Avainsana: itsetuntemus

Isättömät miehet

Tunnetko sinä heitä? Oletko itse sellainen? Olen aina ollut suhteessa isättömään mieheen. Aina. Syntymästäni saakka. Ukkini kaatui sodassa mummoni odottaessa isääni syntyväksi. Isättömyyden haava on kohdallani verenperintö, ylisukupolvinen taakka, jonka parantumiselle haluan tarjota mahdollisuuden.

Tämä aihe on nyt jostain syystä seurannut minua ajatuksissani nelisen viikkoa, kipuillen ja ulospääsyä etsien. Olen tarkkaan asetellut sanojani, koska ensimmäistä kertaa kirjoitan näin herkästä aiheesta, mutta näkökulmani ei kuitenkaan ole täysin henkilökohtainen. Toivon pystyväni tekemään tekstini avulla näkyväksi jotain sellaista, joka auttaa pääsemään tasapainoon ja parantumaan, vaikka ensin tekisi kipeääkin. Suomeksi parantuminen antaa ymmärtää, että jonkin pitäisi muuttua paremmaksi – pidän enemmän englanninkielisestä sanasta ’healing’. Koen, että se kuvaa enemmän syvää tervehtymistä. Olemme hyviä ja arvokkaita rikkinäisinäkin, mutta voimme päästä paremmin tasapainoon ja läsnäoloon.

Olet ehkä kuullut näkemyksen, että ihastumme ja tunnemme vetovoimaa vastakkaista sukupuolta olevan vanhempamme kaltaisiin ihmisiin. Tämä isättömyyden teema nousi alunperin esille, kun tajusin, että olen hyvin usein ollut parisuhteessa jollain tapaa isättömän miehen kanssa. Rakastamani miehet ovat olleet isättömiä monista erilaisista syistä ja eri tasoilla. Kaikilla on ollut kasvun vuosina biologinen isä elossa, mutta alkoholismi, vakavat mielenterveysongelmat, perheväkivalta, isän reissutyöt tai etäinen luonne ovat ajaneet pojat selviytymään ja kasvamaan ilman isäänsä.

Luulen, että kaikissa elämäni miehissä on jotain yhteistä, joka on vetänyt minua puoleensa. Tuttua energiaa jo lapsuudesta – omaa kaipaustani isän luo. Vaikka en koe itse kasvaneeni isättömänä, tunnistan itsessäni jotain samaa kuin näissä kovin itsenäisiksi kasvaneissa miehissä. On todella vaikea päästää ketään aidosti lähelleen. Meillä kaikilla on kuitenkin pohjalla biologinen tarve olla yhteydessä toisiimme.

Olen itse ollut parisuhteissani valtavassa ristiriidassa, kun toisaalta olen hakenut kovasti turvaa, mutta en ole sitä saanut tai edes uskaltanut aidosti vastaanottaa. Kun näin ylläolevan kuvan itsestäni ja isästäni, tajusin, että olen lapsesta asti ollut samanlainen. Olen halunnut olla lähellä, nojautunut, mutta silti on ollut jotenkin vaikea olla. Nämä teemat ovat nousseet käsittelyyn ollessani täällä Azoreilla, kaukana kaikesta tutusta. Olen täällä kaivannut turvaa ja ymmärtänyt, että nyt on aika ja mahdollisuus löytää turva vahvasti itsestäni.

Tuen ja turvan puute on ollut nähtävissä ja kuultavissa miesten kokemuksissa lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Joillakin on ollut todellisia vaaratilanteita isän käytöksen vuoksi, mutta toisaalta myös määrätietoisen kasvatuksen ja kannustuksen puute on satuttanut ja heikentänyt itseluottamusta. Jos emme lapsena saa turvallista yhteyttä, on sen muodostaminen vaikeaa myös aikuisena. Kun emme uskalla luottaa, jäämme turhan etäälle toisistamme.

”Isä opetti, kuinka päätä suojataan
Kai se aavisti, ettei tule tämäkään poikanen
kolhuitta selviimään
eihän se selvinnyt itsekään
mut meitä se veti perässään
Muistatko kuinka se veti perässään?”

Samaan aikaan, kun poika on kasvanut vailla isäänsä, on äiti joutunut kestämään miehensä ”oikkuja”. Äidit ovat venyneet, kantaneet paljon vastuuta itsekseen ja omien voimavarojensa mukaan yrittäneet olla parisuhteessa mieheen, jonka kanssa vuorovaikutus on ollut kaikkea muuta kuin normaalia. Herkkä poika (ja mahdolliset sisarukset) siinä sivussa on jäänyt liian vähälle huomiolle, joutunut kasvamaan liian yksin ja yrittänyt selvitä vaikeine tunteineen yksin. ”Ei ollut ketään kenelle puhua. Häpesin. Olin yksin. Pelkäsin. Itkin itseni uneen.” Monia hyvin yksinäisiä kasvutarinoita ja pyrkimyksiä tasapainoiseen elämään tuen puutteesta huolimatta.

Parisuhteet nostavat kaiken hyvän rinnalla vaikeimmat kipumme esille ja myös haastavat selviytymiskeinomme. Katson menneitä tilanteita nyt hyvin myötätuntoisesti, vaikka tiedän, etten aina ole osannut olla myötätuntoinen kumppani. Eikä myötätunto tarkoita sitä, että pitäisin kaikkia omia tai toisen toimintatapoja hyväksyttävinä. Ymmärrän kuitenkin, että jokainen on omista lähtökohdistaan ja voimavaroistaan käsin yrittänyt rakastaa ja välittää juuri niin hyvin kuin on siinä tilanteessa osannut. Kun parisuhteessa tulee tiukka paikka eteen, nousee jostain hyvin syvältä ne selviytymiskeinot, joita on nähnyt käytettävän tai joita on itse käyttänyt selviytyäkseen vaikeista tunteista lapsena.

Töihin uppoutuminen, jatkuva suorittaminen, vetäytyminen, alkoholi ja henkinen tai fyysinen väkivalta ovat olleet keinoja, joilla miehet ovat suojanneet itseään. Joskus keinot voivat järjen tasolla tuntua miehistä itsestäänkin toimimattomilta, mutta kun toimii tunteidensa vallassa voi olla vaikea toteuttaa muutosta. Ymmärrän kyllä, kun kipu käy sietämättömäksi tai kun keinot loppuvat, ei aina osaa nähdä omaa toimintaansa ja muuttaa vanhoja kaavojaan. Itsellenikin on helpompi nähdä nyt matkan päästä, että etäinen mies on ollut itselleni hyvä vastinpari, kun olen pohjimmiltani pelännyt aitoa yhteyttä. Olen kyllä epätoivoisestikin yrittänyt löytää yhteyden ja ripustautunut vahingollisilla tavoilla kumppaneihini, mutta niin pitkään, kun tuo yhteys on puuttunut itsestäni, en ole pystynyt siihen kenenkään muun kanssa.

“Vaikka nyt palelee
iskuja satelee, puolustus rakoilee
mut juuret pitää mut pystyssä.
Palelee, iskuja satelee,
niitä vain satelee,
mut juuret pitää mut pystyssä.”

Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta, ovat mieheni tuntuneet rakastavan isäänsä. Vaikka isäsuhteeseen on liittynyt vuosikymmenten aikana valtava määrä vaikeita tunteita, on isä kuitenkin isä. Ehkä noiden vaikeiden tunteiden kohtaaminen on avain isättömyyden haavan paranemiselle ja omien juurten vahvistumiselle. Kuinka kohdata nyt aikuisena valtava häpeä, jota on yrittänyt painaa alas tai jonka olemassaoloa ei haluaisi edes tunnustaa? Saako omalle isälleen olla vihainen? Miten voi purkaa sen surun, joka isättömyydestä on aiheutunut? Isä ei ole ollut ehkä paikalla, kun elämä on jakanut iskujaan, mutta sen pettymyksen kohtaaminen ja läpikäyminen voi vahvistaa ja tuoda elämään tasapainoa. Nyt on aika olla itse itselleen se vanhempi, jota olisi tarvinnut aikaisemmin.

Voisiko vaikealta tuntuvia tunteita ottaa syleilyynsä ja todeta, että isä on antanut hienon lahjan, kun saan kohdata näin haastavia asioita ja kasvaa ihmisenä? Ikävältä tuntuvat tunteet eivät häviä piilottelemalla tai väistelemällä, ne jäävät kehoon jumiin. Omien tunteiden, reaktioiden, ajatusten ja toimintatapojen tarkastelu, ilman arvostelua, tuo itsen tietoisemmaksi ja tuo myös tähän hetkeen. Muutoksen voi tehdä vain itse, mutta muutos vaatii tiedostamista. Joskus se tarkoittaa kipua kohti kulkemista, kivulle antautumista. Tiedän omasta kokemuksesta, että tunnekivun kohtaaminen voi olla todella pelottavaa ja voi tuntua, että sen alle luhistuu. Kun löytää itsestään tarpeeksi sisäistä turvaa, vaikka toisen ihmisen avulla, uskaltaa pala palalta antaa myös kohdata kipunsa aidosti.

Olen usein kuullut, myös naispuolisilta ystäviltäni, että jos yhteys omaan samaa sukupuolta olevaan vanhempaan on jollain tavalla rikkinäinen, joutuu oman minäkuvan, itseluottamuksen ja jopa sukupuoli-identiteetin eteen tekemään paljon töitä. Kun terve rohkaisu puuttuu kasvun eri vaiheissa, on melko yksinäistä yrittää selvittää millainen todella on. Ympäristö, kaverit, sukulaiset ja yhteiskunta antavat kyllä viestejään, mutta ne eivät välttämättä ole aina kovin rohkaisevia. Helposti kuvittelee, joskus alitajuisestikin, että on helpompi pysyä etäisenä kavereille ja omalle kumppanille, kuin kohdata omia (kohtaamattomuuden) haavojaan. Etäisyys jatkaa kuitenkin samaa kohtaamattomuuden kehää, joka on haavat alunperin aiheuttanut.

Isättömyyttä ja omaa juurettomuuttaan ei pysty historiastaan poistamaan, mutta sen varjoon ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Luen parhaillaan kirjaa läsnäolosta ja siinä todetaan hyvin, että mitä enemmän pohdimme menneisyyttämme ja mitä enemmän perustelemme nykyistä toimintaamme menneisyyden varjolla, sitä kauempana olemme läsnäolosta. Luomme menneisyydestä itsellemme ”valeitsen”, joka ei vastaa sitä, mitä todellisuudessa olemme. Reagoimme ja toimimme menneisyyden pohjalta, mutta omista reagointitavoista tietoiseksi tuleminen antaa mahdollisuuden muutokselle. Voiko antaa menneisyyden kuolla ja lopultakin nousta omaksi itseksi isäni käytöksestä huolimatta tai juuri sen avulla?

Lainaukset: Vesterinen yhtyeineen, Kuinka päätä suojataan

Paha olla – Miten päästää irti turhasta tunnekuormasta?

Oletko koskaan huomannut, että sisälläsi lymyilee jokin tunne, mutta et saa sitä sieltä pois? Onko rinnassasi puristanut paha olo, joka on jumittanut siellä pitkiä aikoja? Minulla on ollut tällaisia tunnejumituksia erilaisiin asioihin liittyen. Välillä olen tuntenut fyysistä kipua jossain kohtaa kehoa, joskus vihlaisee sydämestä tai muljahtaa ikävästi vatsanpohjassa. Joskus olotila muuttuu ahdistuneeksi ja levottomaksi ilman selkeää syytä.

Olen opetellut kuuntelemaan kehoani, kiputiloja ja epämääräisiä olotilojani ja usein sieltä on kaivautunut esille jokin tunne, jota en ole osannut tai uskaltanut aiemmin tuntea. Tiedän sen ”kauhun”, että mitä kaikkea sisältä lähteekään nousemaan, kun sille antaa tilaa. Tiedän kuitenkin myös sen keveyden ja selkeyden, joka syntyy siitä, kun saa purettua jotain kehossa pitkään kuljetettua kuormaa. On totta, että yhden jutun selvittyä, herkästi voi tulla ”tilalle” joku toinen vaikealta tuntuva tunne. Uskon, että vähitellen olo muuttuu helpommaksi ja selkeämmäksi, kun annan tunteiden nousta yksi toisensa jälkeen pintaan.

Minua on auttanut tunteiden kohtaamisessa ja tuntemisessa:

  • Pysähtyminen: selällään rauhassa kehon kuulostelu, kehon tuntemusten ”skannaaminen”.
  • Ajatusten salliminen: olen antanut ajatusten soljua, mutta palauttanut keskittymiseni takaisin kehoon kerta toisensa jälkeen. On ollut rentouttavaa, ettei mieltä ole tarvinnut yrittää tyhjentää.
  • Tunteiden salliminen: kun kehosta on alkanut nousta jokin tunne, vaikka pienenä häivähdyksenä tai fyysisenä tuntemuksena, olen keskittänyt huomioni siihen. Ilman arvostelua, ikäänkuin uteliaasti tarkkaillen. Olen antanut pahan olon, pelon, ahdistuksen, kivun tuntua sellaisena kuin se on tuntunut ja antanut myös kehon reagoida siihen haluamallaan tavalla.

Minulla ikävät tunteet purkautuvat kehosta usein itkun avulla. Olen todennut, että olen esimerkiksi vihan tunnetta piilotellut surun alle, joten on ehkä ihan luonnollistakin, että minun täytyy itkemällä purkaa ensin surua pois, että pääsen kiinni siihen, kuinka paljon vihastuttaa. Sinäkin saatat tunnistaa jonkin ikävältä tuntuvan ”suojatunteen”, jonka alta voi myöhemmin paljastua jotain muutakin. Itselleni tuo viha on ollut vaikea tunne tuntea ja tunnistaa, koska se on ollut alitajuisesti niin kielletty tunne.

Tiedän ihmisiä, joille tunteiden salliminen on luontevaa, mutta itselleni se ei ole ollut. Tästä syystä olen ollut elämäni aikana masentunut, ahdistunut sekä henkisesti ja fyysisesti jatkuvassa hälytystilassa. Uskon, että myös ongelmani kilpirauhasessa liittyvät siihen, etten ole pystynyt puhumaan omaa totuuttani, koska en ole tunnistanut omia tunteitani. Tunnistatko sinä fyysistä tai henkistä oireilua, joka voisi liittyä tunteiden tuntemisen vaikeuteen tai tunteiden tukahduttamiseen? Aina yhteyttä ei ole helppo nähdä tai tunnustaa. Laitamme henkisen pahoinvoinnin herkästi ulkoisten olosuhteiden ja vaikean elämäntilanteen syyksi. Lopulta on kuitenkin kyse siitä, että emme pysty tai uskalla tuntea olosuhteiden ja elämäntilanteen herättämiä tunteita. Olon tekee vaikeaksi tunteiden ja tilanteen kieltäminen, ei välttämättä itse tilanne. Hyvä uutinen on, että itseään ja omaa oloaan voi parantaa.

Tunteiden tuntemiseen voi tarvita apua. Olen itse käynyt terapiassa ja tunnetaitovalmennuksessa. Minulla on ollut myös lähelläni muutamia ihmisiä, joiden seurassa olen uskaltanut olla tunteineni juuri sellainen kuin olen. Joskus apu saattaa tarjoutua yllättävältä taholta tai yllättävällä tavalla. Itkuhanat saattavat aueta elokuvaa katsoessa tai joku vastaanotettu viesti voi herättää vihaa, vaikka sisältö ei äkkiseltään siihen antaisi edes syytä. Kehomme ja alitajuinen mielemme kuitenkin reagoi välillä vähän yllättävästikin ja silloin tunteille kannattaa antaa tilaa. Kävin eilen rauhallisella joogatunnilla ja erään liikkeen aikana tunsin venytystä lantiollani. Samalla mieleeni nousi ajatuksia ja tuntemuksia, joiden myötä kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Keho vapautti sallimisen myötä pahaa mieltä ja tunnin jälkeen olo oli todella rentoutunut ja vapautunut.

Tänään sain viestin, jossa lähettäjä kertoi nähneensä kauniin unen veljestäni, joka kuoli kuusi vuotta sitten. Viestin luettuani aloin välittömästi itkemään ja viestittelymme aikana suru nousi voimakkaammin pintaan. Annoin itkun tulla. Olo oli hetken aikaa niin lohduton, että mieleeni tuli ystäväni, jonka puoleen olisin halunnut kääntyä helpottaakseni oloani. Lohduksi riitti kuitenkin itkuni sekä aiemmin kuullut ystäväni sanat surun sallimisesta. Koin syvää kiitollisuutta siitä, että sain tuntea taas palan sitä surua, jonka tunnen välillä kehossani, mutta jota en aina osaa enkä edes uskalla tuntea.

Voimme siis auttaa toisiamme tuntemaan niin ikävältä tuntuvia kuin iloisempiakin tunteita. Lohtu, rakkaus ja ilo voivat muistua mieleen ja tuntua kehossa, vaikka juuri nyt niitä ei ulkopuolelta osoitettaisikaan. Aito myötätunto on juuri sitä, että myötäelämme tunnetta toisen kanssa. Voit osoittaa myötätuntoa itsellesi ja toiselle:

  • Tunteita sanoittamalla: saatat huomata jonkun toisen seurassa, että alat tuntea olosi esimerkiksi surulliseksi tai aistit toisen tunnetilan. Voit auttaa toista jo sillä, että sanot hänelle: Huomaan, että sinua surettaa… tai ei ole ihmekään, että tässä tilanteessa olet surullinen. Se, että teet toisen tunteen ”näkyväksi” auttaa toista tuntemaan ja hyväksymään tunteensa. Tämä toimii myös positiivisissa tunteissa, hyvää oloa voi vahvistaa puhumalla siitä ääneen.
  • Tunteita tuntemalla: kun aistit toisen ihmisen tunnetilan, saatat tuntea kehossasi tuntemuksia ikäänkuin tuo tunne olisi ”sinun”. Anna tuntemusten tuntua ja jos esimerkiksi itkettää, anna itkun tulla. Tuntemalla toisen tunteita hänen kanssaan, olet aidosti myötätuntoinen. Kun annat tunteen tuntua, se ei myöskään jää taakaksi kehoosi.

Koen, että tunteiden tuntemisen oppimisesta on ollut elämässäni todella merkittävää hyötyä. Alunperin ikävien tunteiden hyväksyminen on muodostunut vaikeaksi varmasti osittain opittuna eri ihmissuhteiden kautta. Kun suru, kiukku ja viha eivät ole olleet sallittuja, ne on täytynyt piilotella jonnekin syvälle kehoon. Siitä syystä niiden tunteminenkin on tuntunut pelottavalta ja niitä on pitänyt vältellä mm. mukautumalla tilanteisiin tavoilla, jotka eivät ole olleet itselle hyväksi. Kun tunteiden tunteminen on harjoittelun myötä muuttunut helpommaksi, olen huomannut muun muassa seuraavaa:

  • Jatkuva epämääräinen ahdistus ja pahan olon tunne rinnasta ovat hävinneet.
  • Analysointi ja tunneasioiden vatvominen on vähentynyt todella radikaalisti. Kysyn herkemmin myös toisilta, miltä heistä tuntuu – ei tarvitse arvailla (ja mielessä vatvoa).
  • Koen, että uutta tunnekuormaa syntyy vähän, koska uskallan tuntea tunteet jo tilanteissa tai vähintäänkin muutaman päivän sisällä tapahtuneesta.
  • Uskallan asettaa rajojani selkeämmin, jos huomaan jonkin tilanteen olevan hyvinvoinnilleni haitallinen.
  • Tunnen useammin iloa, onnellisuutta ja vapautuneisuutta.
  • Jaksamiseni on tasaisempaa, kun tunteiden ”pidättelyyn” ei mene enää niin paljon energiaa.
  • Olen muuttunut rohkeammaksi ja optimistisemmaksi tulevaisuuden suhteen.
  • Uskallan puhua tunteistani avoimemmin. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muuttuneet aidommiksi tämän ansiosta. Koen elämäni täyteläisempänä.

Suosittelen sinua siis miettimään, että miten voit auttaa itseäsi tuntemaan myös niitä tunteita, joita sinun on vaikea hyväksyä tai tuntea. Kun saat pudotettua kuormaa hartioiltasi ja sydämeltäsi, alat voimaan myös fyysisesti paremmin. Itse olen tänään ”itkettänyt” itseäni myös kuuntelemalla musiikkia, joka on auttanut tunteiden purkamisessa. Keinoja on monia, joten tunnustele mitkä sopivat sinulle. Uskalla tuntea!

Tunnetyöskentelyyn haluan lämpimästi suositella myös valmentajani Johanna Remes-Koposen valmennusta ja kursseja. Olen jo yli kahden vuoden ajan purkanut hänen kanssaan mieleni ja sieluni solmuja ja saanut uskomattomia ja yllättäviäkin positiivisia tuloksia aikaan. Viimeisimpänä olen käynyt puolen vuoden Unelmat todeksi -valmennusta ja samaan aikaan osallistuin myös Tietoisuusakatemia -verkkovalmennukseen. Tietoa Johannan palveluista löydät klikkailemalla TÄSTÄ. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan ”vain” tyytyväisen asiakkaan suosittelu. Johannalla on paljon myös ihan ilmaisia videoita ja tekstejä, joihin kannattaa käydä tutustumassa, että saat käsitystä hänen lähestymistavastaan.

Sielun ääni kuuluu hiljaisuudessa – matka kohti elämän rauhoittumista

Luin artikkelin, jossa kerrottiin, miten afrikkalaisen heimon jäsenet pysähtyivät pitkillä matkoillaan puolen tunnin välein odottamaan sieluaan, joka jäi heistä jälkeen. Koen ymmärtäväni tuon ajatuksen.

Ennen minulle kommentoitiin, että minulla on tuhat rautaa tulessa. Nyt ei ole tulessa yksikään rauta, vaan elämäni kuluu rauhalliseen tahtiin, sillä haluan, että sieluni pysyy mukana eikä unohdu jonnekin kiireiden ja levottomuuden taakse. Opiskelua, välillä töitä ja näitä kirjoitushommia. Harvakseltaan, ei edes viikottain, ystävien tapaamisia. Muuten vietän aikaani yksin hiljaisuudessa, kotona tai metsässä. Huomaan usein, että some, musiikki ja jopa kirjat ovat liikaa mielelleni. Tai ei ehkä mielelle vaan sielulle. Sielu ei pysyy matkassa, kuten niiden afrikkalaisten heimojäsenten kohdalla. Sielu tarvitsee hiljaisuutta ja pysähtymistä.

Luulen, että erittäin moni tunnistaa elämässään tilan, jossa vaivaa tietynlainen levottomuus koko ajan. Minua se on ainakin vaivannut läpi elämäni. Aina pinnan alla on ollut kummallinen kalvava ikävä tunne, joku ahdistus ja sitä on pitänyt paeta erilaisilla tavoilla. Minulle tyypillistä on ollut paeta sitä mm. ihmissuhteisiin, analysointiin ja masennukseen. Aina on ollut hyvä syy hakeutua muiden seuraan, laitella viestejä, loputtomiin analysoida elämää tai lamaantua masennukseen, ettei vaan tarvitsisi aidosti kohdata sitä tunnetta, mikä kaiken tuon säätämisen takana on. Monet meistä pakenevat sitä ahdistusta erilaiseen puuhailuun, harrastuksiin ja somettamiseen ja ihan mihin tahansa mitä vaan keksii, millä aikansa voi täyttää. Vaihdetaan ihmissuhdetta, työpaikkaa, ostetaan uusia vaatteita tai koneita, syödään ja juodaan.

Sen seurauksena, että olen karsinut elämästäni turhaa: tekemisiä, ajattelutapoja, tavaroita ja toimimattomia ihmissuhteita, olen alkanut löytämään tarpeeni kohdata sitä hiljaisuutta, joka on aiemmin ahdistanut. Olen viime aikoina itse asiassa miettinyt, että kuinka hiljaiseksi ja rauhalliseksi elämäni täytyy muuttua, että tunnen oman sieluni pysyvän mukana. Haluan tuntea ja tunnistaa oman energiani, enkä vain jotain ärsykepommituksesta väsynyttä levotonta olemusta. Kysymys on kuulunut: Miten voisin kokea voimaantuvani ja saavani itseni kasaan myös arkisen elämän keskellä?

Tietenkin välillä on pakko tehdä töitä ja opiskella, mutta sen vastapainoksi tarvitsen aitoa palautumista. Aikaisemmin en ole kunnolla ymmärtänyt, mitä se palautuminen on. Yritin palautua täyttämällä elämäni erilaisilla aktiviteeteilla ja tekemisellä. Tällä hetkellä palautuminen tuntuu olevan hiljaisuutta ja ehkä luonnossa liikkumista, ulkoilua, raitista ilmaa, hiljaa makaamista, hiljaa istumista, välillä tunteiden tuntemista ja omien syvien haavojen kohtaamista. Tunnistatko sinä sen, mikä on sinulle aidosti palauttavaa ja voimaannuttavaa?

Jokaisella meistä on oman elämäntilanteen puitteissa jonkinlainen mahdollisuus järjestää itselle hetkiä, joissa voi pysähtyä olemaan hiljaa. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus järjestää itselleen aikaa. Ymmärrän, että esimerkiksi lapsiperheessä tilanne ei ole sama kuin minulla, mutta uskon, että jokainen löytää hetken jostain. Eikä sen tarvitse olla pitkäkään aika, mutta toivon, että löytäisit itsellesi aikaa päivittäin. Jos tuntuu, että elämän täyttää lasten, perheen, työn ja harrastusten kuviot, niin ehkä olisi syytä miettiä, missä on aika sinulle. Harrastukset voivat tuntua siltä, että ne ovat sinun omaa aikaasi, mutta pystytkö silloin todella hiljentymään sen äärelle, mitä sielusi sinulle juttelee?

Aika monet suomalaiset hakeutuvat hiljaisuuteen metsään tai saunan lauteille. Luonnostaan hakeudumme sinne, missä mielemme helpommin rauhoittuu ja ehkä jopa hiljenee hetkeksi. Monelle hyvin totuttu tapa on kuitenkin ottaa pienenäkin pysähtyneenä hetkenä puhelin käteen ja uppoutua someen. Entistä useammin saan itseni kiinni siitä, että puhelimen räpellys turhauttaa ja tekee vain levottomaksi. Minkälaisen kuilun aiheutan itseni ja aitojen kokemusten välille, kun en kohtaa niitä ilman välikappaletta? Kävin jouluaattona lenkillä ja otin valokuvia kauniista auringonpaisteesta. Lenkin jälkeen tajusin, etten ollut katsonut tuota auringonpaistetta suoraan ilman kameraa kertaakaan.

Pelkäämmekö hiljaisuutta ja rauhaa?

Mieli yrittää keksiä tekemistä: aina on jokin kotityö tai asia mikä pitäisi hoitaa, koska mieli ei meinaa kestää sitä hiljaisuutta, joka sen kaiken säätämisen takana on. Uskon, että pohjimmiltamme pelkäämme ja pakoilemme tuota hiljaisuutta ja rauhaa. Rauhoittumisesta voisi seurata aivan uskomaton tyhjyys ja turhaksi itsensä tuntemisen fiilikset. Ja entäs ne kaikki piiloon painetut tunteet ja ajatukset, jotka voisivat nousta pintaan? Helpompi on pysyä liikkeessä. Kunnes elämä pakottaa meidät pysähtymään.

Hiljaiset hetket voivat todellakin tuntua ahdistavilta ja tylsiltä. Voi tuntua, että jos pysähtyisi kuuntelemaan, se hiljaisuus vetäisi niin voimakkaasti puoleensa, ettei saisi tehtyä sitä (vähääkään), mitä pitäisi saada aikaiseksi. Olemme niin tottuneita siihen, että paahdamme eteenpäin kovaa vauhtia, että aidon hiljaisuuden energia lamaannuttaa meitä ja tuntuu, että hidastumme liikaa, vaikka se saattaisi ollakin todellinen luontomme.

Minusta tuntuu, että jopa vaivaannumme siitä, kun joku osaa ottaa tuon tilansa ja hakeutua rauhaan. Ehkä alitajuisesti pelkäämme, että he löytävät hiljaisuudesta jotain sellaista, joka tekisi jonkinlaista välirikkoa välillemme. Tai ehkä olemme kateellisia, koska pohjimmiltamme haluaisimme itsekin uskaltaa olla rauhassa ilman suorittamista.

hämyinen metsä

Olen itse yrittänyt nyt olla tietoinen siitä, että mitkä tekemiseni ovat tämän hiljaisuuden ja tyhjyyden pakoilua ja mitkä aivan aidosti palauttavat. Kun olen niin tottunut siihen, että täytän kaiken tyhjyyden jollain puuhaamisella ja kuormittanut itseäni ihan turhaan, tuntuu, että nyt lähes kaikki on kuormittavaa. Tuntuu, että lähes kaikki muu paitsi se hiljaisuus itsessään, on hiljaisuuden pakoilua.

Välillä mietin, että vieläkö pystyn normaaliin toimintaan. Luulen, että aiemmin normaalina pitämääni tahtia ei voi enää tulla. Mieli yrittää kyllä moittia, että ethän sinä voi noin pienesti ja vähän tehdä ja olla. Mieli yrittää maalailla myös tulevaisuudesta kauhukuvia: et saavuta mitään, et ole yhtään mitään, et pysty elättämään itseäsi, jos haluat elää noin rauhassa ja hiljaisesti.

Myönnän pelkoni.

Mietityttää, että mitä tämän hiljaisuuden takana oikein odottaa.

Ymmärrän, että tämä ei ole vielä se tila, jossa asiat ovat tasapainossa. Minun on kohdattava pelkoni ja antauduttava hiljaisuudelle, että löydän sieltä sen rauhan, joka sillä on tarjottavanaan. Vuosien ajan kaipasin lomalla hiljaisuuteen, mutta löysin itseni kuitenkin kaupunkireissuilta ja kalenteri täynnä ohjelmaa. Nyt ymmärrän, että sillä hiljaisuuden kaipuulla on todellakin ollut viestinsä ja tarkoituksensa. Uskon, että on vaan kärsivällisesti opeteltava olemaan rauhassa ja hiljaisuudessa, jotta voi kuulla sen, mitä sydän ja sielu todella puhuvat.

Saadaksemme rauhan, meidän täytyy kohdata ne hiljaisuudessa lymyilevät tunteet – ahdistukset ja tuskat. Voi olla, ettet ainakaan alkuun pysty siihen yksin, joten älä epäröi jakaa ajatuksiasi jonkun kanssa. Kun saat kerrottua tunteistasi, voi esimerkiksi ystäväsi kokea sitä tunnetta kanssasi ja kuormasi vähitellen kevenee. Voit tietenkin hakeutua myös ammattilaisten, terapeuttien, valmentajien ja hoitajien juttusille. Itse olen saanut suuresti apua niin ystäviltäni ja valmentajaltani. Toivon todella, että uskallat astua tälle polulle kohti syvempää itsetuntemusta ja rauhaa. Itselläni matka on vielä kovin kesken, mutta huomaan, että levottomuuteni on vähentynyt huomattavasti muutamissa kuukausissa. Voimaa matkallesi!

Iloa, Valoa ja Rakkautta

Kirjoitin viimeksi siitä, että olen karsinut suorittamista elämässäni. Vaikka tämä muutamien kuukausien mittainen matka on ollut omalla tavallaan raskas, se on ollut kuitenkin ennen kaikkea voimaannuttava. Uskallan omasta kokemuksestani käsin sanoa, että kun uskallat olla läsnä itsellesi ja itsessäsi, lisääntyvät elämässäsi ilo, valo ja rakkaus.

Ilo

Olen ollut elämässäni useita kertoja masentunut ja olen välillä jopa identifioinut itseni ”jatkuvasti masentuneeksi”. Tutustuttuani tunteisiini paremmin, olen ymmärtänyt, että masennus on tunne yhtälailla kuin muutkin tunteet. Masennus kuitenkin kätkee allensa useita ns. negatiivisia tunteita ja varmaankin siihen liittyy masennuksen lamaava vaikutus. Useiden tunteiden välttely vaikuttaa lopulta myös aivoihin aiheuttaen kokonaisvaltaisesti epätasapainoa.

Masennus kätkee allensa toki myös aidon olemuksemme. Uskon, että ilo on pohjimmiltaan meissä kaikissa, mutta pelot, huolet, viha ja muut tukahdutetut tunteet peittävät ilon. On ehkä jopa paradoksaalista, mutta kun olen uskaltanut kohdata vihaa ja surua, olen nähnyt myös pilkahduksia ilosta. Se, että uskallan olla läsnä kiukulle, on saattanut vapautua itkun kautta hymyyn.

Kerroin edellisessä postauksessani siitä, että tunnen tietynlaista tyhjyyttä, kun olen kuorinut suorittamista ja ripustautumista elämästäni. Masennus on ollut tapa reagoida noihin kuormituksiin ja nyt, kun olen vapauttanut tuota kuormaa on mahdollisuus reagoida toisin. Ilo tuntuu ujostelevan ja varovaisesti kokeilevan, että uskaltaako tulla esiin juuri sellaisena kuin on. Ihana kujeileva ilo pyörähtelee jälleen kehossa, vaikka ei vielä oikein uskalla tulla esille. Tunnistan saman ilon tunteen käväisseen elämässäni aiemminkin, mutta silloin se oli kiinnittynyt ulkoisiin seikkoihin. Nyt ilo syntyy puhtaasti minusta ja vain siksi, että minä olen iloinen. Minä olen iloa.

Lue lisää: Oman äänen löytäminen vaatii antautumista

Valo

Näkisitkö valoa, jos et tietäisi, mitä on pimeys? Et voi täysin selittää valoa ilman varjoja tai pimeyttä. Koen, että asia on juuri näin myös meidän ihmisten kasvun kohdalla. Oletko huomannut, että ne, jotka ovat selvinneet kovista koettelemuksista, loistavat ulospäin erityistä valoa? Tiesitkö, että sama valo loistaa myös sinun sisälläsi?

Antautumiseni surujen ja taakkojen edessä oli kaikessa synkkyydessään valoisaa. Ollessani kaikkein mustimmissa mietteissäni, koin kuitenkin, että suuntani on juuri oikea. Sisälläni oleva valo ohjasi eteenpäin ja valoi uskoa. Aiemmin olin masentunut, koska vastustin kaikkea pahaa oloa, jota mielessä ja kehossa vyöryi ja pahensin oloani entisestään. Nyt, kun myönsin itselleni ja läheisimmille, että olen murtunut, avautuikin eteeni mahdollisuuksia. Tummista sävyistä huolimatta olin eloisa ja eteenpäin suuntautunut.

Antautuminen pimeydelle tuo valoa pimeyteen. Kun on turvassa kohdatakseen pimeimmät ja vaikeimmatkin tunteensa, löytyy niiden alta valoa. Olet varmasti kokenut helpotuksen itkettyäsi vuolaasti. Se helpotus on valoa. Se helpotus on toivoa ja loputonta voimaa. Vaikka se ei jaksaisi vielä kannatella sinua vuorelta tuntuvien surujen yli, se kantaa kuitenkin juuri nyt ja on todiste siitä, että sinussa on valoa. Sinä olet valoa.

Rakkaus

Suorittaminen pitää sisällään valtavan määrän vaatimuksia. Vaatimukset voivat tulla ulkopuolelta, mutta yleensä suurin ja ankarin vaatimusten esittäjä on mielemme. Pitäisi olla sitä ja tätä ja pystyä siihen ja tuohon. En pysty, en kelpaa, olen huono, olen ällöttävä, olen riittämätön, olen… Lista on loputon. Emme todellakaan ole aina kovin tietoisia siitä, millä tavoin soimaamme itseämme tai millaisia alitajuisia uskomuksia kannamme mukanamme omasta itsestämme liittyen suorittamiseen. Tarkoitan suorittamisella mitä tahansa, mikä tehdään vailla sydämen ohjausta, vailla aitoa halua.

Kun syksyllä 2018, ollessani opintovapaalla, karsin kalenteristani yritystoimintani ja päätin olla lähtemättä opiskeluihin liittyvään työharjoitteluun, päiväni olivat melko tyhjiä tekemisestä. Toki opiskelutehtäviä, mutta pystyin viettämään myös useita päiviä viikosta niin, etten tehnyt käytännössä juuri mitään. Kohtasin valtavan määrän sisäisiä syytöksiä ja tunnetta siitä, miten huono olen, kun en tee yhtään mitään. Kohtasin pelkojani siitä, miten mitätön ja turha olen ilman töitä ja täyttä kalenteria, ilman yritystä, ilman työn tuomaa statusta, ilman työyhteisöä. Ilman monia asioita, jotka olivat rytmittäneet elämääni ja tuoneet tunnetta siitä, että olen jotain.

Olenko arvokas ja rakastettava ilman tätä kaikkea? Veikkaan, että aika moni meistä pelkää sitä, ettei olisi enää tärkeä, jos ei tekisi niin paljon. Suosittelen tarkastelemaan omaa elämää ja sitä, kuinka paljon tekemisestä on suorittamista, joka ei todellisuudessa tunnu edes hyvälle. Rohkaisen sukeltamaan noihin tunteisiin ja ajatuksiin.

Arvottomuuden ja rakkaudettomuuden tunteet tulivat yhtä aikaa kohdattavaksi monilla tavoin eri elämän osa-alueilla. Mitä oikein luulet olevasi? Pystynkö rakastamaan itseäni vai näenkö peilissä ennemmin jonkin turhan olennon? Olen vieläkin tuolla matkalla ja edelleen tutkin rakkautta. Kun olen sallinut itselleni myötätuntoa ja ymmärtänyt raskaita tunteita kohdatessani, että ansaitsen hyvää, olen myös tehnyt näkyvämmäksi rakkauden itsessäni. Kun pystyn näkemään rakkautta itsessäni, pystyn näkemään sitä myös muissa. Me olemme rakkautta.

”En ole sellainen kuin luulin.” Kolme keinoa oppia tuntemaan itsensä paremmin.

”En ole sellainen kuin luulin.” Kolme keinoa oppia tuntemaan itsensä paremmin.

Miten parantaa itsetuntemusta? Kuulen usein ihmisiltä kommentteja, etteivät he oikein tiedä, mitä heidän tarpeensa ovat tai mitä he elämältään haluavat. Kuulostaako tutulta? Uskon, että jokaisella meistä on mahdollisuus päästä paremmin kosketuksiin omaan itseen, kunhan annamme siihen mahdollisuuden.

Olen itse ollut useissa elämäntilanteissa ihan ulalla siitä, mitä todella haluan. Parempi itsetuntemus on paljastanut tarinoita ja uskomuksia, joiden päälle olen elämääni rakentanut. Niiden löytymisen myötä olen saanut paremmin yhteyden siihen, millaista elämää haluan, mitkä asiat ovat minulle tärkeimpiä ja mitä rajaan pois elämästäni.

Haluan esitellä sinulle nyt kolme keinoa, joilla voit parantaa itsetuntemustasi ja saada paremmin yhteyden siihen, millainen todella olet. Olen itse saanut näistä paljon apua matkallani ja toivon, että niistä olisi hyötyä myös sinulle.

1. Keskustele ihmisten kanssa, jotka koet erilaiseksi kuin sinä

Kuuntele tarkasti, miten he kokevat maailman, miten he puhuvat tunteista ja olemisestaan. Saatat huomata, että jonkun ajatukset resonoivat ja herättävät sinut ajattelemaan, että tuoltahan minustakin tuntuu. Tai noin minäkin haluaisin asioiden todella olevan. Toisen sanoittaessa tuntojaan, saattavat silmäsi avautua myös ongelmille, joita elämässäsi on. Saatat kuulla toisen sanoissa totuutta itsestäsi, joka ei kuitenkaan vielä näy käytännössä. Harmittavan usein, sisimpämme ja se miten elämme eivät vastaa toisiaan. Sen sijaan, että jäisit miettimään, että ei tuollainen ole minulle mahdollista, mieti, miten voisit sallia ja saada itsellesi niitä asioita, jotka toisen sanoissa kaikuvat tutuilta.

Joskus tällainen keskustelu voi avata todella tärkeitä oivalluksia. Kuunnellessani vahvasti yksinoloon kaipaavaa ystävääni tajusin, että hänen kuvauksensa oman tilan tarpeesta olivat hyvin tuttuja ajatuksia myös minulle. Palasia alkoi loksahdella paikoilleen, kun tajusin, että todellisuudessa yksinolon tarpeeni on aika suuri. Yhtäkkiä sain ymmärrystä siihen, miksi sosiaalinen työ lastensuojelulaitoksessa oli saanut minut kuormittumaan niin vahvasti. Vahvat riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet olivat töissä läsnä ja välillä epäilin jopa ammattitaitoani.

askeleet

Kun käytin sosiaalisuuteni töissä loppuun, minulla ei ollut jaksamista ihmissuhteisiini, en aina vastannut ystävien puheluihin ja tapasin heitä harvoin. Parisuhteessa pinnani oli lyhyt enkä jaksanut ottaa vastaan ristiriidoista tulevaa kuormitusta. Intensiivinen asiakastyö vaikeiden aiheiden parissa ja ajoittainen voimakas ärsyketulva äänekkäissä ja hektisissä tilanteissa on ollut minulle yksinkertaisesti liikaa. Tämän ymmärtäminen on tehnyt minut myötätuntoisemmaksi itseäni kohtaan ja tekemään muutoksia elämäni eri osa-alueilla.

2. Anna itsellesi aikaa ja järjestä mahdollisuuksia yksinoloon

Kun hääräämme arjen pyörityksessä, meille ei jää mahdollisuutta kuulla sitä, mitä syvällä sisimmässämme tunnemme. Syvimpien tuntojen avautuminen vaatii aikaa ja tilaa, joten tarvitset näitä mahdollisuuksia useammin kuin kerran kuussa. Voin melkein kuulla, miten joku sanoo, ettei tämä ole mahdollista, koska on lapset, työ, harrastukset ja kotityöt. Joku viisas on todennut, että jos sinulla ei ole aikaa meditoida kymmentä minuuttia, meditoi tunti.

omaa aikaa

Olen sitä mieltä, että mitä ruuhkaisemmaksi olemme elämämme järjestäneet, sitä suurempi tarve on järjestää aikaa myös itselle ja yksinoloon. Suosittelen myös, että käytät tuon ajan todella itsesi kuuntelemiseen etkä esimerkiksi somessa pörräilyyn. Jo 15 minuuttia päivässä on parempi kuin ei mitään. Tuon hetken voit ottaa esimerkiksi juuri ennen nukahtamista, jos sen järjestäminen on muuten vaikeaa. Tai jos käyt lenkillä, älä laitakaan kuulokkeita korville, vaan lenkkeile omien ajatustesi seurassa.

Vaikka moni meistä haaveilee, että saisi olla edes hetken rauhassa, niin yksinolo voi kuitenkin tuntua oudolta. Usein kuulee esimerkiksi äitien kertovan sitä, että yksinollessa jaksoi sohvalla istua ehkä viisi minuuttia ja sitten pitikin rueta jo touhuamaan, kun oli vaan niin kummallista. Tekemättömyys ja hiljaisuus saattavat tuntua alkuun epämiellyttäviltä, mutta se kertoo siitä, että aivosi ovat jo ohjelmoituneet valtavaan ärsykepommitukseen.

Aivoihin on muodostunut vahvat yhteydet ”hyperaktiivisuudesta” ja koska ihmisen keho yrittää aina toimia energiaa säästäen, se yrittää pakottaa sinut palaamaan vanhaan aktiiviseen toimintatapaan. Kun olet tästä tietoinen, voit määrätietoisesti pitää huolen näistä rauhoittumisen hetkistä ja opettaa aivoja olemaan toisin. Vähitellen hiljaiset hetket muuttuvat helpommiksi ja alat suorastaan kaivata niitä. Jos tämä aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa tutustua neurotieteilijä Joe Dispenzan kirjoihin ja haastatteluihin.

3. Kuuntele, mitä kehosi haluaa sinulle kertoa

Kehomme säilöö elämän aikana uskomattoman määrän informaatiota sekä hyvässä että pahassa. Ikävät kokemukset, piilotellut tunteet, traumat ja pelot kätkeytyvät kehoon luoden sinne jäykkyyksiä, kiputiloja, sairauksia sekä erilaisia epämääräisiä tunnetiloja. Monissa sananlaskuissa piilee tähän liittyen viisauksia: Kantaa huolia harteillaan, jokin tapahtuma tulee iholle, selkä pettää (kuorman alla), sydän särkyy, sappi kiehuu, ihan vain muutamia mainitakseni.

hengittäminen

Voit miettiä kehosi jännityksiä myös siinä valossa, että mikä tunnetila saa sinut esimerkiksi jännittämään hartiat tai kipuilevan alaselän. Ehkä tunnet tuota tunnetta huomaamattasi ja se ikäänkuin odottaa jäykistyneessä lihaksessa sitä, että antaisit tilaa sen huomioimiselle. Jos harrastat joogaa tai jotain muuta venytyksiä sisältävää lajia, voit tehdä harjoituksen myös tietoisena kehossa heräävistä reaktioista. Nouseeko jotain lihasta venyttäessä pintaan jokin tunne?

Olen itse saanut joskus todella jäykkää lihasta venytellessäni vahvan yhteyden kiukkuun ja vihaan. Annoin kivun tuntua lihaksessa ja samalla sähisin ja pihisin ulos tunnetta, joka oli ilmiselvästi jäänyt tuntematta silloin, kuin olisi ollut sen aika. Itse tein tämän ollessani yksin kotona, mutta toki voit kokeilla, millaisen säväyksen tällainen tunteelle antautuminen antaa ohjatulla venyttelytunnilla! 😉

Tärkeintä paremman itsetuntemuksen saavuttamisessa on se, että aidosti ja rehellisesti kuulet sen, mitä sisimmässäsi haluat. Mitä sydämesi puhuu, mikä tuntuu kehossa oikealta? Joskus pelko, ikävät kokemukset tai väsymys saattavat vääristää ajatuksia. Siitäkin syystä tarvitsemme aitojen viestien kuulemiseksi apua, aikaa ja tilaa sekä myös uskallusta. Ihan aina ei mielen tai kehon sopukoista nouse kovin mukavia juttuja käsittelyyn, mutta sekin tulee sitten tarpeeseen. Luota itseesi ja sisäiseen viisauteesi.