastuu, miten muutun paremmaksi ihmiseksi ja viime vuosina, miten saan bisnekset kukoistamaan. Aina jotain paremmin. Silti sydäntä on kalvanut tyhjä tunne. Pelko, että entä jos en onnistu tai ehkä vielä syvemmällä pelko, että entä jos se onni ei tulekaan saavutettuani tavoitteet.

Olen todennut, että iso osa noista tavoitteista on tullut asetettua, koska olen ajatellut, että ne saavutettuani olen jollain tapaa hyväksytympi. En ole tuota ajatusta tiedostanut kovinkaan usein, mutta näen nyt selvemmin, että suuri osa suorittamisestani on ollut hyväksynnän hakemista. Huomaathan miten hyvä, taitava, kaunis ja tärkeä olen? Hyväksythän minut, rakastathan minua? Miten tyhjäksi on olo jäänyt, kun onni ei ole tullutkaan loistavilla kouluarvosanoilla, töissä itseään uuvuttamalla tai parisuhteessa riippumalla.

Muiden loputon auttaminen ei tehnytkään minusta korvaamatonta tai sen autuaampaa. Miten tyhjä olo onkaan kaikkien suoritettujen vuosien jälkeen: Tässä olen tällaisena, vaikka miten olen pyristellyt ja pyrkinyt muuhun. Jos peilaan menneisyyden haaveisiini, näyttää elämäni tällä hetkellä lähes täydellisesti epäonnistuneelta, mutta jostain syystä tämä tyhjyys ei tunnukaan siltä.

Suorittaminen on tarkoittanut aina jotain lisää. Vaikka elämä on heittänyt välillä ihan sananmukaisesti turvalleen, niin olen pompannut nopeasti ylös, ettei kukaan vain huomaisi, että nyt sattui ja pahasti. Ne muutamat kerrat, kun olen joutunut nöyrtymään voimieni uupuessa ovat olleet opettavaisia, mutta eivät riittäviä muuttamaan pinttyneitä toimintatapoja. Koskaan ei ole todella ollut aikaa parantaa haavojaan, toipua ja aidosti ymmärtää, minkä kaiken täytyy muuttua, että pysyn ehjänä ja voin kokea eläväni kuten sydämessäni koen oikeaksi.

Viime syksynä vaelsin väsyneenä ja kiukkuisena tunturissa. Yritin päivästä toiseen pysyä toisen vauhdissa ja samalla polulla ja täysin kykenemättömänä näkemään maisemia, vaihtoehtoisia reittejä tai sitä, että voin itse määritellä tahtini. Suoritin, yritin olla hyvä ja hyväksyttävä. Eräänä iltana istuessani nuotiolla romahdin. Ylitseni vyöryi vuosien aikana kertynyttä tuskaa, mielessä velloi elämän varrelta tapahtumia ja tuntui, että jokin muuri murtui. En enää yksinkertaisesta jaksanut pitää yllä kulissia, että jaksan ihan mitä vain. Nuo ärsyttävät askeleet tunturissa auttoivat minua murenemaan, myöntämään sen, että nyt olen vihdoinkin tullut sen eteen, etten pysty enempään.

Tuosta muutaman viikon päästä lopetin yritystoimintani ja pitkin syksyä vähensin muitakin velvotteita. Opiskelujen suhteen olen tehnyt vain sen, mikä on ollut täysin välttämätöntä. Olen viettänyt todella paljon aikaa itsekseni, välillä ilman somea ja puhelinta. Itselleni on ollut täysin uutta viettää päiväkausia itsekseni näkemättä ketään ja se on tuntunut todella hyvältä. Ensimmäistä kertaa elämässäni en yritä suorittaa enempää, vaikka välillä tuleekin olo, etten ole tarpeeksi juuri näin.

Olen alkanut löytää voimaani ja ääntäni. Olen pystynyt asettamaan rajoja tilanteissa, joissa olisin ennen taipunut muiden tahtoon tai hiljaisesti myöntynyt huonoon kohteluun. Sen vaellusreissun jälkeen olen käynyt valtavasti läpi menneitä tilanteita, joissa en ole osannut pitää rajojani, joissa olen pahoittanut mieleni ja vahingoittanut itseäni. Olen purkanut padonneita tunteitani ja tutustunut siihen valtavaan kuormaan, joka alkoi siellä nuotiolla purkautumaan. Sitä lastia tuntuu riittävän, mutta nyt tiedän osaavani ja uskaltavani päästää siitä irti, pala palalta.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, etten oikein täysin tiedä kuka olen, missä rajani menevät tai millainen ääneni on. Tiedän, että todellisuudessa rajani ovat varmasti nyt selkeämmät kuin koskaan aiemmin. Tunnen myös, että aito ääneni on muodostumassa. Ehkä tällainen olo on pojalla, jolla on äänenmurros. Ei oikein uskalla vielä sanoa mitään, kun ei tiedä, millainen kiljahdus suusta pääsee. Olen aloittanut kirjoittamaan monta kertaa tarinaani, mutta todennut, että saisin varmaan niin monta syytettä kunnianloukkauksesta, ettei teksti ole ehkä ihan julkaisukelpoista. Toisaalta, en halua myöskään kirjoittaa jotain, missä ei kuulu se, että tiedän, mistä kirjoitan. Odotan, että ääneni vahvistuu ja uskallan antaa sen kuulua.


Nyt ymmärrän, että sitä hyväksyntää, mitä olen hakenut ulkopuoleltani, olen kaivannut itseltäni. Kysymykset rakastatko, hyväksytkö ja huomaatko ovatkin olleet koko ajan kohdistettuna itselleni, mutta olen epätoivoisesti etsinyt vastausta muualta. Rakastanko itseäni, hyväksynkö ja huomaanko itseni sellaisena kuin olen?

Kaikenlainen ripustautumiseni menestymiseen, parisuhteisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen tuntuu tyhjältä juuri siitä syystä, että ymmärrän olleeni eksyksissä. Sen sijaan, että nyt etsisin koko ajan lisää, mietin, että miten voisin tehdä asiat yksinkertaisesti kasaamatta itselleni lisää kuormaa. Sen sijaan, että katsoisin koko ajan ulkopuolelleni, pyrin kääntämään katseeni useammin itseeni ja kuuntelemaan, mitä sydämeni haluaa minun huomaavan.

”Nyt on minun vuoroni nauttia.” Näin pääset hetkessä kiinni nautinnolliseen elämään.

Kirjoitin viimeksi siitä, miten toisten ihmisten puheet voivat opettaa meille jotain itsestämme. Tapasin viime viikolla ystäväni ja juttelimme kuulumisistamme. Kerroin muutamista raskaista asioista, joita olen käynyt läpi viime aikoina ja ystäväni totesi minulle: ”Maija, nyt on sinun vuorosi nauttia.” Huomasin heti, että kehoni reagoi noihin sanoihin. Mielessäni häivähti suru siitä, että ystäväni on oikeassa. En nauti elämästäni, ainakaan kaikilla sen osa-alueilla. Itse asiassa koin, että muutamat osa-alueet ovat melko kaukana siitä, mitä toivoisin niiden olevan.

happyheart

Nuo sanat jäivät kaikumaan mieleeni ja sydämeeni. Kuuntelin niiden herättämiä tuntemuksia myös viikonlopun aikana. ”Nyt on minun vuoroni nauttia.” Sanat herättivät minussa toivoa ja lopulta ne sytyttivät sisälläni valoja. Aloin näkemään, miten arvokkaita omat näkemykseni omasta hyvinvoinnistani ovat. Ymmärsin, että annan määräysvallan hyvinvoinnistani muille, jos en itse tee sen eteen mitään. Minun kuuluu sanoa, mitä haluan, mitä arvostan ja mihin vedän rajan. Minä voin itse päättää, mitä toivon lisää ja mitä karsin. Mietin, että nauttimisesta saisi hyvän teeman uuteen vuoteen. Näitä pohtiessani törmäsin Facebookissa Uskalla Innostua -sivuston päivitykseen: ”Ota hetki aikaa miettiä jotain, mitä voisit toteuttaa vielä tänä vuonna. Kirjoita itsellesi useampi merkki, josta tiedät, että onnistuit haluamallasi tavalla.” Palaset alkoivat loksahdella. Haluan nauttia nyt, enkä vasta ensi vuonna.

Tein päätöksen, että elämäni teema tämän vuoden loppuun ja vuodelle 2019 on: Nyt on miun vuoro nauttia! Kirjoitin kännykän muistioon listan, että mitä asioita haluan toteuttaa vielä tämän vuoden puolella. Listaan tuli hyvin konkreettisia juttuja, jotka liittyvät kaikille elämäni osa-alueille.

Kirjoitin myös pidemmän listan siitä, mitä tuo teema tarkoittaa pidemmällä aikavälillä. Totesin, että ansaitsen hemmottelua ja aikaa itseni kehittämiselle. Listaan tuli niin erilaisia hoitoja kuin myös valmennuksia ja seminaareja. Tämän lisäksi haluan panostaa ihmissuhteisiin, joista tunnen saavani voimaa. Rakastan ystäviäni ja heidän kanssaan yhdessä vietettävä aika on jäänyt viime vuosina aivan liian vähäiseksi. Haluan rakastavan parisuhteen, jossa kummallakin on tilaa olla oma itsensä, omine tarpeineen ja unelmineen.

Haluan myös huolehtia itsestäni paremmin ja suoda itselleni hyvää oloa tuovia asioita, kuten lukemista, jalkakylpyjä ja kukkakimppuja. Minulle nauttiminen on sitä, että ympäröin itseni kauniilla asioilla: viihdyn kodissani, nautin luonnosta ja ruokin ajatuksiani viisaiden ihmisten sanoilla. Listaan pääsivät myös liikunta, ulkoilu, luonnossa liikkuminen ja retket.

voimaa luonnosta

Tiedän, että todella moni ansaitsee elämäänsä aivan saman teeman. Kun katson ja kuuntelen läheisiäni, monet painivat mm. työn kuormituksen, väsymyksen ja mielialaongelmien kanssa. Mieltä painavat niin talousongelmat kuin parisuhdehuolet. Laitamme itsemme koville työelämässä ja kotona. Vaadimme huippusuorituksia, ruoskimme itseämme ajatuksissamme ja podemme huonoa omaatuntoa sitten, kun emme mielestämme yltäneet siihen, mihin pitäisi pystyä. Ystävien syntymäpäivät unohtuvat, emme jaksa olla läsnä rakkaimmille, työ vie enemmän kuin antaa.

Tiedän sen uupumuksen ja toivottomuuden kehän, joka voi vallata mielen, kun jauhaa samoja ratoja elämässä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Asiat eivät tunnu helpottavan vuosien myötä, vaan kuorma kasvaa vain suuremmaksi. Kuormittunut mieli ajattelee kuormittuneita ajatuksia ja vähitellen alamme uskomaan ajatuksiamme. Ihmisen mielessä pyörähtää päivän aikana noin 60 000 ajatusta, joista läheskään kaikki eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaikka luulemme niin. Emme ole yhtä kuin ajatuksemme.

”Olen väsynyt..Olen aina tällainen.. En pysty parempaan..Parisuhteet ovat työläitä…Mikään ei riitä pomolle…Ei ole vaihtoehtoja…”

Miten tämä liittyy elämästä nauttimiseen? Ajatuksen voimalla on tässä suuri merkitys. Listani toivomistani asioista ovat vain listoja, kunnes toteutan ne. Miten on sitten mahdollista, että koen nauttivani elämästäni nyt ainakin 300% enemmän kuin vielä muutama päivä sitten? Mikään konkreettinen asia  ei ole elämässäni muuttunut (paitsi jouluvalojen ripustaminen parvekkeelle). Elämässäni on yhä ne samat kuormittavat tekijät, kuin oli silloin, kun ystäväni totesi tuon lauseen.

Olennaista on sen ymmärtäminen, etten ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni. Saatan tuntea itseni kuinka surkeaksi tahansa, mutta en ole surkea. Ihan sama kuin voin tuntea kylmää, mutta se ei tarkoita, että olen kylmä. Kun en anna olosuhteiden, uskomusten ja kehoni tunteiden määritellä minua, voin olla mitä tahansa ja voin kokea mitä tahansa. Entä jos uskomukseni, että parisuhteet ovat työläitä, ei olekaan totta? Miten tuon uskomuksen muuttuminen vaikuttaisi ajatteluun ja toimintaan – muuttuisiko parisuhde? Entä jos sinun ei olekaan vuodesta toiseen pakko kärsiä? Entäs jos väsymys onkin vain tunne kehossa eikä koko minuutta määrittävä ominaisuus?

Voisiko ollakin mahdollista, että voisit oppia ajattelemaan, että olet ihana, energinen, voimakas ja ihan mitä tahansa haluatkaan olla? Voiko olla, että taakkojen kantamisen sijaan, onkin nyt sinun vuorosi nauttia?

Elämästäni nauttiminen tuli mahdolliseksi juuri sillä hetkellä, kun muistin taas, etten ole sama kuin mieleni tarinat minusta. Voin nauttia elämästäni aivan joka hetki, jos vain haluan niin. Mites sitten ne kuormittavat asiat? Niiden vaikutus vähenee, kun en anna pelkoon perustuvien ajatusteni velloa mielessä. ”Miten tässä käy, miten pitäisi tehdä, onko tässä järkeä, menenkö tuonne vai tuonne..” Niiden sijaan päätän keskittyä niihin ajatuksiin, jotka tuovat hyvää oloa, uskoa parempaan, luottamusta ja rakkautta.

Voin tehdä elämästäni nautittavaa juuri niillä voimavaroilla ja keinoilla, joita JUURI NYT on käytettävissä, kunhan en lukittaudu uskottelemaan, etten voi, koska sitä tätä ja tuota. Pelot, huolet ja murheet tulevat siitä, kun murehdimme menneitä tai huolehdimme tulevaa. Todellisuudessa emme voi olla missään muualla kuin juuri tässä. Meidän ei tarvitse juuri nyt tietää, miten pääsemme johonkin haluamaamme lopputulokseen edes huomenna tai vuoden päästä, mutta voimme tehdä parhaamme juuri nyt. Voit ottaa askeleen kohti unelmiesi elämää juuri nyt, muuttamalla ajatuksiasi ja murtamalla uskomuksesi. Kokeile ja tulet hämmästymään.