Avainsana: hoitava metsä

Oman äänen löytäminen vaatii antautumista

Omannäköinen elämä. Minä luulin pitkään, vuosia, että elän tai vähintäänkin kuljen kohti omannäköistä elämää. Voi sitä unelmien määrää ja tunteja kiiltokuvien kiillottamiseksi. Olen kirjoittanut elämäni aikana varmasti satoja listoja siitä, miten laihdutan, saan tehtyä tekemättömiä hommia, miten siivoan, miten parisuhde pelastuu, miten muutun paremmaksi ihmiseksi ja viime vuosina, miten saan bisnekset kukoistamaan. Aina jotain paremmin. Silti sydäntä on kalvanut tyhjä tunne. Pelko, että entä jos en onnistu tai ehkä vielä syvemmällä pelko, että entä jos se onni ei tulekaan saavutettuani tavoitteet.

Olen todennut, että iso osa noista tavoitteista on tullut asetettua, koska olen ajatellut, että ne saavutettuani olen jollain tapaa hyväksytympi. En ole tuota ajatusta tiedostanut kovinkaan usein, mutta näen nyt selvemmin, että suuri osa suorittamisestani on ollut hyväksynnän hakemista. Huomaathan miten hyvä, taitava, kaunis ja tärkeä olen? Hyväksythän minut, rakastathan minua? Miten tyhjäksi on olo jäänyt, kun onni ei ole tullutkaan loistavilla kouluarvosanoilla, töissä itseään uuvuttamalla tai parisuhteessa riippumalla.

Muiden loputon auttaminen ei tehnytkään minusta korvaamatonta tai sen autuaampaa. Miten tyhjä olo onkaan kaikkien suoritettujen vuosien jälkeen: Tässä olen tällaisena, vaikka miten olen pyristellyt ja pyrkinyt muuhun. Jos peilaan menneisyyden haaveisiini, näyttää elämäni tällä hetkellä lähes täydellisesti epäonnistuneelta, mutta jostain syystä tämä tyhjyys ei tunnukaan siltä.

Suorittaminen on tarkoittanut aina jotain lisää. Vaikka elämä on heittänyt välillä ihan sananmukaisesti turvalleen, niin olen pompannut nopeasti ylös, ettei kukaan vain huomaisi, että nyt sattui ja pahasti. Ne muutamat kerrat, kun olen joutunut nöyrtymään voimieni uupuessa ovat olleet opettavaisia, mutta eivät riittäviä muuttamaan pinttyneitä toimintatapoja. Koskaan ei ole todella ollut aikaa parantaa haavojaan, toipua ja aidosti ymmärtää, minkä kaiken täytyy muuttua, että pysyn ehjänä ja voin kokea eläväni kuten sydämessäni koen oikeaksi.

Viime syksynä vaelsin väsyneenä ja kiukkuisena tunturissa. Yritin päivästä toiseen pysyä toisen vauhdissa ja samalla polulla ja täysin kykenemättömänä näkemään maisemia, vaihtoehtoisia reittejä tai sitä, että voin itse määritellä tahtini. Suoritin, yritin olla hyvä ja hyväksyttävä. Eräänä iltana istuessani nuotiolla romahdin. Ylitseni vyöryi vuosien aikana kertynyttä tuskaa, mielessä velloi elämän varrelta tapahtumia ja tuntui, että jokin muuri murtui. En enää yksinkertaisesta jaksanut pitää yllä kulissia, että jaksan ihan mitä vain. Nuo ärsyttävät askeleet tunturissa auttoivat minua murenemaan, myöntämään sen, että nyt olen vihdoinkin tullut sen eteen, etten pysty enempään.

Tuosta muutaman viikon päästä lopetin yritystoimintani ja pitkin syksyä vähensin muitakin velvotteita. Opiskelujen suhteen olen tehnyt vain sen, mikä on ollut täysin välttämätöntä. Olen viettänyt todella paljon aikaa itsekseni, välillä ilman somea ja puhelinta. Itselleni on ollut täysin uutta viettää päiväkausia itsekseni näkemättä ketään ja se on tuntunut todella hyvältä. Ensimmäistä kertaa elämässäni en yritä suorittaa enempää, vaikka välillä tuleekin olo, etten ole tarpeeksi juuri näin.

Olen alkanut löytää voimaani ja ääntäni. Olen pystynyt asettamaan rajoja tilanteissa, joissa olisin ennen taipunut muiden tahtoon tai hiljaisesti myöntynyt huonoon kohteluun. Sen vaellusreissun jälkeen olen käynyt valtavasti läpi menneitä tilanteita, joissa en ole osannut pitää rajojani, joissa olen pahoittanut mieleni ja vahingoittanut itseäni. Olen purkanut padonneita tunteitani ja tutustunut siihen valtavaan kuormaan, joka alkoi siellä nuotiolla purkautumaan. Sitä lastia tuntuu riittävän, mutta nyt tiedän osaavani ja uskaltavani päästää siitä irti, pala palalta.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, etten oikein täysin tiedä kuka olen, missä rajani menevät tai millainen ääneni on. Tiedän, että todellisuudessa rajani ovat varmasti nyt selkeämmät kuin koskaan aiemmin. Tunnen myös, että aito ääneni on muodostumassa. Ehkä tällainen olo on pojalla, jolla on äänenmurros. Ei oikein uskalla vielä sanoa mitään, kun ei tiedä, millainen kiljahdus suusta pääsee. Olen aloittanut kirjoittamaan monta kertaa tarinaani, mutta todennut, että saisin varmaan niin monta syytettä kunnianloukkauksesta, ettei teksti ole ehkä ihan julkaisukelpoista. Toisaalta, en halua myöskään kirjoittaa jotain, missä ei kuulu se, että tiedän, mistä kirjoitan. Odotan, että ääneni vahvistuu ja uskallan antaa sen kuulua.


Nyt ymmärrän, että sitä hyväksyntää, mitä olen hakenut ulkopuoleltani, olen kaivannut itseltäni. Kysymykset rakastatko, hyväksytkö ja huomaatko ovatkin olleet koko ajan kohdistettuna itselleni, mutta olen epätoivoisesti etsinyt vastausta muualta. Rakastanko itseäni, hyväksynkö ja huomaanko itseni sellaisena kuin olen?

Kaikenlainen ripustautumiseni menestymiseen, parisuhteisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen tuntuu tyhjältä juuri siitä syystä, että ymmärrän olleeni eksyksissä. Sen sijaan, että nyt etsisin koko ajan lisää, mietin, että miten voisin tehdä asiat yksinkertaisesti kasaamatta itselleni lisää kuormaa. Sen sijaan, että katsoisin koko ajan ulkopuolelleni, pyrin kääntämään katseeni useammin itseeni ja kuuntelemaan, mitä sydämeni haluaa minun huomaavan.

Hoitava metsä vahvistaa luontoyhteyttä

Hoitava metsä vahvistaa luontoyhteyttä

Olen löytänyt luonnossa liikkumisen ja retkeilyn elämääni uudella tavalla. Toki olen viihtynyt luonnossa aiemminkin, käynyt kävelyillä ja retkillä, mutta luontosuhteeni on syventynyt. Koen, että liikun luonnossa tietoisempana siitä, että kuinka tervehdyttävä vaikutus sillä minuun on. Olen saanut uudenlaisen kosketuksen siihen, miten hyvää luonto ja metsä minulle tekevät.

Olen kävellyt polkua kyynelten sumentaessa silmäni. Olen istunut rannan suurimmalla kivellä tuijottamassa kaukaisuuteen, hengittänyt itseäni ehjemmäksi ja tuntenut kiven järkähtämättömyyden turvana allani. Olen antanut auringon häikäistä ja paistaa sydämeeni asti, valaisten koko olemukseni. Luonnossa on ollut tilaa kaikille tunnekokemuksilleni ja myös sille, että tunteet ovat saaneet tulla esiin sellaisenaan. Erityisesti, kun olen liikkunut luonnossa yksin, olen voinut antautua avoimemmin tunteilleni. Luonto ei arvota, luonto ei arvostele eikä millään tavalla kommentoi. Metsän suojassa itketyt itkut jäävät sinne ilman, että puut juoruaisivat niitä muualle tai nostaisivat ne esiin seuraavan herkän hetken tullessa.

cropped-luontomatkailu.jpg

Rakastan sitä, kun kävelen luonnossa ja yhtäkkiä huomaan jonkin pienen yksityiskohdan. Saatan pysähtyä, tarkastella tarkemmin ja pieni hymynkare poskillani jatkaa matkaani iloisena siitä, että huomasin jotain siinä hetkessä erityistä. Ohikulkiessani saatan koskettaa kädelläni heiniä, kuusenneulasia tai kelottuneen männyn sileää pintaa. Välillä huomaan keskittyväni vain siihen, etten kompastu polulla tai astu vesilammikkoon. Kun nostan katseeni, tulee koko kehoon olo, että saan avarampia näköaloja, en vain luontoon vaan koko elämääni.

Koen syvästi symbolisina puiden lomasta siivilöityvän valon ja puiden runkojen muodostamat varjot. Tunnen vahvasti myös luonnon rytmin. Loppukesän aikana aloin aistimaan, miten luonto hidastuu houkutellen myös minua hidastamaan tahtia, pysähtelemään enemmän ja kuuntelemaan kesän jäljiltä hiljenevää metsää. Minua kosketti ajatus, että miksi meidän ihmisten täytyy paahtaa syksy ja talvi samaa tahtia, vaikka luontokin houkuttelee meitä hiljentämään.

Luonnossa liikkuminen saa myös elämän toisenlaiseen järjestykseen. Koen, että parhaimmillaan päässä tapahtuu jokin intuitiivinen järjestyminen, joka selkeyttää ajattelua ja keventää oloa. Välillä näen vahvoja yhteyksiä luonnossa liikkumisen ja koko elämän kirjon välillä. Ne tunteet, joita luonnossa herää, yhdistyvät vahvasti siihen mitä koen myös arjessa. Ehkä juuri sen takia katseen nostaminen pois varpaiden kärjistä kohti laajempia näkymiä, tuntuu niin hyvältä. Jos elämässäni eksyn tuijottamaan vain jalkojani, tulee ikään kuin laput silmille, enkä näe kaikkea sitä kauneutta, mitä ympärilläni on.

Nykyisin ymmärrän antaa paljonkin arvoa sille, että luonto auttaa minua kohtaamaan tunteita, joita on vaikea kohdata. Jo itsessään luonnossa liikkuminen ja raitis ilma tekevät hyvää, mutta kun olen antanut luonnolle mahdollisuuden koskettaa syvemmältä, olen päässyt syvempään yhteyteen myös itseni kanssa. Metsän turva ja kallioiden järkkymättömyys ovat tuoneet minut lähemmäs omaa perusturvallisuuttani. Metsän syliin lasken huokaukseni ja annan tuulten ottaa ne mukaansa.

Ammatinvaihtaja matkalla kohti uutta ammatti-identiteettiä

Miten uusi ammatti-identiteetti muodostuu? Käsitän ammatti-identiteetin koostuvan osaamisesta, niistä verkostoista, joissa vaikuttaa sekä työstä, jota tekee. Lähdettyäni opiskelemaan matkailualaa tiesin, että ne verkostot, joissa olen aikaisemmin toiminut, eivät riitä menestyksekkääseen toimintaan matkailualalla. Elämänkokemukseni ja aiemman työkokemuksen ansiosta ymmärrän ihmisten ja verkostojen voiman, joten olen alkanut aktivoitumaan uusien yhteyksien löytämiseksi.

Tärkeintä on tietenkin oma aktiivisuus ja avoimuus uusille mahdollisuuksille. Olen pohtinut, että mitkä ovat ne ammatilliset painopistealueet, joilla haluan tulla tunnetuksi ja joihin haluan verkostoitumisessa panostaa. Nuo painopistealueet toimivat ikään kuin hakusanoina sille, mihin keskityn opinnoissani ja minkälaisiin verkostoihin suuntaudun.

Uskon, että mitä tarkemmin tiedän, mitä haluan, sitä parempiin tuloksiin voin päästä. Mietinnässä on myös, että mitkä ovat ne parhaat väylät, joiden kautta voin tuoda esille itseäni, osaamistani ja löytää uusia kontakteja. Tällä hetkellä luontevimmalta tuntuu olla esillä blogissa, LinkedInissä ja Instagramissa. Jokainen näistä kanavista tuo minua esille hiukan eri näkökulmista. Sosiaalisen median lisäksi haluan tietenkin aitoja kohtaamisia alan toimijoiden kanssa ja olen myös aktiivisesti hakeutunut tilaisuuksiin, joissa tapaan matkailualan ihmisiä ja kuulen alan ajankohtaisia kuulumisia.

etsintä

Tällä hetkellä koen oppimistani ja verkostoitumista ohjaaviksi painopisteiksi matkailun hyvin laajalla skaalalla sekä luontomatkailun ja valmentamisen. Olen utelias tutustumaan itselleni uuden alan trendeihin ja kentällä käytävään keskusteluun. Sen lisäksi haluan toteuttaa intohimojani, yhdistää luontoa ja valmentamista ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Matkailualasta haluan oppia lisää monipuolisesti eri näkökulmista. Minua kiinnostaa niin ruohonjuuritason työ kuin hallinnolliset näkökulmat ja rahoitus. Opintojeni alkumetreiltä lähtien olen kerta toisensa jälkeen hämmästynyt iloisesti alan monimuotoisuudesta, jota joku voisi kutsua myös pirstaloitumiseksi. Koulutukseni ansiosta tutustun alaa koskevaan lainsäädäntöön, teoreettiseen taustaan, palveluiden markkinointiin sekä esimiestehtäviin. Yksi painotukseni opinnoissani tulee olemaan yrittäjyys, joka on myös yksi tulevaisuuden haaveeni matkailualalla.

Toisena painopisteenä mielessäni on luontomatkailu ja luonnon arvo hyvinvoinnin lähteenä. Haluan ymmärtää, että millaisia mahdollisuuksia luonto tarjoaa matkailutoiminnalle ja tässä itselleni on ensiarvoisen tärkeää luonnonsuojelu, kestävät toimintatavat ja myös asiakkaiden kouluttaminen luonnossa liikkumiseen.

Erilaiset hyvinvointia korostavat lähestymistavat, kuten green care, metsäkylvyt, metsäjooga, metsämeditaatio ja metsään uppoutuminen ovat kiinnostavia ja näiden toteuttajiin haluan tutustua. Toisaalta minua kiinnostaa myös retkeily ja luonnossa liikkuminen. Pidän itseäni retkeilijänä vielä melko noviisina, mutta jokaisen retken, melontareissun ja vaelluksen myötä muutun kokeneemmaksi. Toivon, että vielä joskus pystyn tarjoamaan myös asiakkaille hyviä kokemuksia luonnossa liikkuen.

ammatillisetpainopisteet

Ihmisten valmentaminen oman hyvinvointinsa parantamiseksi on ollut vahva kiinnostuksenkohteeni jo vuosien ajan. Itsensä kehittäminen, oman elämän johtaminen ja oman potentiaalin vahvistaminen ovat teemoja, jotka resonoivat vahvasti. Pitkäaikainen haaveeni on pystyä yhdistämään jollain tapaa valmentamista, luontoa ja matkailua toisiinsa. Olen life coach ja käyn itse paljon valmennuksissa, joista saamani inspiraation myötä mieleeni on alkanut kehittyä suuntaviivoja siitä, mitä haluan tehdä myös itse. Haaveeni on tarjota ihmisille idyllinen ja rauhoittava ympäristö, jossa järjestetään laadukkaita valmennuksia ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Se, missä muodossa tuo haave tulee toteutumaan, jääköön vielä avoimeksi.

Nämä kolme kärkeä edellä pyrin rakentamaan itselleni uutta ammatti-identiteettiä ja verkostoja. Olen avoin uusille tilaisuuksille ja yhteistyömahdollisuuksille, joten otan mielelläni vastaan yhteydenottoja, joista voi poikia jotain iloa ja hyötyä molemmin puolin.