Avainsana: irti häpeästä

Vapaudu häpeän taakasta, anna aidon itsen näkyä

Mieti kaikkia niitä lämpimiä tekoja ja ajatuksia, joita kohdistat muihin ihmisiin. Hyvää tahtoa, auttamisenhalua, välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Kuinka paljon suot noita asioita itsellesi? Itseltäsi ja muilta.

Monien meistä, minä mukaan lukien, on vaikea ottaa positiivista vastaan. Itseltään tai muilta. Tänään kannustin ystävääni viestissäni. Lämpö levisi kehooni, hymyilin, melkein liikutuin, kun tunsin, miten tärkeästä asiasta hän minulle kirjoitti. Laskettuani puhelimen käsistäni, pysähdyin miettimään kuinka tärkeä hän on minulle. Samalla mietin, kuinka tärkeä olen itselleni ja millä tavoin osoitan sitä.

Voin tukea toisia, edes yrittää seisoa rinnalla, mutta itselleni olen ollut usein kovin armoton. Vähitellen olen oppinut huomaamaan hetkiä, jolloin voin antaa itselleni aiempaa enemmän lämpöä, sallia hellyyttä ja elämän kauneutta. Vähitellen ne kauniit sanat, joita muilta saan, ovat tarttuneet minuun ja olen alkanut uskomaan siihen, että todella olen arvokas kaikkine puolineni. Aina ei kuitenkaan ole ollut niin.

Häpeän muuri piilottaa todellisen olemuksemme

Keskustelin viime viikolla erään ihmisen kanssa, joka kertoi tulleensa sinuiksi oman häpeänsä kanssa. Hän kertoi lyhyesti elämäntarinaansa ja kuinka häpeä oli kasvanut osaksi häntä jo alle kouluikäisenä. Tultuaan vastakkain oman jaksamisensa rajallisuuden kanssa, hän oli tiedostanut myös häpeänsä ja sen mukanaan tuoman valtavan taakan. Hän oli rakentanut itselleen roolin ja suojamuurin, jonka piilossa hän yritti suojella itseään. Hän sanoi tehneensä töissä kaikkensa, ettei kukaan pääse koskaan syyttämään häntä mistään virheistä. Hän oli pitänyt yksityiselämänsä visusti itsellään eikä kukaan töissä tiennyt siitä mitään. Hän oli esittänyt vahvaa ja virheetöntä.

Lopulta, ollessaan vastakkain oman rajallisuutensa kanssa hän oli kokenut, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa kaikessa. Punnitessaan vaihtoehtoja hän oli kuitenkin tehnyt päätöksen kääntyä elämään päin. Hän oli pudottanut häpeän viitan ja tullut näkyväksi haavoittuvana itselleen ja nyt myös muille. Hän sanoi kertovansa ihmisille tarinaansa ja alun hämmennyksen jälkeen ihmiset tunnistavat häpeän vaikutukset myös omassa elämässään. Häpeästä luopuminen oli selvästi tuonut tälle ihmiselle käytettäväksi sellaisia voimavaroja, joita hän ei ollut voinut kuvitella olevan olemassakaan. Hän sanoi jaksavansa nyt töissä, samanlaisella työmäärällä, aivan todella paljon paremmin kuin ennen. Kun hän uskalsi olla aito, myös ihmiset hänen ympärillään avautuivat ja pystyivät olemaan ilman turhia suojamuureja. Taisimme kumpikin pyyhkiä hiukan silmäkulmiamme keskustelun aikana. Avoimuudellaan hän auttoi myös minua olemaan avoimempi ja puhumaan sydämestäni eikä vain ainaisten suojamuurien takaa.

Uskon, että häpeä on suuri syy siihen, että meidän on niin vaikea hyväksyä itsellemme hyvää. Olemme häpeissämme, mutta emme yleensä edes tiedosta sitä saatikka, että ymmärtäisimme miksi hävettää. Häpeän viitan alla meille kohdistetut kohteliaisuudet tai lämpimät tunteet voivat tuntua vaivaannuttavilta. ”En ole ansainnut tätä.” Häpeä on ihmiselle täysin luonnollinen tunne ja sen syntyminen kuuluu myös tunteiden kehitykseen. Voimme olla häpeissämme jostain, mitä olemme tehneet, mutta kun häpeä alkaa kohdistumaan siihen, mitä olemme, syntyy syvempiä jälkiä.

En ole psykologi enkä yritä sen tarkemmin määritellä häpeän syntyä, mutta tiedän, että ihmiset käyttävät aivan valtavan määrän energiaa niiden asioiden peittelyyn ja piilotteluun, jotka tuottavat heille häpeää. Me häpeämme joitain asioita niin paljon, että tiedostamattamme piilotamme niitä myös itseltämme. Emme uskaltaisi tuntea niin kuin tunnemme, häpeämme pelkojamme, rakkauttamme, ikäväämme ja painamme tunteet piiloon nopeammin kuin ehdimme kunnolla saada niistä edes otetta. ”(Iso) mies ei itke.” -uskomuksen olen nähnyt tekevän paljon pahaa jälkeä, kun omat tunteet ja reaktiot tuntuvat hävettäviltä ja vääriltä. Häpeämme vaillinnaisuuttamme. Häpeämme sitä, ettemme osaa tai olemme elämän monimutkaisuuden edessä ulalla. Hävettää, kun ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hävettää, kun on sisältä niin rikki, ettei jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä tai lisää kuormitusta. Oma häpeä ja pelko ovat kuitenkin niin hävettäviä, että on parempi vain kovettaa kuorta ja rakentaa etäisyyttä kuin avautua ja ottaa riski.

Häpeän tilalle hyväksyntää

Tuosta kuoresta on kimpoillut pois myös minuun kohdistunut rakkaus ja hyväksyntä. Sen kuoren alla on ollut haavoittunut ja haavoittuvainen ihminen, joka on tarvinnut suojaa laskeakseen muurinsa. Olen tunnistanut häpeän itsessäni ja ymmärrän, että sen ympärille rakentamani muuri on seurannut minua aivan lapsesta saakka. Vuosikymmenten ajan maailma ja elämä ovat kuitenkin tuntuneet liian raa’oilta paikoilta avautumiselle. Tai jos sitä avautumista on yrittänyt, on luottamusta käytetty väärin. Tuo kuori jättää sisälleen kuitenkin myös valtavan suuren kysymyksen, että olisiko mahdollista olla rakastettu sellaisena kuin todella on. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu. Se on ihmisen biologinen tarve, olla osa laumaansa.

Häpeä piilottaa, kätkee ja salailee. Häpeän muurin murtaminen paljastaa, parantaa ja vapauttaa. Ensin tunnustaminen itselle, sitten vähitellen, pala palalta avautuminen myös muulle maailmalle. Tulla itselle näkyväksi kaikkine tunteineen ja kaikkine puolineen ja oppia antamaan lämpöä, armoa ja rakkautta myös niille kaikkein kolhuisimmille ja kovimmille kohdille itsessä. Vähitellen, varovaisesti kuiskata, että on todellakin mahdollista tulla rakastetuksi itsenään, kunhan uskaltaa olla se oma autenttinen itsensä. On ollut pysähdyttävää ymmärtää, että jos en pysty olemaan oma itseni, minua ei voi kukaan myöskään rakastaa omana itsenäni. En edes minä itse.

Avautumisessa ja häpeän murtamisessa voimme auttaa toinen toisiamme. Hyväksyvä katse, tilan antaminen toisen tunteille ja olemiselle. Kunnioitus toisen tarinalle sekä vastaukseksi sanat, jotka tuovat esille ainutlaatuisuuden tärkeyttä. Läsnäoloa oman ja toisen haavoittuvuuden äärellä. Juuri nämä haavat, juuri nämä tunteet ja piirteet ovat tärkeitä sellaisina kuin ne ovat. Kun olemme kohdanneet oman häpeämme, voimme ottaa aidommin vastaan lämpöä niin itseltä kuin muilta: ”Kiitos, sanasi tuntuvat hyvältä”.