Avainsana: sisäinen muutos

Läsnäolon voimaa, osa 2 – Nykyhetken hyväksyminen

Todellisessa syvässä läsnäolossa on kyse käsillä olevan hetken hyväksymisestä. Itsessäni tämä ajatus on herättänyt paljon kysymyksiä sekä vastustusta. Olen kokenut, etten voi hyväksyä nykyhetkeä, koska asiat eivät ole niinkuin toivoisin niiden olevan.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän vastustelen nykyhetkeä, sen enemmän mieltäni painavat erilaiset pelot ja ahdistukset. Olen alkanut tutkia, että millä tavoin voisin paremmin hyväksyä tämän hetken ja toisaalta olen myös tutustunut siihen, millä eri tavoin yritän paeta sitä. Mielestäni olen päässyt asiassa eteenpäin ja pystyn jo useissa tilanteissa kohtaamaan nykyhetken paremmin kuin ennen. Kuitenkin, monia kertoja päivässä, joudun palauttelemaan itseäni ajatusteni virrasta tähän hetkeen.

Miksi nykyhetken hyväksyminen on tärkeää?

Kuten kirjoitin Läsnäolon voimaa -sarjan ensimmäisessä osassa, koen, että yksi suurimmista henkisen taakan syistä on se, ettemme ole läsnä tälle hetkelle. Uskon, että kuka tahansa toivoo oman henkisen kuormansa olevan pienempi.

Mieti hetki asioita, jotka painavat sinua elämässäsi tällä hetkellä eniten. Halutessasi, kirjoita asiat myös ylös paperille. Ota tälle oikeasti hetki aikaa. Kun olet miettinyt ainakin viisi sinua mietityttävää teemaa, tarkastele, kuinka moni noista murheista liittyy menneisyyteen tai tulevaan? Voisitko ajatella lakkaavasi murehtimasta edes joistakin niistä asioista, jotka löytyvät listaltasi?

Kun mielemme poukkoilee menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kehomme on jatkuvassa hälytystilassa. Etsimme merkkejä siitä, pitäisikö jostain asiasta huolestua tai olisiko syytä välttää jotain tilanteita. Varuillaan olo on osa biologista perimäämme, olemme valppaina hyökkäämään, pakenemaan tai esittämään kuollutta eli lamaantumaan. Kun tarkastelemme nykyhetkeä varoitussignaalien läpi, näemme asiat erilaisina kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Aiheutamme itsellemme turhaa stressiä.

Jos olet kokenut riittämättömyyttä edellisessä työpaikassasi etkä ole käsitellyt noita tunteitasi, todennäköisesti kohtaat samanlaisia tunteita myös nykyisessä työssä. Tai jos olet tullut edellisessä parisuhteessa loukatuksi, todennäköisesti skannaat uutta kumppaniasi, että löytyykö hänestä samanlaisia piirteitä kuin edellisestä. Voi olla, että saat uusia korjaavia kokemuksia, mutta voi myös olla, että hyvät jutut jäävät huomaamatta, jos aivosi ovat valmistautuneet näkemään vaaraa. Menneisyyden varjot värittävät kokemuksesi.

Pelostasi johtuen, saatat toimia menneisyyden toimintamallien mukaan, vaikka nykyisessä tilanteessa ei olisikaan mitään vaaraa. Haluatko antaa menneisyydelle niin suuren vallan, että jätät nykyhetken mahdollisuudet käyttämättä? Kerroin FB-livessä, miten itse olen kohdannut ihmissuhteessa pelkojani siitä, että uskallanko puhua itselleni vaikeista asioista. Alkuun löin ”luukut kiinni” ja halusin paeta, koska kokemukseni menneisyydestä oli, etten ollut tullut hyväksytyksi ja kuulluksi syvimpien aatosteni kanssa. Lopulta tulin tietoiseksi tästä pelosta ja aloin tietoisesti toimia toisin. Aloin opettelemaan luottamaan nykyhetkeen ja siihen, että ihminen, jonka kanssa keskustelen, haluaa todellakin kuulla, mitä minulla on sanottavaa. Jouduin pelon kanssa vastakkain useita kertoja, mutta vähitellen, kun uskalsin tuntea pelkoni ja tehdä sen näkyväksi, oloni ja uudenlainen toimintatapa helpottuivat.

Kuinka hyväksyä nykyhetki?

Kun olet aidosti läsnä, hyväksyt tämän hetken sellaisena kuin se on. Kyse ei ole siitä, että passiivisesti hyväksyisit, jos sinua kohdellaan väärin tai olisit toimimatta, jos siihen on todella tarvetta. Kyse on siitä, että kohtaat tämän hetken sellaisena kuin se on, yrittämättä arvottaa sitä. Hyväksyt ja tunnet tilanteessa syntyvät tunteet, mutta et jää niihin jumiin. Hyväksyt myös sen, jos tuntuu vaikealta. Voisiko olla mahdollista, että toteaisit jostain tilanteesta, että tämä on tilanne ja jättäisit arvostelemasta tilannetta hyväksi tai huonoksi? Miltä kuulostaa ajatus, että luomme itse mielessämme suurimman osan ongelmistamme?

Usein haluaisimme elämäntilanteemme olevan erilainen kuin mitä se on. Voisitko, elämäntilanteestasi huolimatta, olla kuitenkin läsnä tälle hetkelle? Elämäntilanteesi voi olla kuinka haastava tahansa, mutta sinulla on kuitenkin mahdollisuus keskittyä tähän hetkeen antamatta liikaa valtaa sille, mitä tapahtui eilen tai mahdollisesti tapahtuu huomenna. Elämäntilanne muotoutuu aina menneisyyden pohjalta, mutta läsnäolo syntyy aina vain nyt. Tiedät ehkä ihmisiä, jotka pysyvät aidosti rauhallisina ja kiinni hetkessä, vaikka kaikki näyttäisi romahtavan ympärillä. Kun vuosia sitten olin masennuksen vuoksi sängyn pohjalla, minua lohdutti ajatus, että juuri tällä sekuntilla, minulla ei ole mitään hätää. Mieleni velloi erittäin paljon menneen ja tulevan välillä, mutta pieninä hetkinä osasin palauttaa itseni hetkeen ja sain levähtää tuon henkäyksen verran.

Olen tätä tekstiä kirjoittaessani yövuorossa. Minua väsyttää ja totta puhuen, olisin mieluummin kotona peiton alla nukkumassa. Jos vastustan tätä hetkeä, keskityn väsymykseeni ja tuskailen, miten haluaisin asioiden olevan toisin. Voisin lisätä ”kierroksia” miettimällä, että olisin aikanaan voinut valita urani toisin tai edes valita työpaikan, jossa ei ole vuorotyötä. Kun hyväksyn tämän hetken, huomaan väsymykseni ja toimin pitääkseni itseni hereillä – en passiivisesti alistu, vaan teen sen, minkä koen juuri nyt tärkeäksi. Yritän tehdä tässä hetkessä oloni mahdollisimman mukavaksi. Voin myös tulevaisuudessa valita toisin, mutta nyt on turha miettiä sitä. Annan tulevaisuuden tulla aikanaan.

Tämän hetken hyväksyminen ei tarkoita sitä, että koko ajan tuntuisi hyvältä tai ikäviä tunteita ei heräisi. Läsnäolo on myös läsnäoloa tunteille. Tarjoatko itsellesi mahdollisuuden pysähtyä tuntemaan? Aina ei kesken arjen pyörityksen ole aikaa kuulostella miltä tuntuu, saatikka mahdollisuutta antaa kaikkien tunteiden tuntua ja näkyä. On kuitenkin tärkeää, että tarjoat itsellesi päivittäin aikaa tuntea päivän aikana syrjään sysätyt tunteesi. Oletko tullut ajatelleeksi kuinka paljon joudut sammuttamaan tunteita esimerkiksi työpäivän aikana? Mitä enemmän tunteita tulee padonneeksi, hyvin paljon tiedostamattaan, sitä enemmän kuormitumme ja väsymme. Ikävien tunteiden torppaaminen väsyttää, sillä keho ei pääse purkamaan tunteen herättämää hälytystä.

Tässä tietoisuusharjoitus siihen, miten voit auttaa itseäsi purkamaan päivän aikana syntynyttä tunnekuormaa:

  1. Asetu pitkällesi ilman mitään virikkeitä.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi.
  3. Kysy itseltäsi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  4. Kuuntele, mitä keho kertoo. Mieleesi voi nousta ajatuksia ja voit halutessasi käydä päivän tapahtumia läpi ja kuulostella, herättävätkö muistot kehossasi jotain reaktioita.
  5. Jos huomaat kehossa esim. jännityksiä tai kipuja, tarkkaile noita tuntemuksia yrittämättä muuttaa niitä.
  6. Jos pintaan nousee tunteita, anna tunteiden tuntua kehossa. Itke, jos itkettää, kihise kiukusta, jos kiukuttaa.
  7. Hyväksy myös se, jos kehosta ei nouse mitään erityistä. On hienoa, että tarjoat itsellesi kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja oppia tuntemaan itsesi paremmin.

Ikävien tunteiden ja tilanteiden hyväksyminen

Miten hyväksyä tunteet ja tilanteet, jotka tuntuvat pahalta? Tätä kysymystä olen pohtinut usein ja hartaasti. Tiedän, etten ole kysymykseni kanssa yksin. Helposti vastustamme tässä hetkessä herääviä ikäviä tunteita. Välttelemme niiden kohtaamista erilaisilla keinoilla, mutta samalla tulemme ajaneeksi itsemme vain syvemmälle ahdinkoon. Olet ehkä huomannut toimivasi näin. Joskus välttely piiloutuu erilaisten addiktioiden taakse, joista osa voi olla terveellisempiä kuin toiset. Olet saattanut paeta jotain tilannetta ja sen herättämiä ikäviä tunteita, koska sinulla ei ole ollut välineitä tunteittesi kohtaamiseen. Et ole sen takia millään tavalla huono ihminen. Tunteiden välttely on todella tavallista. Luulen, että kaikki meistä tekee tai on tehnyt sitä elämänsä aikana.

Jos tunteitaan juoksee pakoon, tulee elämästä jatkuvaa pakenemista. Ennen kuin aloin itse ymmärtämään tunteiden kohtaamisen tärkeyden, olin jatkuvasti tyytymätön ja jollain tapaa levoton. Näin paljon syitä pahaan olooni itseni ulkopuolella: työpaikassa, parisuhteessa, menneisyyden tapahtumissa ja milloin missäkin. Vaikka vatvoin asioita niin ystävien kuin ammattilaisten kanssa, en kuitenkaan uskaltanut kohdata ja TUNTEA syvimpiä tunteitani. Ongelmat seurasivat sitä tiiviimmin, mitä enemmän yritin niitä paeta. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, saattoi olo hetkeksi helpottaa, kunnes ongelmat toistuivat hyvin samankaltaisina kuin ennen.

Olet ehkä kuullut ajatuksen, että jos törmäät elämässäsi jatkuvasti samanlaisiin ongelmiin, on jonkin tilanteen tarjoama oppi jäänyt oppimatta. Olin kiusallisen tietoinen tästä ajatuksesta ihmetellessäni, että miksi samankaltaiset tilanteet toistuvat elämässäni. Nyt ymmärrän paremmin, että niin pitkään kuin en uskalla tuntea ikävältä tuntuvia tunteita ja niiden tuomia viestejä, jauhan samoja juttuja. Jos en uskalla olla läsnä elämän tuomille kivuille ja opeille, joudun kohtaamaan samankaltaisia pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.

Kuinka sitten hyväksyä tilanteet, jotka herättävät todella voimakkaita vaikeita tunteita? Kuinka hyväksyä elämäntapahtumat, jotka tuntuvat vääriltä? Olen itse pohtinut näitä kysymyksiä erityisesti kahden minulle rakkaan ihmisen tehtyä itsemurhan. On inhimillistä käydä läpi kaikki kriisin vaiheet ja mielessään jopa kieltää tapahtunut, mutta oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää päästä myös eteenpäin. Olen seurannut läheltä kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät asioita ja kuinka paljon surun kuorma voi kasvaa siitä, että tunteita jää käsittelemättä tai jäädään kiinni johonkin katkeruuteen. Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka on menettänyt nuoren veljensä ja hän kuvasi erään perheenjäsenensä pakenevan suruaan, vielä vuosien jälkeenkin, jatkuvaan puuhaamiseen ja toisaalta myös toisten vaikeita tunteita torppaamalla.

Minulle on ollut tärkeää tuntea kaikki raskaat tunteet, koskettaa omaa ikävää, kohdata suru kerta toisensa jälkeen ja antaa lupa myös kiukulle. Itselleni on ollut kuitenkin myös erittäin tärkeää todeta neutraalisti, että näin on tapahtunut. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Välillä toki puskee pintaan takertuminen ja toiveet, että voitaisiin palata aikaan, jolloin läheiseni elivät, mutta lohtua löytyy myös siitä, että päästän irti tuosta takertumisesta. Kun olen läsnä tälle hetkelle, voin olla surullinen, mutta minun ei tarvitse olla epätoivoisesti kiinni menneessä. Surun alla on rauha siitä, että minulla ei ole mitään hätää tässä hetkessä.

Sisimmässäni on rauha

Minulle läsnäolo tässä hetkessä on rauhaa ja tasapainoa. Voin sanoa ihan rehellisesti, että saan kosketuksen tuohon rauhaan vain hetkittäin. Mitä enemmän olen tehnyt tietoisuusharjoituksia, sitä vahvempana tuon rauhan kuitenkin koen. Välillä, kun pelot ja surut valtaavat mielen, löydän aina vain nopeammin takaisin omaan sisäiseen voimaani ja rauhan ytimeen.

Läsnäoloon sisältyvä rauha on myös kokemusta turvasta. Vaikka elämäntilanne olisi kuinka myrskyinen tahansa tai tulevaisuus epävarma, läsnäolo tuo tunteen turvasta ja siitä, että elämä kantaa. Läsnäolon harjoittaminen kasvattaa turvan, luottamuksen ja rauhan kokemusta. Kun pystyy palauttamaan itsensä tähän hetkeen, vähenee myös poukkoilun ja levottoman puuhailun tarve.

Kirjoitan seuraavassa osassa siitä, miten tunnistaa hetket, jolloin pelkoon perustuvat tunteet ohjaavat ja kuinka vahvistaa rakkaudesta ja sisäisestä rauhasta käsin toimimista. Uskon ja tiedän, että jokaisella meistä on mahdollisuus lisätä sisäistä rauhaa ja läsnäoloa.

Iloa, Valoa ja Rakkautta

Kirjoitin viimeksi siitä, että olen karsinut suorittamista elämässäni. Vaikka tämä muutamien kuukausien mittainen matka on ollut omalla tavallaan raskas, se on ollut kuitenkin ennen kaikkea voimaannuttava. Uskallan omasta kokemuksestani käsin sanoa, että kun uskallat olla läsnä itsellesi ja itsessäsi, lisääntyvät elämässäsi ilo, valo ja rakkaus.

Ilo

Olen ollut elämässäni useita kertoja masentunut ja olen välillä jopa identifioinut itseni ”jatkuvasti masentuneeksi”. Tutustuttuani tunteisiini paremmin, olen ymmärtänyt, että masennus on tunne yhtälailla kuin muutkin tunteet. Masennus kuitenkin kätkee allensa useita ns. negatiivisia tunteita ja varmaankin siihen liittyy masennuksen lamaava vaikutus. Useiden tunteiden välttely vaikuttaa lopulta myös aivoihin aiheuttaen kokonaisvaltaisesti epätasapainoa.

Masennus kätkee allensa toki myös aidon olemuksemme. Uskon, että ilo on pohjimmiltaan meissä kaikissa, mutta pelot, huolet, viha ja muut tukahdutetut tunteet peittävät ilon. On ehkä jopa paradoksaalista, mutta kun olen uskaltanut kohdata vihaa ja surua, olen nähnyt myös pilkahduksia ilosta. Se, että uskallan olla läsnä kiukulle, on saattanut vapautua itkun kautta hymyyn.

Kerroin edellisessä postauksessani siitä, että tunnen tietynlaista tyhjyyttä, kun olen kuorinut suorittamista ja ripustautumista elämästäni. Masennus on ollut tapa reagoida noihin kuormituksiin ja nyt, kun olen vapauttanut tuota kuormaa on mahdollisuus reagoida toisin. Ilo tuntuu ujostelevan ja varovaisesti kokeilevan, että uskaltaako tulla esiin juuri sellaisena kuin on. Ihana kujeileva ilo pyörähtelee jälleen kehossa, vaikka ei vielä oikein uskalla tulla esille. Tunnistan saman ilon tunteen käväisseen elämässäni aiemminkin, mutta silloin se oli kiinnittynyt ulkoisiin seikkoihin. Nyt ilo syntyy puhtaasti minusta ja vain siksi, että minä olen iloinen. Minä olen iloa.

Lue lisää: Oman äänen löytäminen vaatii antautumista

Valo

Näkisitkö valoa, jos et tietäisi, mitä on pimeys? Et voi täysin selittää valoa ilman varjoja tai pimeyttä. Koen, että asia on juuri näin myös meidän ihmisten kasvun kohdalla. Oletko huomannut, että ne, jotka ovat selvinneet kovista koettelemuksista, loistavat ulospäin erityistä valoa? Tiesitkö, että sama valo loistaa myös sinun sisälläsi?

Antautumiseni surujen ja taakkojen edessä oli kaikessa synkkyydessään valoisaa. Ollessani kaikkein mustimmissa mietteissäni, koin kuitenkin, että suuntani on juuri oikea. Sisälläni oleva valo ohjasi eteenpäin ja valoi uskoa. Aiemmin olin masentunut, koska vastustin kaikkea pahaa oloa, jota mielessä ja kehossa vyöryi ja pahensin oloani entisestään. Nyt, kun myönsin itselleni ja läheisimmille, että olen murtunut, avautuikin eteeni mahdollisuuksia. Tummista sävyistä huolimatta olin eloisa ja eteenpäin suuntautunut.

Antautuminen pimeydelle tuo valoa pimeyteen. Kun on turvassa kohdatakseen pimeimmät ja vaikeimmatkin tunteensa, löytyy niiden alta valoa. Olet varmasti kokenut helpotuksen itkettyäsi vuolaasti. Se helpotus on valoa. Se helpotus on toivoa ja loputonta voimaa. Vaikka se ei jaksaisi vielä kannatella sinua vuorelta tuntuvien surujen yli, se kantaa kuitenkin juuri nyt ja on todiste siitä, että sinussa on valoa. Sinä olet valoa.

Rakkaus

Suorittaminen pitää sisällään valtavan määrän vaatimuksia. Vaatimukset voivat tulla ulkopuolelta, mutta yleensä suurin ja ankarin vaatimusten esittäjä on mielemme. Pitäisi olla sitä ja tätä ja pystyä siihen ja tuohon. En pysty, en kelpaa, olen huono, olen ällöttävä, olen riittämätön, olen… Lista on loputon. Emme todellakaan ole aina kovin tietoisia siitä, millä tavoin soimaamme itseämme tai millaisia alitajuisia uskomuksia kannamme mukanamme omasta itsestämme liittyen suorittamiseen. Tarkoitan suorittamisella mitä tahansa, mikä tehdään vailla sydämen ohjausta, vailla aitoa halua.

Kun syksyllä 2018, ollessani opintovapaalla, karsin kalenteristani yritystoimintani ja päätin olla lähtemättä opiskeluihin liittyvään työharjoitteluun, päiväni olivat melko tyhjiä tekemisestä. Toki opiskelutehtäviä, mutta pystyin viettämään myös useita päiviä viikosta niin, etten tehnyt käytännössä juuri mitään. Kohtasin valtavan määrän sisäisiä syytöksiä ja tunnetta siitä, miten huono olen, kun en tee yhtään mitään. Kohtasin pelkojani siitä, miten mitätön ja turha olen ilman töitä ja täyttä kalenteria, ilman yritystä, ilman työn tuomaa statusta, ilman työyhteisöä. Ilman monia asioita, jotka olivat rytmittäneet elämääni ja tuoneet tunnetta siitä, että olen jotain.

Olenko arvokas ja rakastettava ilman tätä kaikkea? Veikkaan, että aika moni meistä pelkää sitä, ettei olisi enää tärkeä, jos ei tekisi niin paljon. Suosittelen tarkastelemaan omaa elämää ja sitä, kuinka paljon tekemisestä on suorittamista, joka ei todellisuudessa tunnu edes hyvälle. Rohkaisen sukeltamaan noihin tunteisiin ja ajatuksiin.

Arvottomuuden ja rakkaudettomuuden tunteet tulivat yhtä aikaa kohdattavaksi monilla tavoin eri elämän osa-alueilla. Mitä oikein luulet olevasi? Pystynkö rakastamaan itseäni vai näenkö peilissä ennemmin jonkin turhan olennon? Olen vieläkin tuolla matkalla ja edelleen tutkin rakkautta. Kun olen sallinut itselleni myötätuntoa ja ymmärtänyt raskaita tunteita kohdatessani, että ansaitsen hyvää, olen myös tehnyt näkyvämmäksi rakkauden itsessäni. Kun pystyn näkemään rakkautta itsessäni, pystyn näkemään sitä myös muissa. Me olemme rakkautta.