Kategoria: Läsnäolo ja tasapaino

Isättömät miehet

Tunnetko sinä heitä? Oletko itse sellainen? Olen aina ollut suhteessa isättömään mieheen. Aina. Syntymästäni saakka. Ukkini kaatui sodassa mummoni odottaessa isääni syntyväksi. Isättömyyden haava on kohdallani verenperintö, ylisukupolvinen taakka, jonka parantumiselle haluan tarjota mahdollisuuden.

Tämä aihe on nyt jostain syystä seurannut minua ajatuksissani nelisen viikkoa, kipuillen ja ulospääsyä etsien. Olen tarkkaan asetellut sanojani, koska ensimmäistä kertaa kirjoitan näin herkästä aiheesta, mutta näkökulmani ei kuitenkaan ole täysin henkilökohtainen. Toivon pystyväni tekemään tekstini avulla näkyväksi jotain sellaista, joka auttaa pääsemään tasapainoon ja parantumaan, vaikka ensin tekisi kipeääkin. Suomeksi parantuminen antaa ymmärtää, että jonkin pitäisi muuttua paremmaksi – pidän enemmän englanninkielisestä sanasta ’healing’. Koen, että se kuvaa enemmän syvää tervehtymistä. Olemme hyviä ja arvokkaita rikkinäisinäkin, mutta voimme päästä paremmin tasapainoon ja läsnäoloon.

Olet ehkä kuullut näkemyksen, että ihastumme ja tunnemme vetovoimaa vastakkaista sukupuolta olevan vanhempamme kaltaisiin ihmisiin. Tämä isättömyyden teema nousi alunperin esille, kun tajusin, että olen hyvin usein ollut parisuhteessa jollain tapaa isättömän miehen kanssa. Rakastamani miehet ovat olleet isättömiä monista erilaisista syistä ja eri tasoilla. Kaikilla on ollut kasvun vuosina biologinen isä elossa, mutta alkoholismi, vakavat mielenterveysongelmat, perheväkivalta, isän reissutyöt tai etäinen luonne ovat ajaneet pojat selviytymään ja kasvamaan ilman isäänsä.

Luulen, että kaikissa elämäni miehissä on jotain yhteistä, joka on vetänyt minua puoleensa. Tuttua energiaa jo lapsuudesta – omaa kaipaustani isän luo. Vaikka en koe itse kasvaneeni isättömänä, tunnistan itsessäni jotain samaa kuin näissä kovin itsenäisiksi kasvaneissa miehissä. On todella vaikea päästää ketään aidosti lähelleen. Meillä kaikilla on kuitenkin pohjalla biologinen tarve olla yhteydessä toisiimme.

Olen itse ollut parisuhteissani valtavassa ristiriidassa, kun toisaalta olen hakenut kovasti turvaa, mutta en ole sitä saanut tai edes uskaltanut aidosti vastaanottaa. Kun näin ylläolevan kuvan itsestäni ja isästäni, tajusin, että olen lapsesta asti ollut samanlainen. Olen halunnut olla lähellä, nojautunut, mutta silti on ollut jotenkin vaikea olla. Nämä teemat ovat nousseet käsittelyyn ollessani täällä Azoreilla, kaukana kaikesta tutusta. Olen täällä kaivannut turvaa ja ymmärtänyt, että nyt on aika ja mahdollisuus löytää turva vahvasti itsestäni.

Tuen ja turvan puute on ollut nähtävissä ja kuultavissa miesten kokemuksissa lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Joillakin on ollut todellisia vaaratilanteita isän käytöksen vuoksi, mutta toisaalta myös määrätietoisen kasvatuksen ja kannustuksen puute on satuttanut ja heikentänyt itseluottamusta. Jos emme lapsena saa turvallista yhteyttä, on sen muodostaminen vaikeaa myös aikuisena. Kun emme uskalla luottaa, jäämme turhan etäälle toisistamme.

”Isä opetti, kuinka päätä suojataan
Kai se aavisti, ettei tule tämäkään poikanen
kolhuitta selviimään
eihän se selvinnyt itsekään
mut meitä se veti perässään
Muistatko kuinka se veti perässään?”

Samaan aikaan, kun poika on kasvanut vailla isäänsä, on äiti joutunut kestämään miehensä ”oikkuja”. Äidit ovat venyneet, kantaneet paljon vastuuta itsekseen ja omien voimavarojensa mukaan yrittäneet olla parisuhteessa mieheen, jonka kanssa vuorovaikutus on ollut kaikkea muuta kuin normaalia. Herkkä poika (ja mahdolliset sisarukset) siinä sivussa on jäänyt liian vähälle huomiolle, joutunut kasvamaan liian yksin ja yrittänyt selvitä vaikeine tunteineen yksin. ”Ei ollut ketään kenelle puhua. Häpesin. Olin yksin. Pelkäsin. Itkin itseni uneen.” Monia hyvin yksinäisiä kasvutarinoita ja pyrkimyksiä tasapainoiseen elämään tuen puutteesta huolimatta.

Parisuhteet nostavat kaiken hyvän rinnalla vaikeimmat kipumme esille ja myös haastavat selviytymiskeinomme. Katson menneitä tilanteita nyt hyvin myötätuntoisesti, vaikka tiedän, etten aina ole osannut olla myötätuntoinen kumppani. Eikä myötätunto tarkoita sitä, että pitäisin kaikkia omia tai toisen toimintatapoja hyväksyttävinä. Ymmärrän kuitenkin, että jokainen on omista lähtökohdistaan ja voimavaroistaan käsin yrittänyt rakastaa ja välittää juuri niin hyvin kuin on siinä tilanteessa osannut. Kun parisuhteessa tulee tiukka paikka eteen, nousee jostain hyvin syvältä ne selviytymiskeinot, joita on nähnyt käytettävän tai joita on itse käyttänyt selviytyäkseen vaikeista tunteista lapsena.

Töihin uppoutuminen, jatkuva suorittaminen, vetäytyminen, alkoholi ja henkinen tai fyysinen väkivalta ovat olleet keinoja, joilla miehet ovat suojanneet itseään. Joskus keinot voivat järjen tasolla tuntua miehistä itsestäänkin toimimattomilta, mutta kun toimii tunteidensa vallassa voi olla vaikea toteuttaa muutosta. Ymmärrän kyllä, kun kipu käy sietämättömäksi tai kun keinot loppuvat, ei aina osaa nähdä omaa toimintaansa ja muuttaa vanhoja kaavojaan. Itsellenikin on helpompi nähdä nyt matkan päästä, että etäinen mies on ollut itselleni hyvä vastinpari, kun olen pohjimmiltani pelännyt aitoa yhteyttä. Olen kyllä epätoivoisestikin yrittänyt löytää yhteyden ja ripustautunut vahingollisilla tavoilla kumppaneihini, mutta niin pitkään, kun tuo yhteys on puuttunut itsestäni, en ole pystynyt siihen kenenkään muun kanssa.

“Vaikka nyt palelee
iskuja satelee, puolustus rakoilee
mut juuret pitää mut pystyssä.
Palelee, iskuja satelee,
niitä vain satelee,
mut juuret pitää mut pystyssä.”

Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta, ovat mieheni tuntuneet rakastavan isäänsä. Vaikka isäsuhteeseen on liittynyt vuosikymmenten aikana valtava määrä vaikeita tunteita, on isä kuitenkin isä. Ehkä noiden vaikeiden tunteiden kohtaaminen on avain isättömyyden haavan paranemiselle ja omien juurten vahvistumiselle. Kuinka kohdata nyt aikuisena valtava häpeä, jota on yrittänyt painaa alas tai jonka olemassaoloa ei haluaisi edes tunnustaa? Saako omalle isälleen olla vihainen? Miten voi purkaa sen surun, joka isättömyydestä on aiheutunut? Isä ei ole ollut ehkä paikalla, kun elämä on jakanut iskujaan, mutta sen pettymyksen kohtaaminen ja läpikäyminen voi vahvistaa ja tuoda elämään tasapainoa. Nyt on aika olla itse itselleen se vanhempi, jota olisi tarvinnut aikaisemmin.

Voisiko vaikealta tuntuvia tunteita ottaa syleilyynsä ja todeta, että isä on antanut hienon lahjan, kun saan kohdata näin haastavia asioita ja kasvaa ihmisenä? Ikävältä tuntuvat tunteet eivät häviä piilottelemalla tai väistelemällä, ne jäävät kehoon jumiin. Omien tunteiden, reaktioiden, ajatusten ja toimintatapojen tarkastelu, ilman arvostelua, tuo itsen tietoisemmaksi ja tuo myös tähän hetkeen. Muutoksen voi tehdä vain itse, mutta muutos vaatii tiedostamista. Joskus se tarkoittaa kipua kohti kulkemista, kivulle antautumista. Tiedän omasta kokemuksesta, että tunnekivun kohtaaminen voi olla todella pelottavaa ja voi tuntua, että sen alle luhistuu. Kun löytää itsestään tarpeeksi sisäistä turvaa, vaikka toisen ihmisen avulla, uskaltaa pala palalta antaa myös kohdata kipunsa aidosti.

Olen usein kuullut, myös naispuolisilta ystäviltäni, että jos yhteys omaan samaa sukupuolta olevaan vanhempaan on jollain tavalla rikkinäinen, joutuu oman minäkuvan, itseluottamuksen ja jopa sukupuoli-identiteetin eteen tekemään paljon töitä. Kun terve rohkaisu puuttuu kasvun eri vaiheissa, on melko yksinäistä yrittää selvittää millainen todella on. Ympäristö, kaverit, sukulaiset ja yhteiskunta antavat kyllä viestejään, mutta ne eivät välttämättä ole aina kovin rohkaisevia. Helposti kuvittelee, joskus alitajuisestikin, että on helpompi pysyä etäisenä kavereille ja omalle kumppanille, kuin kohdata omia (kohtaamattomuuden) haavojaan. Etäisyys jatkaa kuitenkin samaa kohtaamattomuuden kehää, joka on haavat alunperin aiheuttanut.

Isättömyyttä ja omaa juurettomuuttaan ei pysty historiastaan poistamaan, mutta sen varjoon ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Luen parhaillaan kirjaa läsnäolosta ja siinä todetaan hyvin, että mitä enemmän pohdimme menneisyyttämme ja mitä enemmän perustelemme nykyistä toimintaamme menneisyyden varjolla, sitä kauempana olemme läsnäolosta. Luomme menneisyydestä itsellemme ”valeitsen”, joka ei vastaa sitä, mitä todellisuudessa olemme. Reagoimme ja toimimme menneisyyden pohjalta, mutta omista reagointitavoista tietoiseksi tuleminen antaa mahdollisuuden muutokselle. Voiko antaa menneisyyden kuolla ja lopultakin nousta omaksi itseksi isäni käytöksestä huolimatta tai juuri sen avulla?

Lainaukset: Vesterinen yhtyeineen, Kuinka päätä suojataan

Azorit – yhden unelman täyttymys

Päätin, että kirjoitan kesän aikana väläyksiä elämästäni Azoreilla, tuumailuistani Sao Miguelin saarella. Opiskelen restonomiksi ja halusin tehdä yhden työharjoitteluni ulkomailla, koska elämäntilanteeni mahdollistaa sen. Lähdin matkaan kesäkuun puolivälin tienoilla ja tarkoitukseni on palata Suomeen syyskuun loppupuolella.

Miksi Azoreille?

Monet ovat kysyneet minulta, että miksi juuri Azorit. Ensimmäisen kerran, ehkä kahdeksan vuotta sitten, löysin Azorit jostain matkaoppaasta. Ihastuin maisemiin ja siitä lähtien on sydämessäni kytenyt toive päästä kokemaan nämä ihmeelliset saaret. Jossain vaiheessa vuosien varrella ajatus syventyi siihen, että haluan viettää Azoreilla pidemmän ajanjakson, lomaviikon sijaan kuukausia. En vieläkään tiedä miksi niin pitkään, mutta ehkä syyskuun lopulla Suomeen palatessani, tiedän syyn.

Azorit sopivat kohteeksi minulle myös ilmastonsa vuoksi. Täällä on kesällä lämmin, mutta ei sellainen kuiva helle kuten esimerkiksi Välimeren maissa. Aurinko on täällä voimakas ja olen saanut huomata sen jo ensimmäisten viikkojen aikana. Tuntuu suorastaan, että kasvoni saavat väriä pilvisenäkin päivänä! Ilmaston kosteus oli hiukan yllätys, vaikka tiesin odottaa sitä. Ensimmäiset päivät olivat sateisia, joten tuntui, että kaikkialla on märkää ja esimerkiksi lenkkivaatteet kuivuivat varjoisassa paikassa ulkona pari päivää. Vähitellen alan kuitenkin tottua siihen, että vaatteet voivat ajoittain tuntua hiukan nihkeiltä päällä, vaikka olisivat kuivia. Ja koska kesä lämpenee, myös ilman kosteuden vaikutus muuttuu.

Luonto on täällä aivan uskomaton. Maisemat hämmästyttävät upeudellaan joka päivä: meri, tulivuorien kraatereiden jyrkät seinämät, mutkikkaat vuoristotiet, suuret peltoaukeat ja käsittämättömän vehreä luonto. Pääsin jo ensimmäisen viikon aikana moniin luontopaikkoihin, osana työharjoitteluani ja osittain omin päin tutkien. Nautin luonnosta kaikilla aisteillani. Ihan jo vain meren pauhun kuuleminen on ollut sykähdyttävää. En tiennyt, että valtameri voi pitää sellaista ääntä. Nyt, kun olen löytänyt hienoja paikkoja, tiedän minne mennä ennen iltavuoroja oleskelemaan ja nauttimaan luonnosta.

Toiveita, tavoitteita ja odotuksia

Vaikka ensisijainen syy olemiselleni täällä on opiskeluihin liittyvä työharjoittelu, koen, että tähän liittyy myös paljon muutakin. Toivon, että välimatka arkisiin kuvioihini Suomessa antaa minulle hyvää perspektiiviä siihen, mitä haluan elämässäni. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni näin pitkän aikaa poissa Suomesta ja myös se on herättänyt erilaisia tuntemuksia.

Ihan ensimmäisinä päivinä koin painetta, että minun täytyisi olla koko ajan menossa, tutkia saaren eri sopukoita ja ottaa jokaisesta hetkestä mahdollisimman paljon irti. Oli kuitenkin pakko muistuttaa itselle, että nyt en ole lomamatkalla ja minulla on viikon tai kahden sijaan lähes 14 viikkoa aikaa tutkia paikkoja ja kerätä kokemuksia. Välillä, kuten tänään, on vietettävä myös ns. kotipäiviä, pestävä pyykkiä, laitettava ruokaa ja ihan vaan oleskeltava ihan kuin kotonakin. Tänään minulla on luvassa iltavuoro vastaanotossa, jossa tapaan asiakkaita ja välillä pystyn myös keskittymään yrityksen markkinointiin liittyviin tehtäviini.

Harjoitteluohjaajani on joogaopettaja ja hän pitää tunteja useita kertoja viikossa. Suomessa sain itseni joogatunneille yleensä korkeintaan kerran viikossa. Nyt olen jo pelkästään ensimmäisen viikon aikana ollut joogassa neljä kertaa. Pääsen syventämään harjoitustani ja alan huomata, miten kehon avautuminen alkaa vähitellen avaamaan myös energiaani ja tunteitani. Olen iloinen, että ohjaajalleni energiatyöskentely ja henkinen harjoitus ovat luonteva osa yrityksen toimintaa. Olen vuosien ajan peitellyt tätä osaa itsessäni ja kokenut vaikeaksi integroida sitä jokapäiväiseen elämääni. Nyt näen ja koen esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi reiki-energiaa voi käyttää myös tukemaan asiakastyötä. Käymme hedelmällisiä keskusteluja mm. yrittäjyyden herättämistä tunteista ja tunteiden kohtaamisen vaikeudesta. Samat kysymykset kuin Suomessa, askarruttavat ihmisiä täälläkin.

Asettuminen ja koti-ikävä

Nyt on tullut todella konkreettisesti näkyväksi, kuinka paljon muutokset voivat kuormittaa. Kun kaikki on uutta: ympäristö, ilmasto, ruoka ja ihmiset, voi tuntea itsensä uskomattoman väsyneeksi, vaikka ei olisi päivän aikana mukamas tehnyt juurikaan mitään erityistä. Sadepäivänä palelevat varpaat, sosiaalisuuskiintiö täynnä, väsyttäisi ja olisi oikeastaan nälkäkin ja kuitenkin jostain täytyy repiä voimia keskusteluihin vieraalla kielellä… silloin voi alkaa tuntumaan, että olisi mukavampi olla kotona, mököttämässä omassa rauhassa. Päiväunet, tarpeeksi omaa aikaa ja riittävästi hyvää ruokaa auttoivat haastavimpien aloituspäivien ohi.

Rannat ovat täynnä laavakiveä <3

Viljattoman ja sokerittoman ruokavalioni noudattaminen ontui täällä pahasti ensimmäisen viikon aikana. Huomasin kehossa, ettei paikallisten suosima valkoinen leipä varsinaisesti parantanut oloani. Sama vaikutus oli sokerisilla herkuilla. Vähitellen ruokavalio alkaa asettumaan tuttuihin uomiinsa. Täällä hedelmät on kuitenkin niin tuoreita ja lähellä tuotettuja, että niitä olen syönyt kohtuudella, vaikka makeita ovatkin. Ruokavalion vaikutukset jaksamiseen ovat olleet kyllä huomattavat. Jaksan huomattavasti paremmin, kun hiilihydraatit olisivat pienemmässä osassa ja keho saisi tarpeeksi rasvaa.

Juuri ennen lähtöäni Suomesta pakkasin kotini pakettiin ja täällä ollessani, on kodistani haettu viimeinen muuttokuorma ja omaisuuteni on varastossa. On ollut jollain tapaa aika haikea olo ja mieli on askarrellut paljonkin sen parissa, että mistä haluan itseni löytää, kun hiukan vajaan kolmen kuukauden päästä palaan takaisin Suomeen. Olen miettinyt ihmisiä, paikkoja, töitä ja kuunnellut sydämeni ääntä siinä, että mikä tuntuisi hyvältä suunnalta. Jäänkö tuttuun Kuopioon vai käännänkö elämäni suuntaa vaihtamalla paikkakuntaa? On ollut yllättävä huomata, että vaikka viihdyn täällä, lasken jo päiviä, milloin palaan takaisin Suomeen. Vertailuna, tänne tullessa aloitin lähtölaskennan vasta, kun lähtöön oli enää alle kuukausi. Asettuminen on toki vielä kesken, mutta huomaan, että sydämeni on paljolti Suomessa.

Päivä kerrallaan

Täällä oleminen on siis hyvää läsnäoloharjoitusta. Saadakseni kokemuksistani parhaan mahdollisen hyödyn ja ilon, on syytä keskittyä siihen, mitä koen juuri nyt. Vaikka mieli välillä askarteleekin tulevaisuuden parissa, yritän muistaa palauttaa itseäni tähän hetkeen ja tuntemuksiin. Tietenkin tähän hetkeen kuuluu myös kaikki välimatkan herättämät tunteet ja ajatukset, mutta en halua niiden himmentävän kokemuksiani. Mitenhän sitä osaisi ajatella samalla tavalla arjessaan Suomessa? Ehkäpä opin siihen paremmin täällä. Olen nyt antanut itselleni luvan, että voin antaa asunto- ja työpaikkailmoitusten olla rauhassa ainakin heinäkuun loppuun saakka eikä senkään jälkeen ole vielä mikään hoppu miettiä Suomen kuvioita.

Olen ollut yhteydessä läheisiini viestein ja puheluin. Tuntuu hyvältä, etteivät kontaktit katoa, vaikka fyysistä välimatkaa tuleekin. Toisaalta on myös mielenkiintoista nähdä, että miten täällä asumiseni vaikuttaa ihmissuhteisiin. Ainakin jo ennen lähtöä koin erittäin tärkeäksi olla yhteydessä kaikkein läheisimpiin ystäviin ja tietenkin perheeseen. Koti-ikävä ja läheisten kaipaus aaltoilevat päivästä riippuen. Vaikka Suomessa voin olla pitkiäkin aikoja, etten ole yhteydessä juuri keneenkään, huomaan, että täällä kaipaan kontaktia tuttuihini. Ehkä se kuitenkin helpottaa myös asettumisessa, kun tietää, etteivät yhteydet Suomeen katkea.

Koska elämä heitti syliini mahdollisuuden päästää irti arkikuvioistani myös asunnosta luopumisen kautta, olen yrittänyt luoda itselleni henkistä tilaa ”puhdistaa pöytää”. Viime talvi ja kevät ovat muuttaneet minua henkisesti paljon ja koen, että samaa kehitystä jatkan edelleen. Oman voiman vahvistuminen ja riippumattomuus ovat olleet teemoja, jotka ovat resonoineet vahvasti. On ollut tärkeää olla ja tulla näkyväksi kokonaisena, autenttisena itsenäni. Huomaan välillä, että minun on vaikea hyväksyä itsessäni kaikkia niitä vahvoja tunteita, joita koen enkä aina osaa toimia intuitioni mukaisesti. Uskon, että koko ajan kuitenkin uskallan tulla enemmän ja enemmän esille myös henkisten kokemusteni ja johdatukseni kanssa. Irtautuminen elämästä Suomessa antaa mahdollisuuden irroittautua vanhoista toimimattomista kuvioista. Hyvä kohta tehdä jonkinlainen tilinpäätös ja ikäänkuin aloittaa alusta syksyllä.

Jaan lisää matkakuviani ja tunnelmia Instagramissa @elamankauniithetket ja Facebookissa samannimisellä sivulla.

Mikä on elämässä tärkeää?

Olen kevään ajan pistänyt elämääni pakettiin. Olen valmistautunut luopumaan asunnostani ja vuokraamaan sen eteenpäin neljän kuukauden ajaksi, ollessani itse työharjoittelussa ulkomailla. Opiskelen matkailualaa ja vietän kesän 2019 Azoreilla keskellä Atlanttia.

Tavaroiden pakkaaminen, reissun järjestely ja muu elämä näiden ympärillä on saanut miettimään, että mikä on elämässä todella tärkeää. Omien tavaroiden läpikäyminen on avannut silmiä siihen, että mitä todella tarvitsen. On pitänyt päättää, että mitä pakkaan varastoon ja mitä otan mukaani. Olen todennut, etten tarvitse paljoa. Olen viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt aika kovaa inventaaria tavaroissani ja luopunut paljosta. Kevään aikana kuitenkin totesin, että edelleen minulla on kaapeissani ja hyllyissä monenlaista turhaa. Prosessi on vienyt vuosia ja mielenkiinnolla seuraan, millainen tavaramäärä lopulta tuntuu hyvältä.

Reissuun lähdön päivän lähestyessä huomasin myös tietynlaista haikeutta. Aloin kaivata ihmisiä, joita en välttämättä normaalistikaan näe kuukausiin. Järjestin tapaamisia, viestittelin ja soittelin ystävilleni. Yhtäkkiä tuntui hankalalta, etten voikaan nähdä tärkeitä ihmisiäni milloin tahansa. Näin painajaisia, joissa läheisilleni tapahtui jotain ikävää ja en pystynyt auttamaan heitä. Olen antanut itselleni luvan lähteä pois Azoreilta hetkenä minä hyvänsä, mikäli jollakin rakkaalla ihmisellä olisi vakava tilanne ja läsnäoloani tarvittaisiin. Tämän ajatuksen salliminen helpotti oloani. On ollut mielenkiintoista seurata, millaisia tunteita ja pelkoja on noussut pintaan. Olen huomannut, että läheisten merkitys on tietyllä tavalla jopa entisestään korostunut ja toivon, etten sitä arvoa enää unohda elämäni varrella.

Elämän turvaverkot

Kiinnitymme toisiin ihmisiin ja myös tavaroihin luoden itsellemme turvaverkkoa. Haluamme ankkuroitua ja juurtua johonkin. Olen aiemmin tarrannut ja hakenut turvaani toisista ihmisistä, erityisesti parisuhteesta. Nyt pidän tärkeänä, että koen turvaa ollessani itsekseni, omassa voimassani. Tällä hetkellä koen pystyväni seisomaan selkä suorassa, omilla jaloillani niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kun tunnistaa oman voimansa ja sen rajat, osaa toimia niiden mukaisesti. Tein keväällä päätöksen jälleenvuokrata asuntoni ja turvata sen, että Suomeen palatessani minulla on paikka jonne palata. Koin tärkeäksi, että voin palata tuttuun paikkaan, omaan kotikaupunkiin. Vuokrauspäätös antoi minulle rohkeutta lähteä kauas kotikonnuista ja ponnistaa elämäni pisimmälle ulkomaanmatkalle.

Elämä osaa kuitenkin yllättää. Olin juuri saanut pakattua tavarani varastoon ja muutaman päivän ajan saanut hengähtää ennen lähtöäni Azoreille, kun sain vuokralaiseltani ilmoituksen, että vuokra-asunnossani on ilmeisesti hometta. Tein pikaisesti päätöksen luopua asunnosta ja yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa olen lähdössä kuukausiksi tuhansien kilometrien päähän kotimaastani ja kaikki Suomeen jäävä omaisuuteni siirtyy varastoon. Alkoi muuttorumba, joka saatiin loppuun vasta minun oltua jo viikon Azoreilla. Tällä hetkellä ei ole tietoa, onko minulla Suomeen palatessani mitään kotia vai asunko väliaikaisesti tuttavien nurkissa.

Minulla on toki Suomessa työpaikka, mutta koska avoimesti etsin töitä matkailualalta, olen tilanteessa, jossa minua ei pidättele mikään muu kuin minä itse. Vaikka olin kevään aikana jo miettinyt paljon, mikä on todella tärkeää, kysymys on seurannut minua mukanani Azoreille. Mitä ihan todella haluan elämältäni? Missä haluan elää ja asua? Millaisiin asioihin, ihmisiin ja paikkoihin haluan juurtua? Mikä on minulle tärkeää?

Vapaa kuin taivaan lintu

Tiedän, että monet haaveilevat elämäntilanteesta, jossa olen. Olen vapaa menemään ja tulemaan miten haluan, voin täysin vapaasti päättää, minne päin maailmaa suuntaan. Minua ei pidättele perhe, ei asuntolaina eikä oikeastaan mikään muukaan. Jo viime talvena pohdin vapauden tunnetta, koska tajusin, että vaikka ulkoiset olosuhteet mahdollistavat minkälaisia päätöksiä tahansa, en silti kokenut olevani vapaa. Oli tärkeä ymmärtää, että vapaus ei synny olosuhteista, vaan mielentilasta.

Tajusin, että niin pitkään, kun olen kiinnittyneenä pelkoihini ja toimin niiden “vallassa”, en tunne itseäni vapaaksi. Jos nyt tarrautuisin pelkoon asunnottomuudesta, olisin jumissa ajatuksissani ja kiertäisin pelon kehää. Olen kuitenkin pystynyt näkemään, että tämä yllättävä tapaus on jälleen askel johonkin, jota en osaa vielä edes kuvitella. Avaan silmäni erilaisille mahdollisuuksille ja tutkin, millaisia tunteita ne minussa herättävät. Vapauden tunne syntyy siitä, kun olen vapaa tekemään valinnan siihen suuntaan, mihin sydän minua ohjaa eikä tarvitse jumittaa pelkojen tarinoissa.

Olen leikitellyt ajatuksella, etten palaisikaan enää pysyvästi Suomeen, vaan muuttaisin jonnekin ulkomaille. Ajatus on tavallaan kiehtova, mutta ei herätä minussa sellaista paloa, että kokisin sitä ajankohtaiseksi ainakaan tässä vaiheessa elämääni. Sydämeni ohjaa minua takaisin Suomeen ja minulla on jo ensi syksyksi suunnitelmia. Minulle vapaus syntyy siitä, että luotan asioiden järjestyvän. En todellakaan ymmärrä montaakaan asiaa elämäni olosuhteista tällä hetkellä, mutta tiedän, että aikanaan minulle selviää, miksi tarvitsin nämä kokemukset. Olen huomannut, että pelot ovat aiemmin synnyttäneet takertumista asioihin ja ihmisiin, mutta nyt annan elämän kuljettaa ja opettelen luottamaan sydänkompassini ohjaukseen.

Vapaus syntyy, ainakin minun kokemukseni mukaan siitä, kun uskaltaa kohdata pelkonsa. Välttämättä se ei tarkoita, että pitäisi tehdä asioita, joita pelkää, vaan edes todeta, että tämä asia elämässä tuntuu pelottavalta. Pelko voi olla hyvin monenlaisten tunteiden takana ja esimerkiksi nyt, kun tunnen Azoreilla ikävää joitakin ihmisiä kohtaan, tiedän pelkääväni, etten tapaa heitä enää koskaan. Olen antanut ikävän tuntua kehossa ja nostaa pintaan ajatukset, jotka tunteen alla lymyilevät. Koen, että oloni vapautuu joka kerta, kun jokin mielen tarina ja siihen liittyvä tunne tulevat nähdyiksi.

Mikä siis on elämässä todella tärkeää? Itselleni se on vapaus elää ja olla juuri se, mitä olen. Tärkeää on vapaus peloista, koska se merkitsee mahdollisuutta rakkaudelle. Toivon ajan Azoreilla antavan minulle sopivaa välimatkaa tarkastella edelleen, että mitkä asiat ovat elämässäni tärkeitä. Mihin haluan elämäni suunnata? Keiden kanssa haluan viettää aikaani?

Mitä kadut kuolinvuoteellasi?

Mikä saa sydämesi syttymään?
Mihin mielesi palaa kerta toisensa jälkeen uteliaana, innostuneena?
Mitä haluaisit kokea?
Minkä tekemättä jättämistä katuisit kuolinvuoteellasi?

Kun opiskelin life coachiksi, kirjoitimme yhtenä harjoituksena muistopuheen itsellemme. Siis omiin hautajaisiimme. Luimme puheet ääneen toisillemme. Muistan, miten ääneni särkyi muutamassa kohdassa eikä lukemisesta meinannut tulla mitään. Kurkkua kuristi tekstissä asiat, joiden toteutumista elämässäni halusin, mutta jotka tuntuivat vaikeilta toteuttaa. Kirjoituksessa oli kuitenkin paljon myös sanoja elämänasenteestani ja tavastani elää ja olla ihmisten kanssa.

Olen useita kertoja elämässäni miettinyt myös sitä, mitä asioita haluan kokea ja miten haluan elää, ettei tarvitsisi katua. Yksi tärkeimmistä on muistopuheessakin esiin tullut elämänasenteeni. Toivon, että osaan elää positiivisena, tulevaisuuteen uskoen. Uskon, että kokisin heittäneeni elämääni hukkaan, jos huomaisin katkeroituneeni tai jääneeni jumiin pahaan oloon. Olen opetellut läsnäoloa, huolehtimisen ja murehtimisen vähentämistä. Vaikka on olemassa kaunis sanonta, että huokaus on rukous, voi huokaus olla myös merkki stressistä ja turhista huolista.

Mitä haluaisit kokea elämässäsi?

Riippumatta siitä, minkä ikäinen olet tai millaisessa elämäntilanteessa juuri nyt olet, toivoisin sinun miettivän, että mitä haluaisit kokea elämässäsi. Mikä toisi hymyn huulillesi tai olisi unelmiesi täyttymys? Mikä asia ilahduttaisi? Kun elämää ei millään tavalla suunnittele, saattaa jossain kohdassa huomata, että on tyytynyt elämään, joka ei sytytä tai tuntuu keskinkertaiselta. Tavallisessa ja rauhallisessa elämässä ei ole mitään vikaa, mutta mielestäni on surullista, jos kokee, että oma elämä on tyytymistä eikä tunnu merkitykselliseltä.

Olen aina ollut kova haaveilemaan elämästäni. Minulla on ollut kaikenlaisia visioita siitä, kuinka elämän kuuluisi mennä. Välillä on vaikuttanut siltä, että mitä tarkemmin olen kuvitellut, sitä varmemmin asiat ovat tuntuneet menevän ihan toisella tavalla. Olen välillä ollut kovastikin ahdistunut siitä, ettei elämä näytä noudattavan sitä käsikirjoitusta, jota sille olen yrittänyt kaavailla. Tämä on toistunut niin suuremmissa kuin pienissäkin asioissa. Olen ollut surullinen siitä, miten asiat ovat menneet ja pettynyt sen takia myös itseeni. Välillä tuo pettymys on ollut suistaa minut pois raiteiltani.

Kun olen tutustunut itseni kehittämiseen, oman itsen johtamiseen, olen ymmärtänyt, että haaveilulla, suunnittelulla ja tavoitteilla on eroa. Olen ymmärtänyt myös vahvasti sen, että elämää ei voi ennakoida. Se, että elämä menee eri tavalla kuin on toivonut, ei ole virhe tai kenenkään vika. Voin haaveilla uudesta työpaikasta, mutta jos en tietoisemmin pohdi mitä haluan, saatan päätyä tekemään työtä, joka on ”tyhjää parempi”. Saatan suunnitella vaihtavani työpaikkaa, mutta jos en tee sen eteen mitään konkreettista, voi olla, että vuodet vierii ja huomaan olleeni samassa paikassa ”paremman puutteessa”. ”Tämähän on ihan hyvä työ.” Jos ihan hyvä tai paremman puutteessa on sinulle sopiva taso elämääsi, edellä kuvattu tilanne ei ole kohdallasi huono ollenkaan. Itse haluan enemmän tai ainakin jotain merkityksellisempää.

Palataan takaisin kysymykseen, mitä haluat elämässäsi kokea. Jos todella haluat pitää huolen siitä, ettei kuolinvuoteellasi tarvitse katua tekemättä jättämiäsi asioita, kannattaa tarttua tilaisuuteesi jo nyt. Millaista elämänasennetta ja elämäntapaa haluat toteuttaa? Missä haluaisit käydä? Kenet haluaisit tavata? Kenelle haluaisit sanoa, että hän on sinulle tärkeä? Mitä haluaisit tehdä?

Olen itse tehnyt bucket listin eli niin sanotun toivelistan asioista, joita haluan elämäni aikana kokea. Bucket list nimitys tulee englannin kielisestä sanonnasta ”to kick the bucket” eli potkaista tyhjää. Ajatuksena on siis listata asioita, joita haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa. Jotkut puhuvat esimerkiksi joistain paikoista maailmassa, että ne ovat heidän bucket list-kohteitaan. Itselläni bucket listilta löytyy isojen haaveiden lisäksi pieniä hetkiä, kuten metsämansikoiden pujottaminen heinänkorteen. Olen kirjoittanut listaani noin 100 asiaa, joista osa on jo toteutunut ja tiedän, että lista tietenkin täydentyy ja muokkautuu elämän myötä.

Suosittelen sinullekin bucket listin tekemistä. Jo listan tekeminen itsessään on hyvä pysähtyminen oman itsen ja omien toiveiden äärelle. Millaiset asiat saavat elämäsi tuntumaan elämältä? Yksi arvostamistani henkisistä opettajista Wayne Dyer puhui usein siitä, että kenenkään ei pitäisi kuolla musiikin yhä soidessa sisällään. Hän tarkoitti tällä sitä, että jokaisen pitäisi soittaa elämänsä sävelmää eläessään, elää sydämen äänen mukaisesti ja toteuttaa itseään onpa intohimo mikä tahansa.

Suunnitelmien ja listojen tekeminen ei itsessään riitä. Elämä koostuu hetkistä, tunteista ja niiden aistimisesta. Kokemukset muodostavat sen kokonaisuuden, joka muotoutuu mielessämme ja muistoissamme elämäntarinaksi. Sinä vaikutat omilla teoillasi siihen, kuinka täyteläiseksi koet elämäsi nyt ja kelatessasi muistojasi taaksepäin. Älä tuhlaa aikaa epäröintiin tai menneiden murehtimiseen. Tartu tilaisuuteen, elä elämääsi juuri nyt, uskalla rakastaa, uskalla tuntea. Uskalla tuntea oma voimasi.

Paha olla – Miten päästää irti turhasta tunnekuormasta?

Oletko koskaan huomannut, että sisälläsi lymyilee jokin tunne, mutta et saa sitä sieltä pois? Onko rinnassasi puristanut paha olo, joka on jumittanut siellä pitkiä aikoja? Minulla on ollut tällaisia tunnejumituksia erilaisiin asioihin liittyen. Välillä olen tuntenut fyysistä kipua jossain kohtaa kehoa, joskus vihlaisee sydämestä tai muljahtaa ikävästi vatsanpohjassa. Joskus olotila muuttuu ahdistuneeksi ja levottomaksi ilman selkeää syytä.

Olen opetellut kuuntelemaan kehoani, kiputiloja ja epämääräisiä olotilojani ja usein sieltä on kaivautunut esille jokin tunne, jota en ole osannut tai uskaltanut aiemmin tuntea. Tiedän sen ”kauhun”, että mitä kaikkea sisältä lähteekään nousemaan, kun sille antaa tilaa. Tiedän kuitenkin myös sen keveyden ja selkeyden, joka syntyy siitä, kun saa purettua jotain kehossa pitkään kuljetettua kuormaa. On totta, että yhden jutun selvittyä, herkästi voi tulla ”tilalle” joku toinen vaikealta tuntuva tunne. Uskon, että vähitellen olo muuttuu helpommaksi ja selkeämmäksi, kun annan tunteiden nousta yksi toisensa jälkeen pintaan.

Minua on auttanut tunteiden kohtaamisessa ja tuntemisessa:

  • Pysähtyminen: selällään rauhassa kehon kuulostelu, kehon tuntemusten ”skannaaminen”.
  • Ajatusten salliminen: olen antanut ajatusten soljua, mutta palauttanut keskittymiseni takaisin kehoon kerta toisensa jälkeen. On ollut rentouttavaa, ettei mieltä ole tarvinnut yrittää tyhjentää.
  • Tunteiden salliminen: kun kehosta on alkanut nousta jokin tunne, vaikka pienenä häivähdyksenä tai fyysisenä tuntemuksena, olen keskittänyt huomioni siihen. Ilman arvostelua, ikäänkuin uteliaasti tarkkaillen. Olen antanut pahan olon, pelon, ahdistuksen, kivun tuntua sellaisena kuin se on tuntunut ja antanut myös kehon reagoida siihen haluamallaan tavalla.

Minulla ikävät tunteet purkautuvat kehosta usein itkun avulla. Olen todennut, että olen esimerkiksi vihan tunnetta piilotellut surun alle, joten on ehkä ihan luonnollistakin, että minun täytyy itkemällä purkaa ensin surua pois, että pääsen kiinni siihen, kuinka paljon vihastuttaa. Sinäkin saatat tunnistaa jonkin ikävältä tuntuvan ”suojatunteen”, jonka alta voi myöhemmin paljastua jotain muutakin. Itselleni tuo viha on ollut vaikea tunne tuntea ja tunnistaa, koska se on ollut alitajuisesti niin kielletty tunne.

Tiedän ihmisiä, joille tunteiden salliminen on luontevaa, mutta itselleni se ei ole ollut. Tästä syystä olen ollut elämäni aikana masentunut, ahdistunut sekä henkisesti ja fyysisesti jatkuvassa hälytystilassa. Uskon, että myös ongelmani kilpirauhasessa liittyvät siihen, etten ole pystynyt puhumaan omaa totuuttani, koska en ole tunnistanut omia tunteitani. Tunnistatko sinä fyysistä tai henkistä oireilua, joka voisi liittyä tunteiden tuntemisen vaikeuteen tai tunteiden tukahduttamiseen? Aina yhteyttä ei ole helppo nähdä tai tunnustaa. Laitamme henkisen pahoinvoinnin herkästi ulkoisten olosuhteiden ja vaikean elämäntilanteen syyksi. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, että emme pysty tai uskalla tuntea olosuhteiden ja elämäntilanteen herättämiä tunteita. Olon tekee vaikeaksi tunteiden ja tilanteen kieltäminen, ei välttämättä itse tilanne. Hyvä uutinen on, että itseään ja omaa oloaan voi parantaa.

Tunteiden tuntemiseen voi tarvita apua. Olen itse käynyt terapiassa ja tunnetaitovalmennuksessa. Minulla on ollut myös lähelläni muutamia ihmisiä, joiden seurassa olen uskaltanut olla tunteineni juuri sellainen kuin olen. Joskus apu saattaa tarjoutua yllättävältä taholta tai yllättävällä tavalla. Itkuhanat saattavat aueta elokuvaa katsoessa tai joku vastaanotettu viesti voi herättää vihaa, vaikka sisältö ei äkkiseltään siihen antaisi edes syytä. Kehomme ja alitajuinen mielemme kuitenkin reagoi välillä vähän yllättävästikin ja silloin tunteille kannattaa antaa tilaa. Kävin eilen rauhallisella joogatunnilla ja erään liikkeen aikana tunsin venytystä lantiollani. Samalla mieleeni nousi ajatuksia ja tuntemuksia, joiden myötä kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Keho vapautti sallimisen myötä pahaa mieltä ja tunnin jälkeen olo oli todella rentoutunut ja vapautunut.

Tänään sain viestin, jossa lähettäjä kertoi nähneensä kauniin unen veljestäni, joka kuoli kuusi vuotta sitten. Viestin luettuani aloin välittömästi itkemään ja viestittelymme aikana suru nousi voimakkaammin pintaan. Annoin itkun tulla. Olo oli hetken aikaa niin lohduton, että mieleeni tuli ystäväni, jonka puoleen olisin halunnut kääntyä helpottaakseni oloani. Lohduksi riitti kuitenkin itkuni sekä aiemmin kuullut ystäväni sanat surun sallimisesta. Koin syvää kiitollisuutta siitä, että sain tuntea taas palan sitä surua, jonka tunnen välillä kehossani, mutta jota en aina osaa enkä edes uskalla tuntea.

Voimme siis auttaa toisiamme tuntemaan niin ikävältä tuntuvia kuin iloisempiakin tunteita. Lohtu, rakkaus ja ilo voivat muistua mieleen ja tuntua kehossa, vaikka juuri nyt niitä ei ulkopuolelta osoitettaisikaan. Aito myötätunto on juuri sitä, että myötäelämme tunnetta toisen kanssa. Voit osoittaa myötätuntoa itsellesi ja toiselle:

  • Tunteita sanoittamalla: saatat huomata jonkun toisen seurassa, että alat tuntea olosi esimerkiksi surulliseksi tai aistit toisen tunnetilan. Voit auttaa toista jo sillä, että sanot hänelle: Huomaan, että sinua surettaa… tai ei ole ihmekään, että tässä tilanteessa olet surullinen. Se, että teet toisen tunteen ”näkyväksi” auttaa toista tuntemaan ja hyväksymään tunteensa. Tämä toimii myös positiivisissa tunteissa, hyvää oloa voi vahvistaa puhumalla siitä ääneen.
  • Tunteita tuntemalla: kun aistit toisen ihmisen tunnetilan, saatat tuntea kehossasi tuntemuksia ikäänkuin tuo tunne olisi ”sinun”. Anna tuntemusten tuntua ja jos esimerkiksi itkettää, anna itkun tulla. Tuntemalla toisen tunteita hänen kanssaan, olet aidosti myötätuntoinen. Kun annat tunteen tuntua, se ei myöskään jää taakaksi kehoosi.

Koen, että tunteiden tuntemisen oppimisesta on ollut elämässäni todella merkittävää hyötyä. Alunperin ikävien tunteiden hyväksyminen on muodostunut vaikeaksi varmasti osittain opittuna eri ihmissuhteiden kautta. Kun suru, kiukku ja viha eivät ole olleet sallittuja, ne on täytynyt piilotella jonnekin syvälle kehoon. Siitä syystä niiden tunteminenkin on tuntunut pelottavalta ja niitä on pitänyt vältellä mm. mukautumalla tilanteisiin tavoilla, jotka eivät ole olleet itselle hyväksi. Kun tunteiden tunteminen on harjoittelun myötä muuttunut helpommaksi, olen huomannut muun muassa seuraavaa:

  • Jatkuva epämääräinen ahdistus ja pahan olon tunne rinnasta ovat hävinneet.
  • Analysointi ja tunneasioiden vatvominen on vähentynyt todella radikaalisti. Kysyn herkemmin myös toisilta, miltä heistä tuntuu – ei tarvitse arvailla (ja mielessä vatvoa).
  • Koen, että uutta tunnekuormaa syntyy vähän, koska uskallan tuntea tunteet jo tilanteissa tai vähintäänkin muutaman päivän sisällä tapahtuneesta.
  • Uskallan asettaa rajojani selkeämmin, jos huomaan jonkin tilanteen olevan hyvinvoinnilleni haitallinen.
  • Tunnen useammin iloa, onnellisuutta ja vapautuneisuutta.
  • Jaksamiseni on tasaisempaa, kun tunteiden ”pidättelyyn” ei mene enää niin paljon energiaa.
  • Olen muuttunut rohkeammaksi ja optimistisemmaksi tulevaisuuden suhteen.
  • Uskallan puhua tunteistani avoimemmin. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muuttuneet aidommiksi tämän ansiosta. Koen elämäni täyteläisempänä.

Suosittelen sinua siis miettimään, että miten voit auttaa itseäsi tuntemaan myös niitä tunteita, joita sinun on vaikea hyväksyä tai tuntea. Kun saat pudotettua kuormaa hartioiltasi ja sydämeltäsi, alat voimaan myös fyysisesti paremmin. Itse olen tänään ”itkettänyt” itseäni myös kuuntelemalla musiikkia, joka on auttanut tunteiden purkamisessa. Keinoja on monia, joten tunnustele mitkä sopivat sinulle. Uskalla tuntea!

Tunnetyöskentelyyn haluan lämpimästi suositella myös valmentajani Johanna Remes-Koposen valmennusta ja kursseja. Olen jo yli kahden vuoden ajan purkanut hänen kanssaan mieleni ja sieluni solmuja ja saanut uskomattomia ja yllättäviäkin positiivisia tuloksia aikaan. Viimeisimpänä olen käynyt puolen vuoden Unelmat todeksi -valmennusta ja samaan aikaan osallistuin myös Tietoisuusakatemia -verkkovalmennukseen. Tietoa Johannan palveluista löydät klikkailemalla TÄSTÄ. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan ”vain” tyytyväisen asiakkaan suosittelu. Johannalla on paljon myös ihan ilmaisia videoita ja tekstejä, joihin kannattaa käydä tutustumassa, että saat käsitystä hänen lähestymistavastaan.

Läsnäolon voimaa, osa 3 – Viekö sinua pelko vai rakkaus?

Oletko miettinyt, kuinka paljon päivittäisestä toiminnastasi on automaattista? Mitä paremmin olemme läsnä tälle hetkelle, sitä paremmin voimme tiedostaa toimintamme takana olevia motiiveja. Haluamme uskotella itsellemme, että valitsemme suuren osan toiminnastamme täysin vapaasti, mutta todellisuudessa erittäin suuri osa päivittäisestä toiminnastamme tapahtuu ikäänkuin autopilotilla. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, mutta jos haluat jotenkin muuttaa elämääsi, tästä faktasta kannattaa kiinnostua.

Heräät aamulla ja toistat päivästä toiseen samat rutiinit. Mietit samanlaisia ajatuksia herättyäsi, teet aamutoimet samassa järjestyksessä, menet tuttua reittiä töihin. Ajattelet samankaltaisia ajatuksia ja tunnet samankaltaisia tunteita. Ikävä todeta, mutta näin on, jos et ole tietoinen ja todellakin valitse toimia toisin.

Toistamme elämässämme samanlaisia kaavoja niin pitkään, kunnes tulemme tietoisemmiksi läsnäolevan hetken voimasta. Tässä hetkessä sinulla on vapaus valita toisin. Tässä hetkessä voit alkaa muuttamaan ajatteluasi ja toimintatapojasi. Olet kuitenkin opettanut aivojasi nykyiseen toimintaan vuosien ja todennäköisesti vuosikymmenten ajan, joten voit olla varma, että aivosi tulevat vastustamaan yrityksiäsi. Jos todella haluat muuttaa elämääsi, sinun täytyy alkaa luomaan itsellesi uudenlaisia tunteita, uudenlaista toimintaa ja sitä kautta aivoihin uudenlaisia kytkentöjä.

Toimitko pelosta käsin?

Niin tuskastuttavaa kuin se onkin, myös toimintamme takana olevat tunteet ja motiivit säilyvät hyvin samankaltaisina, jos emme ala tietoisesti muuttamaan niitä. Kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan edellisessä osassa siitä, että saatamme menneisyyden peloista tai kohtaamattomista tunteista johtuen rajoittaa toimintaamme myös nykyhetkessä. Erittäin usein varovaisuudelle ei ole nykyisyydessä perusteita, mutta silti suljemme pois muutoksen mahdollisuuksia pysyessämme kiinni vanhoissa tunteissa ja toimintamalleissa.

Tiedän varsin hyvin omasta kokemuksestani, että mitä on toimia menneisyyden möröt niskassaan esimerkiksi uudessa parisuhteessa. Kannoin vuosikymmeniä mukanani kohtaamattomia haavoja, joihin jokainen kumppanini tahtomattaan onnistui sohimaan. Meni todellakin pitkään, ennen kuin ymmärsin, että samankaltaisina toistuvat ongelmat johtuvat osittain ja varmasti suurelta osin omista kohtaamattomista peloistani ja hoitamattomista haavoistani. Sain haavan vuotamaan, vaikka kumppanillani ei olisi ollut minkäänlaista tarkoitusta satuttaa minua.

Lue lisää:
Läsnäolon voimaa, osa 2
Nykyhetken hyväksyminen


Kun en pystynyt näkemään oman haavani, pelkoni ja ahdistukseni vaikutusta, syytin tilanteesta erittäin herkästi kumppania. En tiedostanut syvällä olevaa pelon ydintä ja saatoin ahdistua todella voimakkaasti haavaani osuvista tilanteista. Välillä yritin pakonomaisesti muuttaa tilannetta muokkaamalla käytöstäni tai yrittämällä vaikuttaa kumppanin toimintaan välillä melko kyseenalaisinkin keinoin. Jälkeenpäin tarkasteltuna kohtaamaton ja tunnistamaton pelko oli todella tuhoisaa itselleni ja myös parisuhteille. Toimimme tällaisilla haitallisilla tavoilla hyvin monenlaisissa tilanteissa, jos emme pysty kohtaamaan sitä, miksi tilanteet tuntuvat meistä pahalta.

Olen onneksi vähitellen alkanut ymmärtämään, mitä tarkoittaa, kun toimitaan pelosta käsin. Koen, että mikäli toimintamme tai ajattelumme takana on pelko, asiat tuntuvat jotenkin monimutkaisilta. Saatamme yrittää mielessämme ratkaista asioita, miettiä ja vatvoa sekä analysoida suuntaan ja toiseen. Mielestäni pelko aiheuttaa sulkeutumista. Se sulkee meitä ihmisinä: osoitamme tunteitamme vähemmän, kommunikoimme niukemmin ja saatamme vetäytyä vuorovaikutuksesta kokonaan. Saatamme kokea, että pakeneminen on hyvä ratkaisu. Pelko sulkee myös ajatteluamme: näemme hyvin vähän vaihtoehtoja tai vain yhden, jumitumme vanhoihin malleihin ja saatamme pyrkiä olemaan ajattelematta koko asiaa. Pelko aiheuttaa niin sanottuja negatiivisia tunteita: ahdistusta, kiukkua, vihaa. Kohtaamattomana pelkoon liittyvät tunteet aiheuttavat kipuja, väsymystä ja pahimmillaan paniikkioireita. Sillä ei ole mitään väliä, onko pelko relevantti vai ei. Jos kehossa on pelkoa, mieli ei erota sitä, onko syy todellinen vai ei.

Onko toiminnan takana rakkaus?

Käytän nyt sanaa rakkaus hyvin laajassa merkityksessä. En puhu romanttisesta rakkaudesta, vaan sisällämme olevasta rauhasta ja tasapainosta. Koen, että kun olemme yhteydessä syvimpään ytimeemme ja toimimme siitä käsin, olemme yhteydessä sisällämme olevaan rakkauteen.

Olen itse kokenut muutoksen pelosta rakkauteen mm. blogikirjoittamisen suhteen. Aiemmin, kun toimin yrittäjänä, koin usein kirjoittamisen jollain tapaa ahdistavana ja siihen liittyi paljon epävarmuutta. Kirjoitin harvoin ja yleensä minua vaivasi tunne, etten tiedä, mistä kirjoittaisin. Kun julkaisin tekstejäni, en halunnut jakaa niitä oikein missään. Kun lopetin yritystoimintani ja tein päätöksen jatkaa blogaamista, koin ihanan vapautumisen. Aloin kirjoittamaan sydämestäni, välittämättä niinkään siitä, mitä muut ajattelevat. Kun vapauduin kirjoittamaan omalla tyylilläni ja niistä aiheista, jotka ovat tuntuneet itselle henkilökohtaisesti tärkeiltä, olen alkanut saada positiivista palautetta teksteistäni. Aiheita tulvii mieleeni niin paljon, että niitä on varmaankin jo vuoden tarpeiksi. Tekstejä syntyy viikottain, yleensä yhtä aikaa on useampikin teksti muhimassa. Nautin tekemisestä. Muutos on radikaali verrattuna aikaisempaan.

Jos pohdin jotain elämässäni olevaa pulmaa tai yritän tehdä päätöstä jonkin asian suhteen, kuuntelen sisintäni, että millaisen tunteen asia minussa herättää. Koen, että rakkaus synnyttää sisällä lämpöä, rauhaa ja avautumista. Jos aiheeseen liittyy pelkoa, alkaa hyvin nopeasti analysointi tai tulee jollain tapaa sulkeutunut olo. Rakkaudesta käsin toimiessasi näet paljon mahdollisuuksia tai olet valmis etsimään reittejä päästäksesi tavoitteeseesi. Olet avoimempi itsellesi ja toisille, kommunikoit rikkaammin ja osoitat tunteitasi enemmän kuin pelkoon kietoutuessasi. Hakeudut voimakkaammin yhteyteen toisten kanssa. Rakkaudesta toimiessasi tunnet kasvavasi ihmisenä ja koet tekemisesi merkitykselliseksi. Kun rakkauden keskellä kohtaat pelkoja, pystyt rauhallisemmin ottamaan ne vastaan ja pelosta huolimatta toimimaan. Sisällämme oleva rauha luo meihin rohkeutta kohdata tilanteita, jotka ovat aiemmin tuntuneet mahdottomilta.

Rakkaus ilmenee elämässämme ns. positiivisina tunteina. Hyvä olo, rauha, ilo, innostuneisuus, leikkisyys, onnellisuus, kiitollisuus, ihastus ja tasapaino ovat esimerkkejä tunteista, jotka pohjautuvat rakkaudesta. Koemme kaikki tunteet eri tavoin ja omassa tunneskaalassasi rakkaus saattaa kuulostaa todella suurelta tunteelta. Itse koen, että rakkaus, ilo tai rauha on kuitenkin tietyllä tapaa ydinolemuksemme ja se, mitä kohti haluamme elämässämme mennä.

Miten päästä pelosta rakkauteen?

Tuntuuko sinusta nyt, että suuri osa elämästäsi on kuvaukseni perusteella pelon kautta elämistä? Jos siltä tuntuu, et ole tunteesi kanssa yksin. Kun emme ole läsnä tälle hetkelle, käytämme tiedostamattamme vanhoja toimintamallejamme ja ajaudumme herkästi toimimaan pelosta käsin. Onneksi voimme alkaa toimimaan toisin, harjoittelemaan onnellisuutta ja rakkautta sekä löytämään rauhaa tästä hetkestä.

Tässä vinkkejä siihen, miten voit auttaa itseäsi toimimaan enemmän rakkaudesta käsin ja kokea elämäsi täyteläisemmäksi.

1.Kohtaa pelkosi, haavasi ja syyt ahdistustesi takana. Tiedän, että toistan tätä viestiä ehkä tekstistäni toiseen, mutta olen itse saanut tunteitteni kohtaamisesta niin valtavan suuren avun, että uskallan suositella tätä muillekin. Syvimpien pelkojen kohtaaminen itsekseen voi olla vaikeaa, joten etsi avuksesi ihminen, joka ymmärtää tunnetyöskentelystä tai johon luotat niin täysin, että uskallat hänen seurassaan purkaa tunteitasi. En tarkoita, että purat ne häneen, vaan purat tunteitasi hänen ollessa rinnallasi, tukena ja myötätuntoisesti tuntemassa kanssasi.

2. Tunnista ja voimista tilanteita, joissa toimit rakkaudesta käsin tai jotka herättävät sinussa hyvää oloa. Uskon, että jokainen, synkässäkin elämäntilanteessa oleva, pystyy löytämään jonkin, vaikka ihan pienenkin asian, joka tuo hyvää oloa. Tee niitä asioita ja vietä niiden ihmisten kanssa aikaa, jotka voimistavat hyvää oloasi. Älä välitä siitä, ettet aina tiedä, mihin asiat johtavat, vaan luota tunteeseen. Suhtaudun itse tällä hetkellä matkailualan opintoihini tällä tavoin. En todellakaan tiedä, mihin tulevaisuus johtaa, mutta olen kiinnostunut alasta ja suunta tuntuu hyvältä, joten luotan sydänkompassiini.

3. Tee asioita, jotka tuntuvat voimistavan hyvinvointiasi ja voimaasi. Tiedän, että useat meistä miettivät, miten tuoda esille omaa itseään, kuinka olla oma itsensä kilpailuhenkisessä maailmassa ja olenko tällaisena riittävä. Meissä jokaisessa on sisällämme valtava voima, josta olet ehkä saanut kokemuksia myös omalla kohdallasi. Tee asioita, jotka saavat tuon voimasi heräämään. Ruoki ja ravitse omaa sisäistä valoasi ja anna sen näkyä myös ulospäin. Tee asioita siksi, että nautit niistä, älä siksi, että se näyttää hyvältä cv:ssä tai muuten muiden silmissä.

4. Salli itsellesi hyvää. Niin ihmeellistä kuin se onkin, meidän on joskus/usein vaikea sallia itsellemme hyvää. Milloin viimeksi olet antanut itsellesi luvan nauttia täysin siemauksin? Annoitko nautinnon näkyä ulospäin (ei välttämättä muille, mutta ulospäin)? Olen tajunnut, että itseni on ollut vaikea sallia itselleni onnellisuutta ja tiedän, etten ole taaskaan ainut, joka kokee näin. Joskus hyvältäkin tuntuvat tunteet voivat pelottaa ja tuntuu helpommalta vaan työntää niitä jollain verukkeella syrjään. Ehkä pelkäämme pudotusta onnesta synkkyyteen. Ehdotan, että suljet silmäsi ja nautiskelet olostasi niin täysillä kuin vain ikinä pystyt. Annat ilon ja onnen pursuilla just sellaisena kuin ne nyt jaksavat tulla esille ja nautit.

5. Uskalla olla oma itsesi juuri nyt. Olen kipuillut pitkään sen kanssa, etten osaa tai uskalla olla oma itseni. Ajattelin, että minun täytyy jotenkin eheytyä, kohdata mörköjäni ja tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta voin olla oma itseni. Koin, että vasta, kun uskallan tulla näkyväksi kaikkine puolineni, olen aidosti oma itseni. Eräänä iltana lenkillä tajusin: Olen oma itseni koko ajan. Olen oma itseni myös silloin, kun en uskalla tuoda itsestäni esille jotain asiaa tai tarvitsen aikaa avatakseni suuni. Olen oma itseni myös siinä, että elämässäni on keskeneräisyyttä. Olen oma itseni myös siinä, että välillä räpiköin ja etsin omaa suuntaani. Minä ja toimintatapani voivat muuttua eikä se tee tämän hetken minusta epäaitoa. Olen aito juuri tällaisena ja annan sen näkyä.

Läsnäolon voimaa, osa 2 – Nykyhetken hyväksyminen

Todellisessa syvässä läsnäolossa on kyse käsillä olevan hetken hyväksymisestä. Itsessäni tämä ajatus on herättänyt paljon kysymyksiä sekä vastustusta. Olen kokenut, etten voi hyväksyä nykyhetkeä, koska asiat eivät ole niinkuin toivoisin niiden olevan.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän vastustelen nykyhetkeä, sen enemmän mieltäni painavat erilaiset pelot ja ahdistukset. Olen alkanut tutkia, että millä tavoin voisin paremmin hyväksyä tämän hetken ja toisaalta olen myös tutustunut siihen, millä eri tavoin yritän paeta sitä. Mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin ja pystyn jo useissa tilanteissa kohtaamaan nykyhetken paremmin kuin ennen. Kuitenkin, monia kertoja päivässä, joudun palauttelemaan itseäni ajatusteni virrasta tähän hetkeen.

Miksi nykyhetken hyväksyminen on tärkeää?

Kuten kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan ensimmäisessä osassa, koen, että yksi suurimmista henkisen taakan syistä on se, ettemme ole läsnä tälle hetkelle. Uskon, että kuka tahansa toivoo oman henkisen kuormansa olevan pienempi.

Mieti hetki asioita, jotka painavat sinua elämässäsi tällä hetkellä eniten. Halutessasi, kirjoita asiat myös ylös paperille. Ota tälle oikeasti hetki aikaa. Kun olet miettinyt ainakin viisi sinua mietityttävää teemaa, tarkastele, kuinka moni noista murheista liittyy menneisyyteen tai tulevaan? Voisitko ajatella lakkaavasi murehtimasta edes joistakin niistä asioista, jotka löytyvät listaltasi?

Kun mielemme poukkoilee menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kehomme on jatkuvassa hälytystilassa. Etsimme merkkejä siitä, pitäisikö jostain asiasta huolestua tai olisiko syytä välttää jotain tilanteita. Varuillaan olo on osa biologista perimäämme, olemme valppaina hyökkäämään, pakenemaan tai esittämään kuollutta eli lamaantumaan. Kun tarkastelemme nykyhetkeä varoitussignaalien läpi, näemme asiat erilaisina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Aiheutamme itsellemme turhaa stressiä.

Jos olet kokenut riittämättömyyttä edellisessä työpaikassasi etkä ole käsitellyt noita tunteitasi, todennäköisesti kohtaat samanlaisia tunteita myös nykyisessä työssä. Tai jos olet tullut edellisessä parisuhteessa loukatuksi, todennäköisesti skannaat uutta kumppaniasi, että löytyykö hänestä samanlaisia piirteitä kuin edellisestä. Voi olla, että saat uusia korjaavia kokemuksia, mutta voi myös olla, että hyvät jutut jäävät huomaamatta, jos aivosi ovat valmistautuneet näkemään vaaraa. Menneisyyden varjot värittävät kokemuksesi.

Pelostasi johtuen, saatat toimia menneisyyden toimintamallien mukaan, vaikka nykyisessä tilanteessa ei olisikaan mitään vaaraa. Haluatko antaa menneisyydelle niin suuren vallan, että jätät nykyhetken mahdollisuudet käyttämättä? Kerroin FB-livessä, miten itse olen kohdannut ihmissuhteessa pelkojani siitä, että uskallanko puhua itselleni vaikeista asioista. Alkuun löin ”luukut kiinni” ja halusin paeta, koska kokemukseni menneisyydestä oli, etten ollut tullut hyväksytyksi ja kuulluksi syvimpien aatosteni kanssa. Lopulta tulin tietoiseksi tästä pelosta ja aloin tietoisesti toimia toisin. Aloin opettelemaan luottamaan nykyhetkeen ja siihen, että ihminen, jonka kanssa keskustelen, haluaa todellakin kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Jouduin pelon kanssa vastakkain useita kertoja, mutta vähitellen, kun uskalsin tuntea pelkoni ja tehdä sen näkyväksi, oloni ja uudenlainen toimintatapa helpottuivat.

Kuinka hyväksyä nykyhetki?

Kun olet aidosti läsnä, hyväksyt tämän hetken sellaisena kuin se on. Kyse ei ole siitä, että passiivisesti hyväksyisit, jos sinua kohdellaan väärin tai olisit toimimatta, jos siihen on todella tarvetta. Kyse on siitä, että kohtaat tämän hetken sellaisena kuin se on, yrittämättä arvottaa sitä. Hyväksyt ja tunnet tilanteessa syntyvät tunteet, mutta et jää niihin jumiin. Hyväksyt myös sen, jos tuntuu vaikealta. Voisiko olla mahdollista, että toteaisit jostain tilanteesta, että tämä on tilanne ja jättäisit arvostelemasta tilannetta hyväksi tai huonoksi? Miltä kuulostaa ajatus, että luomme itse mielessämme suurimman osan ongelmistamme?

Usein haluaisimme elämäntilanteemme olevan erilainen kuin mitä se on. Voisitko, elämäntilanteestasi huolimatta, olla kuitenkin läsnä tälle hetkelle? Elämäntilanteesi voi olla kuinka haastava tahansa, mutta sinulla on kuitenkin mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen antamatta liikaa valtaa sille, mitä tapahtui eilen tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Elämäntilanne muotoutuu aina menneisyyden pohjalta, mutta läsnäolo syntyy aina vain nyt. Tiedät ehkä ihmisiä, jotka pysyvät aidosti rauhallisina ja kiinni hetkessä, vaikka kaikki näyttäisi romahtavan ympärillä. Kun vuosia sitten olin masennuksen vuoksi sängyn pohjalla, minua lohdutti ajatus, että juuri tällä sekuntilla, minulla ei ole mitään hätää. Mieleni velloi erittäin paljon menneen ja tulevan välillä, mutta pieninä hetkinä osasin palauttaa itseni hetkeen ja sain levähtää tuon henkäyksen verran.

Olen tätä tekstiä kirjoittaessani yövuorossa. Minua väsyttää ja totta puhuen, olisin mieluummin kotona peiton alla nukkumassa. Jos vastustan tätä hetkeä, keskityn väsymykseeni ja tuskailen, miten haluaisin asioiden olevan toisin. Voisin lisätä ”kierroksia” miettimällä, että olisin aikanaan voinut valita urani toisin tai edes valita työpaikan, jossa ei ole vuorotyötä. Kun hyväksyn tämän hetken, huomaan väsymykseni ja toimin pitääkseni itseni hereillä – en passiivisesti alistu, vaan teen sen, minkä koen juuri nyt tärkeäksi. Yritän tehdä tässä hetkessä oloni mahdollisimman mukavaksi. Voin myös tulevaisuudessa valita toisin, mutta nyt on turha miettiä sitä. Annan tulevaisuuden tulla aikanaan.

Tämän hetken hyväksyminen ei tarkoita sitä, että koko ajan tuntuisi hyvältä tai ikäviä tunteita ei heräisi. Läsnäolo on myös läsnäoloa tunteille. Tarjoatko itsellesi mahdollisuuden pysähtyä tuntemaan? Aina ei kesken arjen pyörityksen ole aikaa kuulostella miltä tuntuu, saatikka mahdollisuutta antaa kaikkien tunteiden tuntua ja näkyä. On kuitenkin tärkeää, että tarjoat itsellesi päivittäin aikaa tuntea päivän aikana syrjään sysätyt tunteesi. Oletko tullut ajatelleeksi kuinka paljon joudut sammuttamaan tunteita esimerkiksi työpäivän aikana? Mitä enemmän tunteita tulee padonneeksi, hyvin paljon tiedostamattaan, sitä enemmän kuormitumme ja väsymme. Ikävien tunteiden torppaaminen väsyttää, sillä keho ei pääse purkamaan tunteen herättämää hälytystä.

Tässä tietoisuusharjoitus siihen, miten voit auttaa itseäsi purkamaan päivän aikana syntynyttä tunnekuormaa:

  1. Asetu pitkällesi ilman mitään virikkeitä.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi.
  3. Kysy itseltäsi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  4. Kuuntele, mitä keho kertoo. Mieleesi voi nousta ajatuksia ja voit halutessasi käydä päivän tapahtumia läpi ja kuulostella, herättävätkö muistot kehossasi jotain reaktioita.
  5. Jos huomaat kehossa esim. jännityksiä tai kipuja, tarkkaile noita tuntemuksia yrittämättä muuttaa niitä.
  6. Jos pintaan nousee tunteita, anna tunteiden tuntua kehossa. Itke, jos itkettää, kihise kiukusta, jos kiukuttaa.
  7. Hyväksy myös se, jos kehosta ei nouse mitään erityistä. On hienoa, että tarjoat itsellesi kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja oppia tuntemaan itsesi paremmin.

Ikävien tunteiden ja tilanteiden hyväksyminen

Miten hyväksyä tunteet ja tilanteet, jotka tuntuvat pahalta? Tätä kysymystä olen pohtinut usein ja hartaasti. Tiedän, etten ole kysymykseni kanssa yksin. Helposti vastustamme tässä hetkessä herääviä ikäviä tunteita. Välttelemme niiden kohtaamista erilaisilla keinoilla, mutta samalla tulemme ajaneeksi itsemme vain syvemmälle ahdinkoon. Olet ehkä huomannut toimivasi näin. Joskus välttely piiloutuu erilaisten addiktioiden taakse, joista osa voi olla terveellisempiä kuin toiset. Olet saattanut paeta jotain tilannetta ja sen herättämiä ikäviä tunteita, koska sinulla ei ole ollut välineitä tunteittesi kohtaamiseen. Et ole sen takia millään tavalla huono ihminen. Tunteiden välttely on todella tavallista. Luulen, että kaikki meistä tekee tai on tehnyt sitä elämänsä aikana.

Jos tunteitaan juoksee pakoon, tulee elämästä jatkuvaa pakenemista. Ennen kuin aloin itse ymmärtämään tunteiden kohtaamisen tärkeyden, olin jatkuvasti tyytymätön ja jollain tapaa levoton. Näin paljon syitä pahaan olooni itseni ulkopuolella: työpaikassa, parisuhteessa, menneisyyden tapahtumissa ja milloin missäkin. Vaikka vatvoin asioita niin ystävien kuin ammattilaisten kanssa, en kuitenkaan uskaltanut kohdata ja TUNTEA syvimpiä tunteitani. Ongelmat seurasivat sitä tiiviimmin, mitä enemmän yritin niitä paeta. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, saattoi olo hetkeksi helpottaa, kunnes ongelmat toistuivat hyvin samankaltaisina kuin ennen.

Olet ehkä kuullut ajatuksen, että jos törmäät elämässäsi jatkuvasti samanlaisiin ongelmiin, on jonkin tilanteen tarjoama oppi jäänyt oppimatta. Olin kiusallisen tietoinen tästä ajatuksesta ihmetellessäni, että miksi samankaltaiset tilanteet toistuvat elämässäni. Nyt ymmärrän paremmin, että niin pitkään kuin en uskalla tuntea ikävältä tuntuvia tunteita ja niiden tuomia viestejä, jauhan samoja juttuja. Jos en uskalla olla läsnä elämän tuomille kivuille ja opeille, joudun kohtaamaan samankaltaisia pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.

Kuinka sitten hyväksyä tilanteet, jotka herättävät todella voimakkaita vaikeita tunteita? Kuinka hyväksyä elämäntapahtumat, jotka tuntuvat vääriltä? Olen itse pohtinut näitä kysymyksiä erityisesti kahden minulle rakkaan ihmisen tehtyä itsemurhan. On inhimillistä käydä läpi kaikki kriisin vaiheet ja mielessään jopa kieltää tapahtunut, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä myös eteenpäin. Olen seurannut läheltä kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät asioita ja kuinka paljon surun kuorma voi kasvaa siitä, että tunteita jää käsittelemättä tai jäädään kiinni johonkin katkeruuteen. Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka on menettänyt nuoren veljensä ja hän kuvasi erään perheenjäsenensä pakenevan suruaan, vielä vuosien jälkeenkin, jatkuvaan puuhaamiseen ja toisaalta myös toisten vaikeita tunteita torppaamalla.

Minulle on ollut tärkeää tuntea kaikki raskaat tunteet, koskettaa omaa ikävää, kohdata suru kerta toisensa jälkeen ja antaa lupa myös kiukulle. Itselleni on ollut kuitenkin myös erittäin tärkeää todeta neutraalisti, että näin on tapahtunut. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Välillä toki puskee pintaan takertuminen ja toiveet, että voitaisiin palata aikaan, jolloin läheiseni elivät, mutta lohtua löytyy myös siitä, että päästän irti tuosta takertumisesta. Kun olen läsnä tälle hetkelle, voin olla surullinen, mutta minun ei tarvitse olla epätoivoisesti kiinni menneessä. Surun alla on rauha siitä, että minulla ei ole mitään hätää tässä hetkessä.

Sisimmässäni on rauha

Minulle läsnäolo tässä hetkessä on rauhaa ja tasapainoa. Voin sanoa ihan rehellisesti, että saan kosketuksen tuohon rauhaan vain hetkittäin. Mitä enemmän olen tehnyt tietoisuusharjoituksia, sitä vahvempana tuon rauhan kuitenkin koen. Välillä, kun pelot ja surut valtaavat mielen, löydän aina vain nopeammin takaisin omaan sisäiseen voimaani ja rauhan ytimeen.

Läsnäoloon sisältyvä rauha on myös kokemusta turvasta. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka myrskyinen tahansa tai tulevaisuus epävarma, läsnäolo tuo tunteen turvasta ja siitä, että elämä kantaa. Läsnäolon harjoittaminen kasvattaa turvan, luottamuksen ja rauhan kokemusta. Kun pystyy palauttamaan itsensä tähän hetkeen, vähenee myös poukkoilun ja levottoman puuhailun tarve.

Kirjoitan seuraavassa osassa siitä, miten tunnistaa hetket, jolloin pelkoon perustuvat tunteet ohjaavat ja kuinka vahvistaa rakkaudesta ja sisäisestä rauhasta käsin toimimista. Uskon ja tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus lisätä sisäistä rauhaa ja läsnäoloa.

Läsnäolon voimaa, osa 1: Missä ajatuksesi kulkevat?

Riittääkö läsnäoloksi, että on paikalla? Mistä sinulle tulee vaikutelma, että joku ihminen on tilanteessa täysin läsnä? Havahdutko koskaan, että olet hautautunut mielessäsi muistoihin tai tulevaisuuden kuvioihin? Onko sinun helppo vain olla vai tarvitsetko jotain tekemistä pystyäksesi olemaan paikallasi?

Tässä juttusarjassa kirjoitan läsnäolosta, sen vaikeudesta ja keinoista, miten lisätä läsnäoloa elämässäsi. Ensimmäisessä osassa kerron mielemme harhailusta menneen ja tulevan välillä.

Uskon, että aito läsnäolo elämässä nostaa elämän nautinnollisuutta ja onnellisuuden tasoa moninkertaisesti. Olen sitä mieltä, että suuri osa henkisestä kuormituksestamme johtuu kahdesta seikasta.

  1. Emme ole läsnä tälle hetkelle, vaan elämme ajatuksissamme menneessä tai tulevassa
  2. Emme hyväksy käsillä olevaa hetkeä, vaan määrittelemme asiat, tapahtumat, tunteet tai ihmiset ongelmallisiksi, uhkaaviksi tai jollain tapaa huonoiksi.

Menneistä ja tulevasta huolehtiminen vievät pois läsnäolosta

Ihminen ajattelee päivän aikana noin 60 000 ajatusta. Kuinka tietoinen olet siitä, millaisia ajatuksia ajattelet? Väitän, että suurin osa meistä pyörittelee ajatuksia, jotka pääosin sijoittuvat menneeseen tai tulevaan. Yleensä tästä seuraa suruja ja pelkoja. Tietenkin ihminen voi olla myös kiitollinen menneistä tapahtumista tai odottaa innokkaana tulevaa, mutta silti pinnan alla voi olla pelkoja. “Nyt tuntuu hyvältä, mutta entä jos tämä onni ei kestäkään?”

Olen itse ollut elämäni varrella usein tilanteissa, joissa olen toivonut jonkin menneisyydessä tapahtuneen jatkuvan tai toistuvan samanlaisena. Kun asiat eivät ole menneet toivomallani tavalla, takertuminen menneeseen on aiheuttanut kärsimystä ja ahdistuneisuutta. Luulen, että minulta on jäänyt myös huomaamatta jotain tärkeää käsillä olleesta hetkestä, kun olen verrannut sitä menneeseen. Olen myös pelännyt jonkin menneisyydessä tapahtuneen toistuvan uudelleen. Olen etsinyt merkkejä, varoitussignaaleja, että onko uhkaa havaittavissa. Ikävä kyllä, kun etsii ongelmia, niitä yleensä silloin myös saa. Se mihin keskityn, sen vaikutus voimistuu, joten jos etsin merkkejä ongelmista, todennäköisesti niitä myös löydän. Olenko ymmärtänyt antaa läsnäolevalle hetkelle sen ansaitsemaa mahdollisuutta ollessani pelkojeni ohjailemana?

läsnäolo

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olet yrittänyt ratkaista mielessäsi jotain tulevaisuuteen sijoittuvaa asiaa, tuloksetta? Minä ainakin tunnustan murehtineeni etukäteen todella monenlaisia asioita ja käyttäneeni siihen paljon aikaa ja energiaani. Mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä enemmän epäröimme ja saatamme yrittää keksiä vastauksia siihen, että miten pääsemme perille. Tosiasia on, että emme koskaan voi täysin ennustaa, miten elämämme menee tai miten jotkin asiat tulevat ratkeamaan tulevaisuudessa. On todella ikävää, jos jokin sinulle tärkeä asia jää kokonaan kokematta vain sen takia, ettet pysty täysin tietämään reittiä lopputulokseen. Entä jos kaikki menisikin paremmin kuin osaat edes koskaan kuvitella?

Ihminen hyppii herkästi näiden kahden ulottuvuuden välillä ja tekee päätöksensä tässä hetkessä niiden perusteella. Koska epäonnistuin menneisyydessä, epäonnistun todennäköisesti myös tulevaisuudessa, joten en aio nyt toimia. Miten monia asioita jää tekemättä sen perusteella, että kuvittelemme menneisyytemme olevan sama kuin tulevaisuutemme? Entä jos ne eivät olekaan yhtä kuin? Entä jos voisitkin omilla toimillasi ja ajatuksillasi vaikuttaa siihen, että menneisyys ei toista itseään?

Jos haluaa saada elämässään uudenlaisia tuloksia aikaan, täytyy alkaa myös ajattelemaan uudella tavalla. Ehdotan, että jos menneessä ja tulevassa ajatusten pyörittely aiheuttaa sinulle minkäänlaista pahaa oloa, ala opettelemaan läsnäolon taitoa. Voit aloittaa vaikka sillä, että tiedostat hetket, jolloin karkaat murehtimaan. Kysymykset: miltä minusta tuntuu juuri nyt tai mitä voin tehdä juuri nyt, auttavat sinua pääsemään kiinni tähän hetkeen.

Kuinka olla läsnä tässä hetkessä?

Tuntuuko sinusta, että elämä lipuu ohitsesi etkä ehdi saada siitä otetta? Mitä enemmän haahuilet muualla kuin läsnäolevassa hetkessä, sitä todennäköisemmin sinusta tuntuu juuri tuolta. Koemme elämämme aidommin, kun pystymme olemaan ilman menneisyyden tai tulevaisuuden vääristämiä linssejä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Läsnäoloa voi harjoittaa esimerkiksi monien eri hengitysharjoitusten avulla, mutta keskellä arkista aherrusta on aika hankala ottaa hetkiä hengittelemiselle. Vai onko? Toimiessani valmentajana ohjasin useille asiakkaille tai ryhmille minuutista viiteen kestäviä läsnäoloharjoituksia ja lähes poikkeuksetta ihmisten palaute oli, että he hämmästyivät lyhyen harjoituksen voimakasta vaikutusta.

Hengitys ja hengitykseen keskittyminen on yksi voimakkaimmista keinoista tuoda itsensä läsnä tähän hetkeen.

  • Tuo huomio hengitykseesi. Tunne, miten se virtaa sisään ja ulos.
  • Kun käyt töissä vessassa, ota minuutti hengittämiselle.
  • Odottaessasi auton kanssa liikennevaloissa, löysää otetta ratista ja hengitä syvään.
  • Kotona lasten kanssa voitte opetella yhdessä rentoutumista ja hengittämisen avulla rauhoittumista.
  • Seuraavan kerran ollessasi vaikeassa keskustelutilanteessa, muista tietoisesti hengittää rauhassa ja keskity tuntemaan oman kehosi keskikohta. Tämä ei vaadi keskustelun keskeyttämistä, vaan vie ihan vain pari sekuntia aikaa.

Aito ja syvä läsnäolo vaatii tämän hetken hyväksymistä. Tämä on meistä suurimmalle osalle se, mikä tuottaa hankaluutta. Kun koemme tilanteen, lähdemme automaattisesti arvottamaan sitä menneisyyden kokemusten perusteella. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Voit tiedostaa ajatuksesi ja todeta itsellesi lempeästi, että jaahas, taas meinaan reagoida kuten aina ennenkin. Anna itsellesi mahdollisuus valita läsnäolo. Mitä tietoisemmaksi tulet, sen paremmin voit antaa tämän hetken olla juuri niin kuin se on ja olla tuomitsematta sitä siltä pohjalta, mikä on ennen mennyt pieleen. Kirjoitan seuraavassa postauksessa siitä, miten voimme hyväksyä tämän hetken ja antautua läsnäololle.

Tässä vielä toiset viisi yksinkertaista askelta läsnäoloon. Voit tehdä nämä kaikki kerralla tai treenailla vain yhtä. Läsnäolon lisääminen vaatii toistoja ja harjoittelua.

  • Tule tietoiseksi siitä, että ajatuksesi harhailevat menneessä ja tulevassa.
  • Tuo ajatukset tähän hetkeen.
  • Keskity kaikilla aisteillasi siihen, mitä juuri nyt koet.
  • Voit keskittyä tuntemaan kehosi, asentosi ja kehon tuntemukset. Tämä onnistuu missä vain, hissimatkalla, kävellessäsi kadulla, istuessasi tietokoneen ääressä tai kotisohvalla.
  • Jos olet rauhallisessa paikassa, anna kehon tuntea kaikki tunteet, mitä se haluaa tuntea. Anna kehon toimia niin kuin se haluaa – jännitykset, tärinät ja muut keholliset tuntemukset ovat täysin sallittuja. Et huku tunteisiisi, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Läsnäolo ei ole mikään passiivinen tila, vaan jos tilanne vaatii toimintaa, on syytä toimia. Jos kuitenkin pystyt toimimaan ilman, että toimit menneisyyden tai tulevaisuuden pelkojen vallassa, olet paremmin läsnä sille, mitä juuri nyt koet. Elämä on arvokas kaikkine kokemuksineen, mutta vaikealtakin tuntuvat hetket ansaitsevat läsnäolon valon. Miksi lisäisit kärsimystäsi lisäämällä kuormaa tuomalla muistoja menneisyydestä? Tämä hetki voi olla kevyempi juuri sellaisena kuin se on.

Sielun ääni kuuluu hiljaisuudessa – matka kohti elämän rauhoittumista

Luin artikkelin, jossa kerrottiin, miten afrikkalaisen heimon jäsenet pysähtyivät pitkillä matkoillaan puolen tunnin välein odottamaan sieluaan, joka jäi heistä jälkeen. Koen ymmärtäväni tuon ajatuksen.

Ennen minulle kommentoitiin, että minulla on tuhat rautaa tulessa. Nyt ei ole tulessa yksikään rauta, vaan elämäni kuluu rauhalliseen tahtiin, sillä haluan, että sieluni pysyy mukana eikä unohdu jonnekin kiireiden ja levottomuuden taakse. Opiskelua, välillä töitä ja näitä kirjoitushommia. Harvakseltaan, ei edes viikottain, ystävien tapaamisia. Muuten vietän aikaani yksin hiljaisuudessa, kotona tai metsässä. Huomaan usein, että some, musiikki ja jopa kirjat ovat liikaa mielelleni. Tai ei ehkä mielelle vaan sielulle. Sielu ei pysyy matkassa, kuten niiden afrikkalaisten heimojäsenten kohdalla. Sielu tarvitsee hiljaisuutta ja pysähtymistä.

Luulen, että erittäin moni tunnistaa elämässään tilan, jossa vaivaa tietynlainen levottomuus koko ajan. Minua se on ainakin vaivannut läpi elämäni. Aina pinnan alla on ollut kummallinen kalvava ikävä tunne, joku ahdistus ja sitä on pitänyt paeta erilaisilla tavoilla. Minulle tyypillistä on ollut paeta sitä mm. ihmissuhteisiin, analysointiin ja masennukseen. Aina on ollut hyvä syy hakeutua muiden seuraan, laitella viestejä, loputtomiin analysoida elämää tai lamaantua masennukseen, ettei vaan tarvitsisi aidosti kohdata sitä tunnetta, mikä kaiken tuon säätämisen takana on. Monet meistä pakenevat sitä ahdistusta erilaiseen puuhailuun, harrastuksiin ja somettamiseen ja ihan mihin tahansa mitä vaan keksii, millä aikansa voi täyttää. Vaihdetaan ihmissuhdetta, työpaikkaa, ostetaan uusia vaatteita tai koneita, syödään ja juodaan.

Sen seurauksena, että olen karsinut elämästäni turhaa: tekemisiä, ajattelutapoja, tavaroita ja toimimattomia ihmissuhteita, olen alkanut löytämään tarpeeni kohdata sitä hiljaisuutta, joka on aiemmin ahdistanut. Olen viime aikoina itse asiassa miettinyt, että kuinka hiljaiseksi ja rauhalliseksi elämäni täytyy muuttua, että tunnen oman sieluni pysyvän mukana. Haluan tuntea ja tunnistaa oman energiani, enkä vain jotain ärsykepommituksesta väsynyttä levotonta olemusta. Kysymys on kuulunut: Miten voisin kokea voimaantuvani ja saavani itseni kasaan myös arkisen elämän keskellä?

Tietenkin välillä on pakko tehdä töitä ja opiskella, mutta sen vastapainoksi tarvitsen aitoa palautumista. Aikaisemmin en ole kunnolla ymmärtänyt, mitä se palautuminen on. Yritin palautua täyttämällä elämäni erilaisilla aktiviteeteilla ja tekemisellä. Tällä hetkellä palautuminen tuntuu olevan hiljaisuutta ja ehkä luonnossa liikkumista, ulkoilua, raitista ilmaa, hiljaa makaamista, hiljaa istumista, välillä tunteiden tuntemista ja omien syvien haavojen kohtaamista. Tunnistatko sinä sen, mikä on sinulle aidosti palauttavaa ja voimaannuttavaa?

Jokaisella meistä on oman elämäntilanteen puitteissa jonkinlainen mahdollisuus järjestää itselle hetkiä, joissa voi pysähtyä olemaan hiljaa. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus järjestää itselleen aikaa. Ymmärrän, että esimerkiksi lapsiperheessä tilanne ei ole sama kuin minulla, mutta uskon, että jokainen löytää hetken jostain. Eikä sen tarvitse olla pitkäkään aika, mutta toivon, että löytäisit itsellesi aikaa päivittäin. Jos tuntuu, että elämän täyttää lasten, perheen, työn ja harrastusten kuviot, niin ehkä olisi syytä miettiä, missä on aika sinulle. Harrastukset voivat tuntua siltä, että ne ovat sinun omaa aikaasi, mutta pystytkö silloin todella hiljentymään sen äärelle, mitä sielusi sinulle juttelee?

Aika monet suomalaiset hakeutuvat hiljaisuuteen metsään tai saunan lauteille. Luonnostaan hakeudumme sinne, missä mielemme helpommin rauhoittuu ja ehkä jopa hiljenee hetkeksi. Monelle hyvin totuttu tapa on kuitenkin ottaa pienenäkin pysähtyneenä hetkenä puhelin käteen ja uppoutua someen. Entistä useammin saan itseni kiinni siitä, että puhelimen räpellys turhauttaa ja tekee vain levottomaksi. Minkälaisen kuilun aiheutan itseni ja aitojen kokemusten välille, kun en kohtaa niitä ilman välikappaletta? Kävin jouluaattona lenkillä ja otin valokuvia kauniista auringonpaisteesta. Lenkin jälkeen tajusin, etten ollut katsonut tuota auringonpaistetta suoraan ilman kameraa kertaakaan.

Pelkäämmekö hiljaisuutta ja rauhaa?

Mieli yrittää keksiä tekemistä: aina on jokin kotityö tai asia mikä pitäisi hoitaa, koska mieli ei meinaa kestää sitä hiljaisuutta, joka sen kaiken säätämisen takana on. Uskon, että pohjimmiltamme pelkäämme ja pakoilemme tuota hiljaisuutta ja rauhaa. Rauhoittumisesta voisi seurata aivan uskomaton tyhjyys ja turhaksi itsensä tuntemisen fiilikset. Ja entäs ne kaikki piiloon painetut tunteet ja ajatukset, jotka voisivat nousta pintaan? Helpompi on pysyä liikkeessä. Kunnes elämä pakottaa meidät pysähtymään.

Hiljaiset hetket voivat todellakin tuntua ahdistavilta ja tylsiltä. Voi tuntua, että jos pysähtyisi kuuntelemaan, se hiljaisuus vetäisi niin voimakkaasti puoleensa, ettei saisi tehtyä sitä (vähääkään), mitä pitäisi saada aikaiseksi. Olemme niin tottuneita siihen, että paahdamme eteenpäin kovaa vauhtia, että aidon hiljaisuuden energia lamaannuttaa meitä ja tuntuu, että hidastumme liikaa, vaikka se saattaisi ollakin todellinen luontomme.

Minusta tuntuu, että jopa vaivaannumme siitä, kun joku osaa ottaa tuon tilansa ja hakeutua rauhaan. Ehkä alitajuisesti pelkäämme, että he löytävät hiljaisuudesta jotain sellaista, joka tekisi jonkinlaista välirikkoa välillemme. Tai ehkä olemme kateellisia, koska pohjimmiltamme haluaisimme itsekin uskaltaa olla rauhassa ilman suorittamista.

hämyinen metsä

Olen itse yrittänyt nyt olla tietoinen siitä, että mitkä tekemiseni ovat tämän hiljaisuuden ja tyhjyyden pakoilua ja mitkä aivan aidosti palauttavat. Kun olen niin tottunut siihen, että täytän kaiken tyhjyyden jollain puuhaamisella ja kuormittanut itseäni ihan turhaan, tuntuu, että nyt lähes kaikki on kuormittavaa. Tuntuu, että lähes kaikki muu paitsi se hiljaisuus itsessään, on hiljaisuuden pakoilua.

Välillä mietin, että vieläkö pystyn normaaliin toimintaan. Luulen, että aiemmin normaalina pitämääni tahtia ei voi enää tulla. Mieli yrittää kyllä moittia, että ethän sinä voi noin pienesti ja vähän tehdä ja olla. Mieli yrittää maalailla myös tulevaisuudesta kauhukuvia: et saavuta mitään, et ole yhtään mitään, et pysty elättämään itseäsi, jos haluat elää noin rauhassa ja hiljaisesti.

Myönnän pelkoni.

Mietityttää, että mitä tämän hiljaisuuden takana oikein odottaa.

Ymmärrän, että tämä ei ole vielä se tila, jossa asiat ovat tasapainossa. Minun on kohdattava pelkoni ja antauduttava hiljaisuudelle, että löydän sieltä sen rauhan, joka sillä on tarjottavanaan. Vuosien ajan kaipasin lomalla hiljaisuuteen, mutta löysin itseni kuitenkin kaupunkireissuilta ja kalenteri täynnä ohjelmaa. Nyt ymmärrän, että sillä hiljaisuuden kaipuulla on todellakin ollut viestinsä ja tarkoituksensa. Uskon, että on vaan kärsivällisesti opeteltava olemaan rauhassa ja hiljaisuudessa, jotta voi kuulla sen, mitä sydän ja sielu todella puhuvat.

Saadaksemme rauhan, meidän täytyy kohdata ne hiljaisuudessa lymyilevät tunteet – ahdistukset ja tuskat. Voi olla, ettet ainakaan alkuun pysty siihen yksin, joten älä epäröi jakaa ajatuksiasi jonkun kanssa. Kun saat kerrottua tunteistasi, voi esimerkiksi ystäväsi kokea sitä tunnetta kanssasi ja kuormasi vähitellen kevenee. Voit tietenkin hakeutua myös ammattilaisten, terapeuttien, valmentajien ja hoitajien juttusille. Itse olen saanut suuresti apua niin ystäviltäni ja valmentajaltani. Toivon todella, että uskallat astua tälle polulle kohti syvempää itsetuntemusta ja rauhaa. Itselläni matka on vielä kovin kesken, mutta huomaan, että levottomuuteni on vähentynyt huomattavasti muutamissa kuukausissa. Voimaa matkallesi!

”Nyt on minun vuoroni nauttia.” Näin pääset hetkessä kiinni nautinnolliseen elämään.

Kirjoitin viimeksi siitä, miten toisten ihmisten puheet voivat opettaa meille jotain itsestämme. Tapasin viime viikolla ystäväni ja juttelimme kuulumisistamme. Kerroin muutamista raskaista asioista, joita olen käynyt läpi viime aikoina ja ystäväni totesi minulle: ”Maija, nyt on sinun vuorosi nauttia.” Huomasin heti, että kehoni reagoi noihin sanoihin. Mielessäni häivähti suru siitä, että ystäväni on oikeassa. En nauti elämästäni, ainakaan kaikilla sen osa-alueilla. Itse asiassa koin, että muutamat osa-alueet ovat melko kaukana siitä, mitä toivoisin niiden olevan.

happyheart

Nuo sanat jäivät kaikumaan mieleeni ja sydämeeni. Kuuntelin niiden herättämiä tuntemuksia myös viikonlopun aikana. ”Nyt on minun vuoroni nauttia.” Sanat herättivät minussa toivoa ja lopulta ne sytyttivät sisälläni valoja. Aloin näkemään, miten arvokkaita omat näkemykseni omasta hyvinvoinnistani ovat. Ymmärsin, että annan määräysvallan hyvinvoinnistani muille, jos en itse tee sen eteen mitään. Minun kuuluu sanoa, mitä haluan, mitä arvostan ja mihin vedän rajan. Minä voin itse päättää, mitä toivon lisää ja mitä karsin. Mietin, että nauttimisesta saisi hyvän teeman uuteen vuoteen. Näitä pohtiessani törmäsin Facebookissa Uskalla Innostua -sivuston päivitykseen: ”Ota hetki aikaa miettiä jotain, mitä voisit toteuttaa vielä tänä vuonna. Kirjoita itsellesi useampi merkki, josta tiedät, että onnistuit haluamallasi tavalla.” Palaset alkoivat loksahdella. Haluan nauttia nyt, enkä vasta ensi vuonna.

Tein päätöksen, että elämäni teema tämän vuoden loppuun ja vuodelle 2019 on: Nyt on miun vuoro nauttia! Kirjoitin kännykän muistioon listan, että mitä asioita haluan toteuttaa vielä tämän vuoden puolella. Listaan tuli hyvin konkreettisia juttuja, jotka liittyvät kaikille elämäni osa-alueille.

Kirjoitin myös pidemmän listan siitä, mitä tuo teema tarkoittaa pidemmällä aikavälillä. Totesin, että ansaitsen hemmottelua ja aikaa itseni kehittämiselle. Listaan tuli niin erilaisia hoitoja kuin myös valmennuksia ja seminaareja. Tämän lisäksi haluan panostaa ihmissuhteisiin, joista tunnen saavani voimaa. Rakastan ystäviäni ja heidän kanssaan yhdessä vietettävä aika on jäänyt viime vuosina aivan liian vähäiseksi. Haluan rakastavan parisuhteen, jossa kummallakin on tilaa olla oma itsensä, omine tarpeineen ja unelmineen.

Haluan myös huolehtia itsestäni paremmin ja suoda itselleni hyvää oloa tuovia asioita, kuten lukemista, jalkakylpyjä ja kukkakimppuja. Minulle nauttiminen on sitä, että ympäröin itseni kauniilla asioilla: viihdyn kodissani, nautin luonnosta ja ruokin ajatuksiani viisaiden ihmisten sanoilla. Listaan pääsivät myös liikunta, ulkoilu, luonnossa liikkuminen ja retket.

voimaa luonnosta

Tiedän, että todella moni ansaitsee elämäänsä aivan saman teeman. Kun katson ja kuuntelen läheisiäni, monet painivat mm. työn kuormituksen, väsymyksen ja mielialaongelmien kanssa. Mieltä painavat niin talousongelmat kuin parisuhdehuolet. Laitamme itsemme koville työelämässä ja kotona. Vaadimme huippusuorituksia, ruoskimme itseämme ajatuksissamme ja podemme huonoa omaatuntoa sitten, kun emme mielestämme yltäneet siihen, mihin pitäisi pystyä. Ystävien syntymäpäivät unohtuvat, emme jaksa olla läsnä rakkaimmille, työ vie enemmän kuin antaa.

Tiedän sen uupumuksen ja toivottomuuden kehän, joka voi vallata mielen, kun jauhaa samoja ratoja elämässä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Asiat eivät tunnu helpottavan vuosien myötä, vaan kuorma kasvaa vain suuremmaksi. Kuormittunut mieli ajattelee kuormittuneita ajatuksia ja vähitellen alamme uskomaan ajatuksiamme. Ihmisen mielessä pyörähtää päivän aikana noin 60 000 ajatusta, joista läheskään kaikki eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaikka luulemme niin. Emme ole yhtä kuin ajatuksemme.

”Olen väsynyt..Olen aina tällainen.. En pysty parempaan..Parisuhteet ovat työläitä…Mikään ei riitä pomolle…Ei ole vaihtoehtoja…”

Miten tämä liittyy elämästä nauttimiseen? Ajatuksen voimalla on tässä suuri merkitys. Listani toivomistani asioista ovat vain listoja, kunnes toteutan ne. Miten on sitten mahdollista, että koen nauttivani elämästäni nyt ainakin 300% enemmän kuin vielä muutama päivä sitten? Mikään konkreettinen asia  ei ole elämässäni muuttunut (paitsi jouluvalojen ripustaminen parvekkeelle). Elämässäni on yhä ne samat kuormittavat tekijät, kuin oli silloin, kun ystäväni totesi tuon lauseen.

Olennaista on sen ymmärtäminen, etten ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni. Saatan tuntea itseni kuinka surkeaksi tahansa, mutta en ole surkea. Ihan sama kuin voin tuntea kylmää, mutta se ei tarkoita, että olen kylmä. Kun en anna olosuhteiden, uskomusten ja kehoni tunteiden määritellä minua, voin olla mitä tahansa ja voin kokea mitä tahansa. Entä jos uskomukseni, että parisuhteet ovat työläitä, ei olekaan totta? Miten tuon uskomuksen muuttuminen vaikuttaisi ajatteluun ja toimintaan – muuttuisiko parisuhde? Entä jos sinun ei olekaan vuodesta toiseen pakko kärsiä? Entäs jos väsymys onkin vain tunne kehossa eikä koko minuutta määrittävä ominaisuus?

Voisiko ollakin mahdollista, että voisit oppia ajattelemaan, että olet ihana, energinen, voimakas ja ihan mitä tahansa haluatkaan olla? Voiko olla, että taakkojen kantamisen sijaan, onkin nyt sinun vuorosi nauttia?

Elämästäni nauttiminen tuli mahdolliseksi juuri sillä hetkellä, kun muistin taas, etten ole sama kuin mieleni tarinat minusta. Voin nauttia elämästäni aivan joka hetki, jos vain haluan niin. Mites sitten ne kuormittavat asiat? Niiden vaikutus vähenee, kun en anna pelkoon perustuvien ajatusteni velloa mielessä. ”Miten tässä käy, miten pitäisi tehdä, onko tässä järkeä, menenkö tuonne vai tuonne..” Niiden sijaan päätän keskittyä niihin ajatuksiin, jotka tuovat hyvää oloa, uskoa parempaan, luottamusta ja rakkautta.

Voin tehdä elämästäni nautittavaa juuri niillä voimavaroilla ja keinoilla, joita JUURI NYT on käytettävissä, kunhan en lukittaudu uskottelemaan, etten voi, koska sitä tätä ja tuota. Pelot, huolet ja murheet tulevat siitä, kun murehdimme menneitä tai huolehdimme tulevaa. Todellisuudessa emme voi olla missään muualla kuin juuri tässä. Meidän ei tarvitse juuri nyt tietää, miten pääsemme johonkin haluamaamme lopputulokseen edes huomenna tai vuoden päästä, mutta voimme tehdä parhaamme juuri nyt. Voit ottaa askeleen kohti unelmiesi elämää juuri nyt, muuttamalla ajatuksiasi ja murtamalla uskomuksesi. Kokeile ja tulet hämmästymään.